Sopii kysyä miksi syömme ulkolaista kalaa, järvien ja merien maassa, no vastaus on yksinkertainen, tuotantomme on tukahdetutte tiukoilla ympäristömääräyksillä ja tappelemalla muutamasta lohesta, EU:n Dioksiini rajojen lisäksi..
Ennakkotietojen mukaan Marine Harvest tuotti tammi-maaliskuussa yhteensä 80 tuhatta tonnia lohta pääosin Norjassa, Chilessä, Kanadassa ja Skotlannissa. Yhtiö oli aiemmin ohjeistanut määräksi 75 tuhatta tonnia.
Yhtiön operatiivinen liikevoitto kasvoi noin 480 miljoonaan Norjan kruunuun tammi-maaliskuussa vuodentakaisen vertailukauden 276 miljoonasta.
Norjan lohifarmeilta muhkeita voittoja,
mites meillä ?
4
90
Vastaukset
- ---
---
- ---
---
Mites meillä?
Hyvä kysymys. Vastaus on, että ei
mitenkään. Kun ensin pitäisi maksaa
hirrrrmuiset tukirahat, ennen kuin
mitään voisi edes kuvitellakaan
tapahtuvaksi. Toisaalta, eipä
taitaisi kompetenssi riittää,
vaikka tukien piirissä kalan
viljelykin olisi.- kiiski.
Totta on että norjalaiset tienaa.
Nyt ovat voittorahoillaan hankkimassa Raision osakkeita, kun Raisio tekee hyviä kalanrehuja.
Lipponen lupasi, että Norjan kalatehtaat siirtyy Suomeen kunhan vaan "jaa" voittaa ja liitytään Unioniin.
Montako niistä on tullut?.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalaisaloite Elokapina määrättävä lakkautettavaksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143 Erittäin hyvä ja kannatettava aloite!1963035Stubb ohjeisti Natoa: "Vapauttakaa ohjukset"
Presidentti Stubb linjasi amerikkalaismedia CNN:n haastattelussa, että Nato-maiden pitäisi ”todellakin” antaa Ukrainalle2562585Seiska: Suhdekohussa rypenyt Anssi Heikkilä paljastaa - Pernilla Böckermanin kanssa tällaiset välit
Anssi Heikkilä ja Pernilla Böckerman tanssivat yhdessä TTK:ssa ja heidän ympärillään spekuloitiin suhteesta. Nyt Heikkil72253Ilouutinen: Sohvaperunat Soile ja Jorma taas TV:ssä - Sohvikset jo 18 kautta - Onnea!
Onnea Sohvikset 18 kautta! Ja ihana Soile (ja Jorma!) taas mukana! Lue lisää ja katso Soilen hauska kuva tästä: https:171523Elokapinan kielto aloite kerää nimikirjoituksia kovaa vauhtia !
Nyt klo 14 mennessä nimiä on jo liki 17000 allekirjoitusta. Nyt niitä nimiä vaan lisää meille riittää no3881407Elokapinan lakkautusaloite 50 000 nimeä
Ja lisää tulee, kohta on Ylenkin uutisoitavaa aloitteesta. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/141433681313Mukavaa sunnuntai päivää
Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.2671228Hei, mies, kirjoita jotain minusta
Plus jokin tunnistemerkki/kirjain nimessäni. En todellakaan ymmärrä, pidätkö minusta vai toisesta naisesta. Et ole koska531182Piupali Paupali
Kun en mä tunne teitä... Hyvät huomenet ja mukavat päivät ja hyvät viikonloput, arvoisat naiset ja herrat. 😊🎩🎪🤹🏼♂️1671144- 811139