surullisia juttuja tapahtuu koko ajan täällä Suomessa. Nuoret ihmiset tekee itsemurhia.
Täällä muuta ihminen pienen ajan sisään hypänneet junan alle. Eräs teki sen muutama päivä sitten paikassa jossa kerran tein mielessä itsemurhan hyppäämällä junan alle, mutta en tee, koska kerran täällä vain mennään, vaikka väkisin. :)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Voimia sinulle. Hyvä että jaksoit sinnitellä tummien pilvien yli. Olet kannustamassa toisia, että ei kannata antaa periksi.
no niinpä synnyttyhän tänne ollaan kuolemaan joten miksi sitä itse tekisi.?
Kiitän sinua päätöksestäsi
niinkkö
Onneksi itsemurhaluvut kuitenkin jatkuvasti pienentyvät. Varmaan nettivertaistuki auttaa ja hoitoon hakeudutaan ajoissa.