Voisiko joku ottaa periaatteellista kantaa tähän. Lainaus on eräästä toisesta yämän palstan ketjusta. Kiinnostaa kuulla.
"Sensuuri tuottaa vain pahaa, minkä moni teistä muistaa hyvin vielä Neuvostoliiton ajoista. Ette kai ole itse nyt ajautumassa samanlaiseen? Muistan, kuinka uskovat koettivat murtaa neuvosto-oppia - vietiin tietoa ja "tietoa", salakuljetettiin Raamattuja ym. Älkää nyt ajako omaa yhteisöä siihen tilaan, jossa tietoa pitää teille salakuljettaa. Vaikka turhaan sanon: helluntailaisuus taitaa olla jo siinä tilassa - siis jos palstakeskustelun perusteella päättelee. Minä kuitenkin puhuisin mieluummin avoimesti, minusta salakähmäisyydessä on aina jotain likaista. Jos toisin tahdotte, en voi teille mitään."
Sensuuri täällä?
ihminen
3
167
Vastaukset
- atri parkka
tämän palstan hoitajan toimista ei oikein voi puhua sensuurista.
Onhan hän sallinut laajoja keskusteluita ns sensuroiduistakin aiheista ja poistojenkin jälkeen on asiaa käsitelty laajasti.
Henkilökohtaisesti en ehkä itse olisi vetänyt samaa linjaa, koska sanan vapauden pienikin hetkellinen rajoittaminen saa aikaan melkoisen ärsyyntymisen. - Taimi
Taitaa olla poikalapsen sanat liian hyvin vertaavia, kun ette edes yritä vastata?
- Olevainen
MIHIN ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283