Opettajalla LUOTILIIVIT vaasalaiskoulussa!

Israelin ystävä, vaasalainen opettaja, joutuu pukeutumaan koulussa luotiliiveihin, koska hän on saanut tappouhkauksia:

Vaasan ruotsinkielisen normaalikoulun fysiikan opettaja lähetti hiljattain yläkoululaisten huoltajille kirjeen, jossa hän kertoi ryhtyvänsä pukeutumaan koulussa luodin- ja veitsenkestäviin liiveihin.

Syynä päätökseen oli opettajan mukaan hänen kokemansa pelko väkivallan kohteeksi joutumisesta.

Nyt kyseinen opettaja on vapautettu tehtävistään tämän viikon ajaksi. Koulun rehtori Gun Jakobsson vahvistaa tapahtumat IS:lle.

- Hän on anonut virkavapaata täksi viikoksi, Jakobsson kertoo.

Rehtorin mukaan asian suhteen on ryhdytty "kaikenlaisiin toimenpiteisiin".

Lehden mukaan sama opettaja on jo aiemmin herättänyt hämmennystä paikallisissa sekä valtakunnallisissa lehdissä.

Yleisönosastokirjoituksissaan hän on kehottanut lukiolaisia menemään vapaaehtoisiksi Israelin armeijaan. Mies on myös verrannut yläkoulun opettajan työtä käymälän tyhjentämiseen.

Blogissaan intohimoisena metsästäjänä tunnettu opettaja on muun muassa ehdottanut metsästystä koulujen oppiaineeksi. Hän on myös kirjoittanut, että osa oppimisvaikeuksista johtuu oppilaiden laiskuudesta, vastuuttomuudesta ja tyhmyydestä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288559808841.html


"Kaikenlaisiin toimenpiteisiin" on ryhdytty... Onkohan opettaja SUOMENKIELINEN ja sen takia joutunut vainon kohteeksi koululaisten taholta ruotsalaisella rannikkoalueella, vai ovatko asialla vain Israelia vihaavat muslimikoululaiset? SUOMENKIELISYYDEN johdostako rehtorikin on ryhtynyt "toimenpiteisiin"? Vaasassahan SUOMEN KIELEN PUHUMISTA pidetään kiroiluna.
3159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaasa on varsin rikastunutta, joten eiköhän ne musuja ole olleet.

Tuo oppimisvaikeuskommentti oli täysin kohdalleen. (Itsellänikin osui 2 kolmesta)

Äänestä
  • suomenruotsalaisia mamuina. Hehän ovat Ruotsista. Hufvudstadsbladetissa Ruotsin uutisetkin julkaistaan kotimaa-otsikon alla!

    Äänestä

Suomen kielinen tai ei (TUSKIN), musuja tai ei (TUSKIN) ko. opettaja vaikuttaa hyvin vahvasti lataamo tapaukselta.

Vaasa ei ole nyt niitä kaikkein vahvimmin ruotsalaisuuten suuntautuneita rannikkokaupunkeja eikä myöskään mikään erityinen mamutuksen keskus, joten hatustaan läpi kasvaneesta lahkolais siionistista tuskin kanttaa lähteä mitään opettaja marttyyriä kehittelemään. Tässä näemme kuinka lähellä tolkuton uskonnollisuus on kliinistä mielisairautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelko ja viha kirjoitti:

Israelin ystävä, vaasalainen opettaja, joutuu pukeutumaan koulussa luotiliiveihin, koska hän on saanut tappouhkauksia:

Vaasan ruotsinkielisen normaalikoulun fysiikan opettaja lähetti hiljattain yläkoululaisten huoltajille kirjeen, jossa hän kertoi ryhtyvänsä pukeutumaan koulussa luodin- ja veitsenkestäviin liiveihin.

Syynä päätökseen oli opettajan mukaan hänen kokemansa pelko väkivallan kohteeksi joutumisesta.

Nyt kyseinen opettaja on vapautettu tehtävistään tämän viikon ajaksi. Koulun rehtori Gun Jakobsson vahvistaa tapahtumat IS:lle.

- Hän on anonut virkavapaata täksi viikoksi, Jakobsson kertoo.

Rehtorin mukaan asian suhteen on ryhdytty "kaikenlaisiin toimenpiteisiin".

Lehden mukaan sama opettaja on jo aiemmin herättänyt hämmennystä paikallisissa sekä valtakunnallisissa lehdissä.

Yleisönosastokirjoituksissaan hän on kehottanut lukiolaisia menemään vapaaehtoisiksi Israelin armeijaan. Mies on myös verrannut yläkoulun opettajan työtä käymälän tyhjentämiseen.

Blogissaan intohimoisena metsästäjänä tunnettu opettaja on muun muassa ehdottanut metsästystä koulujen oppiaineeksi. Hän on myös kirjoittanut, että osa oppimisvaikeuksista johtuu oppilaiden laiskuudesta, vastuuttomuudesta ja tyhmyydestä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288559808841.html


"Kaikenlaisiin toimenpiteisiin" on ryhdytty... Onkohan opettaja SUOMENKIELINEN ja sen takia joutunut vainon kohteeksi koululaisten taholta ruotsalaisella rannikkoalueella, vai ovatko asialla vain Israelia vihaavat muslimikoululaiset? SUOMENKIELISYYDEN johdostako rehtorikin on ryhtynyt "toimenpiteisiin"? Vaasassahan SUOMEN KIELEN PUHUMISTA pidetään kiroiluna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu