Wikipedia antaa yhden määritelmän kultista:
Kultti...
1. Käyttää psykologisia pakkokeinoja jäsenien värväämiseen, opettamiseen ja säilyttämiseen
2. Muodostaa elitistisen totalitaarisen yhteisön, kultin ylimystö ohjaa kulttia kovalla kurilla, ja kerää kultin jäsenten jäsenmaksut ja työn tuottaman taloudellisen hyödyn
3. Kultissa jäsenhierarkia, eli eri arvoasteita
4. Ei mahdollisuutta olla yksin, osallistuminen toimintoihin pakollista
5. Perustaja-johtaja on karismaattinen, dogmaattinen, messiaaninen ja kaiken arvostelun yläpuolella
6. Uskoo, että päämäärä pyhittää keinot uusia jäseniä värvätessä ja varallisuutta kerätessä
7. Kerätty varallisuus ei hyödytä jäseniä eikä yhteisöä
8. Yhteisö edustaa puhtautta ja täydellisyyttä, ulkomaailma edustaa pahuutta
9. Maailmanlopun, messiaan, avaruusaluksen tai jonkin muun tulevaisuudessa tapahtuvan odottaminen
Roomalaiskatolinen kirkko, kuten suurin osa muistakin uskonnoista ja uskontokunnista täyttävät useita kohtia.
1. Kirkko opettaa, että väärin uskovat joutuvat ikuiseen kidutushelvettiin, joka jatkuu kirjaimellisesti ikuisesti.
2. Paavi, etenkin entisaikoina, mutta myös nykyaikana, on ollut kirkon johtaja, jonka kritisoimista katsotaan erittäin negatiivisesti.
Keskiajalla muutama Paavi on luvannut pelastuksen niille, jotka taistelevat hänen puolellaan.
Paavi pystyy myös antamaan lausuntoja, jotka ovat totuus ja joita ei saa kritisoida.
Kirkko on myös entisaikoina julistanut suhteellisen määrän kirkonkirouksia ja muita uhkailuja, sekä pitänyt kuria kovallakin kädellä.
3. Mitä korkeammalle mennään, sitä arvostetumpi henkilö,
mitä arvostetumpi henkilö, sitä vähemmän häntä saa arvostella.
Entisaikoina saatettiin julistaa kadotustuomio Paaviuden kieltämisestä.
Oliko tämä yleistä?... sitä en tiedä.
Mutta tälläistä on tapahtunut.
4. Uskovien yhteisöön kuuluminen pelastuksen ehto:
pelastukseen vaadittava (kirkkoon liittävä) kaste, pelastukseen vaadittu ehtoollinen.
Onko ripittäytyminen pelastukseen vaadittu?
Siihenkin kun tarvitaan kirkkoa ja täten vaatii ihmistä verkostoitumaan kirkkoon.
5. Vaikea sanoa kuka katolisen kirkon perusti. Tuskin oli yhtä henkilöä.
Kai Jeesuskin, tai Pietarikin kuvaukseen sopii, jos heidät halutaan nähdä perustajina.
Varsinainen johtaja, Paavi, on ollut ja osittain edelleen,
kunnioitettu johtaja, jonka kritisoimista ei katsota hyvällä, ja jonka kieltäminen on nähty jopa Jumalan kieltämisenä.
6. Kirkko on käännyttänyt ihmisiä miekalla;
käänny tai kuole, jonka jälkeen menet kidutushelvettiin.
Myös ei-katolisia kristittyjä on tapettu ja vainottu, ja käännytetty väkivalloin.
7. Kirkolla on kauniita temppeleitä ja palatseja, kultakoruja ja timantteja,
mutta ne eivät köyhiä jäseniä paljoakaan hyödytä.
Toki katolinenkin kirkko tekee avustavaa työtä;
sillä vain olisi paljon enemmänkin annettavaa.
8. Katolinen kirkko viittaa itseensä Pyhänä ja alkuperäisenä kirkkona:
etenkin vääräuskoiset, mutta myös katoliseen kirkkoon kuulumattomat kristityt ovat harhaoppisia, jotka ovat milloinkin ansainneet kuoleman ja milloin kirkon kirouksen.
Paavi, katolinen kirkko ja siihen kuuluva edustaa puhtautta ja esimerkillisyyttä,
vääräuskoiset ovat niin pahoja, että ansaitsevat ikuisen kidutushelvetin.
9. Tämä ei mielestäni ole pelkästään kultille ominaista,
suuri osa toivoo parempaa.
En näe tässä kohdassa mitään pahaa, mutta vedin koko listan mukaan, ettei syytetä mustamaalaamisesta.
Onko kristinusko, (islam, juutalaisuus, Jehovan todistajuus, mormonismi) ja sen alaryhmä roomalaiskatolisuus kultti?
Mielestäni on.
Mikä on katolisen kirkon ja katoliseen kirkkoon kuuluvien kanta näille 'syytöksille'.
Siunausta.
Onko roomalaiskatolinen kirkko kultti?
24
1162
Vastaukset
- bnbn
Vastaus jokaiseen kysymykseen löytyy katekismuksesta. Päättele siitä itse.
- Paavina jesuiitta...
Raamatusta löytyy totuus..... ja historiankirjoista.
Katolinen kirkko harrastaa ihmispalvontaa (Paavi, Maria, kuolleet jne).
Jo pelkästään tämä on jo niin hirveää eksytystä etten tiedä mitä sanoa!
- Myös marialainen
Olet lukenut yhden määritelmän, ja sitten etsit yhteyksiä. Jos nyt sitten haluat tehdä sen johtopäätöksen, että uskonto = kultti, niin käsitteiden hämärtäminen kyllä onnistuu.
Katolinen kirkko on viime vuosikymmeninä ollut varsin avara kunnioittaessaan muiden uskontojen aitoja osia ja osakirkkoja sekä hyvän tahdon ihmisiä. Tutustu näihin käsitteisiin.
Kulteilla, uskonnoilla ja muilla ei ole mitään merkitystä totuuden rinnalla. Jos tullaan esimerkiksi siihen tulokseen, että uskonto on totta, ja samalla siihen että uskonto on kultti, seuraa siitä että totuus on kultti. Onko totuus silloin epäilyttävä? - 14 + 17
Juutalaisuudesta erkaantunut haara, joka pyrki maailmanherruuteen, ja onnistuikin siinä muutaman vuosisadan aikana.
Mutta nyt senkin yli vyöryy valistuksen aalto ja kirkko on siinä aika puolustuskyvytön!!!!!!!!!!!
Se pärjää vain alueilla misää ihmisten tietotaso on alhainen ja sen vaikutusvalta rapaantuu koko ajan kehittyneissä maissa.
Jakojäännösten aate!!!!!!!!!!! - sairastuttava dogmi
Pohjimmiltaan kaikkiin uskontoihin soveltuu ainakin jossakin määrin kultin piirteet sillä niissä kaikissa hengelliset ihmisjohtajat määräävät dogmeista ja vakuuttavat jumalista valtuuttaan josta käsin hengellistä valtaansa koettavat käyttää.
Yleensä tuohon vallankäyttöön liittyy uhkailu hevetin ikuisella kidutuksella tai muulla kadotuksella ellei liikkeen oppeja hyväksy.
>> 6. Kirkko on käännyttänyt ihmisiä miekalla; käänny tai kuole, jonka jälkeen menet kidutushelvettiin. Myös ei-katolisia kristittyjä on tapettu ja vainottu, ja käännytetty väkivalloin.
Kirkon suunnattoman verivelkainen historia jo itsessään tekee siitä mädännäisen instituution.
Vanhaa Testamenttia lukiessa tulee ilmi hyvin ra-at Jumalan sodiksi ja kostonsodiksi kerrotut kokonaisten kansojen tappamiset. Niiden yhteydessä toteutettiin harvinasen raakamaisia ja suorastaan sadistisia tekoja kuten mm. raskaana olevien naisten elävältä auki leikkaaminen ja pienten lasten murskaminen kiviin vanhempiensa silmien edessä.
Toisaalta kaikki moneistiset uskonnot ja aatteet riskeeraavat olla / olleet jossakin vaiheessa vaaraksi ympäristölleen, sillä niiden aate kiteyttäen on: me vs. kaikki muut - me olemme ainoat oikeassa vs. kaikki muut väärässä.
>> 7. Kirkolla on kauniita temppeleitä ja palatseja, kultakoruja ja timantteja,
mutta ne eivät köyhiä jäseniä paljoakaan hyödytä.
Katolisen kirkon öykkäroivistä kulisseista, asuista ja muotomenoista tulee väistämättä mieleen se miten Jeesuksen ajan uskonnolliset johtajat saivat hänen ankaran kritiikin tekopyhyydestään ja itsensä korottamisesta, näyttävyydestä, levennetyistä viittojen liepeistä ja suurennetuista rukousaskeista otsillaan.
Samaan aikaan noiden katolisten kulisssien takana ja varjoissa tapahtuu ja on tapahtunut vuosikymmeniä erityisen likaisia tekoja ja jopa alhaisia rikoslainalaisia sellaisia kuten alaikäisten poikasten laajat hyväksikäyttötapaukset joista istituution pappishierarkinen omerta koettaa otaa mahdollisimman tehokkaan tukahduttamisotteen.
Katolisessa kirkossa Marian palvonta / jumalointi on varsinainen lahhko-dogmi kaikkine sen suorine ja epäsuorine hengellis-psykologisinkin seurauksin.
Hiljattain ulkolaisella kanavalla oli dokumentti katolisen kirkon piirissä vaikuttavasta laajasta poikien hyväksikäytöistä (katolisissa oppilaitoksissa, kirkoissa jne.) ja siihen liittyvistä taustoista.
Ohjelmassa haastateltiin mm. papeiksi valmistautuvia ja usea haastatelluista ilmaisi homoseksuaalisten suhteiden olevan psykologisesti lievempi synti kuin naisen kanssa seksin harrastaminen. He ilmaisivat kaksinaismoraalin olevan riipivää osan / varsin monien papeiksi valmistautuvien keskuudessa.
Raamatun vastainen pappien selibaattivaatimus ja Marian palvonta lahko-dogmi vääristävät hengellis-psykologisesti luonnollisen m n seksuaalisuuden.
Ei sitten tule ihmetellä katolista kirkkoa ravistelevia seksuaaliskandaaleja, jotka suurimmalta osin ovat homoseksuaalisia suhteita käsittäviä.
Alla varsin hyvä kuvaus tuosta phengellis-psyko-seksuaalisen kehityksen vinoutuman mekanismista.
"We enter seminary at the young age of 17," he explained in an interview on my SiriusXM radio program. "It is my belief that we were and are seriously arrested in our own psychosexual emotional development. As you know, unfortunately [with] a lot of priests who are guilty of the abuse of children, it's ephebophilia [sexual attraction to adolescents, usually aged 15 to 19], not pedophilia [attraction to prepubescent children]. In other words, they start off where they're left off. They start abusing kids who were their age when they entered seminary."
"The other point is that I do not believe celibacy can be mandated. I believe celibacy is a gift from God and it's a very small minority of women and men who are gifted with this. They are such a small minority and to equate priesthood with that gift is an abuse of the priesthood. Most priests, straight or gay, do not have the gift of celibacy. They get twisted in their own psychosexual development. And they end up, most unfortunately, visiting that twistedness on the most vulnerable, which happen to be children."
- http://www.huffingtonpost.com/2012/07/10/father-bernard-lynch-gay-catholic-priest-talks_n_1661887.html - bnbn
Miksi käyt katolisten kimppuun kun kaikkea mainitsemaasi esiintyy inhimillisessä toiminnassa kaikissa organisaatioissa. Koetatko ulkoistaa syyllisyyden katolilaisille? Vastaamme itse kukin yksilönä Herran edessä teoistamme, riippumatta siitä minkä muotoisessa kristillisyydessä tai muussa yksijumalaisessa uskossa elämme.
Katoliset eivät palvo kuin Herraa ja kunnoittavat pyhiä.- sairastuttava dogmi
bnbn >> Miksi käyt katolisten kimppuun kun kaikkea mainitsemaasi esiintyy inhimillisessä toiminnassa kaikissa organisaatioissa.
En tiedä kenelle viestisi oli kohdistettu, mutta reagoin kuitenkin. Esille nostamissani faktoissa keskityin "Jumalan miehiin" katolisen kirkon hengellisiin vastuuhenkilöihin jotka väittävät toimivansa Jumalan ohjauksessa, valtuuksin ja valitsemina ja olevansa opettajia ja esimerkkejä kirkkokansalle ja laajemmin koko ihmiskunnalle. Näin tiivistettynä.
En ottanut lainkaan kantaa rivikatolilaisiin, vaan tuohon hengelliseen instituutioon verisine historioineen ja vuosikymenien taikaisine poikien hyväksikäyttöineen joista katolisen kirkon hengellisen mafian kaltainen hierarkia on pyrkinyt sytemaattisesti vaikenemaan ja ne tukahduttamaan.
Kun katolisen kirkon omista riveistä uskaltautuu nousemaan jokunen harva vastuuhenkilö nostamaan asaoita pöydälle sillä omatuntonsa ei katolisen kirkkoinstituution kaksinaismoraalia ja mädännäisyyttä kestä, niin hän joutuu automaattisesti sydämettömän ja systemaattisen ajojahdin kohteeksi.
Viittaat "kaikkiin organisaatioihin." Siis vertaat ja rinnastat tuon itseään suorastaan Jumalasta seuraavana itseään pitävää ja Jumalan valtuudet omaavansa väittävää hengellistä "jumal-isntituutiota" ja hengellisiä vastuuhenkilöitä mihin tahansa muihin maallisiin organisaatioihin.
Kiinnostava, epälooginen, mutta samalla ymmärtämättään suuren totuuden sisällään pitävä.
Katolinen instituutuutio teoillaan osoittaa olevansa pelkkä imisvetoinen hengellinen valtakoneisto kuten poliittiset puolueetkin omassa lajissaan.
Kaksinaismoraalissaan ja poikien seksuaalisessa laajassa hyväksikäytössään se on jopa mädännäisempi kuin mitkään muut keskiverto-organisaatiot. Edelleen kohdistan kritiikin katolisen kirkon hegellisiin vaikuttajiin ja vastuuhenkilöihin, en ririvikatolilaisiin joita selibaatti-lahko-dogmi ei sido eivätkä he edes toimi hengellisinä opettajina "apostoleista seuraavina", johtajina ja malleina.
On meillä siinä "Jumalan miehiä ja hengellisiä johtajia" antamassa luentoja ja mallia millainen Jumalan mielisen ja Kristusta seuraavan tulee olla.
Edes keskiverto ateistit eivät syyllisty vastaavassa määrin hyväksikäyttöihin ja tuomitsevat sellaisen seksuaalikriminalian empimättä.
- S.S.
Riippuu siitä, mitä sanalla "kultti" tarkoitetaan. Merkityksessään "uskonnollinen tapainjärjestelmä", on jokainen kirkkokunta ja jumalanpalvelusjärjestys kultti (lat. cultus). Jos sanaa halutaan käyttää sen rahvaanomaisessa merkityksessään, uskonlahkon merkityksessä, ei Kirkko voi olla sitä pelkästään määritelmästä lähtien - laajemmasta uskonyhteisöstä eronnut yhteisö.
- bnbn
Sairastuttavalle dogmille: Pedofiilejä on yhteiskunnassa keskimäärin useampi kuin katolisten pappien piirissä, joten huomiosi kohdistaminen katoliseen kirkkoon on älytöntä.. Kirkko tuomitsee jyrkästi haureuden (avioliiton ulkopuolisen sukupuolisen kanssakäymisen, johon pedofiliakin kuuluu), mutta ei ihmistä. Toisin kuin sinä.
Puhuit aiemmin temppeleistä ja niiden rikkauksista. Kahdessa tuhannessa vuodessa nurkkiin kertyy yhtä ja toista, siitäkin huolimatta, että välillä tyhjennetään uskonpuhdistusten nimissä. Turun tuomiokirkko ja lukuisat keskiaikaiset kirkot pitkin maatamme ovat alkujaan katolisia. Hauku nyt protestantteja välillä varkaiksi.
Katolisen kirkon "rikkaudet" ovat rakennus- ja kuvataidetta, joita ei voi syödä. Rahaksikin muunnettuna niillä ei maailman köyhiä montaa päivää ruoki ja sitten oltaisiin taivasalla. Kirkon todellinen rikkaus on uskon varmuus ja siitä kumpuava eämänilo, jotka kummatkin ovat sinulta jääneet huomaamatta.
Kaikki organisaatiot ovat ihmisten heikkouksien armoilla, olivatpa ne viranomaisia, opetusalaa tai hengellisiä luonteeltaan. Ihminen saavuttaa vanhurskauden tekojensa kautta ja siksi jo määritelmällisesti on kirkon mahdotonta palkata valmiiksi vanhurskaita ihmisiä, koska vanhurskauden mittaaminen on kesken. Kutsumus on asia, jota pappeja valitessa tutkitaan ja joskus erehdytään. Niin käy kaikissa organisaatioissa.
Kaikista hankkeidemme inhimillisistä puutteista huolimatta voimme kuitenkin luottaa siihen, että nimimerkki "Sairastuttava dogmi" tai kaltaisensa kaivaa valikoivasti jotakin epäkohtia, todennäköisesti katolilaisista, haisteltavaksemme. - sairastuttava dogmi
bnbn >> Pedofiilejä on yhteiskunnassa keskimäärin useampi kuin katolisten pappien piirissä, joten huomiosi kohdistaminen katoliseen kirkkoon on älytöntä..
Luonollista, sillä yhteiskunnassa on enemmän populaatiota kuin katolisia pappeja. Kun katolisten pappien "Jumalan miesten" luku suhteutetaan populaatioon ja sitten rinnastetaan ilmenevää homoseksuaalisuutta yleensä, sekä ko. kaltaisia homoseksuaalisia seksuaalirikoksia, niin tulemmekin aivan toisenlaiseen yhtälöön.
Yhtä seksirikollispappia kohden on keskimäärin 15-20 uhria joiden elämä on iäksi pilattu ja raiskattu. Näin totesi hiljattain ulkolaisen kanavan dokumettiohjelmassa Guy Harpigny (évêque de Tournai, Belgique) joka on arvostettava poikkeus rehellisyydessään katolisen papiston piirissä ja maksaa siitä kovaa hintaa tuon instituution laittaman hyvin voimakkaan paineen vuoksi ja joka on kaikin keinoin koettanut suista hänenkin suunsa. Hän on kuin David Goljatia vastassa.
Katolisen kirkkohierarkian muurien omerta, tukahduttaminen, viranomaisilta salaaminen ja silmien sulkeminen, sekä "anteksi anto" ja vain toisaalle siirtäminen on johtanut laajamittaiseen seksuaalirikollisuuteen / hyväksikäyttöihin katolisten laitosten muurien varjoissa.
- http://keskustelu.suomi24.fi/node/11301650
>> Kirkon todellinen rikkaus on uskon varmuus ja siitä kumpuava eämänilo, jotka kummatkin ovat sinulta jääneet huomaamatta.
Miten katolisen kirkon kirkollinen ja vastuullinen hierarkia on kykenevä kombinoimaan yhteen lausumasi asiat ja systemaattisesti peittelemänsä laajamittaiset seksuaalisrikokset "Jumalan mistensä" piirissä ja joilta se useinkin on tietoisesti sulkenut silmänsä.
Että kirkollinen "rikkaus on uskon varmuus ja elämänilo." Kannustan keskustelamaan katolisen kirkon tehtailemien uhrien http://www.snapnetwork.org/ kanssa millaisia tuntoja heillä on ko. asian suhteen.
Elämänilon lähteillä. Katolisen kirkon verentäyttämä historia ja vuosikymmenien laajamittaiset seksuaalirikostapaukset (jotka ovat vasta viimeikoina alkaneet tulla päivänvaloon) maksimiinsa "hengellisen ja onnellisen uskon mafian" omertan systemaattisesti ja laskelmoidusti tukahdutettumina, sekä itse perversseille "Jumalan miehille" usenkin vain nuhteet, "anteeksianto" ja siirto toisaalle jossa sama perversio ja uhrien tehtailu on jälleen jatkunt papistollisen hierarkian sulkiessa siltä silmänsä. Kaksinaismoraali ja tekopyhyys huipussaan.
>> ... kaivaa valikoivasti jotakin epäkohtia, todennäköisesti katolilaisista, haisteltavaksemme.
Mikäli katolisen instituution moraaliarvoihin kuuluisi rehellisyys ja avoimuus, niin noita loputtomia rikoksia ei tervitsisi edes "kaivaa" esiin.
Myös seksuaaliperverssit hengelliset oppaat ja "Jumalan miehet" poistettaisiin systemaattisesti tehtävistään, sekä kaikista rikoksista olisi ilmoitettu viranaomaisille ja poliisille.
Näin ei ole menetelty ja siten katolinen instituutio on täysin kanssavastuullinen noihin alhaisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Kyse ei ole yksittäisistä "erehistä" vaan katolisen dogmin rakentamasta pervesoivasta psykologis-seksuaalisesta vinoumasta Raamatun kirjoituksien yli menevä pappien selibaattivaatimuksen vuoksi, fakta jonka toin ylempänä esille ja jonka sujuvasti katsoit tarpeelliseksi sivuuttaa.
Kuin sattumalta juuri katolinen pappisinstituutio on keskeisessä roolissa näissä homoseksuaalisissa seksuaaliskandaaleissa. Vstaava ja vastaavassa laajuudessa ei esiinny vaikkapa luterilaisessa kirkossa, vaan se suorastaan leimaa-antava katoliseesa papistossa.
Tiitus 1:
15 Puhtaille kaikki on puhdasta, mutta epäpuhtaille ja epäuskoisille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän mielensä ja omatuntonsakin on likaantunut.
16 He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he kieltävät hänet.
Matt. 7:
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. - bnbn
Sairastuttavalle dogmille: Ole hyvä osoita, että pedofiileja on katolisissa papeissa keskimäärin enemmän kuin muussa väestössä. Epäilen tapausten julkisuuden vaikuttaneen ja korvausvaatimusten suuruuden kuvaasi niiden yleisyydestä. Suomessa ei ole koskaan ollut ainuttakaan.
Siksi paheksun kirjoitustasi, sillä se ei todellakaan kosketa katolista kirkkoa Suomessa. Saman tien voit valittaa tällä palstalla maailman kaikista epäkohdista.
Olemme yhtä mieltä siitä mitä vahinkoa pedofilia aiheuttaa ja se on laajuudeltaan sama riippumatta tekijästä.
Katolinen kirkko on tiukentanut kriteereitään pappisvalinnoissa tavoilla, joiden tarkoituksena on estää valitettavat tapaukset tulevaisuudessa..
Toisten syntisyydellä hurskastelusi viittaa siihen, että sinulla on jotakin pahasti vinossa. - sairastuttava dogmi
bnbn >> Ole hyvä osoita, että pedofiileja on katolisissa papeissa keskimäärin enemmän kuin muussa väestössä.
Miksi pyrit toistamiseen rinnastamaan "Jumalan miehiä" muuhun valtaväestöön?
Miksi koetat jatkuvasti vetää asian todellista ydintä vähätellen itse asiasta sivuraiteille?
Valtaväestön edustajat eivät edes ole erityisemmin uskovia eivätkä sano Jumalan tahdon olevan ohjaamassa toimiaan, moraaliarvojaan ja käytöstään puhumattakaan, että olisivat pappisvalan vannoneet ja esiintyisivät vastuuasemissa hengellisinä oppaina, itse Jumalan puhemiehinä, opettajina ja esimerkkeinä kirkkokansalle ja koko maailmalle.
Tuota logiikkaa seuraten on ihmismoraalisesti ja arvojen kannalta aivan yhdenetevää olla paavi, piispa, pappi, katolisen koulun opettaja kuin vaikkapa jonkin maallikkoyhteisön ei niinkään uskova tai ateistinen jäsen / vastuuhenkilö, jotka viimemainitut eivät väitä olevansa "Jumalan miehiä" ja Jumalan valitsemia saarnaamaan, evankeloimaan ja antamaan mallia siitä miten Kristusta tulee seurata.
Eikö tulisi rinnastaa sitä mikä on rinnastettavissa?
Paradoksaalia onkin se, että nuo kaksinaismoraaliset pappisvalan vannoneet "Jumalan miehet" ja hengellisyydessään itseriittoiset ovat mädännäisempiä kuin moni ateisti keskimäärin.
Ohessa olen jonkin verran laittanut aineistoa riviin ja sekin on vasta jäävuoren huippu koskien katolisen kirkon kansainvälistä vuosikymmeniä jatkunutta ja viranomaisilta ja yhteiskunnilta piiloon tukahdutettua hyväksikäyttöskandaalia.
Jatkuvana solkena tulee uusia hyväksikäytötapauksia esille. Merkittävä osa uhreista ei uskalla ja voi monista syistä johtuen edes paljastaa kärsimäänsä hyväksikäyttöä. Heille on suuri häpeä olla joutunut uhriksi ja sen paljastaminen edes läheislleen on erityisen vaikeaa ja osalle mahdotonta.
- http://keskustelu.suomi24.fi/node/11301650
>> Siksi paheksun kirjoitustasi, sillä se ei todellakaan kosketa katolista kirkkoa Suomessa.
Aiva alun alkaen olen käsitellyt katolilaista kirkollisinstituutiota ja sen hegellisiä johtajia kokonaisuudessaan, en keskittyen vain johonkin tiettyyn maahan tai paikkakuntaan. Vai rajoittuukko katolilaisuus vain Suomeen? Suomestako katolilaisuus on lähtöisin?
>> Saman tien voit valittaa tällä palstalla maailman kaikista epäkohdista.
Eli koet tarpeelliseksi vetää koko maailman pahuuden vähätelläksesi katolisen kirkon hengellisten oppaiden ja "Jumalan miesten" ala-arvoisia perversioita, sekä tuon istituution sen yllä pitämää omertaa.
Useimmat yhden aatteen lahkolaiset toimivat juurikin tuon mallin mukaisesti kun tulisi ottaa moraalista vastuuta kannattamansa leirin mädännäisyydestä. - sairastuttava dogmi
bnbn >> Katolinen kirkko on tiukentanut kriteereitään pappisvalinnoissa tavoilla, joiden tarkoituksena on estää valitettavat tapaukset tulevaisuudessa.
1) Katolisen instituution keskeisenä ja erityisen raskaana moraalisena ongelmana on se, miten se on vuosikymmenet tukahduttanut, salannut ja peitellyt tietoisesti, systemaattisesti ja harkiten homoseksuaalisia nuorten poikien laajoja hyväksikäyttöjä sen sijaan, että se olisi erottanut ko. perversisoituneet seksuaalirikolliset virastaan, sekä sytemaattisesti ilmoittanut heidät viranomaisille ja poliisille.
Näin uhreja on myös tullut vain jatkuvasti lisää kun seksuaaliperverssit hengelliset vastuuhenkilöt ovat voineet jatka toimiaan tuoin instituution muurien varjoissa.
Omertalla, tukahduttamalla ja sytemaattisella salailulla ja ko. seksuaalirikollisia viroissaan pitäen, sekä uhrien oikeuksia räikeästi polkien se on tehnyt itsestään kanssasyyllisen noihin erityisen alhaisin jatkettuihin rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
2) Katolisen kirkon Raamatun vastainen _pappien_ selibaattivaatimus, sekä korostettu neitsyt Marian palvonta-lahko-dogmi vääristävät hengellis-psykologisesti luonnollisen miehen ja naisen välisen seksuaalisuuden.
Alla varsin hyvä kuvaus tuosta phengellis-psykologis-seksuaalisen kehityksen vinoutuman mekanismista.
"We enter seminary at the young age of 17," he explained in an interview on my SiriusXM radio program. "It is my belief that we were and are seriously arrested in our own psychosexual emotional development. As you know, unfortunately [with] a lot of priests who are guilty of the abuse of children, it's ephebophilia [sexual attraction to adolescents, usually aged 15 to 19], not pedophilia [attraction to prepubescent children]. In other words, they start off where they're left off. They start abusing kids who were their age when they entered seminary."
"The other point is that I do not believe celibacy can be mandated. I believe celibacy is a gift from God and it's a very small minority of women and men who are gifted with this. They are such a small minority and to equate priesthood with that gift is an abuse of the priesthood. Most priests, straight or gay, do not have the gift of celibacy. They get twisted in their own psychosexual development. And they end up, most unfortunately, visiting that twistedness on the most vulnerable, which happen to be children."
- http://www.huffingtonpost.com/2012/07/10/father-bernard-lynch-gay-catholic-priest-talks_n_1661887.html
Ei sitten tule hämmästellä miten ja miksi juuri katolista kirkkoa ravistelee homoseksuaalispohajiset nuorten poikien hyväksikäyttöskandaalit.
Tämän lisäksi myös pappisseminaareissa ja viroissakin ilmenee jonkin verran hierarkisen ylemmän valta-aseman omaavien taholta homoseksuaalista häirintää kollegoita kohtaan.
Ei myöskään tule unohtaa, että lasten vanhemmat ovat uskoneet nuoria poikiaan "kunniallisten Jumalan miesten" vastuulle mm. katolilaisiin sisäoppilaitoksiin ja kirkkokuoroihin joissa heille on säännöllisesti myös opetettu Jumalan sanaa ja kristillisiä arvoja.
Sitten nämä samat "kunnialliset Jumalan miehet" hengellistä valta-asemaansa julkeasti perversseilleen valjastaen ja väärinkäyttäen ovat sabotoineet kasvavien lasten seksuaalisuuden hyväksikäytöllään, lasten koko tulevan elämän ja identiteetin tuhoten, sekä myös heidän suhteensa uskoon, Jumalaan ja sitä edustaviin tahoihin.
Ainakaan Raamattu ei anna harmaata aluetta katolisen kirkon menettelytavoille.
Tiitus 1:
15 Puhtaille kaikki on puhdasta, mutta epäpuhtaille ja epäuskoisille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän mielensä ja omatuntonsakin on likaantunut.
16 He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he kieltävät hänet.
Ps. Kuin sattumalta sivuutat kokonaan kaiken oleellisen esille nostamani, asian ytimen ja koetat hakea kainalosauvaa epäoleellisuuksista, sekä henkilöönkäymisillä. - bnbn
Sairastuttava dogmi::
Väitit katolisten pappien piirissä esiintyvän pedofiliaa enemmän kuin valtaväestössä ja vaadin näyttöä asiasta tai panettelun lopettamista. Jollei näyttöä ole vaikene.
Mitä haluat? Miksi jankutat? Suomessa katolinen kirkko taitaa olla niitä ainoita, joita pedofiliakysymys ei kosketa. Miksi et valia Nokia-missiosta tai metodistikirkosta? Jos haluat valittaa muissa maissa tapahtuvista asioista mene niiden maiden keskustelupalstoille. Täältä et myötätuntoa katolilaisten panettelullesi saa.
1) Ongelma ei ole katolinen vaan yleinen (vrt. luterilainen Nokia-missio ja metodistit)
2) Mariaa ei palvota vaan kunnioitetaan Jeesuksen äitinä. Selibaatti on kirkon valinta eikä sen enempää raamatun vastainen kuin myötäinenkään. Selibaatti poistaa ristivedon perhe-elämän ja kutsumustyön harjoittamisen välillä. Sillä ei ole mitään tekemistä pedofilian kanssa, kuten kotimaiset prostestanttiset esimerkit osoittavat..
Minusta olet todella outo käydessäsi katolilaisten kimppuun Suomessa kuin hyeena. Etkö jo näe pahuutta puheissasi toisista ja tokene. - sairastuttava dogmi
bnbn
Sinä se sitten toistamiseen ja systemaattisesti sivuutat kaikki oleelliset esille nostet asiat.
On toki ymmärrettävää, että hyväksikäyttöskandaali katolisen kirkon piirissä aiheuttaa kiusaantuneisuutta ja sen vähättely edellyttää poikkeusellisen vinoutunutta oikeus- ja moraalitajua.
>> Minusta olet todella outo käydessäsi katolilaisten kimppuun Suomessa kuin hyeena.
Ensinnäkin olemme katolilaisuutta käsittelevällä palstalla, muille uskonnoille on omansa. Toisekseen katolilaisuus ei rajoitu Suomeen eikä edes ole Suomesta lähtöisin.
>> Etkö jo näe pahuutta puheissasi toisista ja tokene.
Katolinen kirkkoinstituutio on rakentanut maineensa ja skandaalinsa ihan itse ja ollen siitä itse vastuulinen, ei siihen ole ulkopuolisia tarvittu.
Kertoisitko yhdenkin hyvän ja validin syyn miksi yllä esille nostamastani katolisen instituution mädännäisyydestä tulisi vaieta?
"Laajan homoverkoston paljastumisen arvellaan johtaneen paavin yllättävään eroon. La Repubblica -lehden haltuunsa saamassa tutkintaraportissa viitataan kirkon ryhmittymän jäseniin, joita yhdistää seksuaalinen suuntautuminen."
- http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013022716725678_ul.shtml
"Kirje paljastaa: Vatikaani käski peitellä pedofiliaa" - Keskiviikko 19.1.2011
"Julkisuuteen vuotaneella kirjeellä voi olla suuri vaikutus tuleviin oikeudenkäynteihin."
- http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011011913031940_ul.shtml
"Piispa: Kirkko on sulkenut silmänsä pedofilialta"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/05/1127782
"Paavi joutui jälleen pedofiilikohuun"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/03/1086444
"Paavi suojeli pedofiilipappia"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/04/1097476
"Vatikaanin edustaja rinnasti pedofiliakohun juutalaisvainoon"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/04/1092695
"Ennestään heikko luottamus paaviin heikentyy entisestään"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/03/1088748
"Paavi juhlii pedofiilikohun keskellä"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/04/1101443
"Paavi vaati pappeja vastustamaan kiusausta"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/05/1124462
"Vatikaanin pankkiiria epäillään rahanpesusta"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/09/1190746
"Vatikaani nopeuttaa pedofiilipappien hyllyttämistä"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/07/1156261
"Kirkossa kuvattu seksivideo papista kuohuttaa Brasiliassa....... Videolla 19-vuotias entinen kuoropoika antaa oraaliseksiä kirkon alttarilla 84-vuotiaalle papille Luiz Marques Barbosalle. 19-vuotias mies kertoo videolla, että hän joutui lapsena useiden vuosien ajan Barbosan hyväksikäytön uhriksi."
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/04/1106265
"Belgialaiskardinaalia kuulusteltiin pedofiiliskandaalin vuoksi"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/07/1152669
"Belgian syyttäjät epäilevät sataa pappia pedofiliasta"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/11/1444716/belgian-syyttajat-epailevat-sataa-pappia-pedofiliasta
"Belgian kirkon pedofiiliskandaali: Nuorin uhri vain kaksivuotias"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/09/1186259
"Piispa myönsi pedofilian Belgiassa"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/04/1106824
"Hollannin katolisen kirkon historiassa kymmeniätuhansia lasten hyväksikäyttöjä"
- http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011121614959159_ul.shtml
"Hollannissa jo yli 900 ilmoitusta kirkon pedofiliasta"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/08/1175839
"Pedofiliakohu kiihdyttää kirkosta eroamista Itävallassa"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/08/1168595
"Norjan ja Ruotsin pedofiliaskandaali paisuu"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/04/1110166
"Ruotsinkin katolinen kirkko salannut pedofiilejaan"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/04/1107823
"Katolinen piispa uhkaa erota Ruotsissa"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/05/1114694
"Katolinen pappi käräjillä Saksassa:Käytti lapsia hyväksi satoja kertoja"
- http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012011515078594_ul.shtml
"Papin koneelta löytyi yli 20 000 lapsiseksikuvaa"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/ulkomaat.shtml/2010/11/1223762/papin-koneelta-loytyi-yli-20-000-lapsiseksikuvaa - bnbn
Sairastuttava dogmi:
Ratkeavatko protestanttisetkin lasten hyväksikäyttötapaukset vain katolisia esiin ottamalla? Et todellakaan kykene näkemään sitä, että ongelma on paljon laajempi kuin yksin katolisen kirkon. Tämä ei ole vähättelyä, kuten toistuvasti väität minun tekevän, vaan asioiden saattamista oikeisiin mittasuhteisiin.
Katolilaisia on toista miljardia ja pappeja 400 000. Näihin lukuihin suhteutettuina hyväksikäyttötapausten määrä on pieni verrattuna esim. kotikutoisiin helluntailaisiin, metodisteihin tai luterilaisiin.
Sinulla on suhteluvut sekaisin ja ruodit vain katolisia. Miksi? Etkö jo lietso vihaa kansanosaa kohtaan? Muista, että Suomessa ei katolisella kirkolla ole lainkaan hyväksikäyttötapauksia ja puhuttelet suomalaisia katolisia hyvin loukkaavasti. - sairastuttava dogmi
bnbn
>> Et todellakaan kykene näkemään sitä, että ongelma on paljon laajempi kuin yksin katolisen kirkon.
Sinulla on sitten kova kiihko hakea puolustusta katolisen kirkkoinstituution mädännäisyydelle sillä, että jotakin vastavaa esiintyy myös toisaalla. Miten toisaalla tapahtuva vastaava muutta katolisen kirkon vastuullisuutta esille nostettujen räikeyksien suhteen?
Kyse ei todellakaan ole jostakin marginaalisesta hyväksikäyttöjen esiintymisestä, yksittäistapauksista, vaan se on yksi todellakin keskeinen ongelma katolisessa instituutiossa.
- - http://en.wikipedia.org/wiki/Catholic_sex_abuse_cases
International dimension of problem: http://en.wikipedia.org/wiki/Catholic_sex_abuse_cases#International_dimension_of_problem
Toistetaan jälleen kerran. Tällä palstalla käsitellään katolilaisuutta, ei muita uskontoja, herätysliikkeitä tai koko maailman muita tahoja. Miksi tämä on niin vaikea ymmärtää?
Miksi jatkuvasti hoet Suomen katolilaisuudesta, joka on vain yksi pieni katolilaisuuden alainen haarake? Olen kaiken aikaa käsitellyt katolilaista instituutiota ja sen vastuutahoja kokonaisuutena, instituutiona menettelytapoineen, miksi tämäkin on niin vaikea käsittää?
Toisekseen en ole käsitellyt rivikatolilaisia vaan tuota kirkollisinstituutiota / organisaatiota kokonaisuutena ja sen kaksinaismoraalia, epärehellisyytta käsitellyisä asioissa ja suurta tekopyhyyttä, sekä mädännäisyyttä instituutiona.
Ylempänä eriseen tiivistin kohdissa A & B katolisen kirkkoinstituution keskeisen ongelman.
"La Repubblica: Paavin eroaminen liittyy Vatikaanin homoverkoston paljastumiseen"
- http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2013/02/1711393/la-repubblica-paavin-eroaminen-liittyy-vatikaanin-homoverkoston-paljastumiseen
"Catholics fear Vatican’s “Vatileaks” scandal will harm their Church"
- http://blogs.reuters.com/faithworld/2012/05/29/catholics-fear-vaticans-vatileaks-scandal-will-harm-their-church/
"Papal resignation linked to inquiry into 'Vatican gay officials', says paper"
- http://www.guardian.co.uk/world/2013/feb/21/pope-retired-amid-gay-bishop-blackmail-inquiry
"Entinen katolilaisveli Mark Dowd pitää homoseksuaalisuutta tikittävänä aikapommina Vatikaanissa."
- http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013022716725678_ul.shtml
Tosin monissa maissa katolilaisesta kirkosta eroaminen on ollut merkittävää, sillä monet terveen moraali- ja oikeustajun ja omantunnon omaavat eivät ole voineen olla ko. katolisen kirkon korkean tason taholla esintyvää mädännäisyyttä tukemassa jäsenyydellään.
"Vatikaanin laaja lapsikauppa julki"
"BBC2:n ja Deutsche Wellen mukaan katolisen kirkon ylläpitämät sairaalat ja äitiysklinikat ovat Espanjassa varastaneet ja myyneet edelleen adoptoitaviksi yli 300 000 lasta. Synnytysklinikalle tulleilta äideiltä varastettiin lapsia nunnien, lääkäreiden ja kätilöiden yhteistoiminnalla. Varastetut lapset myytiin edelleen ja vanhemmille kerrottiin lapsen kuolleen."
"Kyseessä ei ole mikään yksittäinen tapaus. Lastensuojelujärjestö Protect Your Children Foundation jäljittää ja paljastaa lapsikauppaa. Kirkon harjoittama lapsikauppa näyttää olevan maailmanlaajuista."
"Kanadassa on tullut ilmi myös, että kirkkojen – ei pelkästään katolisen – ylläpitämissä sisäoppilaitoksissa olleita intiaanilapsia on välitetty poliitikkojen, poliisiviranomaisten ja kirkollisten arvohenkilöiden seksileluiksi."
"Irlannissa oli vuonna 2010 esillä laaja tapaus, jossa sekä katolisen kirkon että valtion omistamissa orpo- ja koulukodeissa olleita lapsia oli käytetty lääketeollisuuden koekaniineina."
- http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=3007
Kuten Raamattukin sanoo, niin hedelmistään puu tunnetaan.
Kyse ei suinkaan ole yksittäisten henkilöiden privaateista yksittäisistä erehdyksistä ja virheitä. Kaikki esille ottamani kuvaa katolista instituutiota menettelytapoineen sen kansainvälisessä muodossaan ja mittasuhteissa.
Tiitus 1: 16 He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he kieltävät hänet.- bnbn
Lopetan tähän, sillä on keskustelu kanssasi on påäämäärätöntä. Et itsekään näy tietävän mitä tahdot ja jos se selviäisikin joutuisit huomaamaan, että asia ei ratkea Suomesta käsin.
- sairastuttava dogmi
bnbn
Mitään muuta et ole tehnytkään kuin sivuuttanut kaiken oleellisen esille tuodun ja sen todellisen merkityksen, kiemurrellut, koettanut sytemaattisesti ajaa aiheesta sivuraiteille ja hakea katolisen instituution mädännäisyydelle puolustelua toisaalla esiintyvästä mädännäisyydestä, jopa rinnastaen "Jumalan miehiä" yhteiskunnan 'jumalattomiin' miehiin puolustellaksesi "Jumalan miesten" edesottamuksia.
Katolinen kirkko kuitenkin väittää omaavansa aivan erityisaseman Jumalan edustajana, sekä väittäen sen hengellisten johtajien olevan apostoleista seuraavia ja olevansa ainoa "aito" Kristuksen kirkko.
Otin kantaa avaukseen sisällyttäen allaolevaan myös katolisen kirkkoinstituution.
Pohjimmiltaan kaikkiin uskontoihin soveltuu ainakin jossakin määrin kultin piirteet sillä niissä kaikissa hengelliset ihmisjohtajat määräävät dogmeista ja vakuuttavat jumalista valtuuttaan josta käsin hengellistä valtaansa koettavat käyttää.
Yleensä tuohon vallankäyttöön liittyy uhkailu hevetin ikuisella kidutuksella tai muulla kadotuksella ellei liikkeen oppeja hyväksy.
Kuten Raamattukin sanoo, niin hedelmistään puu tunnetaan.
Pointti on se, että nämä hengelliset instituutiot, kuten katolinen kirkkoinstituutio ja niiden tekopyhät itsensä korottaneet hengelliset johtajat "Jumalan miehet" ja mallit ottavat itselleen vallan ja erityisaseman, mutta teoillaan tekevät sanansakin tyhjiksi. Tämä ei estä niitä vaatimasta alaimaisuutta asemalleen ja sitä kunnoittamaan väitettyssä roolissaan.
Tiitus 1: 16 He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he kieltävät hänet.
Ps. On selvä, että samaan aikaan ei voi omata tervettä oikeus- ja moraalitajua, sekä vähätellä ja siten kuitata kaikkea ketjussa ylläolevaa ja paljoa muuta katoliseen kirkkoon liittyvää.
Ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto on vähätellä, kiemurrella, kieltää ja koettaa vaientaa niitä jotka kissan nostavat pöydälle ja / tai takaviistoon poistuminen.
Matt. 7:
16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Millaiseksi puuksi mm. katolinen kirkkoistituutio on osoittautunut jo tässäkin ketjussa esille tuodun valossa? Millaisia "Jumalan miehiä" sen hengelliset vastuumiehet ovat olleet?- PPietari
"Katolinen kirkko kuitenkin väittää omaavansa aivan erityisaseman Jumalan edustajana, sekä väittäen sen hengellisten johtajien olevan apostoleista seuraavia ja olevansa ainoa 'aito' Kristuksen kirkko."
Tämä on juuri ongelman ydin sairastuttavalle dogmille. Hän vaatii kirkolta täydellisyyttä, mutta hän ei tule saamaan sitä, katolinen kirkko koostuu pyhistä sekä syntisistä. Puhu mieluummin kirkon opista kuin sen yksittäisten jäsenten rikkomuksista kirkon pyhää ja virheetöntä oppia vastaan. Yksittäisten jäsenten, myös pappien ja jopa piispan, rikkomukset oppia vastaan eivät poista sen erityisasemaa Jumalan ainoana oikeana edustajana.
- vanhauskoinen
Muinaiset roomalaiset pitivät varhaiskristittyjä juutalaisena lahkona. Pian kuitenkin selvisi, että kristillinen kirkko ei ollut osa juutalaisuutta, vaan erillinen uskonto. Lahkoja ja kultteja ovat tietysti tästä alkuperäisestä Kristuksen perustamasta, katolisesta kirkosta erkaantuneet, omia uusia tulkintoja ja oppeja kehitelleet ryhmät.
- sairastuttava dogmi
vanhauskoinen
Miksi ja millä perusteella vedät rajan juuri katolisen kirkon kohdalle? Matkusta ajassa hieman kauemmaksi taaksepäin ja käy ilmi, että koko nykyinen kristillisyys perustuu pakanaoppi-uskonto hellenismille.
Juutalaiset http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaisten_historia kirjoittivat Raamatun ja he http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaisuus ovat monoteistisiä, eivätkä kannata hellenististä pakanauskontoista alkuperää olevan nykyisen "kristillisyyden" oppitulkintoja ja kristillisyyden määritelmiä.
Koko kristinuskon historia on sekasortoinen, ristiriitainen ja täynnänsä valtataisteluja ja opillisia ristiriita-taisteluita, uskonvainoja ja -sotia.
Itse annan Nikean ihmisvetoiselle ja mielivaltaiselle kirkolliskokouksen julkilausumille yhtä paljon painoarvoa kristillisyyden mitarina kuin mille tahansa muullekin lukemattomsta kristillisistä uskonnoista ja liikkeistä. Ne ovat pelkkiä ihmisspekulaatioita muiden joukossa.
Millä erityisoikeudella Nikean kokouksen kirkoisät lausuvat "ainoita oikeita totuuksia"?
- - - ->
Juutalainen tausta
Kristillisen uskon mukaan lihaksi tullut Kristus oli ollut mukana jo maailman luomisessa.[2] Kansat, joiden usko oli suuntautunut tämän Messiaan odotuksen, saivat alkunsa Aatamista ja Eevasta (1 Moos. 3:15), ja jatkoivat olemassaoloaan juutalaisena kansakuntana.
Jeesus ja hänen ensimmäiset seuraajansa olivat juutalaisia tai juutalaisia proselyyttejä. Hänen opetuksensa perustuivat heprealaiseen raamattuun Tanakhiin, ja joskus hän viittasi myös muihin juutalaisuuden vanhoihin kirjoituksiin. Kristinusko jatkoi juutalaisten pyhien kirjoitusten käyttöä — Tanakhista tuli Raamatun Vanha testamentti — ja hyväksyi sellaisia perustavanlaatuisia juutalaisia opetuksia kuin monoteismi, oppi yhdestä jumalasta (YHWH, Jahve) ja tulevan messiaan (moshiach, kreikan khristos, Kristus) odotus. Uuden testamentin mukaan juutalaisuuden johtohahmot näkivät kuitenkin Jeesuksen opetukset epäyhteensopivina juutalaisuuden kanssa, vaikka Rooman valtakunnan aikainen juutalaisuus itsekin oli hyvin hajanaista.
- http://fi.wikipedia.org/wiki/Kristinuskon_historia#Juutalainen_tausta
Varhaisen kristinuskon pääsuuntaukset
Ensimmäisinä vuosisatoina kristinuskossa oli valtavasti julistajia, joilla oli erilaisia näkemyksiä Jeesuksen opetuksista ja uskon sisällöstä. Tästä seurasi kilpailutilanne, jonka tärkeimmät osanottajat olivat juutalais-, gnostilais- ja hellenistikristityt.
Menestyksekkäin kristinuskon pääsuuntaus oli hellenistikristillisyys( Helleenit eli kreikkalainen pakanauskonto), josta voidaan katsoa nykyisen kristikunnan periytyneen. Menestyksen avain oli matala kynnys kääntymiseen, sillä se ei juurikaan edellyttänyt juutalaisten säädösten noudattamista vaan kaikki aikaisemmat palvontamuodot saivat vain " kristillisen nimityksen".
- http://fi.wikipedia.org/wiki/Kristinuskon_historia#Varhaisen_kristinuskon_p.C3.A4.C3.A4suuntaukset- PPietari
"...koko nykyinen kristillisyys perustuu pakanaoppi-uskonto hellenismille."
Hellenismi ei ollut mikään uskonto.
Tässä näkee, millä tasolla keslustelijan tiedot ovat.
- katekumen
Vääristynyt kristinusko. http://www.kotipetripaavola.com/vaaristynytkristinusko.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
S-kauppa nosti hintoja, K-kauppa laski
Elintarvikkeiden arvonlisävero laski vuodenvaihteessa 13,5 prosenttiin. S-kauppa siirsi alennuksen suoraan katteisiin pi385436Vilma Nissinen pyytää anteeksi rasistisia lausuntojaan
Nöyrtyi kuten persut yleensäkin. On kyllä noloa tuollainen vätystely, kun ei ole miestä seisoa omien lausuntojensa takan2955266Hiihtäjä Vilma Nissisen kommentit aiheutti paniikkia
ja hernettä vedettiin nenään. Nissinen kertoi torstaina haastattelussa, kun häneltä kysyttiin, että tykkääkö hän hiihtä694557Riikka Purra: "Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista - Se ei meille käy"
Näin vakuutti persujen Purra edellisten eduskunta vaalien alla,. https://www.ku.fi/artikkeli/4910942-kun-uudessa-videos692455Sandels tölkin hinta nousi 1,29 eurosta 1,32 euroon
Mitähän järkeä valtiolla on verottaa tuotakin elintarviketta niin kovasti, että on järkevämpää käydä hakemassa ulkomailt481890Nyt ottaa persua pattiin: sähköauto joulukuun myydyin
🤣 prööt prööt pakoputkellaan pörisevää persua ottaa nyt saamaristi pattiin, kun paristoilla kulkeva sähköauto on noussu311848Ovatko Perussuomalaiset kommunisteja?
Toiset sanovat että ovat, toiset sanovat että eivät. Ainakin heillä on paljon sen aatteen piirteitä, koska haluavat kont261800Ikävä uutinen uudesta Unelmia Italiassa kaudesta - Iso pettymys tv-katsojille!
Unelmia Italiassa -sarja kertoo Ellen Jokikunnaksen perheen elämästä Suomessa ja Italiassa. Nyt Ellen on kertonut tuleva161762Lindtmanin pääministeriys lähenee päivä päivältä
Suomen kansan kissanpäivät alkavat siitä hetkestä, kun presidentti Stubb on tehnyt nimityksen. Ainoastaan ylin tulodesi811735- 1051526