Tarinani

En oikein tiennyt mihin osioon laittaa tarinani, joten kirjoitan sen nyt tänne.

Olen teini-ikäinen tyttö, ja olen vähän eksyksissä elämäni kanssa tällä hetkellä. Haluaisin saada pieniä neuvoja, joiden avulla voisin päästä asiasta eteenpäin ja tuntea itseni taas "kokonaiseksi".

Elämäni muuttui ratkaisevasti noin vuosi sitten. Tutustuin koulutöiden kautta itseäni vanhempaan poikaan, joka alkoi lähestyä minua useasti seksuaalisessa mielentilassa. Sanoin pojalle usein ettei minua kiinnosta ja haluan hänen jättävän minut rauhaan. Tämä ei kuitenkaan auttanut. Pian poika alkoi levittelemään suurenneltuja puheita minusta, monet kuitenkin uskoivat puheet todeksi ja jäin ilman ns. turvaa koulussa. Poika päätti iskeä kimppuuni tuolloin. Hän alkoi lähentelemään minua useammin, koskettelemaan paikoista jotka kuuluvat omalle henkilökohtaiselle tilalleni. Pian tämä poika tiirikoi koulun vessan oven lukosta auki ja pakotti minut hyväilemään häntä erogeenisilta alueilta. En päässyt poikaa karkuun ja tätä jatkui lähes puoli vuotta.

Eräänä päivänä tämä poika ilmestyi kotiini ja tuli sisään. Olin yksin, kuten useasti olen. Poika kaatoi minut sänkyyni, riisui minut, löi, kuristi ja pakoitti minut yhdyntään. Huusin, anoin ja kiljuin poikaa lopettamaan mutta mikään ei auttanut. Purin, löin, vääntelin, mutten päässyt pois tapahtumasta. Tuona päivänä poika, joka oli käyttänyt minua seksuaalisesti hyväksi 5,5 kuukautta raiskasi minut vieden neitsyyteni.

Pari viikkoa tapahtuman jälkeen aloin huolestumaan, kuukautiseni eivät olleet alkaneet viellä. Aika kylläkin olisi ollut jo. Odotin pari päivää ja tein raskaustestin. Se oli positiivinen. Olin valtavan kovassa shokissa, enkä ymmärtänyt mitä tein. Soitin raiskaajalleni ja itkin puhelimeen olevani raskaana. Alta aika yksikön ovikello soi ja tämä poika on ovella. Avaan oven raolleen, koska luulin että hän pyytää anteeksi tekoaan. Niin ei kuitenkaan ollut. Hänellä oli selän takana rikkinäinen lasipullo jota en ollut huomannut. Kun hän pääsi sisälle sanoi hän agressiivisesti että pitää huolta siitä ettei tieto sikiöstä tule kenenkään tietoon ikinä - hän oli siis päättänyt tehdä abortin itse. Jollain hyvällä tuurilla sain puhuttua hänet ympäri ideastaan. Kemiallinen raskaudenkeskeytys on kuitenkin varmempi kuin lasipullo vaginaan.

Tein abortin äitini mukana ollessa. En kertonut kenellekkään totuutta. Sanoin että halusin tapahtunutta, mutta ehkäisy petti. Pääsin karkuun totuutta, eikä minun tarvinnut pelätä uudelleen näkemistä enää.

Nyt, vuosi tapahtuneen jälkeen ymmärrän mitä tein väärin. Kadun, etten kertonut totuutta tapahtuneesta. Sama poika voisi olla telkien takana, ja todistetusti varmistettuna ettei kenellekkään muulle tapahdu samanlaista asiaa.
Kadun myös aborttia, totuin lääkärikäyntien välissä ajatukseen että minusta tulee äiti. Välillä vieläkin nukahdan itkuun, koska kaipaan lastani. Toisaalta, en olisi pystynyt sitä itse kasvattamaan, joko ikäni saatikka sen alullepanon takia. Mutta Adoptiokin olisi ollut järkevämpi vaihtoehto.

Olen hyvin ujo tapahtuneen takia, enkä oikein tutustu ihmisiin samalla tavalla kuin ennen. Haluaisin kuitenkin saada uusia ystäviä ja kunnon parisuhteen. Olen tutustunut esim. galleriassa poikiin, jotka vaikuttavat oikein mukavilta ja luotettavilta. En ole ketään livenä tavannut, enkä luultavasti aijokaan.

Minusta parisuhteen pitäisi pohjautua luottamukseen, mutten tiedä pitäisikö minun kertoa historiastani ns. vävyehdokkaalle. Vai meneekö hän niin pahasti lukkoon, että jättää minut. Olen hyvin hellyyden kipeä, kaipaisin juttuseuraa ja syliä johon käpertyä kun nään painajaisia tapahtuneesta.

Joten kuinka pääsisin ujoudestani eroon, ja voisin olla se sama vanha tyttö joka olin ennen tapahtunutta? Haluan tulla taas poiken kanssa toimeen ja pitää hauskaa ilman murheita, edes yhden päivän. Luoda sen pitkäkestoisen parisuhteen, harkita seksiä, mennä naimisiin ja hankkia lapsia.