Mitenkä käsitätte tämän, kun Paavali sanoi, että "minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa" (gal.2:20)?
Jumalan Pojan usko
Kyselee mummo
15370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
No kun nyt vähän laajemmin katsoo tekstiä, sehän selitää itse itsensä, eli;
19. Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
siinähän se on selvästi sanottu että Paalai elää nyt uutta elämää Kristuksessa, ja vanha itsekeskeinen minäminäpaavali on mennyt ja ristiinaulittu, eli se ei enää hallitse ei tee lihallisen paavalin tekoja, vaan Kristus hallitsee ja Paavali tekee Kristukselle mieluisia tekoja.
aivan kirkas ja selvä kuin pläkki.
mutta älä koita sovittaa noita sanoja mihinkään luterilaisiin eikä muunkanlaisiin opittuihin kaavoihin !
olet jo ottanut otsikoksi muutaman sanan, joka enteilee kolmen sanan oppia tai vastaavaa.
ja kohta tulee aselittämään joku joka sanoo että niin, Jumalan Pojan uskolla tässä mennään, samalla uskolla joka uskooo vauvankin puolesta kasteessa ja kummitkin uskovat Jumalan pojanuskolla ja niin edelleen soppa puuroutuu...!
"Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, Hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni." Gal.2:20.
Paavali haluaa sanoa, että vanha Paavali on kuollut, hänet on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, Gal.2:9.
Apostoli kuvaa elämäänsä Kristuksen elämäksi, joka vaikuttaa ja toimii nyt hänessä. Paavali on uusi luomus, jolla ei ole omia vanhoja mielipiteitä tai oppia tai uskoa. Kaikki on uutta, siis Kristuksen vaikuttamaa Pyhän Hengen työtä hänessä. Muunlaista ainesta Paavali ei halua tunnustaa omakseen, uudessa luomuksessa.
Fil.1:21 "Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto."
Iloitsen suuresti viestistisi sisällöstä.
Me totisesti olemme kuolleet.
Me emme enää elä,
vaan meidät on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.
Ja kuinka veret seisauttava tausta onkaan niillä
Paavalin sanoilla, joita viimeksi lainasit:
20. Harras odotukseni ja toivoni on,
etten joudu millään tavoin häpeään
vaan että Kristus nyt, niin kuin aina,
tulee rohkeasti ylistetyksi minun ruumiissani,
joko elämän tai kuoleman kautta.
21. Sillä minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto.
22. Jos minun on elettävä lihassa,
se tuottaa hedelmää työlleni.
En tiedä, kumman valitsisin.
23. Olen ahtaalla näiden kahden välissä.
Haluaisin lähteä täältä ja olla Kristuksen kanssa,
sillä se olisi verrattomasti parempi,
Fil.2:1-2 "Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta, niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset".
Kiitos viestistäsi, kalamos! >>Me totisesti olemme kuolleet.
Meidät on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.
Mutta meidät on myös haudattu Hänen kanssaan.
Ja meidät on myös herätetty Hänen kanssaan.
Eli kun minä nyt elän, niin enää en elä minä.
Vaan ylösnoussut Kristus elää minussa.
Minä elän Hänen ylösnousemusvoimassaan.
Ja siksi minä vaellan/kävelen uudessa elämässä
(aloittajaa lainaten: minkä nyt elän lihassa,
sen minä elän Jumalan Pojan uskossa).
"Meidät on siis yhdessä Hänen kanssaan haudattu
kasteen kautta kuolemaan,
että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta,
samoin mekin vaeltaisimme uudessa elämässä.
Jos kerran meidät näin on yhdistetty Hänen kanssaan
yhtäläisessä kuolemassa,
me olemme yhtä hänen kanssaan myös ylösnousemuksessa.
Mehän tiedämme,
että vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu,
jotta synnin ruumis nujerrettaisiin,
niin ettemme enää palvelisi syntiä.
Joka on kuollut, on vapautunut synnistä." (Room 6:4-7)
Jumalan sana on niin ja aamen, nyt ja aina ja iankaikkisesti.
Mutta sinun tapasi kertoa siitä on ikäänkuin teknistä luennointia.
Ristiinnaulittu-haudattu-herätetty-jne luento kaavamaisena liturgiana jättää KOKONAAN vaille huomiota sen, että meillä on ALITUINEN taistelu pimeyden henkivaltoja vastaan taivaan avaruuksissa. Synnin vastustaminen omassa elämässä on päivittäista kilvoittelua, jopa taistelua.
"Sillä meillä ei ole TAISTELU verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa." Ef.6:12.
"Olkaa raittiit, VALVOKAA. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä." 1.Pt.5:8.
PS.
Keventävänä lisänä kysyn kalamokselta, oletko ajatellut maustaa uuden elämän vaelluskuvaustasi "ruusuilla tanssimisen ihanuudella" tai "eino-leinomaisella-rauhalla"? Ei sen puoleen; kyllä Leinon runossa on kauneutta:
Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin.
Kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
http://www.penan.net/puutarha/kukat.htm
Room.6
16. Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi KUULIAISUUDEN, VANHURSKAUDEKSI?
17. Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
18. ja että te SYNNISTÄ VAPAUTETTUINA olette tulleet VANHURSKAUDEN palvelijoiksi!
20. Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te OLITTE VAPAAT VANHURSKAUDESTA.
21. Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema.
22. Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.
On olemassa kahdenlaista vapautta:
"..että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi.."
JA
"..Kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.."
Jos viestini oli sinulle teknistä luennointia,
niin sitten on ilmeisesti niin,
että sinulla ei vielä ole mitään kokemusta siitä, mistä kirjoitin.
Eli ilmeisesti sinua
ei ole Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
eikä Hänen kanssaan haudattu.
Eikä sinua ole silloin myöskään herätetty Hänen kanssaan,
etkä ole yhtä Hänen ylösnousemisessaan
etkä vaella nyt uudessa elämässä
etkä ole vapautunut synnistä?
Minä ainakin ymmärrän, että toivoni ja yhteys Jumalaani on vaikutusta ainostaan Kirstuksen (Jumalan Pojan kautta).
Jeesus on välimiehemme!
Kyseessä on Jeesuksen usko, usko, jonka Jumala meille lahjoittaa. Jeesuksen usko vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä. Se antaa rauhan ja myös ilon. Kristillisyys on alusta loppuun asti Jumalan tekoa. Eräässä laulussakin sanotan;
"Uskoa ei synny omin voimin, Jumala sen meille lahjoittaa"
Ja jos usko vaikuttaa tekoja, niin silloin Jeesus vaikuttaa meissä tekoja. Olemme syntyneet Hengestä, mutta se ei ole vain siinä. Jos Paavali sanoo, että elää Jumalan Pojan uskossa, niin se tarkoittaa jotakin muuta, kuin sitä, että hän on vain elossa ja hengittää.
Hän elää Jeesuksen uskossa uskossa. Jeesus on tie totuus ja elämä. "Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme."
Miten voi vaeltaa Hengessä, kuten Paavali, jos ei kuule Jumalan ääntä? Pitää olla elävä vuorovaikutus Jeesuksen kanssa. Asuuhan Jeesus uskovassa. Ei Hän kaiketi ole meissä vankina? Siksi Raamattu kehoittaakin koettelemaan itseään, että oletteko uskossa? Oletteko Jeesuksen uskossa? Onko sydämessä sellainen tunto, että olen Jeesuksen oma usko, että Jeesus on Kristus, Voideltu. Siunattu minua varten ja että minustakin tulee tuo siunauksen lähde ja voin olla siunattu muita ihmisiä varten, niin kuin Jeesus on siunattu minua varten.
Muuta ei tarvia, kuin se, että sydän on auki, niin kuin Paavalillakin. Usko ei ole minun ajatuksiani. Usko ei ole opiskeltua Sanaa. Usko ei ole meidän hyviä tekoja. Usko ei ole uskottelua. Ei päähän pänttäämistä.
Usko ei ole hienoja kirjoituksia, sanoja meistä. Usko on voimaa, Pyhän Hengen voimaa. Jumalan valtakunta meissä.
Room. 14:17 sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
Kijotusvirheitä näköjään piisaa, mutta kaikki ymmärtää silti varmaan ja ymmärtää sen, että ihminen tekee virheitä. Eikä sitä täydellisyyteen tarvi pyrkiäkkään, kunhan pyrkii siihen täydellisyyteen, mitä Raamattu sanoo. Sekin liippaa tätä aloitusta.
"Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
Niin kuin Isä on täydellisesti uhrannut itsensä meidän edestämme, niin meidänkin tulee antaa itsemme täydellisesti Isän tahtoon pitäen Jeesuksen esikuvana, joka kulki täydellisesti Isän tahdossa. Jeesus oli ihmisenä heikko, mutta eli Jumalan voimasta.
Toinen esimerkki, aloituksen Paavali on hänkin esikuva meille. "Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja" - hän sanoo, tarkoittaen, että seuratkaa Kristusta samalla tavoin kuin minä seuraan.
Meidät kaikki on kutsuttu seuraamaan Jeesusta. Levittämään kätemme Mooseksen tavoin tämän kansan ylle, mutta meidän tulee olla myös Mooseksen tavoin Herran neuvottelussa ja kuulla hänen ääntänsä.
Meitä kaikkia tarvitaan. Muistatte sen Hiljan tekstiin perustuvan laulun jonka linkitin. Kuinka siinä sanotaan, että työmiehet uupuvat. Se on totta. Liian paljon seurakunnissa sälytetään taakkaa yksittäisten ihmisten päälle, vaikka se taakka ja vastuu pitäisi olla kokonaan Pyhällä Hengellä ja sen myötä koko seurakunta tulee eläväksi ja kaikilla on jotakin annettavaa.
Mooseksesta vielä. Kun hän oli taistelussa amalekialaisia vastaan Aaronin ja Huurin kanssa vuorella siunaamassa kansaansa. Kun Mooseksen kädet olivat ylhäällä, niin Israel oli voitolla, mutta kun hänen kätensä väsyivät ja vaipuivat, olivat amalekialaiset voitolla. Sitten kun Aaron ja Huur nostivat ja tukivat Mooseksen käsiä, jotta hän jaksoi pitää ne ylhäällä, niin silloin hänen kätensä kestivät auringon laskuun saakka. Tässä on Kristuksen koko kuva ja sanotaan, että "Joosua voitti amalekilaiset ja heidän sotaväkensä miekan terällä". Miekan terä kuvaa Jumalan Sanaa. Joosua voitti Jumalan voimalla, ei millään miekalla, vaikka miekkaa käytettiinkin, mutta se on sivuseikka.
Tällä miekän terällä mekin voitamme, kun annamme sen ensin käydä oman sielumme lävitse. Ennen kuin sotaan lähdetään, varustaudutaan kunnolla. Ennen kun sotaan lähdetään, pitää olla voittovoima. "Älkää lähtekö Jerusalemista, ennen kuin teidät puetaan voimalla korkeudesta".
Tuo alkutekstissä oleva genetiivi "Jumalan Pojan uskossa" tarkoittaa sitä,
että se on alusta loppuun saakka Jeesuksen vaikuttamaa uskoa meissä.
Se ei ole kalamoksesta ulosmitattua tai ulospuristettua uskoa.
Kun me olemme syntyneet Hengestä eli Pyhä Henki asuu meissä,
niin tuo Kristuksen Henki eli Uskon Henki meissä vaikuttaa sen,
että me elämme Jumalan Pojan uskossa.
Jeesus on siis tuon uskon alkaja ja aikaansaaja.
Ja tuon ihmeellisen liikkeellelähdön jälkeenkin kaikki on
Jeesuksessa olevan uskon varassa.
"pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa"
Jos emme ole Kristuksessa, emme voi olla uskossakaan.
Sillä usko on Jeesuksessa.
"sillä me olemme saaneet kuulla teidän
uskostanne Kristuksessa Jeesuksessa"
Me kiinitämme katseemme Jeesukseen,
uskon alkajaan ja täyttäjään. Me vaellamme
"silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen"
Esillä olevaan Galatalaiskirjeen kohtaan vedotaan hyvin usein ajatellen, että uskoon tulleena ja uudestisyntyneenä olen täysin ja kokonaan uusi luomus. Jos vain Kristus elää minussa, niin silloin olen Kristuksen kaltaisesti täysin pyhä, synnitön, elän oikein Raamatun Sanaa noudattaen ja Jumalaa ja lähimmäisiäni rakastaen. Koska kirjeen kirjoittaja on Paavali, joka monissa paikoissa tunnustaa heikkoutensa ja syntisyytensä todeten jopa, että ”olen syntisistä suurin”, niin jotain muutakin on elossa kuin vain Kristus meissä. Näennäinen ristiriita poistuu, kun vain luemme vähänkin yhden irrallisen lauseen ympäristöä:
"ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja MINKÄ NYT ELÄN LIHASSA, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni."
Paavali tunnustaa elävänsä edelleen täydessä voinnissa myös omassa lihassaan. Vajavaisesta ja synnillisestä "lihastaan" tietoisena hän elää elämäänsä uskossa Kristukseen, joka on sovittanut hänen syntinsä. Ristin sovituksesta voimme elää vain näkemällä Paavalin tavoin itsemme heikkoina ja monin tavoin syntisinä astioina, jotka Herra on armossaan pelastanut ja ottanut käyttöönsä. Omaatuntoamme syyttämään tulevat synnit me tunnustamme Jeesukselle ja saamme taas jatkaa armosta ilahtuneina matkaamme. Toisin kuin monet pöhettyneet, niin pyhittynyt Paavali tunnustaa avoimesti oman todellisen tilan niin ihmisille kuin Jumalallekin - erityisen kipeästi hän tekee sen 2. korinttolaiskirjeessä. Ei ole niin kuin joku kirjoitti: ”Muunlaista ainesta Paavali ei halua tunnustaa omakseen, uudessa luomuksessa.”
Kysymys on uskosta ja näkemisestä ja niin kuin Raamattu sanoo, me elämme uskossa emmekä näkemisessä. Me uskomme, että Jeesuksessa olemme pyhät ja täysin taivaskelpoisia, vaikka näemme ja koemme sekä itsessämme, että muiden ihmisten teoissa ja sanoissa paljon pahaa ja synnillistä. Jeesuksen veri riittää, eikä meidän tarvitse paeta ylihengelliseen ja epäraittiiseen hurskauteen ja kiivetä Kristuksina norsunluutorniin. 1. Joh. 1:8-10 ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.”
Jo tässä ketjussakin näkee, miten synnillinen liha voi hyvin. Eräs kirjoittaa: ”mutta älä koita sovittaa noita sanoja mihinkään luterilaisiin”. Jos Kristus elää sinussa, näet uudestisyntyneen ja Pyhän Hengen saaneen lähimmäisen veljenä ja siskona Kristuksessa, vaikka hän ei kuuluisikaan samaan seurakuntaan kuin sinä. Syntisyydessämme me tuomitsemme ihmisiä kadotustielle ja sydämen kovuudella heitämme muita uskovia kivillä. Semper kirjoittaa uskovan elämään kuuluvasta kilvoittelusta ja tarpeestamme valvoa ja Kalamos epäilee heti Semperin uskoa Jeesukseen. Miksi noin, jos kerran Kristus elää teissä? Raamattu ei puhuisi kilvoittelusta, ellei se lihamme päivinä kuuluisi uskovan vaellukseen.
Täällä on ollut varsin hyvä ketju pyhityksestä, siitä , että olemme jo USKOSSA kokonaan pyhät ja toisaalta eläessämme täällä vielä NÄKEMISESSÄ, me tässä ajassa pyhitymme. On mahdotonta, että rehellisesti ajatuksiaan, sanojaan ja tekojaan tarkkaileva uskova pitäisi itseään jo täysin synnittömänä eli hän ei enää eläisi lihassa, vaan hänessä elää vain Kristus. Paavalilla on meille riemastuttavaa sanottavaa: ”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.”
Me emme Jeesukseen uskovina ole enää synnin orjia, emmekä lain orjuuttamia. Me olemme Jeesuksen kanssapalvelijoita ja olemme kuuliaisia Raamatun sanalle vapaaehtoisesti niin kuin palvelijat rakkaalle ja hyvällä isännälleen. Sillä me olemme antautuneet palvelemaan vanhurskautta. Me saamme Jeesukselta ja Pyhältä Hengeltä voimaa arkemme keskellä, sillä me tämmöisinä, vajaavaisina ja usein epäonnistuneina, elämme kokonaan armosta. Voima kilvoitteluumme tulee vain armosta, niin kuin heprealasiskirje sanoo: ”On hyvä, että sydän saa vahvistua armosta”.
P.S. Usko on Pyhän Hengen uudistavaa voimaa, mutta Paavalin tavoin me koemme tuon voiman usein itsessämme pelkkänä heikkoutena.
Kiitos kaikille kirjoittajille!
Nm. "syntinen armahdettu", sinun kirjoituksesi "kolahti", sillä näin itsekin ajattelen.
Itse olen huono kirjoittaja, joten ei tule paljon kirjoiteltua. Siksi laitoin aloituksen tuosta Jumalan Pojan uskosta, että mitenkä kukin siitä ajattelee.
Usko on kokonaan Jumalan lahja, joka tulee Jumalasta, eli Jeesus Kristus on uskomme alkaja ja täyttäjä.