Salaperäiset viestit

Onko normaalia että monen avioliittovuoden jälkeen mies yhtäkkiä on kaiken ajan internetillä chattaamassa vieraiden naisten kanssa, ja laittaa ja saa myös sähköpostia, jos tavattaisiin, ja niin edelleen. tämä kaikki salattiin minulta, kerran jo jäi kiinni, vahingossa, ei edes sanonut totuutta vaan yritti surkeasti valehdella päin naamaa, lopulta oli pakko tunnustaa.
Selitin ettei tällainen touhu käy vakavalle miehelle, ja etten hyväksy sitä. Lupasi ettei toistu. Pornosivut yms ovat OK, miehethän ovat miehiä.

Nyt taas sama juttu, olen aivan raivoissani. Mitä hän etsii? Itse olen sairas henkilö, ja kaikenlaisia ajatuksia tulee mieleeni, että etsitäänkö tässä jo tulevaa toista puolisoa ennenkuin ensimmäinen kuolla kupsahtaa.

Onko tämä normaalia miehen käytöstä, onko he kaikki sikoja?
12495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Etsii epätoivoisesti vierasta naista, seksiseuraa. Pettää heti kun saa naisen koukkuunsa, todennäköisesti on jo aiemmin saanut. Koska jatkaa, luultavasti on onnistunut jo aiemmin kaatamaan naisen nettideittaillen, muuten olisi antanut jo noissa yrityksissä periksi ja lähtenyt baarista etsimään. Aloita Uskottomuus -palstan aktiivinen lukeminen heti.

Äänestä

Kyllästynyt tylsään tasapaksuun arkeen. Kyllästynyt happamaan nalkuttavaan akkaan. Kyllästynyt ...
Näitä riittää. Mieti itsekin missä mättää! Jostainhan se kiikastaa.
Sitä vaan itsekin niin helposti urautuu siihen samaan arjen junnaamiseen. Avioliittoa pitää hoitaa, suhdetta hoitaa. Molempien tietysti.
Ja jos olette keski-ikäisiä/sitä lähestymässä niin ukolla on ilmeisesti kriisi päällä.
Ikää tulee, se korskein nuoruus on auttamattaomasti takana. Pitää epätoivoisesti vielä yrittää hamuta kiinni nuoruudesta, paniikki!
Voi olla, että syrjähyppy/hyppyjäkin tulee, mutta lopulta sen on alistuttava; ukko mikä ukko. Ja jos valitset hänet jättää, hän ryntää baanalle, pistää dödöä kainaloon ja lähtee "hurmaamaan"! Kunnes löytää itsensä itkemästä kaljalasiin kun on niin yksin ja kukaan ei ymmärrä.
Että kriisipä kriisi. Päätä itse, jäätkö ja keräilet sitten rippeet kokoon kun sankari saapuu häntä koipien välissä kotiovelle anelemaan, vai lähdetkö. Jolloin tulos on siis surkeuttaan itkevä raunio savuisessa kapakassa.
Näitä kun on nähty pilvin pimein, ammatin puolesta.

Äänestä
  • Varmaan totta, mutta kannattaa ottaa asia reilusti puheeksi. Jos "vanha" ei riitä, niin turhaan siinä enää roikkuu suhteessa vanhasta tottumuksesta. Toisaalta, herääminen tässä vaiheessa arvostamaan sitä mitä jo on, sekä muuttamaan rutiineja voi vielä pelastaa liiton. Yllättävän moni onnistuu kaatamaan suhteen pitämälllä "jo saavutettuja etuja" itsestäänselvyytenä.

    Äänestä

Minullekin tuli ihan puun takaa se totuus, että minun miehelläni oli alusta alkaen täysi haku päällä. Olimme olleet yhdessä vasta kaksi vuotta ja mielestäni onnellinen, seksikäs ja intohimoinen nuoripari, elämä täynnä hulpeita suunnitelmia. Mies jopa halusi naimisiin, minulle olisi riittänyt että asumme yhdessä.

Minulle oli siis täysi mysteeri, miksi mies etsi aktiivisesti naisseuraa, varsinkin netistä. Kokeilin häntä kerran, laitoin feikistä meiliosoitteesta tärpin ja mies oli valmis treffeille 30minuutin sisällä. Ei mitään kriittisyyttä tai lisäkysymyksiä, heti vain kysymään kännykkänumeroa ja menoksi.

Olen nyt kypsyttelemässä eroa ja siedän miestä toistaiseksi pelkkänä käppiksenä. Toivon, että muuttaa pian jonkun toisen tyhmän naisen luo. En tajua miksi hän halusi naimisiin. Sanoo rakastavansa minua. Joopa joo, meillä on näköjään aivan eri käsitys siitä, miltä avio-onni toteutuu.

Äänestä

Olen pahoillani. Meillä sama tilanne, paitsi en ole sairas.. vielä. Pelkään että sairastun tämän asian vuoksi. Mies jäi kiinni vuosi sitten. Viestejä; flirttiä ja tapaamispyyntöjä useille naisille. En tiedä mikä oli pahinta; mut häpeän sitä että osa viesteistä oli laitettu mun ystäville.
Lupasi ja vannoi ettei toistu.. minä en usko, enkä luota enää. Sydämeni särkyi, eikä mikään saa sitä korjattua..

Äänestä

Millä tavalla olet sairas?

Millä tavalla mies on sika mielestäsi?

Äänestä

Miksi jatkatte suhteita tuollaisten niljakkeiden kanssa? Vähän ryhtiä naiset!

Äänestä
  • Meillä vähän sama tilanne. nainen jäi kiinni, kun jätti koneen auki mennessää pyykkejä laittamaan. Oli juuri sopinut uudet treffit erään puolitutun miehen kanssa. epäselväksi ei jäänyt mikä tarkoitus oli. pari päivää myöhemmin sanoi, että heillä on "tyttöjen" ilta ja jää tyttökaverilleen yökylään. Päivämäärä oli sama kuin miksi treffit oli sovittu. en kertonut, että tiedän asian oikean laidan.
    Nyt olen itsekin hakemassa sivusuhdetta elämääni. Yhtä tai kahta ja poikien illasta minullakin tulee olemaan kyse. harmi, että yksi potentiaalinen asuu melko lähellä, mutta näillä mennään. Vahinko kiertämään on minun mottoni. Onneksi meillä on avioehto ja vaimo 8kohta ex-vaimo) ei pääse käsiksi omaisuuteeni. Minä jään, hän lähtee mukanaan vain omat rojunsa:)

    Äänestä

En ole sairas, mutta puolisostani tuli salasuhteen aikana "sairas". Parantui sittemmin sairaudestaan lopetettuaan salasuhteensa. Olen yrittänyt ymmärtää, mikä saa ihmisen "sairastumaan" ja alkaako kaikki vain viattomasta flirtistä?

Sairastuminen ilmeni mm. seuraavasti, sairaaloinen käsien ja hampaiden pesupakko, vaikutti ns. pakko-oireelta, kaikki jahtasivat ja vakoilivat, piilotteli tavaroitaan, ivaili ulkonäöstä aiheettomasti, tavaroita otettiin kädestä/ neuvottiin liikaa, vaikkei siis näin tehty, syytti ihan mistä tahansa mitättömästä jutusta jne.

Esim. käsien pesusta, ei riittänyt, että pesi omiaan kaiken aikaa, vaan luennoi, kuinka koko perheen piti niitä pestä, puhui pöpöistä, taudeista yms. Oli jostain syystä täysin hysteerinen käsienpesun suhteen. Oli myös hysteerinen joidenkin tautien suhteen, äkisti piti ottaa rokotteita kaikenlaisia tauteja vastaan, joista aiemmin ei ollut koskaan huolestunut. Kysyi aina ennen suutelemista oliko hampaat pesty ja jos ei ollut, ne piti tietysti pestä heti. Oli siis parempi kuin koko ajan tuoksui hammastahnalle, niin vältti kysymyksen. Ulkonäöstä ivailua, kuten lihomista ei sitten voinut ottaa oikein todesta, koska olin laihtunut yli 20 kiloa, en siis ollut läski, isomahainen tai turvonnut kasvoiltani lainkaan, eikä ihonikaan ollut kuoppainen, mutta olin tosi ruma kuitenkin, akan romisko, vaikka olen sirokokoinen. Vakoilua ja vainoamista oli, jos erehtyi kysymään työpäivän kulusta, kuten nyt on tapana kysyä. Kirjallisena viitenä kappaleena uhkasi päivän menot postata, muttei koskaan niin kuitenkaan tehnyt. Hoki hokemistaan, ketään ei voi omistaa, en päässyt selvyyteen kuka nyt sitten kenetkin omisti, vai omistiko kukaan, yrittikö joku omistaa jotain, mitä ei saanut?

Toinen tuntui kuin olisi ollut "aivopesty".

Äänestä

Eikös sika ole se, jota jouluna tuntikausia paistetaan miedossa lämmössä ja lopuksi isketään haarukka sen takalistoon?

Äänestä

Mieheni selitti että oli laittanut näitä viestejä minut hermostuttaakseen??! Kun tiesi että luen hänen viestejään joskus, on kyllä muitakin sähköposti osoitteita kuin tämä yksi. Kerroin avoimesti siitä että luin kerran postiaan, salaisuuksia kun ei pitäisi olla.

Hän tietää että olen mustasukkainen ja meillä ei yleensä ole salaisuuksia keskenämme - vaan tämän eka kerran jälkeen jolloin käräytin hänet olen alkanut ajatella että jos yksi kerta on, tulee toinenkin.
Niin miksi hermostuttaa sitten vaimoa, jos muka tyhjästä ja olemattomasta asiasta on kysymys?
Haluaako todistaa itselleen / minulle että on muitakin kaloja meressä?
Etsitäänkö jo nyt varasuunnitelmaa, jos asiat kotona menee pieleen, että on mihin turvautua vai mitä?
Onko tämä ehkä jotain peliä, vaan mun kustannuksella ja tunteilla, josta ei hyvä seuraa, joskus lanka katkeaa.
Sairauteni tekee eron vaikeaksi.

Äänestä
  • Mikä se sellainen sairaus on, joka eroon noin paljon vaikuttaa? Haluatko siis erota kuitenkin, kovin sekavaa?

    Mikä se sellainen viesti sitten on, joka hermostuttaisi petetyn? Itselle nyt tulee vain mieleen, että tarkka selvitys tapahtumien kulusta sekseineen ja muine intiiminekohtaamisineen? Sellaiseko sait ja nyt et usko kumpi valehtelee vaiko molemmat sujuvasti?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuija Tuittupää kirjoitti:

Onko normaalia että monen avioliittovuoden jälkeen mies yhtäkkiä on kaiken ajan internetillä chattaamassa vieraiden naisten kanssa, ja laittaa ja saa myös sähköpostia, jos tavattaisiin, ja niin edelleen. tämä kaikki salattiin minulta, kerran jo jäi kiinni, vahingossa, ei edes sanonut totuutta vaan yritti surkeasti valehdella päin naamaa, lopulta oli pakko tunnustaa.
Selitin ettei tällainen touhu käy vakavalle miehelle, ja etten hyväksy sitä. Lupasi ettei toistu. Pornosivut yms ovat OK, miehethän ovat miehiä.

Nyt taas sama juttu, olen aivan raivoissani. Mitä hän etsii? Itse olen sairas henkilö, ja kaikenlaisia ajatuksia tulee mieleeni, että etsitäänkö tässä jo tulevaa toista puolisoa ennenkuin ensimmäinen kuolla kupsahtaa.

Onko tämä normaalia miehen käytöstä, onko he kaikki sikoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu