Esitys lakialoitteeksi työajan lyhentämisestä kuuteen tuntiin päivässä ja 30 tuntiin viikossa ansiotasoa alentamatta
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa ehdotetaan yleisen työajan lyhentämistä kuuteen tuntiin vuorokaudessa ja 30 tuntiin viikossa ansiotasoa alentamatta. Ehdotukseen liittyy aloite laiksi ansiotason säilyttämisestä yleistä työaikaa lyhennettäessä. Uusien työpaikkojen syntymisen edistämiseksi aloitteeseen liittyvät erilliset esitykset laiksi kunnille työajan lyhentämisen vuoksi maksettavista korvauksista sekä laiksi työajan lyhentämiseen liittyvistä huojennuksista työnantajille. Esitykseen liittyy myös ehdotus koulutusmäärärahojen osoittamisesta työttömien ammattikoulutuksen järjestämiseen valmiuksien lisäämiseksi työajan lyhentämisen seurauksena avautuvien työpaikkojen vastaanottamiseen.
PERUSTELUT
Suurtyöttömyys ei ole sanottavammin hellittänyt vaikka talouden kasvu on maassamme ollut viimeisten 7-8 vuoden aikana ennätyksellisen voimakasta. Työvoimaviranomaisten käyttämien laskentakriteereiden mukaan työttömiä on vuoden 2001 aikana ollut yli 400 000. Todellinen työttömien määrä on edelleen noin puoli miljoonaa.
Työaikojen joustot, joita on tarjottu erääksi työttömyyden vähentämisen keinoksi, ovat johtaneet lisääntyvästi epätyypillisten työsuhteiden käyttöön, ylitöiden tekemiseen ja keskimääräisen viikoittaisen työajan pidentymiseen. Työssä olevat nääntyvät työtaakan alla ja toisaalla työttömät syrjäytyvät koko yhteiskunnasta.
Työttömyyden poistaminen ja työhyvinvoinnin parantaminen edellyttävät radikaaleja yhteiskunnallisia uudistuksia, kuten uuden teknologian ja työn tuottavuuden kasvun tulosten jakamista tasaisemmin lyhentämällä yleistä työaikaa ansiotasoa alentamatta.
1. Inhimilliset perustelut
Työajan lyhentäminen tarjoaa mahdollisuuksia vähentää työuupumusta ja parantaa työssä jaksamista. Työntekijöille jäisi enemmän vapaa-aikaa, mahdollisuuksia sivistää itseään, harrastaa sekä parantaa ja monipuolistaa myös ammattitaistoaan. Tämä on tärkeää mm. siksi, että nykyisin useimmat ammatit vaativat jatkuvaa lisä- ja uudelleenkoulutusta. Työaikaa lyhentämällä voidaan antaa enemmän aikaa perheelle, lapsille ja ystäville. Se auttaa vähentämään monia perhe-, nuoriso-, sosiaalisia ongelmia.
Uusimman tiedon mukaan todellinen työaika on Suomessa Euroopan pisimpiä. Euroopan elin- ja työolojen tutkimussäätiön äskettäin julkaiseman vertailun mukaan keskimääräinen todellinen viikkotyöaika on Suomessa nyt 41 tuntia. Tätä pidempää viikkotyöaikaa tehdään EU-maista vain Kreikassa. Tässä vertailussa työajan käytössä on otettu huomioon myös ylityöt. Suomen pitkä viikkotyöaika johtuu vertailun mukaan siitä, että Suomessa tehdään ylitöitä enemmän kuin muualla ja että myös suomalaisten lomat ovat lyhyempiä kuin muissa EU-maissa keskimäärin.
Yleistä työaikaa lyhentämällä monien nykyisin erilaisissa epätyypillisissä ja alipalkatuissa työsuhteissa olevien asemaa voidaan parantaa soveltamalla lyhennetyn työpäivän normeja yleisten työehtojen tason kohottamiseen. Myös demokratian, työntekijöiden ja ay-liikkeen vaikutusmahdollisuuksien kannalta siirtyminen kuuden tunnin työpäivään ja 30 tunnin työviikkoon olisi tärkeä edistysaskel. Siihen loppuisi se kiristysvaltti, joka perustuu suurtyöttömyyden aiheuttamaan epävarmuuteen. Tämä hyödyttäisi sekä työssä olevia että työttömiä.
Työajan lyhentäminen parantaisi edellytyksiä ympäristöä säästäville ratkaisuille. Muun muassa joukkoliikenteen palvelujen käyttöä voitaisiin kehittää tasaisemmin. Erilaisten investointien käyttöaikaa voitaisiin myös lisätä ja hyödyntää tehokkaammin.

Vastaukset 10
Vanhimmat
2. Teknologian kehityksestä johtuvat perustelut
Verrattuna tuotannon kasvuun työpaikkojen määrä kasvoi koko kansantaloudessa 1980-luvun aikana enää varsin vähän. Vuosina 1980-1989 kokonaistuotanto kasvoi yli 40 % mutta työpaikkojen määrä vain 9 %. Työpaikkojen määrä kasvoi 1980-luvulla merkittävässä määrin vain julkisella sektorilla; siellä työpaikkojen lisäys oli 140 000. Sen sijaan tehdasteollisuudesta poistui samaan aikaan 42 000 työpaikkaa
Tuotanto (v. 1995 hinnoin) ja työlliset vuosina 1979-1989
koko kansantalous tehdasteollisuus
vuosi tuotanto työlliset tuotanto työlliset
milj.mk henkeä milj.mk henkeä
1979 349521 2 289700 76894 556900
1989 444946 2 364400 113206 514700
muutos 1980-1989
+147 567 +199 300 +36 308 -42 200
% + 42,2 + 8,7 + 47,2 - 7,6
Tietolähde: Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus
Vuonna 2000 kansantalouden kokonaistuotanto oli jo 24 prosenttia (135 mrd. markkaa v. 1995 hinnoin) suurempi kuin ennen lamaa vuonna 1990, mutta sen aikaansaamiseen käytettiin työvoimaa 194 200 henkilöä vähemmän kuin vuonna 1990. Vuonna 1990 kokonaistuotantotuotanto oli 202 000 mk (vuoden 1995 hinnoin) henkilöä kohti mutta vuonna 2000 jo 278 200 mk. Tuotannon määrä oli henkilöä kohti laskettuna viime vuonna 40 % suurempi kuin vuonna 1990.
Teollisuustuotanto oli vuonna 2000 peräti 70 % suurempi kuin ennen lamaa. Tämän tuotannon aikaansaamiseen teollisuus käytti työvoimaa 45 000 henkilöä vähemmän kuin vuonna 1990. Teollisuustuotanto oli vuonna 1990 noin 224 000 mk henkilöä kohti mutta vuonna 2000 jo 413 800 mk/henkilö. Henkilöä kohti laskettuna teollisuustuotanto oli viime vuonna siten peräti 85 % suurempi kuin ennen lamaa.
Tuotanto (v. 1995 hinnoin) ja työlliset vuosina 1990-2000
koko kansantalous tehdasteollisuus
vuosi tuotanto työlliset tuotanto työlliset
milj.mk henkeä milj.mk henkeä 1990 500 587 2 475600 112 628 503 900
2000 634 781 2 281400 189 970 459 100
muutos 1991-2000
+ 134194 - 194200 + 77342 - 44800
% + 26,8 - 7,8 + 68,7 - 8,9
Tietolähde: Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus
Edellä kuvatut luvut kertovat, että työn tuottavuus on kasvanut viime vuosina hurjaa vauhtia etenkin teollisuudessa. Koko kansantaloudessa työn tuottavuus kasvoi vuosina 1976-2000 keskimäärin 3,3 % vuodessa ja teollisuudessa lähes 6 % vuosivauhdilla. Samaan aikaan kuitenkin reaaliansiot kasvoivat koko kansantaloudessa vain 1,5 % vuosivauhdilla ja tehdasteollisuudessakin vain 1,7 %:n vuosivauhdilla.
Työn tuottavuus voi kasvaa useasta eri syystä. Syynä voi olla yksinkertaisesti työntekijöiden hiostuksen lisääminen. Laman aikana pelkkä työttömyyden uhka tarjoaa otollisen maaperän hiostuksen lisäämiselle ja siihen alistumiselle.
Työntekijöiden osaamisen ja uuden teknologian kehitys ovat kuitenkin tärkein syy työn tuottavuuden voimakkaaseen kasvuun. Kun uuden teknologian käyttöönotto saa aikaan joukkotyöttömyyden, kysymys on yksinkertaisesti siitä, että uutta teknologiaa otetaan käyttöön hallitsemattomalla tavalla: ilman, että työn tuottavuuden kasvun aiheuttamaa "jakovaraa" käytetään palkkojen ja hyvinvoinnin parantamiseen tai työajan lyhentämiseen tai molempiin.
Yleisen työajan lyhentämisestä saataisiin merkittäviä säästöjä myös tuotannossa ja palveluissa, koska yhä useampi työntekijä käyttäisi samoja koneita, laitteita ja työtiloja. Tällöin tarpeet sijoittaa varoja pysyvään pääomaan vähenisivät. Näin vapautuisi varoja työllistämiseen ja hyvinvointiin. Toisaalta työn tuottavuuden kasvu korostaa sosiaalisesti ja ekologisesti mielekkään työn sekä luonnonvarojen säästämisen merkitystä.
. Tulonjakoon liittyvät perustelut
Edellä todetun perusteella on välttämätöntä, että työtä jaetaan uudelleen ja että myös tuloja jaetaan uudelleen. Toisin sanoen: työaikaa on lyhennettävä palkkatasoa alentamatta. Ellei näin menetellä, talouteen aiheutetaan pahoja vaurioita eikä työllisyys parane toivotulla tavalla.
Tuotannon pääomavaltaistuminen ja siitä seurannut joukkotyöttömyys ja työn tuottavuuden kasvu huomattavasti reaalipalkkoja nopeammin ovat kääntäneet yhteiskunnallista tulonjakoa voimakkaasti pääomatulojen hyväksi palkkatulojen kustannuksella. Esimerkiksi vuonna 1975 palkkojen osuus bruttokansantuotteesta oli 47 prosenttia. Vuonna 2000 se oli enää 37 prosenttia. Pitkän ajan keskiarvo ennen lamaa oli 44 prosenttia. Siihen verrattuna palkkoja maksettiin vuonna 2000 noin 56 mrd.mk liian vähän. Voittojen osuus bruttokansantuotteesta oli vuonna 1975 noin 20 prosenttia ja pitkän ajan keskiarvo ennen lamaa oli lähes samaa luokkaa. Viime vuonna voittoihin suunnattiin kuitenkin jo yli 25 prosenttia bruttokansantuotteesta. Se on pitkän ajan keskiarvoon verrattuna noin 53 miljardia enemmän.
Työajan lyhentäminen ansiotasoa alentamatta tervehdyttäisi tulonjakoa niin, että palkkatulojen osuus kasvaa ja pääomatulojen osuus pienentyy. Tämä lisää ostovoimaa ja verotuloja. Näin myös hyvinvointipalvelujen turvaamiseen ja parantamiseen saadaan lisää varoja. Kansainvälisen talouskehityksen epävarmuus korostaa kotimarkkinoiden vahvistamisen merkitystä.
4. Kansainväliset kokemukset
Ranskassa on säädetty laki yleisen työajan lyhentämisestä 39 viikkotunnista 35 tuntiin ansioita alentamatta. Vaikka sen toteuttaminen on vielä kesken, on sen seurauksena syntynyt jo 265 000 uutta työpaikkaa. Työajan lyhentäminen on ollut esillä myös monissa muissa maissa - esimerkiksi Japanissa, Australiassa, Italiassa, Hollannissa ja muissa pohjoismaissa.
Ammattiyhdistysliike on asettanut työajan lyhentämisen kansainvälisesti keskeiseksi tavoitteeksi. Esimerkiksi Euroopan Metallityöläisten Yhteisjärjestö on toiminut 35 tunnin työviikon toteuttamiseksi koko eurooppalaisessa metalliteollisuudessa. Se on perustellut asiaa työelämän inhimillistämisellä, demokratisoimisella ja muuttamisella innovoivammaksi. Erityisesti se on korostanut, että työajan lyhentäminen on tehokas ase työttömyyttä vastaan. Saksan metallityöväen liitto on ajanut läpi 35-tuntisen työviikon ansioita alentamatta ja pyrkii seuraavaksi 30-tuntiseen työviikkoon.
Suomessa SAK on edustajakokouksessaan asettanut tavoitteeksi 30 tunnin työviikon ja työajan lyhentämisen Euroopan etummaisten maiden tahtiin. STTK on esittänyt työajan lyhentämistä keskimäärin 12,5 prosenttia viikossa. Työttömien liike on nostanut asian tärkeälle sijalle. Se on myös naisliikkeessä kansainvälisesti esillä tärkeänä keinona edistää tasa-arvoa ja parantaa naisten asemaa.
5. Historiaa, kokeiluja, tutkimuksia
Kahdeksan tunnin työpäivään siirryttiin Suomessa vuosisadan alussa suurlakon tuloksena lainsäädäntöteitse. Viikkotyöajaksi tuli 48 tuntia. Työaikaa lyhennettiin ansiotasoa alentamatta. Tuolloin olivat käytössä pääosin päivä- ja viikkopalkkajärjestelmät.
Seuraava mittavampi työaikaa lyhentävä ratkaisu syntyi 1960-luvun jälkipuoliskolla ay-liikkeen aloittaman laajan kampanjan seurauksena. Lauantaipäivästä tuli asteittain vapaapäivä. Työviikosta tuli 40-tuntinen. Sittemmin se kirjattiin myös lainsäädäntöön. Palkkataso korjattiin osittain lainsäädännöllä ja asteittain myös työehtosopimuksilla ja työpaikkakohtaisilla ns. liukumilla.
1980-luvun lopulla työaikaa lyhennettiin tulopoliittisella sopimuksella, jolloin ns. pekkaspäiviksi nimetyillä ylimääräisillä vapaapäivillä lyhennettiin vuotuista työaikaa. Pekkaspäivistä sovittiin työehtosopimuksilla maksettavaksi erillinen korvaus. Lisäksi vuotuista työaikaa on lyhennetty vuosilomalailla ja vuosilomista tehdyillä sopimuksilla. Työllisyyteen on vaikuttanut myönteisesti myös varhais- ja työttömyyseläkeiän alentaminen.
1990-luvulla kuuden tunnin työpäivää kokeiltiin kunnissa ja monissa teollisuusyrityksissä kunnes työministeriö käytännössä lakkautti nämä kokeilut. Nämä kokeilut osittivat, että työajan lyhentäminen on mahdollista toteuttaa ja niistä oli pelkkiä myönteisiä tuloksia sekä työntekijöille että monessa suhteessa myös työnantajille.
Työajan lyhentämisen vaikutuksia on tutkittu sekä Suomessa että kansainvälisesti. Useimmissa tutkimuksissa on päädytty siihen, että työajan lyhentäminen on uuden teknologian oloissa tärkeä keino jakaa töitä ja tuloja yhteiskunnassa tasaisemmin ja oikeudenmukaisemmin. Työajan lyhentäminen on todettu vaikuttavan myönteisesti myös moniin työelämää, hyvinvointia ja tasa-arvoa koskeviin asioihin.
6. Eräitä yksityiskohtaisia perusteluja
Tässä esityksessä on nojauduttu pääosin voimassa olevaan työaikalakiin esittämällä sitä muutettavaksi työajan pituutta koskevilta osilta.
Lähinnä eräiden työaikajoustojen ja ylityötä koskevien normien osalta esitetään lisäksi eräitä muutoksia, koska nykyisen lain soveltaminen on johtanut monilla aloilla työntekijöiden ja työllisyyden kannalta kielteisiin seurauksiin mm. työajan pidentymiseen ja ylitöiden lisääntymiseen.
TALOUDELLISET VAIKUTUKSET
Siirtyminen kuuden tunnin työpäivään ja 30 tunnin työviikkoon lisäisi työpaikkoja varovaisen arvion mukaan noin
250 000-300 000. Työllisyysvaikutukset riippuvat paljon siitä, miten laajasti työntekijät ja ay-liike voivat vaikuttaa töiden organisointiin, miten estetään hiostus ja miten turvataan ansiotaso. Näistäkin syistä on tärkeää kuulla tätä lakia valmisteltaessa työmarkkinajärjestöjä.
Kun työajan lyhentäminen toteutetaan ansiotasoa alentamatta ja uusia työpaikkoja luoden, kansantalouden palkkasumma kasvaisi noin 54-64 miljardilla markalla. Se on suunnilleen sama määrä, jolla palkkojen osuutta kansantuotteesta olisi vuonna 2000 pitänyt nostaa pitkän ajan keskiarvoon pääsemiseksi. Pitkällä aikavälillä kansantalouden palkkasumma on ollut 44 prosenttia bruttokansantuotteesta; vuonna 2000 osuus oli enää 37 prosenttia.
Edellä esitetyn kaltainen palkkasumman kasvu ja tulonjaon muutos pääomatuloista palkkatulojen suuntaan lisäisi julkisen sektorin verotuloja 16-19 miljardia markkaa vuodessa. Kun joukkotyöttömyys tulisi käytännöllisesti katsoen poistetuksi, julkisen sektorin ei enää tarvitsisi maksaa juuri lainkaan työttömyysturvamenoja.
Esitys työaikalain muuttamisesta
Lakialoite 9.8.1996 annetun työaikalain muuttamisesta alla esitetyiltä osiltaan niin, että toteutetaan kuuden tunnin työpäivä ja 30 tunnin työviikko. Lisäksi esitetään säädettäväksi lait ansiotason säilyttämisestä työaikaa lyhennettäessä, korvauksista kunnille työajan lyhentämisen ja lisätyövoiman palkkaamisen hyvittämisestä sekä eräistä työajan lyhentämisen yhteydessä annettavista huojennuksista.
3. luku. Säännöllinen työaika
6 §. Yleissäännös
Säännöllinen työaika on enintään kuusi tuntia vuorokaudessa ja 30 tuntia viikossa.
Viikottainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös keskimäärin 30 tunniksi enintään 9 viikon ajanjakson aikana. Tällöin vuorokautinen työaika ei saa kuitenkaan olla yli 9 tuntia eikä viikkotyöaika yli 45 tuntia.
7 §. Jaksotyöaika
Säännöllinen työaika saadaan 6 pykälässä säädetystä poiketen järjestää niin, että se on kolmen viikon ajanjaksona enintään 90 tuntia tai kahden viikon pituisena ajanjaksona enintään 60 tuntia:
1) poliisi-, tulli-, posti-, tele-, puhelin- ja radiolaitoksissa, ei kuitenkaan näiden laitosten kone- ja korjauspajoissa eikä rakennustöissä;
2) sairaaloissa, terveyskeskuksissa, koko vuorokauden toimivissa lasten päiväkodeissa, kesäsiirtoloissa, huolto-, ja muissa vastaavissa laitoksissa sekä vankiloissa;
3) henkilö- ja tavarakuljetuksissa, kanavilla, kääntösilloilla ja losseilla;
4) aluksen ja rautatievaunun lastaus- ja purkutyössä;
5) alusten koeajon aikana tehtävässä työssä;
6) maastossa tehtävässä koneellisessa metsä-, metsänparannus- ja puutavaran lähikuljetustyössä;
7) kotitaloustyössä;
8) vartiointityössä
9) meijeriliikkeissä;
10) majoitus- ja ravitsemusliikkeissä; sekä
11) taide- ja huvittelulaitoksissa sekä elokuvien valmistamossa ja tarkastamossa, ei kuitenkaan näiden laitosten työpajoissa.
Työntekijöille epätarkoituksenmukaisten työvuorojen välttämiseksi voidaan säännöllinen työaika 1 momentissa säädetystä poiketen järjestää niin, että se on kahden toisiaan seuraavan kolmen viikon ajanjakson aikana tai kolmen toisiaan seuraavan kahden viikon ajanjakson aikana enintään 180 tuntia. Säännöllinen työaika ei saa kummankaan kolmen viikon ajanjakson aikana ylittää 95 tuntia eikä yhdenkään kahden viikon ajanjakson aikana 65 tuntia.
8 §. Moottoriajoneuvon kuljettajan työaika
Moottoriajoneuvon kuljettajan vuorokautinen työaika saa olla enintään 11 tuntia vuorokausilepoa seuraavan 24 tunnin yhtäjaksoisen ajanjakson aikana.
9 §. Työehtosopimukseen perustuva säännöllinen työaika
Työnantaja tai sellainen työnantajien yhdistys, jonka toimintapiiri käsittää koko maan, sekä työntekijöiden yhdistys, jonka toimintapiiri käsittää koko maan, voivat työehtosopimuksessa sopia säännöllisestä työajasta 6-8 pykälien säännöksistä poiketen. Työehtosopimukseen perustuva säännöllinen työaika saa olla keskimäärin enintään 30 tuntia viikossa enintään 9 viikon ajanjakson aikana.
Edellä 1 momentissa tarkoitettuja työehtosopimuksen määräyksiä työnantaja saa soveltaa niidenkin työntekijöiden työsuhteissa, jotka eivät ole työehtosopimukseen sidottuja mutta työsuhteissa muutoin noudatetaan työehtosopimuksen määräyksiä. Edellä tarkoitettuja määräyksiä saadaan noudattaa työehtosopimuksen lakkaamisen jälkeen uuden työehtosopimuksen voimaantuloon saakka niissä työsuhteissa, joissa määräyksiä saataisiin soveltaa, jos työehtosopimus olisi edelleen voimassa. Jos uutta työehtosopimusta ei tehdä kuuden kuukauden kuluessa edellisen lakkaamisesta, molemmilla sopijapuolilla on oikeus ilmoittaa, että työehtosopimuksen edellä tarkoitettujen määräysten soveltaminen on lopetettava tuolloin kuluvan tasoittumisjakson päättyessä. Ilmoitus on tehtävä vähintään kaksi viikkoa ennen kuluvan tasoittumisjakson päättymistä.
Mitä edellä tässä pykälässä säädetään työnantajasta sekä työnantajan yhdistyksestä, jonka toimintapiiri käsittää koko maan, sovelletaan vastaavasti asianomaisen valtion sopimusviranomaiseen, kuntaan, kuntayhteisöön, kunnalliseen työmarkkinalaitokseen, evankelisluterilaiseen kirkkoon ja ortodoksiseen kirkkokuntaan, seurakuntaan, seurakuntaliittoon ja muuhun seurakuntien yhtymään sekä Ahvenanmaan maakunnan maakuntahallitukseen ja Ahvenanmaan maakunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan.
http://www.skp.fi/2006-3-12/skpn-esitys-laiksi-yleisen-tyoajan-lyhentamisesta
Mun työaika on jo riittävätn lyhyt, 0 tuntia sekä päivässä että viikossa, eikä esitys toisi minulle mitään. Työn hinta ei alenisi, vaan päinvastoin nousisi, eli tilanne vaan pahenisi.
Kyllä, ehdottomasti.
Kannatettava ehdotus vaikka en jaksanut lukea kaikkia perusteluja, laiska kun olen luontojani.Leppoistaminen eli downshiftaus on erittäin kannatettavaa, koska kaikki roina eli kama, joita ansaituilla rahoilla hankitaan vain rassaa psyykkee ja kerää pölyä nurkissa. Suomalaisten luterilais-kalvinistinen äärityöhulluus on juurikin hulluutta eikä edesauta tasapainoista elämää.
Ja sitten jatketaan Kiinassa tai jossain Turkmenistanissa 12h/pv orjatyöllä tehtyjen tuotteiden ostamista.
Yksi tärkeimpiä uudistuksia olisi tariffit halpatuontimaiden tuotteille niiden hinnan nostamiseksi meikäläisten tasolle.
Halvalla tehdystä tuotteesta siis pitäisi maksaa sama kuin suomalaisesta tuotteesta, maahan missä on 90% alhaisempi hintataso? Ei se nyt ihan niinkään voi mennä...
Kotimaista työtä kyllä pitäisi ehdottomasti tukea, mutta ehdotuksesi ei toimi.