Kunta ja kansalaisten hyvinvointi
Kunnat ovat osa valtiollista järjestelmää ja niissä vaikuttavat samanlaiset ristiriidat kuin muualla yhteiskunnassa. Ihmisten enemmistön edut törmäävät kunnissakin suurpääoman valtaan ja kunnallishallintoa leimaa porvarillinen arvomaailma. Kuntien itsehallinto ja kunnallisdemokratia antavat kuitenkin asukkaille mahdollisuuden vaikuttaa päätöksiin ja rajoittaa pääomapiirien vaikutusta kunnan toimintaan. Ratkaisevaa tässä on työväenluokan ja muiden työtätekevien joukkotoiminta.
Suomessa on muiden pohjoismaiden tavoin rakennettu julkisia palveluja ensisijassa kunnallisina palveluina. Toisen maailmansodan jälkeen käynnistynyt uudistuspolitiikka johti erityisesti 1960-luvun lopulta alkaen laajaan sosiaali-, terveys-, koulu- ja kulttuuripalvelujen järjestelmään. Se oli kuntien toteuttama, mutta valtion tiukasti ohjaama. Kunnilla oli keskeinen osuus myös energia-, vesi- ja ympäristöpalveluissa.
Työväenliikkeen tavoitteena oli se, että jokaisen pitää saada tarvitsemaansa huolenpitoa kehdosta hautaan, varallisuudesta ja syntyperästä riippumatta. Vallalla olleen taloudellisen tehokkuusajattelun ja valtiohallinnon mallien mukaan kunnalliset palvelut organisoitiin yleensä sektoreittain, suuren mittakaavan palvelujärjestelmiksi. Niiden rahoitus perustui keskeisesti kuntien saamiin valtionosuuksiin.
Hyvinvointimallin murros
Suomalainen hyvinvointimalli ajautui 1990-luvulta alkaen syvään murrokseen ja kasvaviin vaikeuksiin. Sen perusteita järkyttävät suurpääoman ehdoilla tapahtuva talouden keskittyminen, kansainvälistyminen ja teknologinen kumous, joka merkitsee samalla eriarvoisuuden kasvua, suurtyöttömyyttä ja demokratian kaventumista. Pääoman voitontavoittelu murentaa hyvinvointivaltion perustaa syömällä niin työpaikkoja kuin verotuloja. Pohjoismaissa varsin pitkälle kehitettyjä hyvinvointivaltioita uhkaa liukuminen kohti USA:ssa vallalla olevaa kehitysmallia, joka perustuu laajamittaiseen työvoiman polkumyyntiin, yksityisiin vakuutuksiin, luonnon tuhoamiseen ja kehitysmaiden riistoon.
Useimpien maiden tavoin myös Suomessa on vastattu murrokseen uusliberalistisella politiikalla, joka on lisännyt turvattomuutta ja eriarvoisuutta. Muiden kustannuksella rikastuva vähemmistö, euroeliitti menestyy. Se varmistaa asemansa eduskunnassa ja torjuu muiden mahdollisuuden saada äänensä kuuluville. Suomalaisten enemmistö sinnittelee työn, työttömyyden ja turvattomuuden oravanpyörässä, ja moni on joutunut tai uhkaa joutua syrjäytetyksi. Vaikka talous on kasvanut, ovat pitkäaikaistyöttömyys ja köyhyys lisääntyneet. Samaan aikaan kun sosiaaliturvan ja julkisten palvelujen tarve on kasvanut, on niitä heikennetty.
Nykyiseen murrokseen liittyy neljä isoa haastetta hyvinvointimallin kehittämiselle:
- palkkatyöhön perustuvan järjestelmän kriisiytyminen jatkuvan suurtyöttömyyden, pätkätöiden yleistymisen, työntekijöiden sopimusturvan murentumisen ja laajenevan köyhyyden seurauksena
- hyvinvointivaltion ja kuntien rahoitusperustan mureneminen
- politiikan ja osallistumisen kriisi, kun pääomamarkkinoiden vaateet syrjäyttävät yhä useammin vaaleilla valitut päätöksentekijät
- alueelliset ja ekologiset ongelmat, kun talouden keskittyminen ja yksipuolisesti määrällistä kasvua korostava voitontavoittelu voimistavat alueellisen kehityksen epätasaisuutta ja heikentävät luonnon monimuotoisuutta ja tuottokykyä.
http://www.skp.fi/2006-3-12/toimintaan-demokraattisen-hyvinvointiyhteiskunnan-puolesta-skpn-kunnallisohjelma
Kunnat ovat osa valtiollista järjestelmää ja niissä vaikuttavat samanlaiset ristiriidat kuin muualla yhteiskunnassa. Ihmisten enemmistön edut törmäävät kunnissakin suurpääoman valtaan ja kunnallishallintoa leimaa porvarillinen arvomaailma. Kuntien itsehallinto ja kunnallisdemokratia antavat kuitenkin asukkaille mahdollisuuden vaikuttaa päätöksiin ja rajoittaa pääomapiirien vaikutusta kunnan toimintaan. Ratkaisevaa tässä on työväenluokan ja muiden työtätekevien joukkotoiminta.
Suomessa on muiden pohjoismaiden tavoin rakennettu julkisia palveluja ensisijassa kunnallisina palveluina. Toisen maailmansodan jälkeen käynnistynyt uudistuspolitiikka johti erityisesti 1960-luvun lopulta alkaen laajaan sosiaali-, terveys-, koulu- ja kulttuuripalvelujen järjestelmään. Se oli kuntien toteuttama, mutta valtion tiukasti ohjaama. Kunnilla oli keskeinen osuus myös energia-, vesi- ja ympäristöpalveluissa.
Työväenliikkeen tavoitteena oli se, että jokaisen pitää saada tarvitsemaansa huolenpitoa kehdosta hautaan, varallisuudesta ja syntyperästä riippumatta. Vallalla olleen taloudellisen tehokkuusajattelun ja valtiohallinnon mallien mukaan kunnalliset palvelut organisoitiin yleensä sektoreittain, suuren mittakaavan palvelujärjestelmiksi. Niiden rahoitus perustui keskeisesti kuntien saamiin valtionosuuksiin.
Hyvinvointimallin murros
Suomalainen hyvinvointimalli ajautui 1990-luvulta alkaen syvään murrokseen ja kasvaviin vaikeuksiin. Sen perusteita järkyttävät suurpääoman ehdoilla tapahtuva talouden keskittyminen, kansainvälistyminen ja teknologinen kumous, joka merkitsee samalla eriarvoisuuden kasvua, suurtyöttömyyttä ja demokratian kaventumista. Pääoman voitontavoittelu murentaa hyvinvointivaltion perustaa syömällä niin työpaikkoja kuin verotuloja. Pohjoismaissa varsin pitkälle kehitettyjä hyvinvointivaltioita uhkaa liukuminen kohti USA:ssa vallalla olevaa kehitysmallia, joka perustuu laajamittaiseen työvoiman polkumyyntiin, yksityisiin vakuutuksiin, luonnon tuhoamiseen ja kehitysmaiden riistoon.
Useimpien maiden tavoin myös Suomessa on vastattu murrokseen uusliberalistisella politiikalla, joka on lisännyt turvattomuutta ja eriarvoisuutta. Muiden kustannuksella rikastuva vähemmistö, euroeliitti menestyy. Se varmistaa asemansa eduskunnassa ja torjuu muiden mahdollisuuden saada äänensä kuuluville. Suomalaisten enemmistö sinnittelee työn, työttömyyden ja turvattomuuden oravanpyörässä, ja moni on joutunut tai uhkaa joutua syrjäytetyksi. Vaikka talous on kasvanut, ovat pitkäaikaistyöttömyys ja köyhyys lisääntyneet. Samaan aikaan kun sosiaaliturvan ja julkisten palvelujen tarve on kasvanut, on niitä heikennetty.
Nykyiseen murrokseen liittyy neljä isoa haastetta hyvinvointimallin kehittämiselle:
- palkkatyöhön perustuvan järjestelmän kriisiytyminen jatkuvan suurtyöttömyyden, pätkätöiden yleistymisen, työntekijöiden sopimusturvan murentumisen ja laajenevan köyhyyden seurauksena
- hyvinvointivaltion ja kuntien rahoitusperustan mureneminen
- politiikan ja osallistumisen kriisi, kun pääomamarkkinoiden vaateet syrjäyttävät yhä useammin vaaleilla valitut päätöksentekijät
- alueelliset ja ekologiset ongelmat, kun talouden keskittyminen ja yksipuolisesti määrällistä kasvua korostava voitontavoittelu voimistavat alueellisen kehityksen epätasaisuutta ja heikentävät luonnon monimuotoisuutta ja tuottokykyä.
http://www.skp.fi/2006-3-12/toimintaan-demokraattisen-hyvinvointiyhteiskunnan-puolesta-skpn-kunnallisohjelma
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.