Lian pitkiä puheita

Aika harvinaista puolentoista tunnin puheet ovat. Yleensä tilaisuudet kestävät kokonaisuudessaan sen puolitoista tuntia.
Venäjällä kyllä kaksikin tuntia puheet voivat kestää.

Olen ollut tilaisuuksissa, joissa puhuja on puhunut reippaasti yli kaksi tuntiakin, eikä aika ole tullut pitkäksi, vaan se on kulunut lähes huomaamatta.
Se riippuu niin paljon sanomasta, mutta ennen kaikkea se riippuu voimasta (puhujan). Siellä missä Pyhä Henki vaikuttaa, niin siellä jaksaa olla.

Kukaan ei kai halua todistaa, että on paikkansa arvoinen. Kukaan meistä ei voi todistaa itsestään, että olen paikkani ansainnut. Kukaan ei ole paikkaansa ansainnut, se on armosta se evankelistan virka tai paimenen virka. Eikö pikemminkin tahdo todistaa Jumalasta ja Hänen ansioistaan ja voimastaan.

Ei siinä mitään huonoa ole, jos on paljon sanoja, jos ne tulee Jumalalta niin, että se innoittaa seurakuntaa ja myös itse puhujaa.

Siinä mielessä olet kyllä oikeassa, että ns pääpuhujat pitäisi olla seurakunnassa historiaa ja kun puhutaan, niin sanoma pitäisi olla seurakuntaa sytyttävää. Siten, että tää puhuja tavallaan tekee itseään koko ajan yhä enemmän tarpeettomaksi, eli ihan päin vastoin, kuin monesti nyt on.

Monet puhujat on seurakunnissa lähes "korvaamattomia". Sellainen puhuja, joka tekee itsestään vastuullisen seurakunnassa, on ehkä itsekkin opetuksen tarpeessa. Vastuu seurakunnassa on kokonaan Pyhällä Hengellä.

Vai mitä sanotte. Onko sinun käsilläsi vastuu siitä, että teet määrätyt asiat päivittäin? Kätesikö itse käskevät itseään tekemään asioita? Eikö meidän päästämme lähde käsky liikuttaa kättä tai jalkaa?

Samalla tavoin seurakuntaruumiissa. Seurakunnan päästä Jeesukselta lähtee käskyt ruumiille, kuinka se toimii. Ajatellaan ihmisen ruumista ja sadan hengen seurakuntaa. Jos tässä seurakunnassa on vain yksi pastori tai kaksi kolme työntekijää, joiden kautta seurakunta toimii, niin kuinka elävä on ihmiskeho, josta toimii vain vaikka viisi prosenttia? Elääkö ollenkaan?

Ei ole siis ollenkaan paha, jos puhuu pitään, kunhan puhuu asiaa, joka johtaa siihen, että ei tarvi enää puhua pitkään, kun seurakunta tulee eläväksi ja kaikilla, minullakin, on jotakin annettavaa. Silloin se muuttuu mielenkiintoiseksi, eikä tule aika pitkäksi.

Monelle taitaa istuminen itsessään olla aika rankkaa. Puutuu paikat ja särkee selkää ja huomio menee siihen kuinka jaksaa olla. Entiset päihteidenkäyttäjät taas ovat usein hermostollisesti kärsimättömämpiä. Hyvää opetusta kuulisi vaikka koko päivän, mutta ihan fyysisen jaksamisen kannalta kirkonmenot on armollisempia, siellä kun noustaan ylös tämän tästä. Puhuja ei istumisen vaikeutta huomaa kun voi itse liikkua vapaasti. Seisomaan nousemisesta ei pidä tehdä kaavaa, mutta jotenkin sen voisi huomioida tilaisuuksia rakentaessa. Lauletaan puhetta edeltävä laulu tai rukous seisoaltaan, ja puheen jälkeen sitten taas ylös. Meillä on kiva, kun kukin saa istua tai seistä miten tahtoo. Paljon on selän kanssa ihmisillä ongelmaa, joten kukaan ei katso pitkään jos käy välillä jaloittelemassa, tai siirtyy nojailemaan seinän viereen. Onpa pidempii tilaisuuksiin patjojakin perällä, niin ettei jaksaminen muodostu yhteyden esteeksi.

Niin missä saarna kestää puolitoista tuntia? En ole ikinä moiseen törmännyt. Pahimmillaan olen kuunnellut jonkun huonosti tehtäväänsä valmistuneen papin jaaritteluja ja toistoa 45min. Tämä siis Suomen hellareissa. Venäjällä en ole koskaan jumalanpalveluksissa käynyt.

Yleisempi ongelma taitaa olla juuri tuo, että kellosta katsotaan milloin lopetetaan. Monesti olen kokenut Pyhän Hengen tulevan murheelliseksi, kun Hengen virta on sammutettu siksi, että avaintenhaltija tahtoo kotiin kun kello on puoli. Mikä suhde se sellainen on, että toinen osapuoli vain on äänessä, ja kun toinen vastaisi, ei ole aikaa eikä halua kuunnella...

Kaikki on mahdollista, mitä puheen kestoon tulee. Voi olla, että joku puhuu ns. ylipitkän puheen jatkaen puhetta, vaikka erityistä sanottavaa ei enää ole. Puhe alkaa toistaa itseään tai etenee aina vain uusiin aiheisiin. Punainen lanka puuttuu ja sen mukana kirkas evankeliumikin saattaa hämärtyä. On mahdollista, että jotkut puhujat ovat jatkuvasti "rakastuneita omaan ääneensä" niin, että he eivät koskaan osaa lopettaa ajoissa. Ylpeys vaanii meitä kaikkia, myös puhujia. Tiedostamaton halu olla palkkansa arvoinen ja salainen toive saada kuulijoilta positiivista palautetta voi viedä pitkiin puheisiin, joissa melkoinen osa on enemmän kuulijoiden kuin Jumalan miellyttämistä.

On myös totta, että jos puhujalla on ns. "Sana Herralta", niin aika menee kuin siivillä. Kuulija ei keskity lainkaan aikaan, vaan Jumalan puhutteluun sisimmässään. Tällöin puhuja on ollut valmistaessaan puhetta itse Herran puhuttelussa ja jakaa seurakuntalaisille yksinäisessä kammiossaan rukouksess Jumalalta saamiaan ajatuksia. Myös helluntailaisuudessa on pastoreita, jotka kylläkin uskovina puhuvat, mutta heillä ei ole erityistä julistukseen liittyvää armolahjaa. Parhaimmillaan saamme silloin nauttia raamatullisesta opetuksesta. Surullista kyllä, mutta kuulijoiden joukossa voi olla julistukseen liittyvää armolahjaa, joka ei koskaan tule esille johtuen työntekijäkeskeisyydestä.

Jumala on järjestyksen Jumala ja näen oikeaksi, että sunnuntaikokous kestää ennakkoon sovitun ajan. Sanan saarnalle on varattava tarpeeksi aikaa.
Avaaja totesi: "Koin niissä olevan hengellisemmän tunnelman, kuin meidän luterilaisten kirkonmenoissa." Yksi syy saattaa olla se, että kansankirkkomme ei ole enää "Sanan kirkko". Enkä tällä tarkoita vain Raamatun Sanasta tapahtunutta laajaa luopumista. Kun pääjumalanpalveluksen saarnaosuus on kutistettu 10-15 minuuttiin, josta pidetään tiukasti kiinni, niin todellista Sanan nälkää on vaikea tyydyttää. Sama taistelu Jumalan Sanasta on tietenkin kaikkialla, myös helluntailaisuudessa. Puhutaanko helluntaisuudessa enää juurikaan synnistä, parannuksesta ja toivottomien syntisten ehdottomasta tarpeesta saada kaikki synnit anteeksi Jeesuksen sovitustyön perusteella yksin armosta, yksin Kristukselta ja yksin Raamatun Sanasta?

Meidän on aina valvottava tilaamme ja seurakunnan on valvottava ja saatava myös arvioida hengellisiä puheita ja tilaisuuden henkeä. Hyvä tunnelma, vaikkakaan ei hengellinen saadaan aikaan innostavalla, mutta lopulta ihmiskeskeisellä puheella. Tärkeintä ei ole puheen kesto, vaan sen sisältö, jossa on aina oltava keskiössä Jeesus Kristus ja hän ristiinnaulittuna sekä ylösnousseena Vapahtajana.

1. Joh. 4: "He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen."

Ei käy aika pitkäksi jos kuulija ja puhuja on voitelussa. On niitä kuivia ja teoreettisia saarnoja, että väsyy jo puolessa tunnissa. Ja joskus sanoma ei vain ole tarkoitettu Juuri itselle. Jälkeenpäin kuulee, että joku toinen on saanut paljon mutta itse on ollut koko ajan pihalla.

On tutkittu että ihminen jaksaa kuunella yhtäjaksoisesti noin 50 minuuttia.On myös totta että joku saa jaarittelullaan ihmiset haukottelemaan 5 minuutissa,taas joku voi puhua tunteja ja kuuntelija toivoo ettei tämä lopettaisi,koska asia on niin mielenkiintoista.

Minusta kokuksen maksimi kesto 90-100 min koska monille tulee istumisesta selkä kipeäksi ja jäsenet puutuu.Jotkut ovatkin keksineet että välillä voidaan noustaa kiittämään Herraa joka onkin hyvä idea,mutta silti en venyttäisi yli pikäksi.parempi on taas järjestää kaksi tai vaikka kolmiosaisia kokouksia jolloin pidetään välillä jutustelu taukoja.Tälläiset kokoukset ovat monessa mielessä parhaita.Taolla voidaan keskustella saarnoista tai muista asioista kunkin mieltymyksen mukaan.Jokainen voi olla niin monessa kun pystyy tai haluaa.

Ei pidä ylipitkillä tilaisuuksilla karkottaa ihmisiä Jumalan sanan äärestä sillä kaikki ei todellakaan jaksa/kestä istua määräänsä enempää.Näissäkin asioissa pitää olla taidollisuutta jotta tehdään Herran parhaaksi.