Toivottavasti Suomi saa turpiinsa MM-jääkiekossa

Toivon sydämeni pohjasta, että Suomelle tulee lujasti turpiin jääkiekon MM-kisoissa. Sen tämä höyrypäinen kansa todella ansaitsee. Katsokaa vaikka porilaisia. Nehän tulivat hulluiksi, kun tuntematon porilaisseura voitti jonkun puulaakijääkiekko-ottelun. Kuka tällaista hulluutta kaipaisi? En minä ainakaan.

Suomessa luullaan, että jääkiekko on elämän ja kuoleman kysymys, mutta 85 prosenttia maailman väestöstä ei edes tiedä, että jääkiekko on eräänlainen peli, jossa järkeä vailla olevat testosteronihirviöt huitovat kepeillä kumilaattaa pitkin jään pintaa, lyövät nyrkeillä vastustajaa päin pläsiä ja yrittävät niitatata vastustajan hengettömäksi kaukalon kovaa laitaa vasten.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kummalista kyynisen ahdistunutta öyhötystä sinulla.
Eikö saisi muka iloita menestyksestä jääkiekosta?
Missään päin maailmaa ei muualla ole tuollaista heikon itesetunnon aiheuttamaa omaan pesään kusemista kuin SINULLA.

Äänestä

Jääkiekko ei ole urheilua, vaan tappelua. No, ei sitä ole jalkapallokaan, koska siinä pelaajilla pitää olla enenmmän näyttelijän kuin urheilijan lahjoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isänmaan ihme kirjoitti:

Toivon sydämeni pohjasta, että Suomelle tulee lujasti turpiin jääkiekon MM-kisoissa. Sen tämä höyrypäinen kansa todella ansaitsee. Katsokaa vaikka porilaisia. Nehän tulivat hulluiksi, kun tuntematon porilaisseura voitti jonkun puulaakijääkiekko-ottelun. Kuka tällaista hulluutta kaipaisi? En minä ainakaan.

Suomessa luullaan, että jääkiekko on elämän ja kuoleman kysymys, mutta 85 prosenttia maailman väestöstä ei edes tiedä, että jääkiekko on eräänlainen peli, jossa järkeä vailla olevat testosteronihirviöt huitovat kepeillä kumilaattaa pitkin jään pintaa, lyövät nyrkeillä vastustajaa päin pläsiä ja yrittävät niitatata vastustajan hengettömäksi kaukalon kovaa laitaa vasten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu