Timo Soini: Emme ota ohjeita Brysselistä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kritisoi vappupuheessaan EU:n ja euroalueen politiikkaa, josta Suomi Soinin mukaan kärsii.

- Tässä tilanteessa olemassa olevien työpaikkojen turvaaminen on painopisteasia. Irtisanomisia pitää välttää viimeiseen asti ja on käytettävä lomautuksia, mikäli kysyntää ei ole. Työttömyysturvaa ei saa heikentää. Tuontia korvaavaa tuotantoa ja työtä on kannustettava, hyvänä esimerkkinä energia-ala, Soini sanoi.

Soinin mielestä perussuomalaiset ovat säilyttäneet "sekä linjansa että kannatuksensa" kovassa paineessa.

- Me emme ota ohjeita Brysselistä. Tavoitteenamme on eurovaaleissa Suomen suurimman puolueen asema. Tukipakettipolitiikka on väärää politiikkaa. Vettyneille vanhoille tukipakettipuolueille on vahva haastaja, sanoi Soini.

Hän pohdiskeli myös, miksi Suomessa on pulaa yrittäjistä.

- Suomeen on luotava uusi konkurssilainsäädäntö, joka sallii nykyistä paremmin epäonnistumisen. Konkurssi ei saa merkitä koko elämän tuhoutumista.

Soinin mukaan perussuomalaisten suurin sosiaalipoliittinen tavoite on omaishoidon uudistaminen.

- Omaishoito on siirrettävä Kelalle. Tasa-arvo on perusarvo. Omaishoidon tukitaso ei saa riippua asuinpaikasta, Soini sanoi.

YLE
585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mutta vastuuta ei kuitenkaan oteta. Kyllä jos esim. Pekkariselle tai Anttilalle antaa työtehtävän he hoitavat sen loppuun asti. Pelkällä arvostelulla ei pitkälle pötkitä.

Äänestä

Vastuuta ei oteta Kataisen hallituksessa. Vastuuta olisi otettu jos vaalilupaukset olisi pidetty. Viimeisillä metreillä Urpilainen pelasti ja saatiin sopu.

Äänestä

Timo, ota kantaa ensiarvoisen tärkeään sotapolitiikkaan, ja mieluummin asioiden kautta!
Mutu YLE-uutisten politiikan toimituksen pää Pekka Ervasti oli täysin oikeassa, kun arvosteli Suomen sotapolitiikan kielenkäyttöä ja ilmeisesti samalla sen pyrkimyksiä. Samoja tekemisiä, joita virallinen tahomme on toistuvasti nimittänyt rauhanturvaamiseksi ja - rauhanpuolustamiseksi meidän rauh- sotakumppanimme, = KAIKKI meidän sotakumppanimme, sanovat sodaksi. Meikällä on lähes/melkein narrattu olo!

Äänestä

PERUSSUOMALAISTEN ukip VOITTO ENGLANNIN VAALEISSA AJAA SAMAA
LINJAA KUIN SUOMESSAKIN,
perussuomalainen, valmistaudu 2014 EU-vaaliin, myötätuuli on nyt VAHVA


Ukipin kannatus nousee gallupeissa kohisten samalla kuin sosialidemokraattien
kannatus labour vähenee, myös konservatiivit alamäessä Englannissa

http://www.guardian.co.uk/politics/2013/apr/20/labour-ukip-poll
Series: Observer Opinium politics pollsPrevious | Index Labour down to 35% while Ukip surge continues – Opinium/Observer pollFindings will cheer Tories, who are just six percentage points behind Ed Miliband's party


PAIKALLISVAALEISSA PERUSSUOMALAISET ukip SELVÄÄN VOITTOON
NYT


http://www.guardian.co.uk/politics/2013/may/03/ukip-vote-conservatives-seats-analysis

Ukip vote cost Conservatives hundreds of council seats, analysis revealsIn many seats taken by Lib Dem, Labour or independent candidates, combined Ukip and Tory vote would have won


TIMO SOINI JA UKIPIN PUHEENJOHTAJA NIGEL FARAGE

http://www.iltasanomat.fi/vaalit2011/art-1288383721534.html

http://suomenkuvalehti.fi/kuvat/2011/02/06/mep-kollegat-timo-soini-perussuomalaisten-puheenjohtaja-ja-europarlamentin-efd-ryhman-tyovaliokunnan-puheenjohtaja-seka-nigel-farage-iso-britannian-itsenaisyyspuolueen-puheenjohtaja-ja-efd-ryhman-puheenjohtaja-pitavat-tilaisuuden

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soenin Timppa kirjoitti:

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kritisoi vappupuheessaan EU:n ja euroalueen politiikkaa, josta Suomi Soinin mukaan kärsii.

- Tässä tilanteessa olemassa olevien työpaikkojen turvaaminen on painopisteasia. Irtisanomisia pitää välttää viimeiseen asti ja on käytettävä lomautuksia, mikäli kysyntää ei ole. Työttömyysturvaa ei saa heikentää. Tuontia korvaavaa tuotantoa ja työtä on kannustettava, hyvänä esimerkkinä energia-ala, Soini sanoi.

Soinin mielestä perussuomalaiset ovat säilyttäneet "sekä linjansa että kannatuksensa" kovassa paineessa.

- Me emme ota ohjeita Brysselistä. Tavoitteenamme on eurovaaleissa Suomen suurimman puolueen asema. Tukipakettipolitiikka on väärää politiikkaa. Vettyneille vanhoille tukipakettipuolueille on vahva haastaja, sanoi Soini.

Hän pohdiskeli myös, miksi Suomessa on pulaa yrittäjistä.

- Suomeen on luotava uusi konkurssilainsäädäntö, joka sallii nykyistä paremmin epäonnistumisen. Konkurssi ei saa merkitä koko elämän tuhoutumista.

Soinin mukaan perussuomalaisten suurin sosiaalipoliittinen tavoite on omaishoidon uudistaminen.

- Omaishoito on siirrettävä Kelalle. Tasa-arvo on perusarvo. Omaishoidon tukitaso ei saa riippua asuinpaikasta, Soini sanoi.

YLE

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu