Kuivia ja teoreettisia kokouksia

Koska sinä et suunnittele niitä, etkä saarnaa niissä, et valitse oikeaa musiikkia, etkä rukoile oikein, etkä.... Minäminäminäminä...

Olisitko jaksanut kuunnella Paavalia kun hän piti pitkiä opetuspuheitaan? Pitääkö olla väriä ja huutoa, että kolahtaa?

Se on vaikia sanua kun en käy teijän tilaisuuksissa. Kirkkoon täytysi mennä mutta ei tule mentyä.

Jos rukoillen menee, irrottaa Pyhä Henki aina jonkin helmen kuivastakin puheesta. Janoiset juotetaan ja nälkäiset ravitaan.
Itse en pidä tietopainotteisista saarnoista, tykkään enemmän sellaisesta mikä Kirkastaa Kristusta, ja saa katseen Jeesukseen. Mutta molempia tarvitaan. Siksi olisi seurakunnan johdossa hyvä olla armolahjojen tunnistamisen kykyä että voisi pyytää eri ihmisiä jakamaan. Joskus hyvä puhe odottaa yllättävissä paikoissa. Ei yksi saarnamies ehdi kaikkia sanankohtia omakohtaisesti elää, ja eloton on eloton vaikka olisi kuinka lähdemateriaalia käytettävissä.

Ilmeisesti helluntaiseurakunnan saarnat muuttuvat kuiviksi, kun pitää aina muutaman vuoden välein vaihtaa pastoria. Sitten taas muutama vuosi toisessa seurakunnassa ja taas vaihtoon.

Monellakohan paikkakunnalla helluntaipastori keskimäärin ehtii toimia työuransa aikana?

Aihe on erittäin hyvä, mutta samalla hyvin vaikea. Sydämessään uskovatkin puhujat ovat erilaisia. Ei kaikilla puhujilla ole julistamiseen Pyhän Hengen armolahjaa, profetoimisen lahjaa, tiedon sanoja jne. Ei kaikille heistä ole selvää lain ja evankeliumin suhde, eivätkä kaikki keskity kirkkaasti hyvän saarnan ytimeen: Jeesukseen Kristukseen ristiinnaulittuna ja ylösnousseena. Puheita pidetään ”työntekijäkeskeisesti” ja monet armolahjat ja joidenkin kutsu julistaa Sanaa saattavat jäädä toteutumatta. Missä on se seurakunta, jossa hengellisen papiston armolahjoja kysellään ja rohkaistaan niitä avoimesti kokouksissa ja seurakunnan toiminnassa käyttämään? Eräs pastori totesi, että takana saattaa olla työntekijän kateus: pelätään, että joku maaallikko olisi pätevämpi ja parempi. Tietenkin asia voi olla myös toisinpäin eli ns. maallikko on ylpistynyt ja itseään täynnä haluten olla suuri, esillä oleva puhuja. Jumalan kutsuma puhuja joutuu kuitenkin nöyrälle paikalle. Erään helluntaikokouksen puhuja aloitti: ”Puhujaa ei kukaan kadu. Ennen puhetta hänellä on suuri hätä ja puheen jälkeen suuri häpeä”.

Avauksessa on useita hyviä kohtia. Eittämättä usein tulee tuntuma, että puhuja ei ole, tai hänellä ei ole ollut aikaa, viipynyt puhetta valmistellessaan Herransa edessä – useamman kerran olen kuullut jopa julistajan pitävän pääosin samaan puheen useaan kertaan, tosin eri paikkakunnilla. Valmistelematon puhuja voi puhua Jumalasta ja Jeesuksesta aivan oikein, mutta raamatullisuudesta huolimatta siitä puuttuu ”elävä Sana”. Asiaa voisi kuvata vaikkapa niin, että saarnaaja puhuu kyllä Jumalasta, mutta Jumala ei puhu hänen kauttaan. Muodollisesti oikeita puheita kuullaan paljon mm. luterilaisessa kirkossa – ensin vähän lakia, sitten evankeliumia ja lopuksi todetaan, että Jumala rakastaa meitä kaikkia ja saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi. Eräs ystäväni sanoi kerran: hyvä puhe, mutta Henki puuttui.

Kauan julistaneelle ja kiireiselle saarnamiehelle voi tulla myös maneereja, joita hän käyttää säännöllisesti. Äskettäin kuulin puhujaa, joka harvoin käy paikkakunnallemme – hänen puheessaan oli jopa sama, vanha vitsi kuin kauan sitten häntä kuunnellessani. Jotkut puhujat kertovat Jumalan johdatuksesta ja ihmeestä, joka on tapahtunut vuosikymmeniä sitten – tapahtuma on aivan tosi, mutta kun samaa todistetta käytetään usein, saa vaikutelman, että puhuja pyrkii antamaan itsestään mahdollisimman jumalallisen kuvan.
Avauksen tekijä on aivan oikeassa, että julistaja ja hänen saarnansa ovat aina myös kritiikin kohteena. Ainoa oikea tapa arvioida puhetta on kuitenkin Raamattu. Puhujan tulee keskittyä vain evankeliumin julistukseen tässä hetkessä ja tälle väelle. Erityistä salin ilmapiirin aistimista ei tarvita, vaan ainoastaan aikaa rukoukseen avoimen Raamatun edessä ennen puhetta. Viime vuosisadan saarnaajaksi tituuleerattu Martyn Lloyd-Jones totesi, että julistajan tärkeimpiä tehtäviä on olla yrittämättä vaikuttaa kuulijoihin. Yrittäminen vie korvasyyhyyn puhumiseen ja oman suosion tavoitteluun. Puhujan on luotettava, että Pyhä Henki ja kaikki puheeseen sisältyvä arvovalta on oikein julistetussa Jumalan Sanassa.

Ketjussa esille nostettu Paavali ei itsekään pitänyt itseään hyvänä puhujana. Pitkät kirjeet eivät merkitse kuitenkaan sitä, että hän olisi saarnannutkin ”ylipitkästi”. Ensimmäisessä kirjeessään korinttolaisille Paavali toteaa: ”Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Te näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana. Puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan viisaudellaan vaan ilmensi Jumalan Hengen voimaa, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan.”

Paavali julisti heikkona ja pelokkaana, mutta julistuksen keskipisteessä oli synnit anteeksi antava Kristus. Hyviäkin ja vaikuttaviakin puhujia oli jo tuolloin liikkeessä. Kolossalaiskirjeen toisessa luvussa Paavali toivoo, ettei kukaan pettäisi kolossalaisia hienolla puhetaidolla ja vakuuttelulla. Vastustajat olivat hyviä puhujia, jotka lupasivat paljastaa uutta, syvällisempää hengellistä viisautta. Hyvän puheen jälkeen uskova kiittää Jumalaa, ei niinkään puhujaa.

Ns. 'kuivien ja teoreettisten' kokousten anti riippuu hyvin paljon kuulijoitten asenteesta, että millä mielellä kokoukseen tullaan sanankuulolle.

Jos kokoukseen tullaan juuri arvostelun asenteella varustettuna, ei ole syytä ihmetellä, miksi kuulija jää hedelmättömäksi julistetun Raamatun sanan vastaanottamisessa. Pyhä Henki ei liiku saarnojen väärämielisen arvostelun ilmapiirissä ja kuulija jää näin ollen ilman ravintoa, koska ei kykene sulattamaan edes velliruokaakaan.
Tästähän se on noitten 'kuiviksi ja teoreettisiksi' arvostelevien asenteessa nimenomaan kysymys.

Tuokin on totta. Niin kuin on totta sekin, että jos kuulijat ottavat kaiken vastaan ilman hengellistä arviointia eivätkä arvostele lainkaan julistusta, väärä evankeliumi ja vääränlainen julistus pääsee valtaan. Korinttissa kuulijat olivat tulleet petetyksi valheveljien julistuksen kautta. Toinen korinttolaiskirje on Paavalin avoin ja tuskainen tilitys tilanteesta.

11:3 "Pelkään kuitenkin, että niin kuin käärme kavalasti petti Eevan, teidän mielenne turmeltuu, ettekä te enää ole vilpittömiä ja puhtaita suhteessanne Kristukseen."
11:13-14 "Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, tekeytyyhän itse S---nakin valon enkeliksi."
Meidän ei tule mennö kokoukseen arvostelun hengessä, mutta ei myöskään kaiken suvaitsevassa hengessä. Jos olemme Kristuksessa, me iloitsemme Raaman mukaisesti saarnasta ja suremme puhetta, joka ei ole yhtä Raamatun totuuden kanssa. Selvästi harhainen julistus on torjuttava, eikä vääriä julistajia tule suosia eikä kutsua saarnapönttöihin. Paavali on ehdoton: sellaisia tulee yksinkertaisesti karttaa.

Aivan, tarkoitus ei ole olla arvostelunhaluinen, mutta seurakunnan on valvottava tilaansa. Paavali ei vain pelkää, vaan hän tietää, että käärme on päässyt seurakuntaan, ja tämä vain siksi, että seurakunta sietää väärää, epäraamatullista julistusta - rakkauden ja suvaitsevaisuuden hengessäkö kaikki arviointi on julistettu pannaan? Olemmeko mekin niin tekorakastavaisia, ettemme välitä totuudesta, joka on itse Jeesus "tie, totuus ja elämä"?

2. Kor.11:4 "Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, niin sellaista TE KYLLÄ HYVIN SIEDÄTTE. "

Väärä evankeliumi puhuu toisesta Jeesuksesta kuin elävästä Vapahtajasta ja siinä on eri henki kuin Pyhä Henki. Se ei vie ristin kautta pelastukseen ja iankaikkiseen elämään. Paavali ei ollut arvostelunhenkinen ja kova, vaan hän oli murhetta ja tuskaa täynnä. Kysymys ei ollut enemmästä eikä vähemmästä kuin sielujen pelastuksesta ja iankaikkisesta elämässä.

Jokainen puhe on aina jollain lailla vajavainen, se pitää hyväksyä. joJossain kulkee kuitenkin raja, jota ei saa ylittää. Emmekö me elä jo niitä lopunaikoja, jolloin liikkeellä on paljon harhaoppeja ja väärää julistusta? Avaukseen viitaten: raamatullinen, totuudellinen Pyhän Hengen vaikuttama puhe ei koskaan ole kuiva ja teoreettinen.

kuinka yleistä on saanaajien hyllytäminen, nyt vai paljon laitetaan kiertoon. on sentään tapauksia jossa saarnaaja on liittynyt kirkonpastoriksi niin on vakituinen palkka

Alottaja miksi et puhu hyvää? Hyvän puhuminen on siunausta. Tärkeä että ihmiset viihtyvät ja ovat aina yksimielisiä. Vastustajia ei ole.