Kertokaas te kokeneemmat ja viisaammat ihmiset, kun olen hieman ollut kiinnostunut roinasta ihan koikeilun ja halun takia. Tällä hetkellä käyn 4 kertaa viikossa salilla, syön noin 3000 kaloria päivässä jne jne. Ikää löytyy 18, painoo noin. 84kg ja pituutta 174cm. Miten normaaliluokkainen suht hyvä roina vaikuttaa ja kuinka hyvin? mielessäni on ollut jos koikeilisin yhden kuurin thaikkuja. Vai kannattaako edes syodä ainoastaan yhtä kuuria. Niin kuin monetkin puhuvat että kuurin jälkeen lihakset lähtisivät luikkimaan mutta tuolla treenillä mikä itselläni on niin kovasti luulen ettei lähde..vai?Suositteletteko muita aineita kuurin aikana/jälkeen palautukseen ja näin poispäin.. Ja jos myös mahdollista kertokaa lisää inffoa vaan! ps. ja kun en halua kasvaa miksikään kaapiksi 7 päivässä niin aattelin sen takia 1 kuuria, lähipiiri alkaa ihmettelemään kun noin nopeasti kasvanut..
roinaus
thaik
10946
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kasvata ensin karvat alapäähän pentu.
itsellä kivekset surkastui kinderkoosta pistaasipähkinäluokkaan roinaamisen seurauksena ja korvaushoidolla mennään.
"Kertokaas te kokeneemmat ja viisaammat ihmiset, kun olen hieman ollut kiinnostunut roinasta ihan koikeilun ja halun takia. Tällä hetkellä käyn 4 kertaa viikossa salilla, syön noin 3000 kaloria päivässä jne jne. Ikää löytyy 18, painoo noin. 84kg ja pituutta 174cm. Miten normaaliluokkainen suht hyvä roina vaikuttaa ja kuinka hyvin? mielessäni on ollut jos koikeilisin yhden kuurin thaikkuja. Vai kannattaako edes syodä ainoastaan yhtä kuuria. Niin kuin monetkin puhuvat että kuurin jälkeen lihakset lähtisivät luikkimaan mutta tuolla treenillä mikä itselläni on niin kovasti luulen ettei lähde..vai?Suositteletteko muita aineita kuurin aikana/jälkeen palautukseen ja näin poispäin.. Ja jos myös mahdollista kertokaa lisää inffoa vaan! ps. ja kun en halua kasvaa miksikään kaapiksi 7 päivässä niin aattelin sen takia 1 kuuria, lähipiiri alkaa ihmettelemään kun noin nopeasti kasvanut.."
Juu. Elikkäs tule kysymään tuota kysymystä joskus kolmekymppisenä. TÄYSIN päätöntä ruveta ylipäätänsä roinaamaan tuon ikäisenä ja kun sinullakaan ei varmaan hirveitä pohjia ole. Eli mieti tuota 12vuoden päästä uudelleen.
Kun sinulla on vielä aika sairas mentaliteetti, "ihmettelemään kun noin nopeasti kasvanut".
Tahkot sitä rautaa siellä salilla turpa punaisena. Kyllä niitä tuloksia saa sillä tavallakin nopeasti. Kun tahkot niitä kunnolla etkä mitenkään lällytellen.
"ollut kiinnostunut roinasta ihan koikeilun ja halun takia. Tällä hetkellä käyn 4 kertaa viikossa salilla, syön noin 3000 kaloria päivässä jne jne. Ikää löytyy 18, painoo noin. 84kg ja pituutta 174cm. Miten normaaliluokkainen suht hyvä roina vaikuttaa ja kuinka hyvin? mielessäni on ollut jos koikeilisin yhden kuurin thaikkuja. Vai kannattaako edes syodä ainoastaan yhtä kuuria. Niin kuin monetkin puhuvat että kuurin jälkeen lihakset lähtisivät luikkimaan mutta tuolla treenillä mikä itselläni on niin kovasti luulen ettei lähde..vai?Suositteletteko muita aineita kuurin aikana/jälkeen palautukseen ja näin poispäin.. Ja jos myös mahdollista kertokaa lisää inffoa vaan! ps. ja kun en halua kasvaa miksikään kaapiksi 7 päivässä niin aattelin sen takia 1 kuuria, lähipiiri alkaa ihmettelemään kun noin nopeasti kasvanut.."
Juu. Elikkäs tule kysymään tuota kysymystä joskus kolmekymppisenä. TÄYSIN päätöntä ruveta ylipäätänsä roinaamaan tuon ikäisenä ja kun sinullakaan ei varmaan hirveitä pohjia ole. Eli mieti tuota 12vuoden päästä uudelleen.
Kun sinulla on vielä aika sairas mentaliteetti, "ihmettelemään kun noin nopeasti kasvanut".
Tahkot sitä rautaa siellä salilla turpa punaisena. Kyllä niitä tuloksia saa sillä tavallakin nopeasti. Kun tahkot niitä kunnolla etkä mitenkään lällytellen.
En myy mitään, mutta olisi varteenotettavia vinkkejä..
[email protected]
en usko et vedät 3k kaloria ja 4 kertaa viikossa salissa ilman minkäänlaista steroidideja , tossa vaan revit lihaksesi ilman kunnollista palautumista ja kaiken lisäksi paljon safkaa jota ruumiisi ei ehdi missään nimessä käyttämään . Tolla treenillä varmaan olet joka päivä väsynyt ja aina paikat kipeenä .
TOTTA!!!!
lihakset ei ole ollut missään kohtaa kipeät paitsi jos on ihan hullu treeni tullut vedettyä ja en todellakaan ole jokapäivä aivan rättiväsynyt.. ja tuo 3000kaloria on vielä pienimäärä... Katsos kun eri ihmisillä on aivan toisenlainen aineenvaihdunta, ruuansulatus, palautuminen jne jne.. joillekkin 3k kaloria riittää ja toisille taas ei.
Roinaamalla Lähtee munat.
Olet vielä liian nuori dude! Ukot roinaa, koska vanhempana ei ole enää nuoren miehen.. ..