ISRAELIN HERKKÄ HETKI
Erityiset keskipäivän uutiset Kanava 1:llä yleensä lähettävät kylmiä väreitä niskaani.
Kun Kanava 1 normaalisti keskeyttää normaalin lähetyksensä ja kuvaa henkeäänpidätteleviä toimittajia antamassa kuumaa uutistaan, se on yleensä merkki tuhosta - bussi on räjäytetty pirstaleiksi, kaduilla on revittyjä ruumiita, Zakan vapaaehtoiset keräilemässä ihmiskudosta.
Siksi oli niin virkistävää katsella Kanava 1:n erkoislähetystä Gal Friedmanin kultamitalipurjelautailusta keskiviikkona. Kuvitelkaa, erikoislähetys urheilutapahtumasta - ihan kuin normaalissakin maassa.
No, ei ehkä sentään. On vaikeaa kuvitella normaalin maan seuraavan niin suurella innolla ja odotuksilla oman poikansa hyvin mahtavaa suoritusta.
Minä olen urheilufani, vieläpä hyvin antautunut. Olen myös suuri olympiafani. Osaan nimetä kesäolympialaisten pitopaikat v:sta 1936. Osaan hyräillä näiden kisahymit.
Tiedän kaiken Kip Keinosta ja Frank Shorterista, Bruce Jenneristä ja Dick Fosburystä. Olen tuijottanut satoja tunteja katsellen olympiakisoja.
En ole kuitenkaan koskaan ennen nähnyt lainelautailukisaa. Minulla ei ole hajuakaan sen säännöistä, kuinka monta merkkiä pitää kiertää, tai kuinka koko homma hoituu. Ei ennen keskiviikkoa.
Friedmanin voitto shokeerasi minut. Se jätti minuun saman tunteen kuin jätti israelilaisen astronautin Ilan Ramonin kiertely korkealla maan yläpuolella ja sai pääministerinkin sanomaan: "Uskon että Israelin kansa ja koko juutalainen kansa, on ihmeellinen kansa". Tunne katsellessani Friedmanin voittoa oli erilainen kuin muilla kansoilla voiton tullessa. Se on jotakin erityisen juutalaista, tyypillisesti israelilaista.
Uutisvälineet toki kirjoittavat, että Friedman toi iloa Israeliin, missä sitä ei liiemmin ollut. Mutta ei se ihan noin ole, on olemassa jotakin syvempää, symboolisempaa ilossamme Friedmanin vuoksi.
Kun Ranskan juutalaiset tuskin uskaltavat astua ulos kodeistaan ja näyttää merkkejä juutalaisuudestaan, kun ulkoministeri varoittaa israelilaisia menemään ulkomaille ilman hebrean tekstisiä t-paitojaan, on jotakin syvällisesti liikuttavaa katsella Friedmanin ylväästi kääriytyvän Israelin lippuun.
32 vuotta Mûnchenin verilöylyn jälkeen Israelin lippu nostettiin olympialaisen voiton kunniaksi, tällä kertaa sitä ei laskettu puolitankoon surun merkkinä.
Erityiset keskipäivän uutiset Kanava 1:llä yleensä lähettävät kylmiä väreitä niskaani.
Kun Kanava 1 normaalisti keskeyttää normaalin lähetyksensä ja kuvaa henkeäänpidätteleviä toimittajia antamassa kuumaa uutistaan, se on yleensä merkki tuhosta - bussi on räjäytetty pirstaleiksi, kaduilla on revittyjä ruumiita, Zakan vapaaehtoiset keräilemässä ihmiskudosta.
Siksi oli niin virkistävää katsella Kanava 1:n erkoislähetystä Gal Friedmanin kultamitalipurjelautailusta keskiviikkona. Kuvitelkaa, erikoislähetys urheilutapahtumasta - ihan kuin normaalissakin maassa.
No, ei ehkä sentään. On vaikeaa kuvitella normaalin maan seuraavan niin suurella innolla ja odotuksilla oman poikansa hyvin mahtavaa suoritusta.
Minä olen urheilufani, vieläpä hyvin antautunut. Olen myös suuri olympiafani. Osaan nimetä kesäolympialaisten pitopaikat v:sta 1936. Osaan hyräillä näiden kisahymit.
Tiedän kaiken Kip Keinosta ja Frank Shorterista, Bruce Jenneristä ja Dick Fosburystä. Olen tuijottanut satoja tunteja katsellen olympiakisoja.
En ole kuitenkaan koskaan ennen nähnyt lainelautailukisaa. Minulla ei ole hajuakaan sen säännöistä, kuinka monta merkkiä pitää kiertää, tai kuinka koko homma hoituu. Ei ennen keskiviikkoa.
Friedmanin voitto shokeerasi minut. Se jätti minuun saman tunteen kuin jätti israelilaisen astronautin Ilan Ramonin kiertely korkealla maan yläpuolella ja sai pääministerinkin sanomaan: "Uskon että Israelin kansa ja koko juutalainen kansa, on ihmeellinen kansa". Tunne katsellessani Friedmanin voittoa oli erilainen kuin muilla kansoilla voiton tullessa. Se on jotakin erityisen juutalaista, tyypillisesti israelilaista.
Uutisvälineet toki kirjoittavat, että Friedman toi iloa Israeliin, missä sitä ei liiemmin ollut. Mutta ei se ihan noin ole, on olemassa jotakin syvempää, symboolisempaa ilossamme Friedmanin vuoksi.
Kun Ranskan juutalaiset tuskin uskaltavat astua ulos kodeistaan ja näyttää merkkejä juutalaisuudestaan, kun ulkoministeri varoittaa israelilaisia menemään ulkomaille ilman hebrean tekstisiä t-paitojaan, on jotakin syvällisesti liikuttavaa katsella Friedmanin ylväästi kääriytyvän Israelin lippuun.
32 vuotta Mûnchenin verilöylyn jälkeen Israelin lippu nostettiin olympialaisen voiton kunniaksi, tällä kertaa sitä ei laskettu puolitankoon surun merkkinä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.