Turskan hajuiset terveiset tunturin kuppeelta.
Innostuinkin tänään taas näin kevvään korvilla, kuten paikalliset poromiehet toisilleen leikkisästi tuumaavat, tutkailemaan tuota eläinkirjaani,jonka sain jatko-osana ja palkintona liityttyäni tuohon lintubongareiden kirje kerhoon. Palkinnon sai kun keräili mahdollisimman monesta siivekkäästä havainnot ja kirjasi tarkoin ylös mitä oli havainnut. Sainkin vaadittavat 30 lajia täyteen alle kuukaudessa, joskin parinkin yksilön kohdalla kerho halusi hieman täsmennystä kirjaamastani havainnosta. Ihmettelinkin kovasti moista lisätietouden tarvetta vaikka olin kirjannut kaiken tarkkaan ylös. Tässä esimerrki kirjauksestani. Laji; mansikki laikukas lehmä. Havaittu naapurin Hiltan laitumella, tunnusmerkit;kuolaava olemus epäilen liittyvän soidinmenoihin,laikukas karva,ja kauniisti soiva soidin kutsu;Ammmmmmmuuuuuu,jota toistetaan tasaisin väliajoin aina heinätupsun ja huolellisen pureskelun jälkeen. Yleiset ominais piirteet:tavattu noin 50 pään ryhmissä,lmakailevat mielellään ja tapaavat syödä ruokansa kahteen kehtaan. Tavattavissa myös kaupan hyllyllä n 500g paketeissa ilman karvaa ja fileoituna. Laitoin liitteeksi vielä 60min kasetin jonnka matkin täyteen tuoda soidin ääntä ja siltikään eivät meinanneet tunnistaa lajia jonka olin pongannut. Ihme sakkia tuo lintupongareiden sakki, ajattelinkin että eron koko kerhsta kun eivät ymmärrä.
Nyt vetäisinkin appiukin isän vanhan sodan aikaisen maastopuvun ja nahkaisen lentäjän kypärän päähäni ja lähdin uuden eläinkirjani kanssa metsään ja lammen rantaan,ihan tuohon Hiltan mökin kuppeeseen tutkailemaan rannassa eläviä otuksia. Kunnon luontotutkian tavoin olin nytkin tietysti varustautunut kikarein ja appiukon isän sodan aikanakäyttämin pyörein paksuin silmälasein. Hiljaa ryömin pitkin risukkoa varoen kiroamasta ääneen vaikka kuinka kannot ja oksat tökkivät jalkoväliin kipeästi. Välillä tutkailin tarkkaan kirjaa ja tuumailin mahdollisia lajia mihin voisin törmätä.
Ryömittyäni arviolta puolitoista kilometriä hiki valui kasvoiltani ja pahuksen rillitkin meinasivat vetää huuruun.Kerkesin jo aattelemaan ettei tämäkään ollut vajaamielisen kropalle spivaa hommaa läiskittyäni niskapoimuni tunnottomaksi hyttysten kiusatessa. Yllättäen äkkäsin kumminkin jonkin kumman otuksen makaavan kalliolla. Jähmetyin paikalleni ja pelkästä jännityksestä lorautin ruokalusikallisen jännäkakkaa mastopuvun lahkeeseen.Tuon täytyi nyt olla juuri se harvinainen räme majava josta kirjassa puhuttiin löytyvän juuri näiltä leveys asteikoilta pohjoisesta.
Innoissani ryömin lähemmäksi, pelkäsin karkottavani majavan pois mutta en pystnyt hillitsemään itseäni ja pakottaen itseni rauhoittumaan ryömin aina vain lähemmäksi tuota karvaista otusta. Otus ei tuntunut häiriintvän ollenkaan vaikka lin jo puolentoista metrin päässä. Melkein kerkesin pettymään, että majava olisi kuollut yksilö ja etsin jo sopivaa keppiä millä varovasti tökkäisin tuota kummaa otusta, mistä ei silmiäkään erottanut tuuhean otsakarvoistuksen seasta. mutta sitten ilokseni kuulin tämän epämääräisen karvaisen kasan päästävän pitkän kimeän äänen: pruuuuuuuit pruuuuuuit ja tämä toistui kolme kertaa peräkkäin. Olin innoissani tämän täytyi olla nyt semmoinen harvinainen pohjoisen rämemajava.
Varovasti otin repun selkäpuolelta ja itsekseni hihittäen kaivoin muistilehtiötäni john saisin tuon ääntelyn lisäksi tehdä muistiinpanoja. Merkille laitoin myös oudon pistävän hajun joka lähti tuosta otuksesta ja ilmeisesti vanhuuden mukanaan tuoman nuhjuisuuden. En nähnyt kunnolla appiukon isän huuruuntuneiden klasien takaa ja nostin klasit otsalleni. Minulta pääsi tuskan parahdus ja samalla paskan turahdus, sillä nyt klasit riisuttuani näin edessäni Naapurin Hiltan makaavan apposen alasti jlat levällään ottamassa aurinkoa kalliolla. Hiltakin säikähti rääkäisyäni niin kovasti että vaistomaisesti otti käsilaukkunsa viereltään, jota ilman ei minnekään mene ja hutkaisi minua takaraivoon niin että näin kolmen otavan vieläkin kiertävän pääni ympärillä.
Hilta toivuttuaan alkusäikähdyksestään sieppasi tekarinsa kalliolta ja saatuaan ahdettua ne jtenkin oikein päin suuhunsa alkoi sättimään minua kaamean rumasti huutaen, en voi edes teille kertoa kuinka rumaa kieltä Hilta käytti. Kuulin vain Hiltan käheän kraakunan viimeiset lauseet karkuun pinkoesani STANAN P..VO.
Nyt parantelenkin kipeää takaraivoani täällä anoppilan ulkohuussin alla sikiö asennossa nyyhkyttäen, sillä tuollaiset traumaattiset kokemukset ovat vajaamielisellekin liikaa. Nälkäkin olisi,sillä vaikka tuo anoppi kulta on kuinka hyvä laittamaan ruokaa, ei jostain syystä tänään silakka laatikko maistunut, vaikk se vajaamielisten yksi lempiruoka onkin.Kirjuutellaan taas kunhan saan itseni tasapainoon.
Näin teille veisteli:Nicotinell osastolta T3
Innostuinkin tänään taas näin kevvään korvilla, kuten paikalliset poromiehet toisilleen leikkisästi tuumaavat, tutkailemaan tuota eläinkirjaani,jonka sain jatko-osana ja palkintona liityttyäni tuohon lintubongareiden kirje kerhoon. Palkinnon sai kun keräili mahdollisimman monesta siivekkäästä havainnot ja kirjasi tarkoin ylös mitä oli havainnut. Sainkin vaadittavat 30 lajia täyteen alle kuukaudessa, joskin parinkin yksilön kohdalla kerho halusi hieman täsmennystä kirjaamastani havainnosta. Ihmettelinkin kovasti moista lisätietouden tarvetta vaikka olin kirjannut kaiken tarkkaan ylös. Tässä esimerrki kirjauksestani. Laji; mansikki laikukas lehmä. Havaittu naapurin Hiltan laitumella, tunnusmerkit;kuolaava olemus epäilen liittyvän soidinmenoihin,laikukas karva,ja kauniisti soiva soidin kutsu;Ammmmmmmuuuuuu,jota toistetaan tasaisin väliajoin aina heinätupsun ja huolellisen pureskelun jälkeen. Yleiset ominais piirteet:tavattu noin 50 pään ryhmissä,lmakailevat mielellään ja tapaavat syödä ruokansa kahteen kehtaan. Tavattavissa myös kaupan hyllyllä n 500g paketeissa ilman karvaa ja fileoituna. Laitoin liitteeksi vielä 60min kasetin jonnka matkin täyteen tuoda soidin ääntä ja siltikään eivät meinanneet tunnistaa lajia jonka olin pongannut. Ihme sakkia tuo lintupongareiden sakki, ajattelinkin että eron koko kerhsta kun eivät ymmärrä.
Nyt vetäisinkin appiukin isän vanhan sodan aikaisen maastopuvun ja nahkaisen lentäjän kypärän päähäni ja lähdin uuden eläinkirjani kanssa metsään ja lammen rantaan,ihan tuohon Hiltan mökin kuppeeseen tutkailemaan rannassa eläviä otuksia. Kunnon luontotutkian tavoin olin nytkin tietysti varustautunut kikarein ja appiukon isän sodan aikanakäyttämin pyörein paksuin silmälasein. Hiljaa ryömin pitkin risukkoa varoen kiroamasta ääneen vaikka kuinka kannot ja oksat tökkivät jalkoväliin kipeästi. Välillä tutkailin tarkkaan kirjaa ja tuumailin mahdollisia lajia mihin voisin törmätä.
Ryömittyäni arviolta puolitoista kilometriä hiki valui kasvoiltani ja pahuksen rillitkin meinasivat vetää huuruun.Kerkesin jo aattelemaan ettei tämäkään ollut vajaamielisen kropalle spivaa hommaa läiskittyäni niskapoimuni tunnottomaksi hyttysten kiusatessa. Yllättäen äkkäsin kumminkin jonkin kumman otuksen makaavan kalliolla. Jähmetyin paikalleni ja pelkästä jännityksestä lorautin ruokalusikallisen jännäkakkaa mastopuvun lahkeeseen.Tuon täytyi nyt olla juuri se harvinainen räme majava josta kirjassa puhuttiin löytyvän juuri näiltä leveys asteikoilta pohjoisesta.
Innoissani ryömin lähemmäksi, pelkäsin karkottavani majavan pois mutta en pystnyt hillitsemään itseäni ja pakottaen itseni rauhoittumaan ryömin aina vain lähemmäksi tuota karvaista otusta. Otus ei tuntunut häiriintvän ollenkaan vaikka lin jo puolentoista metrin päässä. Melkein kerkesin pettymään, että majava olisi kuollut yksilö ja etsin jo sopivaa keppiä millä varovasti tökkäisin tuota kummaa otusta, mistä ei silmiäkään erottanut tuuhean otsakarvoistuksen seasta. mutta sitten ilokseni kuulin tämän epämääräisen karvaisen kasan päästävän pitkän kimeän äänen: pruuuuuuuit pruuuuuuit ja tämä toistui kolme kertaa peräkkäin. Olin innoissani tämän täytyi olla nyt semmoinen harvinainen pohjoisen rämemajava.
Varovasti otin repun selkäpuolelta ja itsekseni hihittäen kaivoin muistilehtiötäni john saisin tuon ääntelyn lisäksi tehdä muistiinpanoja. Merkille laitoin myös oudon pistävän hajun joka lähti tuosta otuksesta ja ilmeisesti vanhuuden mukanaan tuoman nuhjuisuuden. En nähnyt kunnolla appiukon isän huuruuntuneiden klasien takaa ja nostin klasit otsalleni. Minulta pääsi tuskan parahdus ja samalla paskan turahdus, sillä nyt klasit riisuttuani näin edessäni Naapurin Hiltan makaavan apposen alasti jlat levällään ottamassa aurinkoa kalliolla. Hiltakin säikähti rääkäisyäni niin kovasti että vaistomaisesti otti käsilaukkunsa viereltään, jota ilman ei minnekään mene ja hutkaisi minua takaraivoon niin että näin kolmen otavan vieläkin kiertävän pääni ympärillä.
Hilta toivuttuaan alkusäikähdyksestään sieppasi tekarinsa kalliolta ja saatuaan ahdettua ne jtenkin oikein päin suuhunsa alkoi sättimään minua kaamean rumasti huutaen, en voi edes teille kertoa kuinka rumaa kieltä Hilta käytti. Kuulin vain Hiltan käheän kraakunan viimeiset lauseet karkuun pinkoesani STANAN P..VO.
Nyt parantelenkin kipeää takaraivoani täällä anoppilan ulkohuussin alla sikiö asennossa nyyhkyttäen, sillä tuollaiset traumaattiset kokemukset ovat vajaamielisellekin liikaa. Nälkäkin olisi,sillä vaikka tuo anoppi kulta on kuinka hyvä laittamaan ruokaa, ei jostain syystä tänään silakka laatikko maistunut, vaikk se vajaamielisten yksi lempiruoka onkin.Kirjuutellaan taas kunhan saan itseni tasapainoon.
Näin teille veisteli:Nicotinell osastolta T3
Vastaukset 1
Vanhimmat
heh, kiva juttu