Treenikaveri lähes välttämätön kehittymiseen

Höpö höpö...

"Jos haluaa oikeasti kehittyä salilla, tarvitset treenikaverin joka motivoi ja kannustaa kovempiin suorituksiin. Yksin kun treenaa, niin on täysin oman pääkoppansa armoilla, eikä se yksinkertaisesti riitä ellei ole teräksenluja tahto! (harvoilla on) Tie isompiin rautoihin ja tuloksiin kun on 50%:sti omasta pääkopasta kiinni (loppuun 50% kuuluu treeni, ruoka, lepo, geenit ym.)"

Vässykän puhetta.

Se on vaan korvien välistä kiinni. Pikkutyttöjen touhua että pitäisi olla kaveri salilla mukana. Kaikki on psyykeestä kiinni.

Jos ei oma motivaatio riitä, niin kai sitä voi kaverin tsemppaamisella vähän kompensoida. On kuitenkin olemassa myös meitä, joilla se vaadittava motivaatio löytyy ihan oman pääkopan sisältä.

Usein nämä kaverin kanssa "treenaajat" tuntuu olevan niitä, jotka tulee salille juoruamaan kaverin kanssa ja treenaaminen jää taka-alalle. Mutta on tietty niitäkin, jotka ihailtavasti kannustaa toisiaan. Etenkin miehillä tuntuu monesti myös menevän kaverin kanssa touhu sellaiseksi show-meiningiksi, että tehdään aivan liian isoilla painoilla ja paskalla tekniikalla, kun halutaan vähän esittää kovempaa jätkää kun oikeasti onkaan.

Meikä treenaa himassa yksin. Treenitilanteessa vain raaka rauta ON mun kaveri (ja vihollinen)!!

No mä vain huoltojoukkona pojalle..Hänellä sen verran hyvä itsetunto ja motivaatio että rauta nousee ihan omin panostuksin.Menee kuulema hyvää aikaa hukkaan jos kavereita höpöttämässä ympärillä.Musta ihan ookoo tapa ajatella näinkin.

kyllä se treenikaveri on aika välttämätön omasta mielestä, vähentää loukkaantumis riskiä isoissa raudoissa ja sarjoissa jotka on tarkoitus tehdä failureen ja auttaa pakkotoistoissa... Hyvä spottaaja = parempi treeni.

Failuret eivät todellakaan ole kehityksen avain, varsinkaan 1/2 jakoisella ohjelmalla.. Kerran kuukauteen niitä voi tehdä ennen kevyttä viikkoa ellei halua itseensä aivan jumiin.

Mutta siinä sss1122 on oikeessa et spottaaja on aina hyvä olla, koska eihän sitä ikinä tiedä mitä esim. penkkiä tehdessä voi sattua. Olkapää/rinta pamahtaa jne..

Ja itseni mielestä salikaveri on muutenki kiva olla, kuhan se on myös kovaa treenaamnaan eikä jauha pelkästään paskaa.

Kevyt viikko on iha täyttä p*skaa, tarviiko sinne salille mennä heilutteleen niitä painoja kevyesti? Parempi jäädä himaa pitään sit totaali lepoa.

Tämän ketjun aloittaja ei taida olla urheilumiehiä.

Itse harjoittelin nuorempana 5 vuotta salilla. Kävin 5 kertaa viikossa ja harjoittelin kerrallaan noin kaksi tuntia. Vuorotellen jalkapainotteisesti ja käsipainotteisesti. Oma painoni oli 75 kg. Penkiltä nousi 120 kg, hauiksia väänsin 50 kilolla, niskataljalla vedin kymmenen sarjoja 120 kilolla. Jalkaprässissä oli 250 - 300 kg.

Salilla toki kannattaa pyytää välillä apua silloin kun ottaa maksimipainot. Siihen ei tarvita treenikaveria, kun paikalla on väkeä.

Jokaisellahan on tietty omat "vaatimuksensa" sille mille asteelle haluaa kehittyä....niissähän on paljon eroja...kilpailuihin tai esim. kun itse pidän yleisprofiiliani nykyään vain kuosissa. Ei kaikki halua lihaksikkaaksi tai voimakkaaksi.... ei edes kaikki miehet!
Ainoastaan parikymmentä vuotta sitten kävin miesystäväni (kilpaileva voimamies) kanssa samaan aikaan useasti salilla kun oli vapaa-ajat melkolailla samoihin aikoihin vuorotyössämme. Muuten olen käynyt yksikseni saleilla mutta kun siellä on muitakin niin se jo antaa intoa jumppiini.

Nykyään näen saleilla enimmäkseen vain omaksi ilokseen ja kuntonsa ylläpitämiseksi naisia ja miehiä jumppailemassa.....

Olenhan toki joskus itsekin "ihmetellyt" toisten treenamisia mutta palannut omalle tontilleni omine jumppineni......miksi kantaa toisten asioista huolta.

Olen nähnyt yksin/kaksin/kolminkin treenaavia....kilpaileviakin. Kaikille ei vain löydy edes sitä "samantasoista" kaveria salille.
Ja mitä se on se kova treenaminen itsekullekin?.....

Treenikaveri, joukossa vai yksin?

Harva taitaa tarvita varsinaista treenikaveria.

Täysin yksin pystyy harvempi vetämään tehokkaat harkat mutta tyyppi ei ole mikään harvinaisuus.

Yleisintä lienee tyyppi joka viihtyy parhaiten paikassa jossa on muitakin ihmisiä vaikka ei heidän kanssaan seurustelisikaan.
Muutama tuttavani on hankkinut autotalleihinsa perusvarustuksen mutta nämä "kotisalit" toimivat vain kavereiden hätävaroina.

Olen itse niin kaheli, että lunastan kaupallisen salin vuosikortin maksaen sen etukäteen vaikka viereisessä rakennuksessa on oman seuran riittävästi varustettu sali.
Sali on maksuton mutta olen maksanut seuran jäsenmaksun, 12€/vuosi, skä avainpantin 20€ jonka saan takaisin luovuttaessani avaimen.
Sali on puolikellarissa eikä siellä ole ketään koskaan aamupäivisin.
Minulta on siellä harkoista maku ja teho pois.

"Kevyt viikko on iha täyttä p*skaa, tarviiko sinne salille mennä heilutteleen niitä painoja kevyesti? Parempi jäädä himaa pitään sit totaali lepoa."

No itselläni kevyt viikko ei ainakan tarkoita tuota. Vaan teen n.80% painoilla normaaleista sarjapainoista, mielestäni se parempi vaihtoehto kuin olla tekemättä mitään. Pysyy tatsi treeneihin eikä pää menee jumii himassa makaamisesta, mutta kukin tyylillään!

kovassa treenissä menee paikat rikki, parempi vaan nuokkua himassa

Homon puhetta. Mutta lepo, ravinto ja treeni on totta.
Nämä homopojat tulee salille karhumaan, kun pitäisi treenata.
Kannustatteko toisianne persepanossaki "oi vittu, joo tuntuu hyvälle".

Mä en kyllä ikinä jaksaisi ketään olalle taputtelijaa kuntoiluun mukaan. Omatoimisuus on fitneksen peruskäsitteitä, mutta onhan sielläkin tietysti personal trainerit olemassa apuhenkilöinä. Omaksi ilokseen kun treenaa, niin ilman valmentajaakin pitäisi pärjätä. Se on sitten eri, jos pyrkii valmentajan avulla ihan huippu-urheilijaksi, mutta jumppa on oikeesti vaan jumppaa...

Olen samaa mieltä kuin aloittaja. En salitreenissä vaadi itseltäni niin paljon kuin ryhmäliikuntatunneilla, joilla ryhmäpaine saa minut parempiin suorituksiin. Kaipaisin salikaveria, joka olisi suunnilleen saman tasoinen ja jolta saisi tsemppifiilistä salitreeniin.

Nyyssöläkin on samaa mieltä:

"Vasta kun sain treenikaverikseni veljeni, rupesi tulokset pitkästä aikaa nousemaan. Juuri niihin aikoihin myös aloitin kreatiinin käytön. Joten treenikaveri ja kreatiini antoi niin paljon potkua, että valehtelematta penkkitulokseni nousi vuodessa 110 kilosta 160 kiloon! Painoni nousi sinä aikana 62 kilosta 68 kiloon."

http://www.penkkipunnerrus.fi/henkilokuvat/mika-nyyssola