Jo alkaa liftareita olla teiden varsilla, en pidä tällaisesta kehityksestä, kuin takaisin 50-luvulle tms. vai liekö silloinkaan ajokortti ollut näin kallis (olen 70-luvulla syntynyt). Nollatoleranssit sun muut käytännön elämälle vieraat yliampuvat utopiat on nostaneet monen muunkin asian hinnan järjettömyyksiin tässä hullussa maassa. Jostain syystä tässä maassa on jotenkin suuruudenhullut päättäjät, ilmeisesti päättäjien työterveyshuollossa ja erityisesti mielenterveyspalveluissa olisi parantamisen varaa...
0Äänestä
Korttipakolainen
Autokoulut ovat osanneet asiansa ajaa. Henkilöauton ajokortin hankkiminen pitäisi olla jokaisen saatavilla eikä vaatimuksia enää saa nostaa, pikemminkin päinvastoin.
0Äänestä
painajaissuomi
Tässäkin asiassa näkyy erityisen räikeästi se miten nykysuomessa valtio, poliittinen eliitti ja talouseliitti ovat liittoutuneet keskenään ja kaikki lait, asetukset, jne. säädetään VAIN talouselämän voittojen maksimoinnin ja muiden etujen hyväksi. Tavallisia kansalaisia tuskin muistetaan olevan olemassakaan ja ainakin heidän etu laiminlyödään täysin, kenties jopa tehdään tahallaan kansalaisille vahingollisia päätöksiä !!!
0Äänestä
eiunhdeta
Kyllä meidät muistetaan, mutta vasta vaalien alla, siksi kaikki huonot päätökset tehdään nyt kiireellä ja luullaan että ne unohtuu taas vaaleihin mennessä.
Kortittomuus lisääntyy ja poliiseja vähennetään, tämä on huono tie.
Hallituksen politiikalla köyhyys lisääntyy ja se lisää rikollisuutta, joutuuko kansa ottamaan lain omiin käsiinsä, lieneekö se rikkaidenkaan etu?
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jo alkaa liftareita olla teiden varsilla, en pidä tällaisesta kehityksestä, kuin takaisin 50-luvulle tms. vai liekö silloinkaan ajokortti ollut näin kallis (olen 70-luvulla syntynyt).
Nollatoleranssit sun muut käytännön elämälle vieraat yliampuvat utopiat on nostaneet monen muunkin asian hinnan järjettömyyksiin tässä hullussa maassa. Jostain syystä tässä maassa on jotenkin suuruudenhullut päättäjät, ilmeisesti päättäjien työterveyshuollossa ja erityisesti mielenterveyspalveluissa olisi parantamisen varaa...
Autokoulut ovat osanneet asiansa ajaa. Henkilöauton ajokortin hankkiminen pitäisi olla jokaisen saatavilla eikä vaatimuksia enää saa nostaa, pikemminkin päinvastoin.
Tässäkin asiassa näkyy erityisen räikeästi se miten nykysuomessa valtio, poliittinen eliitti ja talouseliitti ovat liittoutuneet keskenään ja kaikki lait, asetukset, jne. säädetään VAIN talouselämän voittojen maksimoinnin ja muiden etujen hyväksi.
Tavallisia kansalaisia tuskin muistetaan olevan olemassakaan ja ainakin heidän etu laiminlyödään täysin, kenties jopa tehdään tahallaan kansalaisille vahingollisia päätöksiä !!!
Kyllä meidät muistetaan, mutta vasta vaalien alla, siksi kaikki
huonot päätökset tehdään nyt kiireellä ja luullaan että ne unohtuu
taas vaaleihin mennessä.
Kortittomuus lisääntyy ja poliiseja vähennetään, tämä on huono tie.
Hallituksen politiikalla köyhyys lisääntyy ja se lisää rikollisuutta,
joutuuko kansa ottamaan lain omiin käsiinsä, lieneekö se
rikkaidenkaan etu?