Jos päädyn kuoleman jälkeen paratiisiin ja huomaan esimerkiksi 45 miljardin vuoden jälkeen että aika käy pitkäksi, niin pääsekö sieltä mitenkään pois?
Pääseekö pois?
Ikuisuus ahdistaa
1291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuolemasi jälkeen sinulle ei ole olemassa aikaa.
Ikuisuus on ajaton. Sanon ihan vilpittömästi, että sinun olisi hyvä kokea, mitä vanhurskasten lepo tarkoittaa. Siitä levosta ei tee mieli minnekään. Usko minua, mutta vaikka et uskoisikaan, asia on kuitenkin niin.
Etkä sinä halua enää Paratiisista pois. Siellä vihdoin ymmärrät että kaikki ateistinen ja jumalaton, minkä luulit olevan täällä totta olikin vain harhaa ja saatanallista valhetta.
Taas puhut aivan kuin tietäisit. Epärehellistä sanahelinää, alusta loppuun.
Siis ahdistaako sinua muka ikuisuus? Vai oliko aloituksesi TAAS provo?
Siinä mielessä avaus oli provo, että halusin herättää keskustelua aiheesta.
Tällä hetkellä ikuisuus ei ahdista minua, koska en usko ikuiseen elämään. Mutta jos kävisinkin niin että olen väärässä ja joutuisin viettämään ikuisuuden jossain, niin olen aivan varma että ahdistaisi.
Vaikka nautin elämästä, luonnosta, ihmissuhteista ja harrastuksista, en voisi kuvitella että haluaisin tehdä jotain ikuisesti. Muutama sata vuotta olisi vielä ihan ok, mutta jos puhutaan miljoonista, miljardeista tai tuhansista miljardeista vuosista, niin ei kiitos!
Tieto siitä että vaan jatkuu ja jatkuu, halusit tai et, ahdistaa ajatuksena.
Vihdoinkin rehelliseltä tuntuu kommenttisi.
"Tieto siitä että vaan jatkuu ja jatkuu, halusit tai et, ahdistaa ajatuksena."
Ihmisen ajatusten on todella vaikeaa ymmärtää ikuisuutta. Niinkuin ylimmässä kommentissa todetaan, aikaa ei ole Paratiisissa. Ihmisen ajatukset eivät voi ymmärtää ajattomuutta, koska ajatusmallit ja ajatuskaavat on aina sidottuina yleensä tulevaisuuteen sekä vanhaan henkilöhistoriaan, ja siis pelkoon, koska juuri ahdistava tulevaisuus ja vanhat huonot muistot saavat pelkoreaktion aikaiseksi.
Jumalan nimi on syystäkin Minä Olen, ja tässä Minä Olen-preesens- muodossa voi ymmärtää parhaiten ja edes pikkiriikkisenverran, mitä Paratiisimainen olo parhaimmillaan ja ihanimmillaan ja iloisimmillaan on.
Se juuri se "flow"-tila johon jammailevat artistit ja muusikot ja jazzistit haluavat päästä aamuyön jameissaan, mihin taiteilevat muotoilijat haluavat päästä edes joksikin aikaa, irti tästä ajasta ja tästä paikasta, ja tästä materiaalisuuden vaivan ajasta.
Näissä edellisissä voi kokemuksellisesti siis nähdä sen pikkiriikkisen häivähdyksen, mikä Paratiisissa meitä odottaa.
Tie Paratiisiin on sinullekin selvä, sen verran olet rampannut provojesi kanssa jo täälläkin palstalla, joten en lähde lässyttään sen enempää sinua, rasittavilla saarnamiehenhommilla.
" Ihmisen ajatukset eivät voi ymmärtää ajattomuutta, koska ajatusmallit ja ajatuskaavat on aina sidottuina yleensä tulevaisuuteen sekä vanhaan henkilöhistoriaan,"
Tarkoitatko että en musita henkilöhistoriaani siinä vaiheessa kun elän ikuisuudessa?
Entä muuttuvatko minun ajatusmallit "siellä toisella puolella"? Jos näin on, niin kyseessä ei ole minä.
Jos ihminen ei tunne mitään pahoja tunteita paratiisissa, niin paratiisissa ei ole minä, vaan joku huono kopio minusta.
Otetaan esimerkki:
Uskovainen äiti rakastaa lastaan, mutta lapsi ei ole uskova.
Oletetaan tässä tapauksessa että ei-uskovat joutuvat helvettiin.
Jos äiti on sama ihminen kuin maan päällä, hän kaipaa ja rakastaa lastaan myös paratiisissa. Jos ei kaipaa tai muista lastaan, kyse ei ole samasta ihmisestä.
Äiti joka pystyy nauttimaan paratiisissa, tietoisena siitä että lapsi paistuu helvetissä, on robootti tai jotain sen tapaista.
"Tarkoitatko että en muista henkilöhistoriaani siinä vaiheessa kun elän ikuisuudessa?"
Muistat. Muistat kaiken. Mutta Paratiisissa ymmärrät, että kaikki mitä teit ja mokailit täällä maan päällä, kaikella tällä oli tarkoituksensa juuri sinulle, sinun sielullesi.
"Entä muuttuvatko minun ajatusmallit "siellä toisella puolella"?"
Ei muutu. Muistat siis kaiken ja vielä kirkkaammin, olet varmaan kuullut, miten kuoleman kynnyksellä kuolevalla ikäänkuin 'vilisee' koko eletty henkilöhistoria silmien edestä. Samalla tavalla kaikki muistot, mitä muistat lapsuudestasi ja koko elämästäsi, kirkastuu Paratiisissa positiivisiksi.
"Jos ihminen ei tunne mitään pahoja tunteita paratiisissa, niin paratiisissa ei ole minä, vaan joku huono kopio minusta."
Pahat tunteet EI PÄÄSE taivaaseen, tämä lukee vaikka kuinka monta kertaa Raamatussa, ilmestyskirjan lopuilla enkeli sanoo Johannekselle että MIKÄÄN epäpyhä, MIKÄÄN paha EI pääse porttien kautta sinne, missä Jumala ja Karitsa (Isä&Poika) hoitelevat taivasten valtakuntaa.
"Uskovainen äiti rakastaa lastaan, mutta lapsi ei ole uskova.
Oletetaan tässä tapauksessa että ei-uskovat joutuvat helvettiin.
Jos äiti on sama ihminen kuin maan päällä, hän kaipaa ja rakastaa lastaan myös paratiisissa. Jos ei kaipaa tai muista lastaan, kyse ei ole samasta ihmisestä.
Äiti joka pystyy nauttimaan paratiisissa, tietoisena siitä että lapsi paistuu helvetissä, on robootti tai jotain sen tapaista."
Lapset ovat syyntakeettomia. Esimerkissäsi ainakin tämä lapsi ei joudu mihinkään paistinvartaan kuumuuteen. Kehitä ajatusmalliasi aikuiseksi saakka, kunnes lapsi ymmärtää ajatellakin uskon asioita, ja siis OTTAA VASTAAN Jeesuksen.
Taas voisi kysyä, mistä tiedät tämän kaiken ja vielä niin tarkasti. En kuitenkaan kysy, koska tiedän, että et tiedä. Et voi tietää.
Olen edelleen eri mieltä kanssasi siitä, että paratiisissa on sama henkilö kuin maan.
Jos minä paratiisissa ymmärrän ja hyväksyn sen, että lapseni paistuu ikuisesti helvetissä sen takia koska ei uskonut Jumalan olemassaoloon, Jumala on tehnyt minusta moraalittoman robootin. (Lapsi ei tarkoita tässä tapauksessa ala-ikäistä, vaan poikaa tai tytärtä.)
Jos Jumala tekee minusta sellaisen jonka moraalikäsitys on täysi vastakohta siihen mikä minulla nyt on, niin kyseessä ei ole minä.
Jos Jumala tekee minusta väkisin sellainen, niin paratiisi ei ole hyvä paikka.
En yksinkertaisesti halua ajatella niin, että kunnollinen ihminen joutuu helvettiin, ainoastaan sen takia koska ei nähnyt riittävästi todisteita että pystyi uskomaan Jumalan olemasaoloon.
Mutta oli kyseessä sitä sama henkilö tai ei, en haluaisi myöskään olla tuhansia miljardeja vuosia jossain ikuisessa onnellisuudentilassa.
Ei vaan houkuta yhtään sellainen ajatus.
Mutta onneksi tästä kaikesta ei ole olemassa ainuttakaan todistetta, joten suurimmalla todennäköisyydellä keskustellaan nyt fiktiivisestä paikasta.
Paratiisi on paikka, johon mennään lepäämään [Luuk. 23:43] ja josta joudutaan maan päälle viljelemään maata, kyntämään ja kylvämään, eli syntejä sovittamaan. Niinhän Aadam ja Evakin joutuivat. Se on helpoille päiville tottuneille ihmisille helvettiä, [1. Moos. 3:23]
Ei sinne paratiisiin tollaset mummon pullamössö ei mihinkään tyytyväiset kultalusikkasuussa syntyneet vaippapöksyt pääse, kuka sitä marinaa jaksaisi kuunnella, kun mikään ei oo hyvä.
Miten niin, mikään ei oo hyvä?
Minulla on tällä hetkellä kaikki hyvin. Sen takia en haluaisi mihinkään ikuisuuteen tylsistymään.