Mitä kusetusta

Ostin Raisioilaisesta Toyota liikkeestä auton, 27 th auton jonka sitten rahotuksella ostin.En tyhmyyttäni selvittänyt että autossa ei ole takuuta,pidin sitä itsestään selvänä,auton takuu oli umpeutunut,4 vuotta vanha auto ja kilommetrit 160 000th.Viimeisin huolto oli tekemättä joten sen tein 250 e,sitten selvisi renkaiden vaihdossa että eturenkaat oli sileät sisäpuolelta joten auraukset pielessä,ne säädettiin sentään takuuna vaikka rankaita en pyynnöstäni uusia saanut.Tuli maksuvaikeuksia ja en pystynytkään hoitamaan enää maksuja ja olin valmis myymään auton 2 kk jälkeen kyseiseen liikkeeseen,eivät halunneet ottaa lainkaan takaisin mistään hinnasta vaikka auto paremmassa kunnossa kuin ostaessa.Ehdotin 17 th,ei käynyt.No vaihtoehtoja ei jäänyt muuta kuin myydä toiseen liikkeeseen 15 th,auto oli minulla 3kk.Tämä auto oli silloin ainut näillä seuduilla ja hintavertailua en voinut tehdä vaan typeryyttäni kaupan tein enempää hintoja tutkimatta koska vakuutettiin että hinta on kohdallaan.Eri liikkeistä sitten kyselin ja kertoivat että kyseisen auton myyntihinta ulos liikkeestä on alle 20th.Voi helvetti että tunsin itseni idiootiksi,siinä meni eläkeläisen säästöt että heilahti kolmessa kuukaudessa.12 th tietty korot rahotuksesta päälle.Pankista lainaa ja makselen nyt niitä lainoja pois vuosia olemattomasta autosta.Tämä juttu siksi että olkaa viisaampia ja vertailkaa hintoja tai teidät ryöstetään kuten minut.Ei se tyhmä ole joka pyytää vaan tässä tapuksessa minä.Mutta jotain moraalia sais myyjillä olla.Ei koskaan enää tohon liikkeeseen mun jalat vie vaikka mikä olis.Ottakaa siis hyvät ihmiset selvää hinnoista ja vertailkaa viisaammin kuin minä ja elkää uskoko myyjän kirkkaisiin silmiin..
181675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Pitää ostaa auto, johon on varaa.

Auton todellinen arvo on helppo jokaisen selvittää vaikka Nettiautoa tutkimalla. Jos auton myy 3 kk käytön jälkeen, asiansa osaavakin ostaja menettää 10-25% maksamastaan hinnasta.

Äänestä

Mitä opimme nim merkille..Kyllä oikeessa olet siinä että pitäis ostaa auto johon on varaa.Elämä vaan ei aina mene kuin on suunnitellut.Virheen tein myös kun en ottanut asioista selvää vaan luotin myyjään.Siksi tämän kirjoitin että muut olisivat viisaampia ja varovaisempia tässä susien maailmassa,kyseisessä liikkeessä myös.

Äänestä
  • Heh, kuka oikeesti luottaa automyyjään ... hmmm...

    Äänestä

  • En minä ainakaan kirjoitti:

    Heh, kuka oikeesti luottaa automyyjään ... hmmm...

    No läpeensä tyhmä ihminen luottaa.
    JOs yli 100.000/ 150.000 ajetussa 4-vuotiaassa autossa on takuu, niin sehän olisi lottovoittoon verrattavissa oleva onnenpotku.
    Todellisessa elämässä sitä ei ole missään liikkeessä noin paljon ajetuissa autoissa.

    Äänestä

  • huh huh kirjoitti:

    No kyllä se on ainakin KIA:lla vai etkö laske sitä autoksi.

    Äänestä

Ikävä tarina, kaikin puolin.

Tarkoittamatta nyt mitenkään hieroa suolaa haavoihin, niin varmaan nykypäivänä kannattaa kyllä tarkkaan verrata niitä hintoja, käytännössä jokaisella pääsy nettiin vaikka sitten kirjaston koneelta.

Hyvä tuntipalkka jos tonnikaupalla liikaa välttyy maksamasta. Näinhän se on että autoliike saa omistamaansa kapineeseen tällätä tuulilasin lappuun vaikka nollan perään sen reaaliarvoon verraten ja oma vika jos sen joku maksaa.

Tälleenhän tuo menee.

Äänestä

Siis mitä. Maksoit 27ke autosta jolla ajettu 160tkm!

Huh huh. Kova oli hinta, oli varmaan sitä premium luokkaa :)

Ps. Uuden auton saa kaupasta 16 kiloeurolla, takuun kanssa.

No oppirahat olet nyt ainakin maksellut.

Äänestä

Tämä on hyvä esimerkki siitä että ei kannata ostaa autoa velaksi.

Äänestä

eihän se ollu kusetus vaan tyhmyyttä ostajan puolelta...

Äänestä
  • Kyllä tämäkin aika pahalta kusetukselta tuntuu, tässä yhteiskunnassa on paljon
    ihmisiä jotka eivät tajua tai eivät pysty tajuamaan kaikkia kaupan käyntiin liittyviä
    asioita , esim.lievästi vammaiset ja heitä vedätetään ja kusetetaan ihan surutta.
    Kyllä näihin tapauksiin tarvittais joku puolueeton arvioija onko kyseesä huijaus.
    Oikeuteen vieminenkin tuskin tuottaa tulosta,toden näköisesti vain lisä kuluja
    kävi miten tahansa.

    Äänestä

Ei se sen autoliikkeen vika ollut koska kaupankäynti on vapaata, mutta on hyvä jakaa kokemuksia. En ota kantaa siihen maksoitko liikaa vaiko sopivasti, mutta itse en olisi ostanut noin kallista käytettyä.

Ostin aikoinaan moottoripyörän ja auton sen kummemmin tinkimättä. Hyöty niistä kaupoista oli se että opin kaupankäynnin tärkeimmän perussäännön, se joka maksaa liikaa on tyhmä vaikka olisi kokematon.

Luotin siis ihmisten oikeudenmukaisuuteen etenkin alle 20-vuotiaita kohtaan, eli katelaskelman mukaan kaikki saavat tasaisesti osansa eikä tuotetta ylihinnoitella tahallaan. Korkokin oli nykytilanteeseen nähden todella kova, toisaalta se oli verovähennyskelpoista.

Vaan aikuistumisen myötä tajusin että markkinataloudessa tasa-arvo tarkoittaa vain sitä että palkkataulukoissa ei saisi olla isoja eroja. Sopimuspalkoissa yms. voikin sitten olla tuhansien eurojen eroja, ja asiakkaat tai veronmaksajat kustantavat ne.

Minä ostin äskettäin käytetyn auton, siinä on myyjäliikkeen 1 vuoden takuu vaikka he eivät edusta ko. automerkkiä.

Äänestä

Nuija oot!! Et tiedä elämästä saati autokaupoista mitään

Äänestä

Pankkilainalla auto siirtyy omiin nimiin ja sitä voi kaupitella miten tahtoo.

Rahoitusyhtiön velalla (kuten tässä tapauksessa) ostettua autoa ei pysty myymään.
Hinta kohdalleen ja myynti nettiauton kautta olisi pelastanut pahimmalta?

Mutta että 160 tonnia ajettu toi-ota maksaa vielä 27 tonnia???

Eläkesäästöt??? Eikö olisi kantsinut ostaa niillä säästöillä suoraan sellainen menopeli, minkä saa kokonaan maksettua? Autoilujen kulut tässä maassa on muutenkin niin tähtitieteellisiä, että ei kannata velkaa enää jäädä.

Äänestä
  • voi myydä ainakin nordean a1 rahoittaman auton itsekin eteenpäin.

    Äänestä

En heti keksi missä kohtaa se liike kusetti?? Sait liki loppuun ajettuu toyotaan vielä ilmaiseksi aurauskulmien säädön. Kai se myyjä nyt omaa pyyntihintaansa pitää hyvänä, herran jumala - jos ihmiselle pitää autokin valmiiksi tinkiä myyjän toimesta...

Äänestä

TYHMYYDESTÄ sakotetaan.

Äänestä

Miten joku voi maksaa tuollaisia hintoja...?

Itse ostin pari vuotta sitten vm92 saabin 200 000 mittarissa ja hinta 2000€

Ei ole ollut juurikaan vikoja ja vaikka hajoaisi nyt niin ei haittaa mitään.

Äänestä

Nämä liikkeiden rahoitukset eivät ole ehkä edullisimmasta päästä kuin poikkeus
tapauksissa,itsekin joskus erehdyin myyjän vakuutelujen takia ,unohti vaan kertoa
kaikki lisä kulut.
Itsekkin kirjoittelin noin vuosi sitten melko kiukkisia kommenteja tänne palstalle
kusetuksesta autoliikkeestä josta ostin auton vajaa 2 vuotta vanhan ajoin 40 tkm
alle 2 vuodessa tarjosivat 11 tuhatta euroa vähemmän vaihdossa.
No ajoin 20tkm lisää vuodessa ja 2 viikoa sitten vaihdoin ihan toisessa eli RJ liikessä ihan uuteen vähän halvemman hintaluokan autoon ja sain omasta mieletäni ihan hyvän hyvityksen, ainakin paljon paremman kun E:H: lta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ei tähän liikkeeseen kirjoitti:

Ostin Raisioilaisesta Toyota liikkeestä auton, 27 th auton jonka sitten rahotuksella ostin.En tyhmyyttäni selvittänyt että autossa ei ole takuuta,pidin sitä itsestään selvänä,auton takuu oli umpeutunut,4 vuotta vanha auto ja kilommetrit 160 000th.Viimeisin huolto oli tekemättä joten sen tein 250 e,sitten selvisi renkaiden vaihdossa että eturenkaat oli sileät sisäpuolelta joten auraukset pielessä,ne säädettiin sentään takuuna vaikka rankaita en pyynnöstäni uusia saanut.Tuli maksuvaikeuksia ja en pystynytkään hoitamaan enää maksuja ja olin valmis myymään auton 2 kk jälkeen kyseiseen liikkeeseen,eivät halunneet ottaa lainkaan takaisin mistään hinnasta vaikka auto paremmassa kunnossa kuin ostaessa.Ehdotin 17 th,ei käynyt.No vaihtoehtoja ei jäänyt muuta kuin myydä toiseen liikkeeseen 15 th,auto oli minulla 3kk.Tämä auto oli silloin ainut näillä seuduilla ja hintavertailua en voinut tehdä vaan typeryyttäni kaupan tein enempää hintoja tutkimatta koska vakuutettiin että hinta on kohdallaan.Eri liikkeistä sitten kyselin ja kertoivat että kyseisen auton myyntihinta ulos liikkeestä on alle 20th.Voi helvetti että tunsin itseni idiootiksi,siinä meni eläkeläisen säästöt että heilahti kolmessa kuukaudessa.12 th tietty korot rahotuksesta päälle.Pankista lainaa ja makselen nyt niitä lainoja pois vuosia olemattomasta autosta.Tämä juttu siksi että olkaa viisaampia ja vertailkaa hintoja tai teidät ryöstetään kuten minut.Ei se tyhmä ole joka pyytää vaan tässä tapuksessa minä.Mutta jotain moraalia sais myyjillä olla.Ei koskaan enää tohon liikkeeseen mun jalat vie vaikka mikä olis.Ottakaa siis hyvät ihmiset selvää hinnoista ja vertailkaa viisaammin kuin minä ja elkää uskoko myyjän kirkkaisiin silmiin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu