Siitä kiinnostuneille.
Pitää vielä keksiä ristiriita ja toiminta osuus.
Ei ole pakko lukea, mutta jos haluat, niin se on tässä:
Majakka
Sipaisen rantakallion päältä puhdasta ja lämmintä vaahtoa ja painan sormen kitalakeeni. Olen nyt omillani Bengtskärin kallioluodolla majakassa, jonka ostin. Se on sellainen hylätty arkkitehti Florentin Granholmin suunnittelema kivimajakka, jonka venäläiset yrittivät räjäyttää jatkosodan aikana käydyssä Bengtskärin taistelussa. Täällä kallioluodolla aallot pyörivät tuhansina rullina meren päällä; täällä olen vihdoinkin löytänyt elämälleni tarkoituksen.
Majakan ja rantojen tarkastaminen on rutiiniani.
Sen suoritettuani, tunnen olevani osa jotain suurempaa kokonaisuutta. Kaukana sivistyksestä oli ihan hyvä syy ostaa majakka. Täällä eivät päde ihmistenlait, vaan kaikki on sisään- ja ulos hengitystä majakan, aaltojen ja kallioluodon ehdoilla.
Aamu taittuu päiväksi ja lopulta yöksi.
Sytytän lampun ja laitan majakan pyörimään.
Ruostuneen kierreportaikon ylätasanteelta avautuu taivaankansi, joka on täynnä valkoisia pilkkuja, joiden kanssa ainoa vaihtoehto on olla yhtä ja samaa todellisuutta. Vastaan hangoittelu on täällä aivan turhaa, eikä siihen ole oikeastaan mitään tarvettakaan. Nukun kyllä yöni rauhassa ja herään aamuisin onnellisena tehtäviäni suorittamaan.
Havahdun unestani majakan lampun moottorin surinaan.
Yhtään laivaa ei näy karikolla, joten olen hoitanut tehtäväni hyvin. Rannoilta siivoan laudanpätkiä ja roskia, jotka muistuttavat minua siitä, että en ole yksin tällä planeetalla. Haluan olla osa jotain itseäni suurempaa kokonaisuutta, mutta siihen ei kuulu kanssakäyminen ihmisten kanssa.
Eteläkärjestä kallion korkeimmalta kohdalta voi toisinaan nähdä horisontissa fregatin, jossa on vähintään kolme mastoa.
Sellaisten täystakiloitujen laivojen reitti ei ole karikon ja siitä varoittavan majakkani lähellä. Olen kuitenkin valmistautunut pahimpaan mahdolliseen; onhan tehtäväni huolehtia meriliikenteen tuvallisuudesta.
Aurinko laskee ja aaltojen rullat käyvät yhä laiskemmiksi.
Viimein on pelityyntä ja merenpinta on kuin mustakuvastin, joka heijastaa kaiken siihen osuneen valon sellaisenaan takaisin.
Täältä majakan korkeudesta näen kaiken selvästi. Täällä ei ole valosaastetta estämässä tähtitaivaan ja avautuvan meren näkymiä.
Majakan lamppu pyörii ja johdattaa merenkulkijoita.
Olisihan se mukavaa, jos edes yksi laiva näkisi majakkani ja osaisi välttää karikon. En ole reitillä, mutta uskon silti estäneeni monia haaksirikkoutumasta. Lopulta meri on niin tyyni, että ei edes Kuu heilu sen mustassa kuvastimessa. Laivoja ei näy, mutta suoritan silti kaikki toimenpiteet, joita meriliikenteen turvallisuus edellyttää.
Pitää vielä keksiä ristiriita ja toiminta osuus.
Ei ole pakko lukea, mutta jos haluat, niin se on tässä:
Majakka
Sipaisen rantakallion päältä puhdasta ja lämmintä vaahtoa ja painan sormen kitalakeeni. Olen nyt omillani Bengtskärin kallioluodolla majakassa, jonka ostin. Se on sellainen hylätty arkkitehti Florentin Granholmin suunnittelema kivimajakka, jonka venäläiset yrittivät räjäyttää jatkosodan aikana käydyssä Bengtskärin taistelussa. Täällä kallioluodolla aallot pyörivät tuhansina rullina meren päällä; täällä olen vihdoinkin löytänyt elämälleni tarkoituksen.
Majakan ja rantojen tarkastaminen on rutiiniani.
Sen suoritettuani, tunnen olevani osa jotain suurempaa kokonaisuutta. Kaukana sivistyksestä oli ihan hyvä syy ostaa majakka. Täällä eivät päde ihmistenlait, vaan kaikki on sisään- ja ulos hengitystä majakan, aaltojen ja kallioluodon ehdoilla.
Aamu taittuu päiväksi ja lopulta yöksi.
Sytytän lampun ja laitan majakan pyörimään.
Ruostuneen kierreportaikon ylätasanteelta avautuu taivaankansi, joka on täynnä valkoisia pilkkuja, joiden kanssa ainoa vaihtoehto on olla yhtä ja samaa todellisuutta. Vastaan hangoittelu on täällä aivan turhaa, eikä siihen ole oikeastaan mitään tarvettakaan. Nukun kyllä yöni rauhassa ja herään aamuisin onnellisena tehtäviäni suorittamaan.
Havahdun unestani majakan lampun moottorin surinaan.
Yhtään laivaa ei näy karikolla, joten olen hoitanut tehtäväni hyvin. Rannoilta siivoan laudanpätkiä ja roskia, jotka muistuttavat minua siitä, että en ole yksin tällä planeetalla. Haluan olla osa jotain itseäni suurempaa kokonaisuutta, mutta siihen ei kuulu kanssakäyminen ihmisten kanssa.
Eteläkärjestä kallion korkeimmalta kohdalta voi toisinaan nähdä horisontissa fregatin, jossa on vähintään kolme mastoa.
Sellaisten täystakiloitujen laivojen reitti ei ole karikon ja siitä varoittavan majakkani lähellä. Olen kuitenkin valmistautunut pahimpaan mahdolliseen; onhan tehtäväni huolehtia meriliikenteen tuvallisuudesta.
Aurinko laskee ja aaltojen rullat käyvät yhä laiskemmiksi.
Viimein on pelityyntä ja merenpinta on kuin mustakuvastin, joka heijastaa kaiken siihen osuneen valon sellaisenaan takaisin.
Täältä majakan korkeudesta näen kaiken selvästi. Täällä ei ole valosaastetta estämässä tähtitaivaan ja avautuvan meren näkymiä.
Majakan lamppu pyörii ja johdattaa merenkulkijoita.
Olisihan se mukavaa, jos edes yksi laiva näkisi majakkani ja osaisi välttää karikon. En ole reitillä, mutta uskon silti estäneeni monia haaksirikkoutumasta. Lopulta meri on niin tyyni, että ei edes Kuu heilu sen mustassa kuvastimessa. Laivoja ei näy, mutta suoritan silti kaikki toimenpiteet, joita meriliikenteen turvallisuus edellyttää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sieluni ei enää pala sinulle
Usvan läpi kaupungin kerrostalot näyttävät epämuodostuneilta. Katuvaloissa ei ole vartta; ne roikkuvat ilmassa raskaasti kuin olisivat putoamaisillaan märkään asfalttiin. Kadulla kävelee kasvottomia ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa löytääkseen hetken lohtua kaltaisistaan.
Sinäkin olet kaupungilla.
Olet siellä ja sielusi palaa kuin kaupungin valot, mutta sielusi ei pala minulle, vaan elämän juoksukilpailulle, jossa haluat olla voittaja. Tulet vastaan valoissa, et näe minua, tulet vastaan kapakoissa, et etsi minua; haluat olla voittaja, etkä halua enää minua.
Pakenin huoneistooni, kietouduin sääliin ja viimein uneen.
Herään postiluukun kolahdukseen. Jäähyväiskirjeesi leijuu lattialle kuin perhonen. Siinähän se olla möllöttää ja odottaa, että noukkisin sen lattialta ja lukisin, mutta en voi; sieluni palaa, enkä millään voi.
Tuli ilta ja menin ulos.
Kerrostalojen valot kutsuvat mystisesti epämuodostuneiden rakennusten kyljistä, kaupungin äänet ovat yksisointuista musiikkia, jonka hypnoottinen vaikutus saa pienen hetkenkin tuntumaan ikuisuudelta. Kaikkialla vilisee kasvottomia ihmisiä, jotka kiirehtivät liikennevaloissa jonnekin. Illalla viimeistään he löytävät itsensä kapakoista naureskelemasta. Kapakkaan päädyin minäkin, vaikka et huomaa, en kestä, sieluni palaa.
Baarimestari heittelee pulloja kuin jonglööri.
Kasvottomat ihmiset yrittävät hukuttaa mitättömyytensä rekyylinaurun alle. Kaikilla tuntuu olevan hauskaa, minulla ei, sieluni palaa.
Tulet vastaan kadulla. Ohitat minut.
Pysähdyt ja käännyt katsomaan, mutta minua ei enää ole.
Sieluni ei enää pala sinulle: se on kuollut.
Eh...?