Kotkalainen työmies Juho Eerola

Juho Eerola kirjoitti:
Isälläni on samanlainen huumorintaju kuin itselläni. Hullujen yllytystä on aina hauska harrastaa.



Eerolalle taustaa omasta puolueesta

Maaseudunpuolue SMP

Vuonna 1989 Soini valittiin puolueen varapuheenjohtajaksi. Vuoden 1992 puoluekokouksessa Soini valittiin puoluesihteeriksi. Hän jatkoi tehtävässä SMP:n konkurssiin (1995) asti.


Perusuomalaiset

02.12.2000 09:13 (MTV3-STT)Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kokoaa Suomeen uutta oikeistopuoluetta. Soinin mukaan Suomessa on viiden vuoden kuluttua samanlainen oikeistopopulistinen puolue kuin Itävallassa ja Norjassa.

Ja jos silloin vielä on Perussuomalaiset-puolue, en voi tästä syystä olla sen puheenjohtaja, Soini sanoo.


Perussuomalaiset 7.5.2013
Juho Eerola

Perussuomalaiset on erittäin yhtenäinen, kansallismielinen vasemmisto-keskustalainen työväestön puolue.Juho Eerola
668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Millainen työväenpuolue se sellainen on, joka esimerkiksi ehdotti että nuoret työttömät pitäisi laittaa palkattomaan pakkotyöhön? Persuthan se ja tämä meidän Juho oli yksi aloitteen kannattajista. Juhohan ehdotti myös eduskuntavaalie alla että pienissä yrityksissä työntekijöille voitaisiin maksaa työehtosopimuksia pienempää palkkaa.

Älkää hyvät työläiset uskoko mitä persut vallanhalussaan väittävät kirkkain silmin. Ne ovat pahimpia valehtelijoita mitä Suomen politiikassa tällä hetkellä on.

Äänestä
  • Jonkin sorttisena yrittäjänä Juho Eerola haluaa siirtää yrittäjän riskin työmarkkinoilla kaikkein heikommassa asemassa olevien niskoille. Kyllähän Eerolankin ravintolaan varmaan haluttaisiin ilmaisia tiskaajia ja siivoojia, jotta Juholle jäisi isompi siivu tuotoista. Eikä Eerolakaan voi väittää, ettei jatkuvalla työvoiman ilmaistarjonnalla olisi vaikutusta oikeiden työpaikkojen syntymiseen.

    Äänestä

PerusRaul 5.8.2009 14:04 Suomi24
Juho Eerola todellakin on ilmaissut jossakin yhteydessä että paikallisesti (kymi) olisimme työväenpuolue. Tähän olen minä ja Hirvonen antaneet kommentit useasti, olemme eri mieltä, siinä ei ole mitään ihmeellistä. Olemme oikealla, piste. Emme silti poroporvareita.

Vastaus löytyy
Juho Eerola 19.10.2008 16:21
Kun nyt kirjoitit, että "entisenä kokoomuksen kannattajana..", niin uskallan paljastaa, että minäkin olen entinen Kokoomuksen kannattaja. En mikään ehdoton, mutta enimmäkseen äänestin ennen vanhaan juuri Kokoomusta.

Äänestä

Perussuomalaiset – lintu vai kala.
Kuka äänestää persuja, miltä pohjalta puolue ponnistaa?

-Me pidämme kokoukset kaupungintalon ohella baarissa. Voisi ehkä sanoa, että baarit ovat perussuomalaisten työväentalo. Täältä meidät löytää.

Lainaus Eerolan vastauksesta.

Äänestä
  • Niin, tämä on helppo uskoa, kun katsoo kuntavaalien perlooks -kuvastoa. Baarijonoistahan se Hakkarainenkin värväsi persuehdokkaita, joita Soini kuvaili osaaviksi ja muutenkin laadukkaiksi.

    Kun vuosikaudet huuhtelee aivojaan alkoholilla, ei käsitteellinen ajattelu ole enää mahdollista. Asioista tulee mustavalkoisia ja omien tarpeiden tyydyttäminen on ainut mikä kiinnostaa. Näinhän on käynyt Soinillekin: oma napa (jopa konkreettisesti) on tärkein, ja moraali, rehellisyys ja empatia jäävät pois tarpeettomina. Narsisti käyttää muita vain hyväkseen toteuttaakseen pakkomielteensä. Jos joku asettuu vastustamaan näitä pyrkimyksiä, seurauksena on voimakas aggressio.

    Alkoholisimista kärsivä ihminen ei käyttäydy loogisesti muussa kuin pyrkimyksissään toteuttaa omia tarpeitaan. Tavoitteiden toteutuksessa logiikalla ei olekaan enää mitään väliä ja siksi hän voi kieltää tehneensä tai sanoneensa jotain, mikä on kiistatta todistettavissa. Luonnollisesti tällainen käytös eristää ihmisen, ja hänen "ystävänsä" ovatkin yleensä alistussuhteessa alkoholistiin rahan tai aseman takia. Jos tämä yhteys katkaistaan, alkoholisti jää täysin yksin.

    Persut ovatkin eristäneet tehokkaasti itsensä muista poliittisista ryhmistä eikä heiltä enää kukaan odotakaan yhteistyötä tai halua neuvotella. Fasistisia piirteitä saanut halu jyrätä muut estää normaalin poliittisen yhteistyön, ja persut toteuttavatkin itseään lähinnä valittamalla ja hidastamalla päätöksentekoa. Joillain paikkakunnilla persut ovat äänestäneet jopa oman ryhmänsä hyväksymiä ehdotuksia vastaan.

    Joten kyllä, tällä kertaa olen Juhon kanssa täysin samaa mieltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeisto oppositio kirjoitti:

Juho Eerola kirjoitti:
Isälläni on samanlainen huumorintaju kuin itselläni. Hullujen yllytystä on aina hauska harrastaa.



Eerolalle taustaa omasta puolueesta

Maaseudunpuolue SMP

Vuonna 1989 Soini valittiin puolueen varapuheenjohtajaksi. Vuoden 1992 puoluekokouksessa Soini valittiin puoluesihteeriksi. Hän jatkoi tehtävässä SMP:n konkurssiin (1995) asti.


Perusuomalaiset

02.12.2000 09:13 (MTV3-STT)Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kokoaa Suomeen uutta oikeistopuoluetta. Soinin mukaan Suomessa on viiden vuoden kuluttua samanlainen oikeistopopulistinen puolue kuin Itävallassa ja Norjassa.

Ja jos silloin vielä on Perussuomalaiset-puolue, en voi tästä syystä olla sen puheenjohtaja, Soini sanoo.


Perussuomalaiset 7.5.2013
Juho Eerola

Perussuomalaiset on erittäin yhtenäinen, kansallismielinen vasemmisto-keskustalainen työväestön puolue.Juho Eerola

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu