Mieheni on ollut jo monta vuotta uskossa.Mutta minun tulee paha olo, kun näen miten levoton hän on.Huomaan myös muiden uskovien samanlaisen levottomuuden.Eli pitäsi koko ajan juosta kaikenlaisissa tilaisuuksissa ja israelinmatkoilla ym.Pitää julistaa ja todistaa jne.Ellei näin saa tehdä, ollaan ahdistuneita ja kiukkuisia.
Eikö uskon pitäisi tuoda ihmisen sisimpään rauhan.Sellaisen, että ihmisellä on hyvä olla, vaikka hän ei kokoajan menisi ohjuksen lailla paikasta toiseen?
Meillä ei voi edes kesällä kotipihapiiriin istuttaa kukkasia, koska emme voi mieheni levottomuuden takia olla kesälläkään kotona, hoitamassa näitä kasveja.Koti on vain pikainen kääntymispaikka.Jos hänen pitää olla siellä, iskee hänelle hirveä ahdistus.
En halua vaivata ystäviä ja naapureita kukkienkastelulla ym puutarhamme hoidolla.
Olen hirvittävän väsynyt mieheni levottomuuteen.
Miten saisin hänet löytämään rauhan sisimpäänsä?
En ole itsekään paikoilleen jämähtävää tyyppiä.Mutta liika on aina liikaa.
Ihmisen pitää osata myös joskus, pysähtyä ja rauhoittua.
Eikö uskon pitäisi tuoda ihmisen sisimpään rauhan.Sellaisen, että ihmisellä on hyvä olla, vaikka hän ei kokoajan menisi ohjuksen lailla paikasta toiseen?
Meillä ei voi edes kesällä kotipihapiiriin istuttaa kukkasia, koska emme voi mieheni levottomuuden takia olla kesälläkään kotona, hoitamassa näitä kasveja.Koti on vain pikainen kääntymispaikka.Jos hänen pitää olla siellä, iskee hänelle hirveä ahdistus.
En halua vaivata ystäviä ja naapureita kukkienkastelulla ym puutarhamme hoidolla.
Olen hirvittävän väsynyt mieheni levottomuuteen.
Miten saisin hänet löytämään rauhan sisimpäänsä?
En ole itsekään paikoilleen jämähtävää tyyppiä.Mutta liika on aina liikaa.
Ihmisen pitää osata myös joskus, pysähtyä ja rauhoittua.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Totta puhut.
Kirjoitit aivan kuin itse olisit uskova. : ))
Pyydä Jumalalta apua miehesi suhteen, Hän haluaa auttaa teitä molempia, huolimatta siitä uskoit sinä tai et.
Siunausta.
MInä en tiedä kuka tässä puhuu totta? Usko ei te kenestäkään levotonta, se tekee jos ei oikeasti ole uskoa ja silti menee ja toimii siellä liikaa!
Usko tuo rauhan, mutta ihmiset voivat tuoda toisilleen rauhattomuuden. Täytyy myös osata sanoa joskus: ei. Joskus täytyy olla aikaa levähtääkin, eikä yhden ihmisen tarvitse kaikkea tehdä.
Jeesuskin vetäytyi välillä rukoilemaan ja levähtämään:
Mark. 6:31
Niin hän sanoi heille: "Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän". Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään.
Kyllä usko ja ennekaikkea jokapäväinen elämä yhdessä Herran kanssa Hänen tahtonsa mukaisesti tuo levon ja rauhan. Koen syvää rauhaa sydämessäni, tiedän olevani aina turvassa ja saan luovuttaa kaikki levottomuutta, murhetta tai huolta aiheuttavat asiat välittömästi Hänelle. Jeesuksen sanat: "Te tulette tietämään totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaaksi".
Näin ulkopuolisen on vaikea ottaa kantaa, kun en tunne teitä kumapaistakaan. Kyllähän uskovaisen ja uskomattoman hengenmaailmoissa on ero. Olin aikoinaan naimisissa, tulin uskoon avioliiton aikana. Kyllä meidän maailma ja elämänpiiri veti kahtaalle. Ero tuli, mutta mies sanoi, että usko ei ole kyllä mitenkään syy eroomme. Hän monesti sanoi, että vaikka olin menevä niin luonteeltani muutuin valtavasti uskoontuloni myötä ja positiiviseen suuntaan. Sittenkin meillä meis oli se menevämpi puoli ja ei kotona viihtyvää tyyppiä. Kyllähän siinä jatkuvasti on kuin jokin näkymätön muuri uskovan ja uskomattoman välillä. itse olen sitä mieltä, että jos hän olisi tullut uskoon niin vieläkin oltaisiin yhdessä.
Saattaahan syy miehesi levottomuuteen olla muukin kuin usko. Voi uskovaisellakin olla mielenterveysongelmia? Jospa hänellä on jotain tunnustettavaa ym.
Sen olen päättänyt, että jos joskus vielä naimisiin menen niin miehen pitää olla uskossa ja mielellään saman seurakunnan jäsen. Minulle toiminta seurakunnassa, evankelionti ym. on niin suuri elämän sisältö, että ei sitä voi jakaa muu kuin toinen samat arvot jakava.
Kyllä terve usko tuo rauhan ja ilon elämään. Toivon että avioliittonne pysyy koossa ja jospa sinäkin löydät vielä tien joka johtaa ja kantaa myös rauhaan ja lepoon iankaikkisuudessa. Tämä ajallinen on vain hetken kestvää!
on sekä Hengen mieli että lihan mieli. Toki levottomuus voi johtua monestakin asiasta ja lääkkeillä saadaan aikaan myös, mutta ei ole mitään tekemistä Jumalan Hengen antaman rauhan kanssa.
Jeesuksessa aina ja joka tilassa, kun ilman Jeesusta maailman rauhassa ja moninaisissa olotiloissa, tämä on täysin varmaa aina.
Jeesuksessa Paavali oli vankina ja haaksirikoissa ja pahoinpitelyissä ja Jumalan Hengen voimassa piti sanaa ja lupauksia esillä Jeesuksessa, mutta ei mitään maailmassa omistanut ja Jeesuksessa silti kaiken omisti. Tietysti tulee ymmärtää hengelliset erikseen näiden maailmallisten lisäksi, jos tahtoo ymmärtää asioita ihmisenä ja Jumalan valtakunnan suhteen myös. Ei ole yksinkertaista ihmiselle, mutta voi Jeesuksessa pyhittyä näissäkin jokainen ihminen.
Olet oikeassa"jo kauan uskossa"
Hänellä on ollut aina ja on edelleen jonkinlaisia mielenterveysongelmia.
Hänen äitinsä oli epävakaa ja häiriintynyt persoona.Siitä johtuu myös se, että lapsuudesta asti hänen on ollut myös uni häiriintynyttä.
Emmekä voi tämän vuoksi, edes nukkua samassa vuoteessa.Hän haluaa nukkua ja oleilla omassa huoneessaan ovi kiinni.Seksi on ainoa asia, jota hän haluaa nopeasti, silloin kun hänellä on sen tarve.Mitään muuta läheisyyttä suhteessamme ei koskaan ole ollut.Kyse on ehkä diagnosoimattomasta ahdh syndroomasta, eli keskittymishäiriöstä.
En voi sille mitään, ellei toinen ihminen pysty ns.normaaliin avioelämään.
Aikaisemmat suhteeni kertovat minulle, että minussa ei ole sellaista vikaa, joka aiheuttaisi tälläistä käytöksen miehen puolelta.
Minä haluaisin elää ihan normaalia avioelämää ja tuntea läheisyyttä ja rakkautta.Mutta suhde on hänen puoleltaan melko kylmä ja tunnen itseni hyvin yksinäiseksi.
Jos toinen puolisoista on tällä tavalla häiriintynyt.Eikä uskostakaan ole apua.Tilanne on aika epätoivoinen ja masentava.
Koetan edelleen rukoilla ja löytää voimaa jaksaa ymmärtää.
Niin sitähän se käytännön rakkaus sitten onkin: täytyy laittaa omat pyyteet ja tarpeet sivuun ja yritää elää toisen rinnalla niin myötä- kuin vastamäessäkin. Uskoontulo ei kyllä poista ja muuta ihmisen perustemperamettia ja luonnehäriöitä. Sinun pitää yrittää ajatella, että ei mies tahallaan ilkeä ole. Sinin pitäisi löytää ihan omat juttusi ja henkireiät, että jaksaisit taapertaa rinnalla noiden vastamäkienkin kanssa. Joskus joutuu puoliso jopa omaishoitajaksiki. Ei elämä aina ole tanssia ruusuilla.
Voimia teille molemmille ja sitä rakkautta ylhäältä
Sorkin kenties mehiläispesää, näin ei-kristittynä. Saatat olla hyvinkin oikeassa miehesi mielenterveyden osalta, kysymys voi toki olla yksinkertaisemmastakin asiasta. Kokemukseni mukaan uskonnollisuus, en puhu siis uskosta vaan nimenomaan uskonnosta, voi toimia myös pakopaikkana. Julistaminen, osallistuminen ja jopa rukoilu saattavat toimia samoin kuin joillekin alkoholi tai seksi. Ne auttavat unohtamaan sen mikä on sisällä vialla tai vinossa. Antavat helpotuksen ahdistukseen, sellaiseen sisäiseen tyhjyyteen, joka estää olemasta hiljaa ja levollinen itsensä ja muiden kanssa. Suomeksi ilmaistuna: ihminen ei pysty pysähtymään, koska omaa itseä ei pysty kohtaamaan. Onko kysymys psyykkisestä häiriöstä tai ei, riippuu varmaan siitä keneltä kysyy...Fyysiseen vikaan löytyy useimmiten lääkkeet, "hengenahdistukseen" voi olla vaikeampi löytää...
Sinä et voi auttaa, jollei miehesi halua apua. Pätee kaikkeen. Jos hän ei tiedosta, että hänellä on ongelma niin hänen täytyy ensin ymmärtää ja hyväksyä se itse. Siinä kenties voit auttaa, siinä ymmärtämisesä. On turhauttavaa toivoa rauhaa toiselle, jos hän ei ymmärrä tarvitsevansa sitä. Mutta myöskin se, että väsytät itsesi juoksemalla hänen mukanaan ja ymmärtämällä hänen tarpeitaan -niin suoraan sanottuna se saattaa jopa pahentaa tilannetta. Jos olet itse hermostunut ja huolissasi, se tukee myös toisten hermostuneisuutta -kuten olet jo huomannut.
En tiedä, kuinka kauan tilanteesi on jatkunut, mutta oletan että jo jonkin aikaa. Tee ratkaisu, yksinkertaisesti. Joku ehdotti jo: sano stop, sano ei. Voit rehellisesti kertoa, että olet väsynyt tilanteeseen ja pelkäät oman jaksamisesi puolesta. Ja sanoa vaikka: että ei, tänä kesänä haluan istuttaa kukkia ja hoitaa niitä koko kesän. Ja olet tervetullut hoitamaan niitä kanssani, mutta tänä kesänä en lähde kanssasi mihinkään. Piste. Kenties olet kesän yksin, kenties koko suhde päättyy -mutta olet jo yksinäinen ja masentunut. Mikä siis muuttuisi? Sinulla on myös elämä, myös sinä olet arvokas. Jollet ole itsesi kanssa tasapainossa, sinun on mahdotonta todella auttaa toista. Tai kuten teidän Raamatussanne sanotaan jotenkin näin: Jos ei minulla olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Mutta rakkaus ei voi elää pelossa ja ahdistuksessa, se elää tasapainoisessa mielessä, joka rakastaa kaikkea -myös itseään.
Kiitos! Tämä oli ihanasti ja viisaasti kirjoitettu!
"tulikukan simeon"Kiitos.Viisaita sanoja ja ajatuksia kirjoitit.Olen tätä asiaa näinkin ajatellut.Tuossa on järkeä.Sanoisin, että asiat on nyt näin ja piste.Koska jaksamiseni alkaa olla muutenkin jo aika vähissä.
Miehen jokapäiväinen kiukuttelu, siitä kuinka ahdistavaa on, että minä olen kotona viihtyvä, muka passiivinen hyypiö.Enkä ole kiinnostunut hotellielämästä ja autolla ympäri suomen ajelemisesta.Hän ahdistuu ja sekoaa, ellei saa kierrellä ympäriinsä ja juosta julistajien ja puhujien perässä.Koska hän saa siitä elämäänsä sisältöä.Hän on valinnut myös sellaisen työn, että saa kierrellä ympäriinsä ja julistaa siinä sivussa Jumalan sanaa ja olla paljon kotoa poissa.
Ymmärrän sen, kunhan hän myös ymmärtäisi, että minä en, eikä moni muukaan saa sellaisesta elämääni sisältöä.Miten tälläinen pari voisi jatkaa, etteikö jommalla kummalla, tai kummallakin tule ahdistusta?
Erokaan ei ole mukava asia.Jos tämä elämäntapa erilaisuus on ainoa syy siihen.Onko tämä tosiaankin näin sovittamaton ongelma?