Jo on aikoihin menty. Nyt koiraslotta vaatii naisille asevelvollisuutta. Miten oman osuudesa vessoja pesemällä laistanut huijari viitsii olla äänessä?
Koiraslotta vaati naisille masevelvollisuutta
Moppisoturi
6248
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se on hommafoorumin MESTARI! Se on eri asia! Puuterikasvo suuttui kerran medialle kun oli liika kalpea naama kuvassa. Hyvä uhriutuja joten kelpaa kyllä persuille.
Hillan vaimo on maanpuolustuksen yläpuolella koska on niin isänmaallinen. Tätä voi olla vaikea ymmärtää ellei ole yhtä älykäs kuin tohtori Mimosa.
Käpykaartilaismilitaristi, asehullu ja poliittisten vastustajiensa raiskauksilla fantasioiva 'perussuomalaisten profeetallinen johtaja' (Timo Soini Halla-ahosta vuonna 2000 MTV3:n haastattelussa) vaatii naisia suojelemaan perhettään ulkoisilta uhilta. Tätä se sitten on kun ihminen ei osaa lainkaan hävetä, eikä kykene minkäänlaiseen empatiaan, saati muuhunkaan ihmisyyttä määrittävään tunne-elämään.
"Halla-aho HS:lle: Myös naiset asevelvollisiksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho kuvailee nykymuotoista asevelvollisuutta lauantain Helsingin Sanomissa epätasa-arvoiseksi instituutioksi.
- Vain miehiä koskeva asevelvollisuus on selkeän epätasa-arvoinen ja nykymaailmassa perusteeton jäänne, Halla-aho kuvailee."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013051117002654_uu.shtml
Koiraslotan omin sanoin: "vain MIEHIÄ koskeva asevelvollisuus"
Hillan vaimo on henkisesti epävakaa yksilö, joka huomattavasti keskimääräistä potilasta älykkäämpänä onnistuu usein luomaan käsityksen, että hän on jotenkin kyvykkäämpi kuin muut. Kaikkivoipaista pelastavaa enkeliä epätoivoisesti odottaneet persuparat näkivät ja näkevät Hillan vaimossa juuri tällaisen pelastajan.
Kannatetaan!
Tässä taustoja Halla-ahon nuoruudesta.
http://nyt.fi/wp-content/uploads/2012/01/lehti-2.jpg