Henkivaltojen vaikutus uskovissa

stefanuspaavali

Nyt puhun kokemuksesta käsin. Paljon väitetään, ettei uudestisyntyneessä uskovaisessa voi asua pahoja Henkiä. Voi olla että ei asu pahoja henkiä, mutta jollakin tavoin pahat henget voivat kahlita uskoontulluttakin. Pari esimerkkiä käytännön elämästä. Tunnen erään uskovan miehen joka uskoontulon jälkeen kuunteli musiikkia, koska oli kuulemma vaan nii hyvää metallimusiikkia, että sitä oli kiva kuunnella, mutta hyvää hedelmää siitä ei tullut, koska hän alkoi kokea pahojen henkien vaikutusta siitä seurauksena. Nyt haluun vielä korostaa, että tämä mies kuunteli sitä hyvin paljon ja täytti päätänsä sillä. Vapautumisen siitä pahojen henkien otteesta hän sai rukouspalvelun ja sen musiikin kuuntelemisen lopettamisen kautta. Nyt haluun korostaa vielä sitäkin, ettei kannata alkaa ylihengelliseksi musiikin suhteen. Jos bändissä on harjoitettu okkultismia tai jtn muuta saatananpalvontaa tms. niin tällöin musiikissa vaikuttaa pahat henget. Eräs toinen tuntemani tapaus tuli uskoon ja oli ollut menneisyydessään saatananpalvoja. Hän koki uskoontulon, mutta jonkinlaisia hengellisiä jäänteitä hän koki vielä menneisyydestään uskoontulostaan huolimatta. Tämäkin tapaus toki pääsi uudistumaan ja vapautumaan edelleen säännöllisellä uskovien yhteydellä ja esirukouspalvelulla. Lisäksi olen kuullut joistakin uskoontulleista tapauksista, jotka ovat käyneet ennustajilla ja ovat sen kautta avanneet ovia joillekin pimeyden voimille elämäänsä, mutta toki onneksi vapautuneet niistä irtisanoutumalla Jeesuksen nimessä ja veressä niistä ja esirukouspalvelulla. Siihen en osaa sanoa tuleeko synnin kautta henkivaltoja uskovan elämään. Paljon puhutaan ns. "haureuden hengestä" tai "Iisebelin hengestä" joka voisi asua joissakin uskovissa, jotka harjoittavat syntiä..mutta eikö Raamattu puhu Haureudesta "lihan tekona" eikä riivaavana henkivaltana...

9

232

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sana sanoo

      Hoos. 4:12 Minun kansani kysyy puultansa, ja sen sauva sille vastaa; sillä haureuden henki on eksyttäväinen: haureudessa he ovat luopuneet tottelemasta Jumalaansa.

      • sunnyriver3

        Koski koko Israelin kansaa, ei uudestisyntynyttä, Pyhällä Hengellä täytettyä
        uskovaa,joka vaeltaa lähellä Herraa. Ei silti, kyllä sielunvihollinen yrittää ajatuksia ampua vaikka kenenkä päähän, mutta eipä niitä ole pakko jäädä kuuntelemaan eikä varsinkaan omikseen ottamaan ja ääneen sanomaan. Pääsee paljon vähemmällä silloin.


    • Vaara on olemassa!

      Joka on uudesti syntynyt,ei sellainen saa sisäänsä Pahoja Henkijä,mutta joka pitää maalliset jutut mukanaan niin Jumala antaa ihmisen joutua Pahojen Henkien Riepoteltavaksi,että tajuaisi palata Elämäntielle takasin,niin kun Jumala on sanassaan sanonut ja luvannut ottaa takasin,joka katuu tekojaan.
      Paholainen kyllä käyttää kaikki konstit että ihminen käyttäytyisi vasten Jumalantahtoa,eikä Rukolisi ,Lukisi sanaa, kävisi Seurakunnassa/ Kirkossa,eikä olisi Uskovien yhteydessä,niin salakavalasti se vie pois Uskontieltä,että saisi lopulta omakseen ja Hylkäisi pelastuksen Jeesussessa Krisrtuksessa.
      Yleensä Uudestisyntynyt hoksaa ja tajuaa,mihin on joutunut ja palaa nöyränä Ristinjuureen,pyytäen Anteeksisaantia ja katuen tekojaan.

    • Vapaana on synnistä
      • Tuossa ylläolevassa linkissä Turun Weijo keskustelee itsensä kanssa ja on samaa mieltä. Tuolla helluntailais-karismaattisen Jumalan seurakunnan foorumilla ei edes helluntailainen saa olla eri mieltä Weijon kanssa. Kriittiset kirjoitukset poistetaan.

        Voi Veijo sinun kaste- ja haureusoppejasi.


    • hellari....

      No ei valvovissa ja vapautuneissa uudestisyntyneissä voi pahoja henkiä. Tietenkin on eri asia jos uskova lähee tieten tahtoen tekemään syntiä ja palaa palvelemaan sielunvihollisen töitä Silloin hän voi jotua täysin jälleen paholaisen orjaksi ja luopua jopa uskostaan. Hän on silloin kyllä langennut. Raamattu puhuu että voi joutua jopa seitsenkertaisesti syvempiin siteisiin kuin oli ennen uskoontuloaan.

    • Hellari kanssa

      Juuri tuolla tavalla tuossa linkissä kerrottiin "hellari".

    • Kirkkailla vesillä

      Mazdels. En usko Turun Weijon alentuvan tälle palstalle.

      • Kyllä Weijo on "alentunut" tällekin palstalle aikaisemmin, samoin tuonne "kaste" -palstalle. Kirjoitti ihan omalla rekisteröidyllä nimellään.

        Viime aikoina on ollut hiljaisempaa Weijon taholta, kun selvisi hänen taustoistaan arveluttavia asioita. Googlettamalla Weijosta löytyy tietoa, jota hän itse ei kerro.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      770
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      47
      568
    6. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      556
    7. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      68
      553
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe