Mistä on motarin ja kehän ruuhkat tehty ?

No siitä kun tullaan liittymästä esim lahdenväylän liikennevirtaan niin pitää heti sulkuviivan päätyttyä hidastaa ja änkeä jonon jatkoksi vaikka liittymäkaistaa on 300 m eteenpäin

taikka tuusulan väylältä käännyt kehä I länteen niin hetikohta änkeät autosi muiden sekaan jotta pääset matelevaan jonoon mukaan vaikka siinä on neljä kaistaa ja hämenlinnanväylälle asti vielä ne kolme

Voisko ens kerralla ajaa vaan reilusti eteenpäin ja liittyä jonoon myöhemmin ettei tarvii takana tulevien eteen jäädä tolloilemaan
5138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oma konstini on jättää turvaväliä jotta liittymästä tulevat mahtuvat tiiviissä letkassa paremmin sekaan. Mieluummin hitaammin kuin pysähtyen kokonaan.

Sitten on vielä vasemman kaistan kaahausongelma, eli se vasen kaista jää vajaakäytölle koska takapuskurissa peräänajolla uhkaavia AD/HD -kuskeja ei saada siirtymään julkisiin (ns. kortti pois).

Äänestä

Eipä siellä kaistan lopussakaan ole niin mukava seistä odottamassa. Heti vaan jonoon kun aukko löytyy. Seuraavaa ei ehkä löydykään.

Äänestä
  • Tärkeintä varmaan onkin, ettei pysähdytä odottamaan sitä rakoa, vaan edetään about viereisen kaistan nopeutta ja sitten mukaan (vilkkua toki käyttäen).

    Jos on pakko pysähtyä (jono seisoo tiellä, jolle ollaan liittymässä), niin mielummin sitten sinne liitäntäkaistan päähän, että mahdollisimman moni mahtuu liittymään ja on poissa sen toisen tien ruuhkia tekemästä.

    Vapaa kaistatila tulee käyttää hyväksi. Se on sitten pois ruuhkasta jossain, missä sillä voi olla väliä!

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Tärkeintä varmaan onkin, ettei pysähdytä odottamaan sitä rakoa, vaan edetään about viereisen kaistan nopeutta ja sitten mukaan (vilkkua toki käyttäen).

    Jos on pakko pysähtyä (jono seisoo tiellä, jolle ollaan liittymässä), niin mielummin sitten sinne liitäntäkaistan päähän, että mahdollisimman moni mahtuu liittymään ja on poissa sen toisen tien ruuhkia tekemästä.

    Vapaa kaistatila tulee käyttää hyväksi. Se on sitten pois ruuhkasta jossain, missä sillä voi olla väliä!

    Käytännössä käy kumminkin niin, että se kärjessä odottava ei ihan heti aukkoa näe. Kun kiihdytyskaista on täynnä tulijoita, päätien jonossa aukot täyttyvät sitä mukaa kuin niitä sattuu kohdalle. Keulalla on takuulla täyttä eikä jonostakaan enää löydy sympatiaa, kun useampi auto on jo tunkenut puoliväkisin eteen.

    En toki ole kuullut kenenkään juuttuneen kiihdytyskaistan päähän tuntikausiksi, mutta saattaa siinä mennä hyvänlainen tovi. Ja jos jono lähtee liikkeelle, suoraan pysähdyksistä on hankala lähteä mukaan.

    Äänestä

  • Tartu hetkeesi kirjoitti:

    Enpä tiedä. Ainakin täällä pk-seudulla pääsee jopa paremmin mukaan kiihdytyskaistan lopusta kuin alusta, jos jono seisoo. Pyrin itsekin tekemään tilaa mielummin sinne päähän kuin alkuun, jos vaikka siitä ihmiset oppisivat löytämään sen paikan, johon mennä...

    Tämä voi toki johtua siitä, että usein kaistan alussa pysähtyvä jono alkaa jo liikkumaan liityntäkaistan loppupäässä, siellä kun niitä tulijoita ei niin paljoa ole. Jos saataisiin edes suurin osa liittymään oikeassa kohdassa, niin vaikutus olisi sama kuin nyt, mutta pysähdys olisi myöhemmin, mistä olisi selkeää etua sekä tielle jolta liitytään, että myös tielle jolle liitytään.

    Mutta jostain syystä suomalaisilla on hirveä kiire mahdollisimman nopeasti mennä jonottamaan. Kaistakin kun päättyy, niin jopa kilometriä aiemmin vaihdetaan pois siltä. Itse ajan aina enemmän tai vähemmän päättyvän kaistan päähän ja vaihdan sitten. Lisäbonuksena, kun on yksi harvoista oikein toimivista, pääsee hemmetin pitkästä jonosta ohi. Silti toivon, että useampi noudattaisi tätäkin hyvää tapaa - samasta syystä kuin sitä liityntäkaistan käyttöäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

siitä on ne tehty kirjoitti:

No siitä kun tullaan liittymästä esim lahdenväylän liikennevirtaan niin pitää heti sulkuviivan päätyttyä hidastaa ja änkeä jonon jatkoksi vaikka liittymäkaistaa on 300 m eteenpäin

taikka tuusulan väylältä käännyt kehä I länteen niin hetikohta änkeät autosi muiden sekaan jotta pääset matelevaan jonoon mukaan vaikka siinä on neljä kaistaa ja hämenlinnanväylälle asti vielä ne kolme

Voisko ens kerralla ajaa vaan reilusti eteenpäin ja liittyä jonoon myöhemmin ettei tarvii takana tulevien eteen jäädä tolloilemaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu