Haluan erota, mutta..

Haluaisin erota. Haluaisin ihan tosissani erota. Haluaisin että sekä itselläni, että puolisollani olisi mahdollisuus nauttia elämästä täysillä, herätä aurinkoisiin aamuihin hymyillen ja olla surullinen kun illalla pitää mennä nukkumaan kun elämä on niin kivaa. Tämä tulee nyt hyvin naiivisti ja kärjistetysti, mutta mielestäni elämä voi olla ihanaa ihan vaan arkenakin.
Ei tosin meillä. Nukumme eri huoneissa koska ahdistun mieheni läsnäolosta. Hän tunkee peittoni alle eikä anna minun nukkua. Minulle tulee kylmä, heräilen ja koko seuraava päivä on pilalla taas. Minä tarvitsisin 8h unta yössä, mieheni pärjää muutamalla joten unirytmimme ja saapumisemme sänkyyn tapahtuvat hyvin eri kellonaikoihin. Päivisin minä haluaisin hoitaa kotia, puutarhaa, perhettä, sukulaisia, laittaa, järjestää ja leikkiä pullantuoksuista äitiä ilman lapsia. Mieheni haluaisi kaupungille, ulos syömään, elokuviin, ostoksille tai pelaamaan videopelejä kotisohvalle. Kodissamme on aina likaista ja sotkuista, minä nalkutan ja mieheni välttelee. Arkena meillä ei ole mitään yhteistä tekemistä ja viikonloppuna pääasiallisesti tapellaan.
Seksiä meillä ei ole ollut kohta kahteen vuoteen koska minä sanon ei. En halua. En hänen kanssaan.
Mieheni on sitä mieltä, että kun tässä nyt jaksetaan vaan olla niin asiat kyllä parantuvat. Ei ne parane! En halua! Tämä on ihan kamalaa!
En millään haluaisi pakata kamojani ja lähteä toisen selän takana mutta onko minulla vaihtoehtoa kun toinen ei suostu eroamaan järkevästi? Olen ihan kamala vaimo.
Pikaiset taustatiedot: Seurustelimme teini-iästä alkaen, kuvittelin aina että kaikkien on pakko aikuistua jossain vaiheessa ja nyt yli kymmenen avioliittovuoden jälkeen olen hyväksynyt sen tosiasian että me taidamme vaan olla liian erilaisia. En silti haluaisi pahoittaa hänen mieltään enkä olla vielä kamalampi ihminen.. Mutta kun tästä ei vaan tule mitään!