Kaatuneitten muistopäivä lähestyy

Toukokuun 3. sunnuntai vietämme kaatuneitten muistopäivää. Yleensä tuo päivä käsitetään päiväksi jolloin muistellaan vain Talvi- ja Jatkosodassa kaatuneita eli siitä on oikeastaan kehitetty vihanpäivä itänaapuria kohtaan.

Olisikohan aika ottaa muistoihin mukaan ne varmaan pitkästi yli 100 000 miestä, jotka Ruotsin sotahullut kuninkaat veivät pienestä ja köyhästä kansastamme kaatumaan Euroopan sotakentille ja itärallemme ja joiden luut ovat vuosisatoja sitten maatuneet mullaksi tuntemattomissa joukkohaudoissaan. Ne sodathan eivät hyödyttäneet Suomea mitenkään, tosin eivät paljon Ruotsiakaan. Sotasaaliit olivat lähinnä arvometalleja, taidetta yms. Tukholman palatsien rakentamiseen ja kaunistukseen.

Olisikohan herrojen mielestä poliittisesti epäkorrektia muistaa omalla valtakunnallisella muistomerkillä näissäkin sodissa kaatuneita sankarivainajiamme.
45193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Miks. Eikö tuo munaisten muistelu kuulu ryssille ja sveduille. Saksalaiset on kasvaneet siitä yli. Toisaalta ehdotan suomalais-saksalaista ryyppyjuhlaa lokakuuksi 2017. Orjuuttihan sata vuotta sitten tuona samana kuukautena ugrilais-saksalainen Vladimir Uljanov Venäjän pallopäisen kansan.

Äänestä

,,,,,Olisikohan herrojen mielestä poliittisesti epäkorrektia muistaa omalla valtakunnallisella muistomerkillä näissäkin sodissa kaatuneita sankarivainajiamme,,,,,,

Olisi se kerrassaan sopimatonta. Ruotsihan teki meille vain hyvia asioita, ei ketään suomalaista kaatunut Ruotsin sodissa. Ainoastaan itärajalla miehiä kaatuili kun torjuivat karjalaisten hyökkäyksiä.

Äänestä
  • Se on lapsellista typeryyttä. Amerikkalaiset on eri juttu. Ne on 300 miljoonaa ja maailman talousveturi. Ne saa vaikka paskantaa venäläisen huoran päälle etkä sinä voi sille yhtään mitään.

    Äänestä

  • ei vaan koska kirjoitti:

    Se on lapsellista typeryyttä. Amerikkalaiset on eri juttu. Ne on 300 miljoonaa ja maailman talousveturi. Ne saa vaikka paskantaa venäläisen huoran päälle etkä sinä voi sille yhtään mitään.

    Oletko varma, että psyyken lääkityksesi on ihan kohdallaan? Taitaa psykoosia pukata.

    Äänestä

  • mees tutkimuksiin kirjoitti:

    Oletko varma, että psyyken lääkityksesi on ihan kohdallaan? Taitaa psykoosia pukata.

    Oletko sinä pallopää jo siellä Lieksassa saannut sossurahasi vai vieläkö leikit Lieksaa muinaisilta ajoilta asti asuttanutta laukkuryssää.

    Äänestä

  • riippuu siitä kirjoitti:

    Oletko sinä pallopää jo siellä Lieksassa saannut sossurahasi vai vieläkö leikit Lieksaa muinaisilta ajoilta asti asuttanutta laukkuryssää.

    Suotta sinä karvaturri kiistät Lieksa-Tiiksan tuhoamisleirin ja Lieksan sakuvaruskunnan toiminnan Einsatzgruppen yhteysvälineenä sekä Lieksan liikenneyhteyksien miehittäjänä ja valvojana.

    Äänestä

  • gruppe se oli kirjoitti:

    Suotta sinä karvaturri kiistät Lieksa-Tiiksan tuhoamisleirin ja Lieksan sakuvaruskunnan toiminnan Einsatzgruppen yhteysvälineenä sekä Lieksan liikenneyhteyksien miehittäjänä ja valvojana.

    piti taas päästää.
    Lieksassa oli Luftwaffen varikko ja siinä kaikki.

    Äänestä

Kyllä tuossa naakan näkemyksessä on jotain perääkin. Kieltämättä tahtoo olla niin, että kaatuneiksi katsotaan vain noissa kahdessa sodassa kaatuneet. Mielestäni kaikissa suomalaisten käymissä sodissa kaatuneet ovat aivan yhtä kaatuneita ja saman kunnian ansainneet.

Tahtoohan olla jopa niinkin, että Lapin sodassa kaatuneitakaan ei oikein muisteta kaatuneina sankareina.

Äänestä

Ei käsittääkseni mitenkään "vihan" päivä, vaan sodissa kaatuneiden muistopäivä. Mutta aloittaja on mielestäni aivan oikeassa sen suhteen, että kun omaisiamme, läheisiämme ja sukulaisiamme on kaatunut myös varhaisemmissa sodissa, niin tämä myös olisi hyvä muistaa. Itse en juuri lapsuudessani kuullut rintamiesten vihaavan eikä "ryssittelevän" vastustajiaan. Taitaa olla nykynuorison ilmiö, valitettavasti.

Äänestä
  • Vietit lapsuutesi likaisessa kolhoosi asunnossa Leningradissa, jos totta puhutaan.

    Äänestä

Kaatuneitten muistopäivänä pitää muistaa myös Neuvostoliittoa, joka kaatui 1991.

Äänestä

Ketaleen esiintyminen on aina takuuvarmaa vääristelyä.

Kaatuneiden muistopäivää vietetään itsenäisyyden ajan sodissa kaatuneiden kunniaksi.

Ketale aateveljineen haluaa vain sotkea asiaa, koska ne miehet kaatuivat NL:n aloittamissa sodissa.

Ruotsin vallan aikana miehet kaatuivat Ruotsin kuninkaan puolesta. Ei mikään tietenkään estä muistelemasta heitä vaikka Svenska Dagenina.

Äänestä
  • Valehtelet taas, kaatuneiden muistopäivää vietetään sodissa kaatuneiden muistopäivänä. Tuon sanaparin "itsenäisyyden ajan" sinä keksit taas ihan itse, kuten aina. Valeittesi lista on loputon.

    Äänestä

  • -----ne miehet kaatuivat NL:n aloittamissa sodissa----

    Jatkat vain valeittesi listaa, Jatkosodan alkoi Suomi osallistumalla merimiinoituksiin jo yöllä 21.-22.6 yhdessä Saksan laivaston kanssa ja sitten aktiivisena osapuolena Saksan alkamiin pommituksiin aamuyöstä 22.6.41. M-heim ei tätä tosiasiaa edes pyrkinyt voitonhuumassa annetussa miekantuppipäiväkäskyssään salaamaan. Siinä se suoraan sanotaan, asian kieltäminen on jälkikäteen keksitty vale johtuen siitä kun hävisimme eli kun Saksa hävisi.

    Äänestä

  • "Ruotsin vallan aikana miehet kaatuivat Ruotsin kuninkaan puolesta."

    Mielipiteesi ovat vastenmielisiä. Itärajalla kaatuneet Suomen miehet ovat AINA kaatuneet Suomen puolesta estäessään idän laumoja tulemasta maahamme ryöstämään ja raiskaamaan. Oli vuosisata mikä tahansa. Kaikki ne miehet ajattelivat kotejaan, eivät Ruotsin kuningasta.
    Mutta mitäpä muuta voisi odottaa mieheltä joka pitää Lapin polttamistakin oikeana tekona.

    Äänestä

  • realismin isä kirjoitti:

    -----ne miehet kaatuivat NL:n aloittamissa sodissa----

    Jatkat vain valeittesi listaa, Jatkosodan alkoi Suomi osallistumalla merimiinoituksiin jo yöllä 21.-22.6 yhdessä Saksan laivaston kanssa ja sitten aktiivisena osapuolena Saksan alkamiin pommituksiin aamuyöstä 22.6.41. M-heim ei tätä tosiasiaa edes pyrkinyt voitonhuumassa annetussa miekantuppipäiväkäskyssään salaamaan. Siinä se suoraan sanotaan, asian kieltäminen on jälkikäteen keksitty vale johtuen siitä kun hävisimme eli kun Saksa hävisi.

    ja aloitti viime sodat liitossa Saksan kanssa.
    Jatkosota johtui NL:n järjettömästä politiikasta ja sen ilmahyökkäyksestä 25.6. 41. Ilman Talvisotaa ei olisi ollut jatkosotaakaan.

    Äänestä

  • kunhan valehtelet kirjoitti:

    Valehtelet taas, kaatuneiden muistopäivää vietetään sodissa kaatuneiden muistopäivänä. Tuon sanaparin "itsenäisyyden ajan" sinä keksit taas ihan itse, kuten aina. Valeittesi lista on loputon.

    pelkästään itsenäiszyyden ajan sodista. Turha on ketaleiden valehdella.

    "Kaatuneitten muistopäivän viettäminen sai alkunsa huhtikuussa 1940 pidetystä piispainkokouksesta, jossa oli ehdotettu suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä talvisodan sankarivainajien muistoksi sunnuntaina 19. toukokuuta 1940. Suunnitelman tietoonsa saanut puolustusvoimain ylipäällikkö, sotamarsalkka C. G. E. Mannerheim käski välittömästi, ettei vapaussodan päättymisen muistopäivänä ja armeijan lippujuhlan päivänä 16. toukokuuta järjestetä liputuksia ja paraateja. Samalla hän kansakunnan yhtenäisyyttä korostaakseen määräsi, että lippujuhlan sijasta toukokuun kolmatta sunnuntaita oli vietettävä ”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä”.

    Äänestä

  • Suomen poika kirjoitti:

    "Ruotsin vallan aikana miehet kaatuivat Ruotsin kuninkaan puolesta."

    Mielipiteesi ovat vastenmielisiä. Itärajalla kaatuneet Suomen miehet ovat AINA kaatuneet Suomen puolesta estäessään idän laumoja tulemasta maahamme ryöstämään ja raiskaamaan. Oli vuosisata mikä tahansa. Kaikki ne miehet ajattelivat kotejaan, eivät Ruotsin kuningasta.
    Mutta mitäpä muuta voisi odottaa mieheltä joka pitää Lapin polttamistakin oikeana tekona.

    ja yrität panna niitä toisten tiliin.

    Tietysti Ruotsin joukoissa kaatuneet ovat määrätyissä sodissa puolustaneet myös nykyisen Suomen aluetta. Eihän sitä ole kukaan kiistänyt.
    He kuitenkin palvelivat Ruotsin kuningasta.

    Kyse on vain siitä, että nykyistä kaatuneiden muistopäivää vietetään vain Suomen itsenäisyyden puolesta kaatuneiden kunniaksi.
    Itsenäisyys vain on ketaleille edelleen sietämätön asia. Siksi tätäkin asiaa yritetään valehtelemalla sotkea.

    Äänestä

  • realismin isä kirjoitti:

    -----ne miehet kaatuivat NL:n aloittamissa sodissa----

    Jatkat vain valeittesi listaa, Jatkosodan alkoi Suomi osallistumalla merimiinoituksiin jo yöllä 21.-22.6 yhdessä Saksan laivaston kanssa ja sitten aktiivisena osapuolena Saksan alkamiin pommituksiin aamuyöstä 22.6.41. M-heim ei tätä tosiasiaa edes pyrkinyt voitonhuumassa annetussa miekantuppipäiväkäskyssään salaamaan. Siinä se suoraan sanotaan, asian kieltäminen on jälkikäteen keksitty vale johtuen siitä kun hävisimme eli kun Saksa hävisi.

    Ei tuo sinunkaan väittämäsi kovin oikea ole?

    "Jatkat vain valeittesi listaa, Jatkosodan alkoi Suomi osallistumalla merimiinoituksiin jo yöllä 21.-22.6 yhdessä Saksan laivaston kanssa"

    Miinoitukset oli passiivinen sotatoimi eikä kohde niistä edes tiennyt kuin kauan sodan jälkeen.

    "ja sitten aktiivisena osapuolena Saksan alkamiin pommituksiin aamuyöstä 22.6.41."

    Suomi ei millään tavalla osallistunut 'aktiivisena osapuolena' Saksan pommituksiin. Tarjosi tosin lentokenttänsä käyttöön, mutta sehän ei voi olla väärin, koska Neuvostoliitto teki itse samaa Talvisodassa. Se oli saanut rtuolloin painostettua Virolta tukikohtia ja se käytti niitä pommituslentoihin Suomea vastaan!

    " M-heim ei tätä tosiasiaa edes pyrkinyt voitonhuumassa annetussa miekantuppipäiväkäskyssään salaamaan. "

    Mikäs ihmeen kiire sinulle tuli? Loikkasit saman tien seuraavat tapahtumat yli? Neuvostoliitto kohdisti aamupäivällä 22.6.1941 tykistötulta Suomen alueelle ja pommitti Suomen satamia ja lentokenttiä. VASTA 25.6.1941 Suomi itse katsoi joutuneensa mukaan sotaan!

    "Siinä se suoraan sanotaan, asian kieltäminen on jälkikäteen keksitty vale johtuen siitä kun hävisimme eli kun Saksa hävisi. "

    Sasnotaan mikä? KUN sota oli kerran alkanut niin SIINÄ sodassa hän kertoi tavoitteemme.

    Teikäläisille on ominaista suuri närkästys siitä, että pieni valtio harjoitti hetkellistä opportunismia, joka epäonnistui. Sen sijaan ettte ole laisinkaan närkästyneitä suuren valtion, Neuvostoliiton, jatkuvasta ja onnistuneesta opportunismista naapurivaltioidensa suhteen!

    Se kun kähmi maa-alueita Suomelta, Baltian maat kokonaan, Puolalta, Saksalta, Unkarilta, Romanialta ja Japanilta. Millä tavalla tämä oli jotenkin ylevää ja hyväksyttävää?

    Olet vanhasta muistista ja suomettuneisuuden ajan jäljiltä kolmella mutkalla katumusharjoituksessa pelkästä aikeesta ja sivuutat tyystin maanhankinnan mestarin vastaavat haaveet, jotka onnistuivat

    Äänestä

Mietippä ketale mistä mainitsemasi "viha" -mentaliteetti saa polttoainetta näissäkin keskusteluissa. Olisiko tämän tyylisillä keskustelunavauksilla mitään tekemistä asian kanssa.

En ole koskaan pitänyt Kaatuneitten muistopäivää minkäänlaisena vihan päivänä sen kummemmin itänaapuria, Saksaa, Ruotsia kuin mitään muutakaan maata kohtaan. Olen yksinkertaisesti kunnioittanut Suomen puolesta sodissa kaatuneita (myös esim. rauhanturvaajat).

Asenteesi kirjoituksissasi vain ruokkii vihan tunteita itänaapuria kohtaan, liekö se sitten pyrkimyksesikin. Mieti sitä.

Kaatuneitten muistopäivää kunnioittaen.
- reserviläinen

Äänestä
  • ----Mietippä ketale mistä mainitsemasi "viha" -mentaliteetti saa polttoainetta näissäkin keskusteluissa.----

    Tosiasioista puhuminen puhdistaa ilmaa eikä nostata vihaa muissa kuin niissä, jotka eivät halua tosiasioita kerrottavan julki. Ei valeitten kertomista voida jatkaa loputtomiin vain siksi, että jotkut vihastuvat siitä kun vanhat valeet paljastellaan.

    Äänestä

  • realismin isä kirjoitti:

    ----Mietippä ketale mistä mainitsemasi "viha" -mentaliteetti saa polttoainetta näissäkin keskusteluissa.----

    Tosiasioista puhuminen puhdistaa ilmaa eikä nostata vihaa muissa kuin niissä, jotka eivät halua tosiasioita kerrottavan julki. Ei valeitten kertomista voida jatkaa loputtomiin vain siksi, että jotkut vihastuvat siitä kun vanhat valeet paljastellaan.

    ja vihaa nostavat vain nämä ketaleet.

    Nytkin avauksella yritetään vain sotkea selvää asiaa ja työntää valeita niille, jotka eivät asioista tiedä.

    Äänestä

  • Valeita toistavat kirjoitti:

    ja vihaa nostavat vain nämä ketaleet.

    Nytkin avauksella yritetään vain sotkea selvää asiaa ja työntää valeita niille, jotka eivät asioista tiedä.

    "Nytkin avauksella yritetään vain sotkea selvää asiaa "

    Mikä on se selvä asia jota avaaja yrittää sotkea. Miksi ei sotilaitamme saisi mielestämme kunnioittaa ovatpa he kaatuneet millä vuosisadalla tahansa? Väitteesi ja halusi on äärettömän epäselvä.

    Äänestä

  • Suomen poika kirjoitti:

    "Nytkin avauksella yritetään vain sotkea selvää asiaa "

    Mikä on se selvä asia jota avaaja yrittää sotkea. Miksi ei sotilaitamme saisi mielestämme kunnioittaa ovatpa he kaatuneet millä vuosisadalla tahansa? Väitteesi ja halusi on äärettömän epäselvä.

    Painovirhe: pitää olla "mielestäsi" eikä "mielestämme".

    Äänestä

  • Suomen poika kirjoitti:

    Painovirhe: pitää olla "mielestäsi" eikä "mielestämme".

    "Väitteesi ja halusi on äärettömän epäselviä."

    Oma väitteesi on täysin perätön, kuten:
    "Miksi ei sotilaitamme saisi mielestäsi kunnioittaa ovatpa he kaatuneet millä vuosisadalla tahansa? "

    Tuollaistahan ei kukaan ole sanonut.
    Tämän tyylin inttäjät aiheuttavat aivan lapsellista sotkua näihin ketjuihin.

    - sama reserviläinen ku aiemmin

    Äänestä

Mielestäni on typerää kehitellä Kaatuneitten muistopäivästä riidanaihetta palstan "punikkien" ja "lahtareiden" välille. Päivä on sodissa kaatuneiden muistolle aatemaailmasta riippumatta. Tuskin kukaan paheksuu vaikka joku veisi seppeleen vaikkapa Suomensodassa kaatuneiden muistomerkille tai vaikka Pultavan taistelun sotatantereelle.

Veteraaniperinne -sivusto kirjoittaa:

"Kaatuneitten muistopäivän viettäminen sai alkunsa huhtikuussa 1940 pidetystä piispainkokouksesta, jossa oli ehdotettu suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä talvisodan sankarivainajien muistoksi sunnuntaina 19. toukokuuta 1940. Suunnitelman tietoonsa saanut puolustusvoimain ylipäällikkö, sotamarsalkka C. G. E. Mannerheim käski välittömästi, ettei vapaussodan päättymisen muistopäivänä ja armeijan lippujuhlan päivänä 16. toukokuuta järjestetä liputuksia ja paraateja. Samalla hän kansakunnan yhtenäisyyttä korostaakseen määräsi, että lippujuhlan sijasta toukokuun kolmatta sunnuntaita oli vietettävä ”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä”. Mannerheimin käsky koski vain puolustusvoimia, mutta sitä alettiin noudattaa myös puolustusvoimien ulkopuolella. Myöhemmin muistopäivän piiriin sisällytettiin luonnollisesti myös jatkosodan ja Lapin sodan sankarivainajat. Sankarivainajien muistopäivä sai nykyisen nimensä vuonna 1946 ja seuraavana vuonna Valtioneuvosto vahvisti muistopäivän vieton ajankohdan. Vakiintunut liputuspäivä Kaatuneitten muistopäivä on ollut vuodesta 1977 lähtien."

Äänestä
  • Ruotsin vallan aikana kaatuneiden muistopäivästä.

    Tosin kukaan ei ole kieltänyt heidän muistoaan juhlimasta. Toisaalta on selvää, että ketale ja hänen aateveljensä eivät minkään vuosisadan sankarivainajien muistoa kunnioita.
    Kunhan vain yrittävät valehdella ja kylvää vihaa.

    Äänestä

Sunnuntaina otamme lippalakit päästä. Kunnioitamme kaatuneiden muistoa.

Ilman kaatuneita ei olisi heitäkään, jotka ovat pystyssä.

Perussuomalaisia ei sodissa kaatunut. Me toimimme siinäkin asiassa toisin kuin vanhat puolueet.

Suomi on vankan peruskallion päällä. Suomi ei kaadu edes maanantaisin.

Sininen ja keltainen värit ovat vapauden.

Äänestä

Tänä murhee ja surun päivänä ajattelen sankarivainajiamme, niitä 65 000, jotka Jatksodan seikkalu Suur-Suomen tekemisineen ja bolsevismin sekä venäläisen rodun tuhoamistoiveineen maksoi.

Jos ajatellaan arkkua aina 1 m välein niin tuon yhden sodan saldo olisi 65 km pitkä rivi valkoisia arkkuja! Sitten sotasyyllisillä oli vielä otsaa valittaa miten väärin heitä kohdeltiin. Hyi olkoon, miten ihminen voi olla niin psykopaattinen?

Äänestä
  • Mutta hehän antoivat oman henkensä, jos on uskominen telkkarissa pyörivään veteraanien rahankeräysmainokseen. He halusivat tulla tapetuiksi ja murhatuiksi, jättää lapsensa orvoiksi, puolisot leskiksi, heistä tuli siten kaatuneita, sankarivainajia!
    Näinhän meille annetaan ymmärtää, tarkoituksena luoda asevelvollisiin samaa uhrimieltä, jotta herrat ja naiset välttäisivät saman kohtalon tulevaisuudessakin.

    Kaatuneiden päivälle olisi realistisempikin nimi: sodissa tapettujen päivä.

    Äänestä

  • "Sitten sotasyyllisillä oli vielä otsaa valittaa miten väärin heitä kohdeltiin."

    Nuo ns. sotasyyllisethän vain toteuttivat laulua "nuorukaiselle kuolla kuuluu". He siis kuolivat koska heidän kuului kuolla. Mitä siinä silloin on väärin, kerro punikki se.

    Äänestä

  • realistimus kirjoitti:

    Mutta hehän antoivat oman henkensä, jos on uskominen telkkarissa pyörivään veteraanien rahankeräysmainokseen. He halusivat tulla tapetuiksi ja murhatuiksi, jättää lapsensa orvoiksi, puolisot leskiksi, heistä tuli siten kaatuneita, sankarivainajia!
    Näinhän meille annetaan ymmärtää, tarkoituksena luoda asevelvollisiin samaa uhrimieltä, jotta herrat ja naiset välttäisivät saman kohtalon tulevaisuudessakin.

    Kaatuneiden päivälle olisi realistisempikin nimi: sodissa tapettujen päivä.

    "Mutta hehän antoivat oman henkensä, jos on uskominen telkkarissa pyörivään veteraanien rahankeräysmainokseen. He halusivat tulla tapetuiksi ja murhatuiksi, jättää lapsensa orvoiksi, puolisot leskiksi, heistä tuli siten kaatuneita, sankarivainajia!"

    Aivan ja nyt sinä haluaisit kieltää heiltä arvon? Mikä olisi ollut vaihtoehto? Usein ajatellaan, että antautumalla ei tule tappiota?

    Se riippuu vihollisesta! Esim. Viro käytännössä antautui 1940 ja menetti vuoden sisään absoluuttidsesti ja suhteellisesti enemmän kansalaisiaan kuin Suomi Talvisodassa! Saksassa etenevä Puna-armeija raiskasi 2 miljoonaa naista!

    " Näinhän meille annetaan ymmärtää, tarkoituksena luoda asevelvollisiin samaa uhrimieltä, jotta herrat ja naiset välttäisivät saman kohtalon tulevaisuudessakin."

    Armeijaa käydessä tärkein tavoite on nostaa kynnys hyökkäyksen suhteen niin korkeaksi, että sitä ei tule! Jos sotaa ei voi välttää niin sotilas suojelee silloin panoksellaan maataan, kotiaan ja kotiväkeään! Sitä tekivät aikoinaan myös sodissamme kaatuneet.

    "Kaatuneiden päivälle olisi realistisempikin nimi: sodissa tapettujen päivä."

    Voihan sitä kutsua millä nimellä hyvänsä, mutta sinulla tuntuu olevan selkeänä tavoitteena olevan riistää yli 65 vuotta sitten henkensä menettäneiden uhrauksen arvo? Se tuntuu vähän omituiselta eikä kovinkaan arvostettavalta puuhalta?

    Äänestä

  • "Jos ajatellaan arkkua aina 1 m välein niin tuon yhden sodan saldo olisi 65 km pitkä rivi valkoisia arkkuja!"

    Nyt vähättelet asiaa? Sinun pitää ottaa mukaan ne 23.000 Talvisodassa kaatunutta, jolloin pituudeksi tulee liki 90 km! Kaatuivatko hekin mielestäsi turhaan? Heidän (ja myös Jatkosodan kaatuneiden) panos esti Suomen miehittämisen ja muuttumisen Neuvosto-Suomeksi. Voit ajatella, että entäs sitten? Tosiasia on se, että kun Viro antautui käytännössä 1940 se menetti vuoden sisällä suhteessa enemmän kansalaisiaan (väkiluku oli vain 1 miljoona) kuin Suomi Talvisodassa. Jos suhteellisesti ottaa niin enemmän kuin Suomi molemmissa sodissamme! Irvailisitko sinä myös näitä vankileireille kadonneita?!?

    "Sitten sotasyyllisillä oli vielä otsaa valittaa miten väärin heitä kohdeltiin. Hyi olkoon, miten ihminen voi olla niin psykopaattinen? "

    Minun tietääkseni sotasyylliset itse eivät ole valittaneet vaan muut suomalaiset heidän puolestaan. Kyseessä oli sodan jälkjeinen 'voittajan oikeus', jota varten piti säätää juridisesti ennenkuulumaton taannehtiva laki. Tuomitut kärivät sijaiskärsijöinä uljaasti osansa mottonaan 'isänmaataan voi palvella myös linnassa'. Paljon suuremmalla oikeutuksella sotasyyllisenä olisi pitänyt tuomita itse Josef Stalin ja Molotov, mutta voittajahan aina väistää vastuunsa. Ja lopuksi sinulle itsellesi: Hyi olkoon, miten ihminen voi olla niin psykopaattinen?

    Äänestä

  • Komsomolskaja pravda kirjoitti:

    "Jos ajatellaan arkkua aina 1 m välein niin tuon yhden sodan saldo olisi 65 km pitkä rivi valkoisia arkkuja!"

    Siis hyvä että muut tapettiin, eikä itse tarvinnut kuolla ja kärsiä, siinä on kiteytettynä sinun sanomasi. Olet itsekäs p@ska, joka tanssii sodassa tapettujen hautojen päällä.

    Äänestä

  • häpeä. kirjoitti:

    Siis hyvä että muut tapettiin, eikä itse tarvinnut kuolla ja kärsiä, siinä on kiteytettynä sinun sanomasi. Olet itsekäs p@ska, joka tanssii sodassa tapettujen hautojen päällä.

    Aika omituinen päätelmä, jos sait tuon mielikuvan tekstistäni. Osaatko oikein lukea?

    En ole missään kohdassa kiitellyt, että 'muut' tapettiin enkä ole > 85 vuotias, mikä ikä pitäisi olla sodassa mukana olleella. Mistä siis tämä 'muut'?

    Sen sijaan väitän, että he kaatuivat Suomen itsenäisyyden ja vapauden puolesta ja siitä ikuinen kiitos heille.

    Sen sijaan hyvää sanottavaa minulla ei ole niille, jotka vähättelevät heivdän tekojaan tai vääristelevät tekstejä. Sinä tunnut kuuluvan sellaiseen joukkoon.

    Ja lopuksi: nimittelyt eivät auta silloin, kun ei ole mitään järkevääsanottavaa..

    Äänestä

  • Komsomolskaja pravda kirjoitti:

    "Jos ajatellaan arkkua aina 1 m välein niin tuon yhden sodan saldo olisi 65 km pitkä rivi valkoisia arkkuja!"

    Nyt vähättelet asiaa? Sinun pitää ottaa mukaan ne 23.000 Talvisodassa kaatunutta, jolloin pituudeksi tulee liki 90 km! Kaatuivatko hekin mielestäsi turhaan? Heidän (ja myös Jatkosodan kaatuneiden) panos esti Suomen miehittämisen ja muuttumisen Neuvosto-Suomeksi. Voit ajatella, että entäs sitten? Tosiasia on se, että kun Viro antautui käytännössä 1940 se menetti vuoden sisällä suhteessa enemmän kansalaisiaan (väkiluku oli vain 1 miljoona) kuin Suomi Talvisodassa. Jos suhteellisesti ottaa niin enemmän kuin Suomi molemmissa sodissamme! Irvailisitko sinä myös näitä vankileireille kadonneita?!?

    "Sitten sotasyyllisillä oli vielä otsaa valittaa miten väärin heitä kohdeltiin. Hyi olkoon, miten ihminen voi olla niin psykopaattinen? "

    Minun tietääkseni sotasyylliset itse eivät ole valittaneet vaan muut suomalaiset heidän puolestaan. Kyseessä oli sodan jälkjeinen 'voittajan oikeus', jota varten piti säätää juridisesti ennenkuulumaton taannehtiva laki. Tuomitut kärivät sijaiskärsijöinä uljaasti osansa mottonaan 'isänmaataan voi palvella myös linnassa'. Paljon suuremmalla oikeutuksella sotasyyllisenä olisi pitänyt tuomita itse Josef Stalin ja Molotov, mutta voittajahan aina väistää vastuunsa. Ja lopuksi sinulle itsellesi: Hyi olkoon, miten ihminen voi olla niin psykopaattinen?

    Oikea luku on asettaa Jatkosodan 65 000 ja sisällisodan 36 000 samaan ketjuun jolloin saadaan 101 km pitkä rvi valkoisia arkkuja porvarien saldoksi. Talvisota oli naapurin hyökkäyssota, joka kyllä ehkä sekin olisi ollut vältettävissä viisammin toimien. Eli kuten M-heim ja Paasikivi ja moni muukin neuvoivat. Lilsätään vielä Itä-Karjalassa tapetut n. 4500 siviiliä.

    Kun nekin otetaan mukaan niin rivi ylittää jo 135 km. Huh huh. Menisi tunti moottoritietäkin hurjastella sen rivin ohi. Eli aika paljon tuona vähän yli 20 v ajanjaksona kaivettiin ylimääräisiä hautoja. Se ammattiala ainakin työllistyi porvarihallinnon aikana. Työllisti useita tuhansia ukkoja.

    Äänestä

  • homo rasistimus kirjoitti:

    "viisaammat" välttivät sodan, mutta joutuivat NL n miehittämiksi ja ne menettivät suuremman osan kansastaan kuin Suomi.

    Menisi parikin tuntia ajaa sen jonon ohi, puhumattakaan muusta ryssien aiheuttamista kärsimyksistä

    Äänestä

  • homo rasistimus kirjoitti:

    Oikea luku on asettaa Jatkosodan 65 000 ja sisällisodan 36 000 samaan ketjuun jolloin saadaan 101 km pitkä rvi valkoisia arkkuja porvarien saldoksi. Talvisota oli naapurin hyökkäyssota, joka kyllä ehkä sekin olisi ollut vältettävissä viisammin toimien. Eli kuten M-heim ja Paasikivi ja moni muukin neuvoivat. Lilsätään vielä Itä-Karjalassa tapetut n. 4500 siviiliä.

    Kun nekin otetaan mukaan niin rivi ylittää jo 135 km. Huh huh. Menisi tunti moottoritietäkin hurjastella sen rivin ohi. Eli aika paljon tuona vähän yli 20 v ajanjaksona kaivettiin ylimääräisiä hautoja. Se ammattiala ainakin työllistyi porvarihallinnon aikana. Työllisti useita tuhansia ukkoja.

    "Oikea luku on asettaa Jatkosodan 65 000 ja sisällisodan 36 000 samaan ketjuun jolloin saadaan 101 km pitkä rvi valkoisia arkkuja porvarien saldoksi. Talvisota oli naapurin hyökkäyssota, joka kyllä ehkä sekin olisi ollut vältettävissä viisammin toimien. Eli kuten M-heim ja Paasikivi ja moni muukin neuvoivat. Lilsätään vielä Itä-Karjalassa tapetut n. 4500 siviiliä."

    Mitäs ihmettä sinä kainostelet? Jos kerran olet sitä mieltä, että Suomalaisten kaatuneiden muistopäivänä on sopivaa ottaa myös vastustaja mukaan niin tottaka se käy!

    Talvisodasta saadaan 150.000 kaatunutta puna-sotilasta ja Jatkosodasta 200.000 lisää! Sillähän määrällä päästään jo liki 500 km! Ja näin pitkä luoko olisi ollut vältettävissä Stalinin ja Molotovin viisaammalla politiikalla! Itse en ole mistään kuullut, että Neuvostoliittoparan oli 'ihan pakko' hyökätä? Sinulla on arvatenkin toisenlaista tietoa?

    "Jos kerran olet sitä mieltä, että Suomalaisten kaatuneiden muistopäivänä on sopivaa ottaa myös vastustaja mukaan niin tottaka se käy!"

    Kuka ja missä on ollut tuota mieltä, häh? Elelet näköjään vahvoissa houreissa tai mielialalääkkeesi ovat vääriä. Mene lääkäriin.

    Äänestä

  • hoidata ittes kirjoitti:

    "Kuka ja missä on ollut tuota mieltä, häh?"

    SINÄ niin sanoit, jos muistat? Kas näin: "Lilsätään vielä Itä-Karjalassa tapetut n. 4500 siviiliä."

    "Elelet näköjään vahvoissa houreissa tai mielialalääkkeesi ovat vääriä. Mene lääkäriin. "

    Tuskinpa. Eri mieltä luulisi voivan olla myös ilman haistattelua? Minä en ole meistä kahdesta se, jolle kaatuneiden muistopäivä on ongelma!

    Äänestä

  • Komsomolskaja pravda kirjoitti:

    "Oikea luku on asettaa Jatkosodan 65 000 ja sisällisodan 36 000 samaan ketjuun jolloin saadaan 101 km pitkä rvi valkoisia arkkuja porvarien saldoksi. Talvisota oli naapurin hyökkäyssota, joka kyllä ehkä sekin olisi ollut vältettävissä viisammin toimien. Eli kuten M-heim ja Paasikivi ja moni muukin neuvoivat. Lilsätään vielä Itä-Karjalassa tapetut n. 4500 siviiliä."

    Mitäs ihmettä sinä kainostelet? Jos kerran olet sitä mieltä, että Suomalaisten kaatuneiden muistopäivänä on sopivaa ottaa myös vastustaja mukaan niin tottaka se käy!

    Talvisodasta saadaan 150.000 kaatunutta puna-sotilasta ja Jatkosodasta 200.000 lisää! Sillähän määrällä päästään jo liki 500 km! Ja näin pitkä luoko olisi ollut vältettävissä Stalinin ja Molotovin viisaammalla politiikalla! Itse en ole mistään kuullut, että Neuvostoliittoparan oli 'ihan pakko' hyökätä? Sinulla on arvatenkin toisenlaista tietoa?

    "Jos kerran olet sitä mieltä, että Suomalaisten kaatuneiden muistopäivänä on sopivaa ottaa myös vastustaja mukaan "

    Hei, olivatko Jatkosodan kaatuneet vastustajiamme?

    Äänestä

  • kurpan muna kirjoitti:

    "Jos kerran olet sitä mieltä, että Suomalaisten kaatuneiden muistopäivänä on sopivaa ottaa myös vastustaja mukaan "

    Hei, olivatko Jatkosodan kaatuneet vastustajiamme?

    Mukaanotolla tarkoitettiin lausetta: "Lilsätään vielä Itä-Karjalassa tapetut n. 4500 siviiliä." (venäläisiä).

    Lue keskustelu ennen kuin kommentoit.

    Äänestä

"Olisikohan herrojen mielestä poliittisesti epäkorrektia muistaa omalla valtakunnallisella muistomerkillä näissäkin sodissa kaatuneita sankarivainajiamme."

Ei tule sitä muistomerkkiä koskaan. Suomi on suomettunut ja sellainen muistomerkki muistuttaisi ikävällä tavalla lännen harjoittamasta sorrosta. Eihän se sellainen sovi koska olisi vastoin virallista oppia.

Äänestä
  • "Ei tule sitä muistomerkkiä koskaan"

    Sinun iloksesi niitä on tullut jo monta:-D

    Äänestä

>>Olisikohan herrojen mielestä poliittisesti epäkorrektia muistaa omalla valtakunnallisella muistomerkillä näissäkin sodissa kaatuneita sankarivainajiamme.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Naakanketale kirjoitti:

Toukokuun 3. sunnuntai vietämme kaatuneitten muistopäivää. Yleensä tuo päivä käsitetään päiväksi jolloin muistellaan vain Talvi- ja Jatkosodassa kaatuneita eli siitä on oikeastaan kehitetty vihanpäivä itänaapuria kohtaan.

Olisikohan aika ottaa muistoihin mukaan ne varmaan pitkästi yli 100 000 miestä, jotka Ruotsin sotahullut kuninkaat veivät pienestä ja köyhästä kansastamme kaatumaan Euroopan sotakentille ja itärallemme ja joiden luut ovat vuosisatoja sitten maatuneet mullaksi tuntemattomissa joukkohaudoissaan. Ne sodathan eivät hyödyttäneet Suomea mitenkään, tosin eivät paljon Ruotsiakaan. Sotasaaliit olivat lähinnä arvometalleja, taidetta yms. Tukholman palatsien rakentamiseen ja kaunistukseen.

Olisikohan herrojen mielestä poliittisesti epäkorrektia muistaa omalla valtakunnallisella muistomerkillä näissäkin sodissa kaatuneita sankarivainajiamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu