Pelko on keino alistaa.

Neo-Kapinallinen

Yksi asia pitää meidät loppujen lopuksi alistettuina. Todellakin, vain yksi asia. Sen nimi on PELKO.

Miksi noudatat jotain lakia joka on mielestäsi väärä? Todennäköisesti sen vuoksi että pelkäät mitä tapahtuu jos rikot lakia. Pelkäät rangaistusta ja väkivaltaa. Et halua ottaa sitä riskiä että saisit rangaistuksen. Näin ollen noudatat lakia yhä.

Meidät opetetaan myös pelkäämään sitä että olisimme eri mieltä kuin auktoriteetit. Koulussa lapset opetetaan häpeämään jos he vastaavat kysymyksiin opetussuunnitelman ja koulukirjojen vastaisesti. Jos lapsi saa huonoja arvosanoja, niin on hän "huono", vaikkei sitä suoraan hänelle sanottaisikaan. Tämä on henkistä väkivaltaa. Mutta Suomessa on oikein oppivelvollisuus, mikä pakottaa vanhemmat antamaan lapsensa koulutusjärjestelmälle joka opettaa lapset periaatteessa pelkäämään omia mielipiteitään ja pitämään niitä lähtökohtaisesti väärinä.

Pelkäämme myös uusia asioita. Tämä johtuu pääosin uutisista. Sillä uutisethan ovat aina huonoja! Valtavirran uutisointi on täynnä uhkakuvia. Toki ne ovat useimmiten todellisiakin, mutta uutiset esittävät meille asiaan niin että emme itse voi uhkaaville asioille mitään, vaan ainoa mitä voimme tehdä, on luottaa sokeasti politiikkoihin. Meille jää vain pelko. Ja juuri pelon vuoksi ihmiset haluavat sitten vahvoja, totalitaristisia valtioita ja diktaattoreita "suojelemaan" heitä...

Media onkin keskeinen asia mikä opettaa meille pelkoa. Pelkoa itseämme ja muita kohtaan. Pelkäävä ihminen on kyvytön ja häntä voi alistaa miten vaan.

Miten vastustaa tätä pelon propagandaa? No ensinnäkin, sammuttamalla TV:n ja heittämällä Iltasanomat roskiin. Irrota itsesi siitä propagandasta jolla aivosi täytetään! Hanki tilalle jotain muita, itsenäisiä sekä vaihtoehtoisia uutislähteitä. Etsi vaikka netin välityksellä muita ihmisiä jotka jakavat mielipiteesi.

Seuraavaksi, opettele elämään NYT! Älä murehdi turhia, katsele ympärillesi ja pohdi että mitä voit tehdä parantaaksesi itsesi ja läheistesi asioita. Opettele hyödyllisiä taitoja ja pidä kuntoa yllä.

Ja hyväksy muutokset! Myös ne muutokset jotka eivät ole miellyttävimpiä. Mutta jos kohtaat muutokset avoimesti ja valppaana, niin selviät niistä ja ne opettavat sinua. Aina voit suhtautua kaikkeen joko negatiivisesti taikka positiivisesti. Ihmiset selviävät pahoistakin asioista (mieti vaikka niitä jotka selvisivät Natsi-Saksan tuhoamisleireiltä tai sodista). Pelkopropagandan yksi keino on myös se, että se uskottelee ihmisten olevan heikkoja. Todellisuudessa olet paljon vahvempi! Sinun pitää vaan muistaa se.

1

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

        Missä meni pieleen?
        Ikävä
        138
        1329
      2. Kauhavan häiriköijistä

        Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
        Kauhava
        38
        899
      3. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        30
        633
      4. Auto ajoi päälle?

        Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
        Kuusankoski
        14
        600
      5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

        Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
        Ikävä
        46
        597
      6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

        Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
        Kauhava
        26
        578
      7. Ajatteletko ollenkaan minua

        Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
        Ikävä
        30
        547
      8. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        25
        545
      9. Sama ransetti taas!

        Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
        Hyrynsalmi
        17
        543
      10. Viimeinen lankafest

        Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
        Puolanka
        17
        513
      Aihe