Appivanhemmat lesken kimpussa

Ja höpö höpö!!!

Mitä eroa on, jos kirjoittaja on 50 vuotias miniä tai 30 vuotias? Aloittaja on leski, jolla on oma kotinsa.
Moitit toisen myötäelämisen taitoja, joita leski tulisi tarvitsemaan elämänsä aikana.
Et tainnut lukea aloitusta ajatuksella. Juuri nythän hän kaipaisi myötätuntoisia ihmisiä, mutta joutuu elämään ahdistavassa ilmapiirissä.

En suosittelisi jäämistä entiseen asuntoon. Appivanhemmat hamuavat itselleen tilanteesta jotain.

Independent * kirjoitti:

Mitä eroa on, jos kirjoittaja on 50 vuotias miniä tai 30 vuotias? Aloittaja on leski, jolla on oma kotinsa.
Moitit toisen myötäelämisen taitoja, joita leski tulisi tarvitsemaan elämänsä aikana.
Et tainnut lukea aloitusta ajatuksella. Juuri nythän hän kaipaisi myötätuntoisia ihmisiä, mutta joutuu elämään ahdistavassa ilmapiirissä.

En suosittelisi jäämistä entiseen asuntoon. Appivanhemmat hamuavat itselleen tilanteesta jotain.

Lue lisää

Tämä kirjoittaja taisi olla vain sarkastinen ja hänen pointtinsa oli siinä, että samanlaista asennetta ei sallittaisi 30:ltä. Eli pitäisi vain niellä huono käytös appivanhempien puolelta.

Onpas yksisuuntaista... siis miniän täytyy vain sietää silmille hyppiminen, vaikka itse on kesken surutyönsä joutunut jopa lähtemään muualle asumaan, että saa edes vähän rauhaa?

Mielestäni tuo menee jo yli kaikkien rajojen.

Vaikka appelat ovatkin menettäneet poikansa, täytyy sentään voida vaatia normaaleja käytöstapoja. Ei heillä ole oikeutta kiusata leskeksi jäänyttä miniää oman surunsa verukkeella.

vai mitä kirjoitti:

Onpas yksisuuntaista... siis miniän täytyy vain sietää silmille hyppiminen, vaikka itse on kesken surutyönsä joutunut jopa lähtemään muualle asumaan, että saa edes vähän rauhaa?

Mielestäni tuo menee jo yli kaikkien rajojen.

Vaikka appelat ovatkin menettäneet poikansa, täytyy sentään voida vaatia normaaleja käytöstapoja. Ei heillä ole oikeutta kiusata leskeksi jäänyttä miniää oman surunsa verukkeella.

Lue lisää

Ei, ei, todellakaan en hyväksy kenenkään kiusaamista! En leskien, enkä appivanhempien.

Miniä on kokenut appivanhempien käynnit kiusaamiseksi. Emme kukaan täällä tiedä mitalin toista puolta, ovatko surussaan uivat appivanhemmat itse tarkoittaneet tai tajunneet asiaa kiusaksi.
Emme tiedä taustoja, onko ko. talo ollut joskus appivanhempien omistuksessa ja siirtynyt pojalle...
onko leskeksi jääneellä lapsia... mitään ei siitäkään mainita.
Voi olla, että appelat ovat käyneet katsomassa lapsenlapsiaan.

Kovin suppealla tietämyksellä olemme antamassa "lausuntoja", niin minä kuin sinäkin. Voimme peräti olla molemmat väärässä, tai minä olla täysin hakoteillä. Alkup. ei näytä valottavan taustoja.

Ed. kirjoituksella halusin tuoda esiin, että yhteinen suru on jäänyt surematta.
Tiedän tuttavapiirissäni tapauksen, jolloin anopin ja miniän suhteet lähenivät, kun toiselta kuoli poika ja toiselta aviomies. Yhdessä käyvät haudalla ja suvun juhlissa.
Anoppi on hyväksynyt miniän uuden miesystävän, ja käyvät vierailulla. Anoppi kokee, että elämän on jatkuttava, eikä hän ole jäänyt yksinäiseksi pojan kuolemasta huolimatta.
Tällainen järjestely vaatii molemmilta joustavuutta ja rakkautta.

Kenelläkään ei ole velvollisuutta sietää sitä, että poissaollessa joku tulee omilla avaimillaan tutkimaan paikkoja.
Eipä silti, että se olisi sen sallittavampaa, vaikka olisi itse kotona.
Toisen elämään ei saa puuttua. Väkisin toisen kotiin tunkeminen ei ole koskaan oikein.

Se ei ole suruprosessia, se on toisen elämänpiiriin tunkeutumista ja huonoa käytöstä.
Ei ole mitään oikeutta sanoa, että tämä on kuolleen pojan koti. Kuolleella ei ole mitään laillisia oikeuksia, sillä arkkupaidassa ei ole taskuja.
Perunkirjoitus tehdään ja perintö jaetaan. Jos vanhemmat ovat jotain perimässä, niin se on hoidettava lain mukaan eikä marjapensaita syynäämällä.

Surua ei voi pakolla jakaa. Katkeruus saattaa vain jäädä pysyväksi tunteeksi, jos joutuu ahdistelun kohteeksi.

Voi ei mitä piinaajia. Ei ihan normaalia touhua. Todellakin vaikuttaa siltä, että heitä vituttaa, että sinä olet perinyt miehesi. Tietysti taustalla on varmaan jotain muutakin. Voimia sinulle, koita jaksaa. Oikea ja ainoa ratkaisu varmaankin muuttaa pois tuollaisten läheisyydestä. Muuttaisin ehkä tilanteessasi kaikki yhteystietonikin salaisiksi. Kaiken varalta.

Meitä on moneksi kirjoitti:

Voi ei mitä piinaajia. Ei ihan normaalia touhua. Todellakin vaikuttaa siltä, että heitä vituttaa, että sinä olet perinyt miehesi. Tietysti taustalla on varmaan jotain muutakin. Voimia sinulle, koita jaksaa. Oikea ja ainoa ratkaisu varmaankin muuttaa pois tuollaisten läheisyydestä. Muuttaisin ehkä tilanteessasi kaikki yhteystietonikin salaisiksi. Kaiken varalta.

Lue lisää

Älä nyt ainakaan heille myy mitään, jos jotain päätät myydä. He ansaitsisivat kaltaisensa naapurit, todellakin.

Anteeeks? siis kuka sinua on täällä moittinut? Nimim. Huvittunut 100% ainoastaan kirjoitti viestin jossa leikittiin että JOS olisit 30-v, niin olisit saanut moittivia vastauksia.( Toisn pari kirjoittajaa ei tajunnut sitä)
Nythän ei missään vaiheessa tätä moittimista ollut. Lukuunottamattaa näitä kahta ei-sarkasmin tajuajaa.
Kaikki kirjoittajat olivat puolellasi ja tarjosipa monet oikeita käytännön neuvojakin.
Tottakai voitat sen pelin voitat sinä.
Olemme kaikki sinun puolellasi. Mutta muista että voit ihan aikuisten oikeesti kieltää ap.vanhempiasi tulemasta ovellesi tai tontillesi.
MIkä sinua estää? Kerro se meille niin ymmärrämme ehkä paremmin.

Kerronpa oman tarinani.

Puolisoni kuoli 9 vuotta sitten.
Vähänsama tilanne, en pahemmin välittänyt appivanhemmista.
Alussa tuntui että kyllähän tämä.
Jo parin viikon jälkeen anoppi hätäili että puolisoni vaatteet ja tavarat pitää käydä läpi ja minun pitää pikaisesti lähteä työmaille (yrittäjä kun olin).
Aamulla heräsin kolinaan kun anoppi nuohosi kaappeja jne.
Mainittakoon että aiemmin ei juuri ollut tekemisissä.
Myös nuorinta lastani alettiin aivopesemään, appivanhemmilla olisi parempi asua jne.
Ilmoitin että meille ei ole enään asiaa ja nuorimmaisen yökyläilyt loppuvat.
Sitten alkoi toisenlainen painostus, kylillä alettiin puhua että olen huono vanhempi, levitettiin kaikenlaisia juttuja, nuorimmaiselle luvattiin etelänmatkaa appivanhempien kanssa jos minä vain suostun (siis ensin lapselle tieto ja sitten minä olen se paha joka kieltää).
Tilanne meni totaaliseen yhteydenottokieltoon.

Yritin vielä sosialitoimen kanssa järjestää että lapsillani olisi 2 mummia ja pappaa.
Tilaisuudessa hän ei hyväksynyt tosiasiaa että minä päätän perheen asioista niinkuin olin päättänyt siihenkin asti.
Myös lasteni tapaaminen minun valvonnassa ei kelvannut vaan jätti kokonaan tapaamatta.
Appiukolle olisin antanut vapaammat oikeudet.

Nyt 9 vuotta myöhemmin appi on jo kuollut ja anoppi kiukuttelee kun kukaan ei välitä hänestä.

Lapsille olen antanut vapaat kädet tehdä mumminsa kanssa mitä haluavat mutta kun ahne yritti varastaa lapsieni perinnöt niin eipä lapsia kiinnosta edes puhua mummin kanssa.

Aloittajalle vinkki, katkaise kaikki välit heti.
Tee selväksi että appivanhemmilla ei ole mitään asiaa taloosi tai teet ilmotuksen kotirauhan häirinnästä.
Kiellä myös puhelut samalla verukkeella, nykyään myös tekstiviestit luetaan häiriköinniksi joten kiellä nekin.

Sulla ei ole edes moraalista velvollisuutta pitää mitään yhteyttä appivanhempiisi jos he eivät älyä kunnioittaa sinun omaa rauhaa ja tahtoasi.

Ps. mulla on nykyään oikeastaan 2 uutta anoppia (uuden kumppanin äiti sekä kumppanini edesmenneen puolison äiti) ja tulen heidän kanssa 100 kertaa paremmin toimeen kuin tuon 1. kanssa.

Ymmärrän hyvin. kirjoitti:

Kerronpa oman tarinani.

Puolisoni kuoli 9 vuotta sitten.
Vähänsama tilanne, en pahemmin välittänyt appivanhemmista.
Alussa tuntui että kyllähän tämä.
Jo parin viikon jälkeen anoppi hätäili että puolisoni vaatteet ja tavarat pitää käydä läpi ja minun pitää pikaisesti lähteä työmaille (yrittäjä kun olin).
Aamulla heräsin kolinaan kun anoppi nuohosi kaappeja jne.
Mainittakoon että aiemmin ei juuri ollut tekemisissä.
Myös nuorinta lastani alettiin aivopesemään, appivanhemmilla olisi parempi asua jne.
Ilmoitin että meille ei ole enään asiaa ja nuorimmaisen yökyläilyt loppuvat.
Sitten alkoi toisenlainen painostus, kylillä alettiin puhua että olen huono vanhempi, levitettiin kaikenlaisia juttuja, nuorimmaiselle luvattiin etelänmatkaa appivanhempien kanssa jos minä vain suostun (siis ensin lapselle tieto ja sitten minä olen se paha joka kieltää).
Tilanne meni totaaliseen yhteydenottokieltoon.

Yritin vielä sosialitoimen kanssa järjestää että lapsillani olisi 2 mummia ja pappaa.
Tilaisuudessa hän ei hyväksynyt tosiasiaa että minä päätän perheen asioista niinkuin olin päättänyt siihenkin asti.
Myös lasteni tapaaminen minun valvonnassa ei kelvannut vaan jätti kokonaan tapaamatta.
Appiukolle olisin antanut vapaammat oikeudet.

Nyt 9 vuotta myöhemmin appi on jo kuollut ja anoppi kiukuttelee kun kukaan ei välitä hänestä.

Lapsille olen antanut vapaat kädet tehdä mumminsa kanssa mitä haluavat mutta kun ahne yritti varastaa lapsieni perinnöt niin eipä lapsia kiinnosta edes puhua mummin kanssa.

Aloittajalle vinkki, katkaise kaikki välit heti.
Tee selväksi että appivanhemmilla ei ole mitään asiaa taloosi tai teet ilmotuksen kotirauhan häirinnästä.
Kiellä myös puhelut samalla verukkeella, nykyään myös tekstiviestit luetaan häiriköinniksi joten kiellä nekin.

Sulla ei ole edes moraalista velvollisuutta pitää mitään yhteyttä appivanhempiisi jos he eivät älyä kunnioittaa sinun omaa rauhaa ja tahtoasi.

Ps. mulla on nykyään oikeastaan 2 uutta anoppia (uuden kumppanin äiti sekä kumppanini edesmenneen puolison äiti) ja tulen heidän kanssa 100 kertaa paremmin toimeen kuin tuon 1. kanssa.

Lue lisää

Satuin palstalle pitkästä aikaa ja näin tarinasi. Olen laittanut heille täydellisen porttikiellon tontilleni ja vaihtanut lukot. Siitä huolimatta pihalleni tultiin muutama viikko sitten huutamaan että kaikki on minun syytäni, kun pyysin tarkentamaan huuto vaan yltyi. Pyysin poistumaan píhaltani, koska en enää jaksanut kuunnella ja seuraavaksi olisin soittanut varmaankin poliisit paikalle. En tiedä kehtaisiko tätä edes kertoa, mutta nykyään apen viimeisin idea on ajella kotini ohi useita kertoja päivässä, vaan nähdäkseen mitä täällä tapahtuu ja ketä täällä vierailee. Viikonloppuisin olen viettänyt täällä aikaa vieraitteni kanssa ja kyllä heille on nauru maittanut, kun ovat laskeneet niitä ohiajoja. Toki ovat ymmärtäneet, että minulle se tuottaa tuskaa vaikka kyllä minäkin olen asialle jo alkanut nauraa. Ikävää että heidän surutyönsä on jäänyt sille tasolle että etsitään syyllistä ja minusta levitellään perättömiä valheita.

Tarkoitat varmaankin hyvää, mutta et tunnu tajuavan, että sopu hinnalla millä hyvänsä voi olla yhtä suuri karhunpalvelus kuin riidanhaastaminenkin. Liiallinen ymmärtäminen ja tuulesta temmatut arvailut appivanhempien suuresta surusta eivät auta ketään. "Onko mitään yhteistä hyvää sinulla ja appivanhemmillasi?" Etkö ymmärrä, että joskus on myös hyvä lakata etsimästä yhteistä hyvää ja aloittaja on jo päätöksensä tehnyt?

Jokaisella on oikeus olla elämässään tekemisissä niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa haluaa olla tekemissä. Yksipuolisella päätösellä ei voi olla kenenkään ystäväkään ja velvoittaa mihinkään, vastavuoroinen huomaavaisuus on kaikissa ihmissuhteissa tärkeä periaate. Jos kotirauhaa ei kunnioiteta selväsanaisista pyynnöistä huolimatta, osoittaa se muutakin kuin sosiaalista sokeutta tai vanhuutta. Kirjoittaja kertoi, ettei ole ennenkään käynyt appivanhempien luona kuin pakosta, joten tuskin epäkunnioittava käyttäytyminen on surusta syntynyt. Jos ihmissuhde tuottaa vain pahaa mieltä, kenenkään ei tarvitse sellaista ihmissuhdetta ylläpitää.