Urpilainen sai SDP-puolueeltansa nenilleen

Urpilainen on uhonnut ministerikierrätyksestänsä jo 2 vuoden ajan, että varmana kierrätetään. Ja hänellä puheenjohtajana on viimeinen valta yksinään määrätä kuka lähtee ja kuka saa jäädä.

Mutta eipä ollutkaan. Nyt on Urpa laitettu ruotuun. Demarien puoluehallitus päätti että mitään kierrätystä ei tapahdu, eikä esitys ole edes kokouslistallakaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013051617026852_uu.shtml

Lienee taustalla Eero Heinäluoman ja Tuomiojan taustajoukot junailleet tällaisen äkkikäänteen asiassa.

-Opettaja Urpilaiselle on nyt annettuna 1 vakava varoitus.
-Toisesta vakavasta varoituksesta lentää pellolle.
14121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tuomioja Erkki istuu koko nelivuotiskautensa loppuun saakka.

Mutta EU-palavereissa kotimaan asioiden hoitoa paljon mieluummin viihtyvä kokoomusrouva ja opettaja Urpilainen ei istu omaansa loppuun saakka.

Äänestä
  • Totta, voi olla,että blondi haukkas liikaa, on esiintynyt liian ylimielisenä ilmeisesti seura tekee kaltaisekseen.

    Tavallisen opettajan ei pitäisi liikaa ylpistyä,, varsinkaan kun ei ole huomannut, että typsyä viedään kun pässiä narussa.

    Kun opettaja on tehnyt se mitä vaadittiiin, niin typsy SAA MENNÄ.

    Äänestä

  • kerran marjassa kirjoitti:

    Totta, voi olla,että blondi haukkas liikaa, on esiintynyt liian ylimielisenä ilmeisesti seura tekee kaltaisekseen.

    Tavallisen opettajan ei pitäisi liikaa ylpistyä,, varsinkaan kun ei ole huomannut, että typsyä viedään kun pässiä narussa.

    Kun opettaja on tehnyt se mitä vaadittiiin, niin typsy SAA MENNÄ.

    On haukannut pullaa ja läskisoosia saavikaupalla.

    Äänestä

Voiko sitä Tuomiojaa päästää ulkomaille, kun sillä reppanalla ei oo ees omaa yhdistelmäkorttia. Sen takiaTuomioja on höylänny ulkoministeriön korttia mm. Nykissä YK.n kokouksessa, kun on tehny mieli jotain kivaa minibaarikaapista ja muutenkin eki höylänny sitä korttia holtittomasti - onneksi rahat on peritty takaisin tämmöseltä eläkeukolta.

Äänestä
  • Ei Erkki osaa hoitaa edes omia pankkiasioitaan, muistaakseni oli jossain takavuosien akkalehdissä että vaimo hoitaa, Erkki taas hoitaa ja hoitaa nämä suuret linjat kuten talouden tulot, muista ei niin niin väliä.

    Äänestä

Tuomio-oja on tietenkin normaali, kymmenien virkavuosien aikana urautunut demarikonna. Höyläilee virkakorttiansa aika huolettomasti niin omiin menoihin kuin kaveriensakin drinkkien ja suolapähkinöiden kuittailuihin.

Erkin etuna on että hänellä on takanaan n. 15% ..20% luokkaa oleva tukijakunta, läpi koko demarikentän. Jostain syystä tämä vanha 70-lukulainen väki tukee omaa Erkkiänsä niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Tuki on ja pysyy.

Erkin ylitse ei niin vaan kävellä, sen puoluehallituskin nyt kantapään kautta Kokkolan maisteri Urpilaiselle opetti.

Äänestä

Mikä SDP-puolue? SDP tarkoittaa sosiaalidemokraattista puoluetta. Eli ei mitään järkeä kirjoittaa "sosiaalidemokraattinen puolue-puolue" eli "SDP-puolue"!

Äänestä

Kansa saisi katsoa, että keitä se äänestää jatkoon. Meinaan vain, että Kokoomus lakkautti kansanedustajien sopeutumiseläkkeen, mutta se ei vielä koske nyt istuvia, eli kannattaa pudottaa sellaiset ensimmäisen kauden edustajat joille ei halua sopeutumiseläkettä.
Itsellä mielessä Arhinmäki ministerineläkkeineen, mutta on sielä monta muutakin joka puolueesta.

Urpilainen tulee palkkansa saamaan, vaikka "paha" onkin. Puolue on hänen johdollaan hävinnyt jokaisissa vaaleissa.
Verrattakoon, että Kokoomus on voittanut jokaisissa vaaleissa Kataisen aikana.

Äänestä

Urpilainen on yhtä ylimielinen kuin Kiviniemi aikanaan!

Äänestä

" Urpilainen on yhtä ylimielinen kuin Kiviniemi aikanaan! "

Tätä kohtaa en ymmärrä. Miksi ihmeessä gallupien mukaan kansalaiset äänestävät taaskin sitä samaa Kiviniemi-Kepua suurimmaksi puolueeksi?

Juuri 2011-vaaleissa Urpilainen sai kannatusta koska haluttiin saada koppava Kiviniemi ja Keskustapuolue tipahtamaan kuolevaisten joukkoon.

Nyt samaa koppavaa Kepulaisuutta halutaankin takaisin. Puolueen keulahahmona on Sipilä, mutta Kepu ei ole minnekään kadonnut.

Sipilä taas on täydellinen kysymysmerkki. Hänen lepsuilustansa ei ota mitään selvää, että mitä asioita ja seikkoja hän ja Kepu pitävät esim. EU-asioissa ylikäymättöminä.

Äänestä

>> Eli ei mitään järkeä kirjoittaa "sosiaalidemokraattinen puolue-puolue" eli "SDP-puolue"!

No tuota ensin mainittua pitkitettyä jankutusta nyt kukaan ei viitsi netissä kirjoittaa. Saatikka että joku toinen viitsisi sen pitkän Sosialidemokraatti -lätinän vielä lukea.

"SDP-puolue" tarkoittaa puolueen johtoväkeä. Eli lähinnä puoluehallitusta ja puoluevaltuustoa. http://www.sdp.fi/fi/sdpn-organisaatio
Se ei siis tarkoita koko puoluekenttää, rivijäsenistöön saakka, vaan ylätason puoluejohtoa.

Juurti tältä tasolta, SDP-puolueen tasolta, siltä nyt tulee vastakritiikkiä Urpilaisen ministerikierrätyksen haluamisille.

Äänestä

Demarit ovat maamm epahin syöpä.

Äänestä

Ylimielinen leuhka sai mitä pitikin.
Keskittyy nyt oman vaalipiirin asioihin = yrittää järjestää niin että äänet riittäisivät edes uudelleenvalintaan eduskuntavaaleissa , sekään ei onnisty TIPPUU.
Parhaat onnittelut .
Suomen rahat vei Kreikkaan ja salaisia sopimuksia , surkeaa surkeaa.

Äänestä

No aivan sama en koskaan äänestä sossuja, kokkareita tai kepua. en myöskään vihreitä enkä vassareita ja mitä jääkään jäljelle, se onkin ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1. varoitus tuli nyt kirjoitti:

Urpilainen on uhonnut ministerikierrätyksestänsä jo 2 vuoden ajan, että varmana kierrätetään. Ja hänellä puheenjohtajana on viimeinen valta yksinään määrätä kuka lähtee ja kuka saa jäädä.

Mutta eipä ollutkaan. Nyt on Urpa laitettu ruotuun. Demarien puoluehallitus päätti että mitään kierrätystä ei tapahdu, eikä esitys ole edes kokouslistallakaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013051617026852_uu.shtml

Lienee taustalla Eero Heinäluoman ja Tuomiojan taustajoukot junailleet tällaisen äkkikäänteen asiassa.

-Opettaja Urpilaiselle on nyt annettuna 1 vakava varoitus.
-Toisesta vakavasta varoituksesta lentää pellolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu