Jos joku ei ymmärrä ruotsin kieltä, niin minä voin lyhyesti tiivistää suomeksi mitä Olof Palme tuossa kertoo.
Palme sanoo aluksi, että hän voi vastata Fälldin (Ruotsin keskustapuolueen tulolloinen puheenjohtaja) on kysynyt, onko Palme sosialisti, johon Palme toteaa, että kyllä hän on demokraattinen sosialisti jatkaen kertomalla esimerkkejä siitä, miten hän on nähnyt nuoruudessaan laaditun listan, joka oli natsien laatima ja jossa oli sosialidemokraattien nimiä, kuten Willy Brandtin jne.
Palme myös kertoo, miten Per Albin Hansson (toimi Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen johtajana 1930- ja 1940-luvuilla) ja Hanssonia seurannut Tage Erlander (oli valtiopäiväedustaja 1932–1973, Ruotsin pääministeri ja sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja 1946–1969) rakensivat Ruotsalaista ”kansankotia”.
Palme kertoo oppineensa edeltäjältään Erlanderilta ”ihmisyyttä” (lue sosialidemokratiaa) jne.
Edelleen Palme toteaa, että hän ei kannata porvareitten tavoin yhteiskuntaa, jossa köyhät köyhtymistään köyhtyisivät ja rikkaat rikastumistaan rikastuvat.
Lopuksi Olof Palme kysyy IVALLISESTI, että mikä oikein on Fälldin (siis mikä on se keskustapuolueen puheenjohtaja Thorbjörn Fälldin, joka oli kysynyt, onko Palme sosialisti)?
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat