Hevosen hoito!

omaheppaeivielä

Mitä kaikkea itsehoito tallin juttuihin kuuluu. haluaisin sellaisen, jaksan herätä aamulla klo 5, ja nokkua tallilla ilta kymmeneen saakka. Kertokaa ihan tarkat ohjeet, niin että milloin voisi lähteä esim kotiin syömään tai tekemään läksyt...
:D

10

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos jatkuvasti aikoisit tehdä tuollaisia päiviä, väsyisit väistämättä ennemmin tai myöhemmin. Ajattele asiaa sen mukaan miten koulupäiväsi sallivat/vaativat. Siihen tapaan, että ennen kouluun lähtöä ruokit hevosen, tarkistat että se on kaikin puolin kunnossa, ja sään salliessa viet tarhaan (paljonko tähän menee aikaa, riippuu sinusta itsestäsi). Talvisin, jos on kovin kylmä, sen voi jättää sisällekin. Hevonenkaan ei viihdy ulkona kurjalla säällä, vaikka olisi miten loimitettu.
      Kun tulet koulusta, annat päiväruuan ja siivoat karsinan. Ruuan voi antaa sisälle tai ulos, mikä itseä enemmän miellyttää. Jos tuot hevosen sisälle syömään, karsina kannattaa siivota ensin. Huonolla säällä tietysti mieluummin sisälle. Jos hevonen on kotitallissa, sinulla olisi hyvä tilaisuus käydä syömässä ja tehdä läksyt kun karsina on siivottu - säästäisi aikaa illalla. Jos taas hevonen on jollain muulla tallilla, voit syödä eväitä, ja läksytkin voi tehdä siellä. Lapsena minä tein useinkin läksyni tallilla, enkä ollut ainoa.

      Kun hevonen on sulatellut ruokaansa pari tuntia, sen voi liikuttaa. Tietenkin harjauksen ja kavioiden putsaukset yms mukaanluettuna mennen tullen. Samalla näet (jälleen) ettei se ole saanut haavoja tms tarhassa ollessaan ja ratsastuksen aikana. Liikutuksen jälkeen kun hevonen on huollettu ja laitettu talliin tai tarhaan tilanteesta riippuen, seuraa varustehuolto, eli pyyhkäiset hien ja kuran pois suitsista ja satulasta ja tarkistat että ne ovat kunnossa. Ettei niihin ole tullut esim kulumia jotka voisivat hiertää hevosta. Heti liikutuksen jälkeen ei ole hyvä antaa ruokaa. Vettä voi antaa normaalisti, mutta sen on oltava LÄMMINTÄ! Kylmä vesi kuumissaan olevalle hevoselle voi aiheuttaa ns kylmänähkyn.

      Sen jälkeen voit mennä kotiin siihen asti että tulee iltaruokinnan aika. Miten hevosen ruokkiikin, ruokinnat kannattaa jakaa mahdollisimman tasaisille väleille. Esim aamuruoka kuudelta, päiväheinät kahdelta ja iltaruoka kahdeksalta. Ei ole niin pikkutarkkaa. Illalla kannattaa antaa enemmän heinää kuin muilla aterioilla, niin hevoselle ei tule nälkä pitkän yön aikana.

    • omaheppaeivielä

      Wau, miten kovaa työtä tuo onkaan :D kyllä minä kestän sen:) ja tietysti jos kaverin kanssa otan itsehoitotallin niin se on helpompaa, vai? onko täyshoitotalli halvempaa kuin itsehoitotalli ? mitä kuluihin kuuluu yms. :)

    • katherine

      Täysihoitotalli on kalliimpi kuin itsehoitotalli, mutta EHDOTTOMASTI ensimmäinen hevonen kannattaa viedä täysihoitotalliin. Jo täysihoitotallissa hepan pito vie aikaa ja moni siihen kyllästyykin, ei koululaisella oo niin paljon aikaa että olisi järkeä itsehoitotallissa hevosta pitää.
      (ellei sitten vanhemmat/ muu perhe ole kiinnstuneet hevosista ja pystyisivät myös hoitamaan). Kimppahevonen ei yleensä kannata, varsinkaan nuorena.

      Eipä noita itsehoitotalleja paljoa olekaan, koska hyvin harvalla niihin on aikaa.

      Täysihoitoon kuuluu yleensä ruokinta, loimitus, tarhaus, karsinan siivous ja yleensä kuivikkeet, heinät ja kaura ( joskus kivennäiset, suola ja mahdollisesti joku muu väkirehu).
      Eli tallill tarvitsee käydä vain kerran päivässä liikuttamassa hevonen.

    • omaheppaeivielä

      Ajattelin itse tätä vasta silloin kun olen 18v, mutta silloin sehän olisi iha tyhmää jos ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin ratsastaa.. :O

    • Ei se hevosen omistaminen mitään leikkimistä olekaan. :)

      Täysihoitotallissa ei todellakaan tarvitse juuri muuta kuin hoitaa hevosen liikutus. Siellä ei opi hoitamaan hevosta täysipainoisesti, koska talli tekee suurimman osan työstä. Sen takia en varauksetta allekirjoita sitä, että täysihoitotalli olisi ehdoton ensimmäiselle hevoselle. Se, ettei kotona olisi muita hevosihmisiä, ei ole suora este hevosen ottamiselle. Talli kuin talli, siellä on aina porukkaa jolta voi pyytää apua kun sitä tarvitsee, ja siellä on myös helpompi ajoittaa esim ruokinnat sen mukaan mikä itselle sopii.

      Hoidon kannalta yleisesti täysihoitotalli on helpompi juuri siksi, että se on niin huoleton (mistä syystä se myös maksaa enemmän). Riittää kun liikuttaa hevosen, muusta ei tarvitse huolehtia (paitsi tietysti hevosen varusteet). Toisaalta itsehoitotalli on helpompi sikäli, että aikatauluja on helpompi junailla oman maun mukaan. Eli käytännössä se kumpi on helpompi, riippuu siitä, miltä kannalta asiaa ajattelee.

      Mutta se on kyllä totta, että tallilla kuluu todella paljon aikaa, itsehoitotallilla vielä enemmän kuin täysihoitopaikassa. Siinä ei jää paljonkaan aikaa kavereille tai matkailulle, kun joskus pitäisi levätäkin, ja rahat tuntuvat olevan aina lopussa. Joudut luopumaan paljosta, jos saat oman hevosen. Mutta toisaalta... Se Oma on sen kaiken arvoinen!

    • omaheppaeivielä

      HYVÄLLÄ SÄÄLLÄ
      1. klo 7:00 aamukaurat
      2.Klo 15:00 tarhaan päiväheinät
      3.Karsinan siivous,sillä välin kun on tarhassa klo:15:00-15:20
      >Läksyt 15:30-16:00
      4.Klo:16:30 hevonen kuntoon.
      5.Klo 17:00 Ratsastus
      6.18:00-18:30 Hevosen laitto pois ja lämmintä vettä.
      7.Karsinan putsaus klo: 18:30-18:50
      >Tarkista varusteet ja pyyhkäiset liat ja kurat suojista,suitsista ja satulasta 18:50-19:00
      8.Anna iltaruuat klo:19:00

      HUONOLLA SÄÄLLÄ
      1. Aamuruuat klo:7:00
      2.Klo 15:00 päiväheinät
      3.Karsinan siivous:15:00-15:20
      >Läksyt 15:20-16:00
      4.Klo:16:30 hevonen kuntoon.
      5.Klo 17:00 Ratsastus
      6.18:00-18:30 Hevosen laitto pois ja lämmintä vettä.
      7.Karsinan putsaus klo: 18:30-18:50
      >Tarkista varusteet ja pyyhkäiset liat ja kurat suojista,suitsista ja satulasta 18:50-19:00
      8.Anna iltaruuat klo:19:00

      Olisiko tämä siis se itsehoitotallin rutiini? :)
      Ja vaikka on täyshoitotallissa niin saako siellä tehdä jotkut asiat itse eli, viedä tarhaan ja siivota karsina?

      • omaheppaeivielä

        Eli periaatteessa huonolla säällä hevonen ei pääse yhtään ulos paitsi liikutuksella?


    • Muutama asia:

      1. Hevosen tärkein ruoka on heinä. Sitä ei saa jättää pois aamuruuasta. Ruokinnassa kaurat ym koristukset ovat pelkkä lisuke, se ei saa olla pääasiallista ruokaa millekään hevoseläimelle (sairastuu). Hyvällä säällä voit antaa kaurat (jos hevonen sitä tarvitsee) sisälle, ja viedä sen sitten ulos syömään aamuheiniä ennen kuin lähdet kouluun. Kesällä hevonen viihtyy ulkona paremmin viileällä, kun itikoita on vähemmän. Anna reilusti heinää aamuruuaksi, jos ruokintaväli päiväruokaan on noin pitkä.

      2. Tuolla aikataululla hevonen ei pääse hyvälläkään säällä ulos paljon sen enempää. Se sekoaa sukkiinsa ellei pääse ulos enempää kuin puolitoista tuntia tarhassa ja ratsastus. Sen on saatava olla ulkona mahdollisimman paljon. Huonot ilmat ovat asia erikseen, silloin ei heppakaan halua ulos, mutta hyvillä ilmoilla älä pidä sisällä noin paljon. Vie se ulos ennen kouluunlähtöä. Ja mikä on kenellekin huono sää? Pieni tihkusade ei hevosta häiritse, ja sillehän voi aina laittaa sadeloimen. Jos on kuuma päivä, ota sisälle syömään päiväheinät, niin saa vähän vilvoitella ennen ratsastusta.

      3. Et voi lähteä ratsastamaan noin pian päiväruuan jälkeen. Siltä menee ainakin tunnin verran saada syötyä, eikä täydellä vatsalla ole hyvä lähteä liikkeelle. Jos itse käyt syömässä ja lähdet sitten juoksemaan, vatsaasi alkaa sattua. Hevoselle käy aivan samoin. Ruokaa olisi hyvä sulatella pari tuntia ennen ratsastusta, eli jos ruoka on kolmelta, lähde ratsastamaan vasta kuuden aikoihin. Ei se nyt minuutin tarkkaa ole, mutta puolitoista tuntia syömiseen ja sulatteluun on liian lyhyt aika. En suosittele.

      4. Karsina kannattaa siivota ennen ratsastusta, niin hevonen pääsee sitten puhtaaseen karsinaan lepäämään eikä sinun tarvitse alkaa siivota kun olet jo väsynyt ratsastuksen jäljiltä. Voit tehdä sen sillä välin kun hevonen syö päiväheiniään. Sen jälkeen sitten läksyt.

      5. Varusteet kannattaa huoltaa heti ratsastuksen jälkeen. Kura yms lähtee aika helposti, mutta hiki on viheliäistä putsata jos se ehtii kuivua.

      Tässä vaiheessa kello on luultavasti lähempänä kahdeksaa, joten anna iltaheinät ja mahdoliset kaurat. Iltaruuan voi antaa noin tunnin kuluttua ratsastuksesta, kun hevonen on ehtinyt jäähtyä.

      Huomautan myös, että sinulla on aika tiukka aikataulu. Todennäköisesti et pysty siinä pysymään, mutta voit pitää sitä tavoitteena.

      Ja kyllä, tämä aikataulu on itsehoitotallia varten. Täysihoitotallissa saa kait itsekin siivota karsinaa ja tarhata, mutta työntekijät hoitavat tarhaukset, ruokinnat ja karsinan siivoukset sellaiseen aikaan kun ihmiset ovat töissä ja koulussa, joten he ehtivät tehdä kaiken ennen kuin pääset tallille asti.

    • omaheppaeivielä

      Siis onko järkevää ottaa toisen kanssa ponin? Mitä pulmia siitä voi tulla?

    • Riippuu kaverista. Jos kaikki menee hyvin, yhteistyö on saumatonta eikä ongelmia tule.
      Mutta jos ei mene, voi tulla riitoja suunnilleen kaikesta mahdollisesta. Kuka maksaa mitäkin kuluja, kuinka hevosta pitäisi hoitaa tai kuka milloinkin on ratsastusvuorossa. Erimielisyyksiä voi tulla ruokinnasta, pitäisikö jotakin antaa enemmän vai vähemmän tai voiko yleensä antaa ollenkaan. Ja niin edelleen. Jos sukset menevät ristiin, on saman tekevää mitä tekee tai ei tee, se voi olla toisen mielestä väärin joka tapauksessa. Tai jos kummallakaan ei ole varaa pitää hevosta yksin ja sen takia se on hankittu kimpassa jonkun kanssa, miten käy jos toinen yhtäkkiä vaikka muuttaa toiselle paikkakunnalle tai ilmoittaa ettei enää haluakaan pitää hevosta yhdessä kenenkään kanssa. Hevosesta joutuu sitten luopumaan sekin joka haluaisi sen vielä pitää.

      Henkilökohtaisesti en ottaisi kimppahevosta edellämainituista syistä, mutta toisaalta tiedän kaveruksia joilla on ollut kimppahevosia jo vuosia ilman mitään ongelmia. Kumpi sitten painaa enemmän, toivo onnistuneesta yhteispelistä hevosen suhteen, vai riski siitä että jokin menee pieleen ja yhteistyö katkeaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1897
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1584
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1306
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1232
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1196
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1160
    Aihe