TOTUUS ELÄMÄSTÄ JA KUOLEMASTA

ELÄMÄ JA KUOLEMA
TOTUUS IHMISEN VAELLUKSESTA


Niin ihminen makaa, kuin hän petaa, niin on ihmiselle käyvä, kuin mille tielle hän astuu, niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa, sitä sanaa et sano, etkä sitä tekoa tee, mitä et edestäsi löydä, kaikella on seuraamuksensa, ihmiselläkin, niin hänen sanojen, kuin tekojen mukaan.

Kun ihminen syntyy tähän maailmaan, niin hän ei synny tänne elääkseen, vaan kuollakseen, sillä ihmisellä itsessään ei ole Elämää, vaan kuolema tekee hänessä työtään heti kun ihminen ensimmäisen kerran hengittää. Tämä siksi koska ihminen, lihallisen olemuksensa puolesta, on kuoleman oma ja määrätty lihansa puolesta katoamaan käytön kautta.

Niin kauan kun ihmisen lihallinen keho pystyy uusiutumaan solukoltaan, niin niin kauan hän pystyy olemaan lihallinen olemus joka odottaa tuhoutumistaan ajan täyttymisen kautta. Mutta kun ihmisen solujen uusiutuminen lakkaa, niin ihminen huomaa kuoleman työn omassa lihallisessa olemuksessaan ja hän huomaa lihallisen olemuksensa heikkenevän ja rappeutuvan päivä päivältä ja tunti tunnilta.

Myöskin hän huomaa sen kuinka voimaton hän on tuota rappeutumista vastaan. Hän voi kyllä peitellä tuon rappeutumisen aiheuttamia seuraamuksia, mutta hän ei voi estää niiden tapahtumista koska vain Elämä voisi sen tehdä ja aikaan saada, mutta ihminen ei sitä itsessään omaa vaan on sitä tyystin paitsi.

Kuolema, joka siis tekee ihmisessä työtään hänen syntymästään asti, on varustettu, ihmisen lihallista olemusta vastaan käymässään tuhotyössä, melkoisilla aseilla, joita ovat: Sairaudet, Tapaturmat, Onnettomuudet, Myrkylliset ja ihmisen lihalliselle olemukselle muuten vaaralliset aineet ja välineet, Peto-eläimet, Vaaralliset olosuhteet, Sodat, Murhaamisen ja Vahingontuottamisen halut ja himot, Nälkä, Jano, Puutostilat, Ahneus, Sorto, Itsekkyys, Vallanhalu, Saituus, Rakkaudettomuus, Välinpitämättömyys, Ilkeys, Armottomuus, Julmuus, Sadismi, eli kaikki se mikä tavalla taikka toisella, enemmässä - tai vähemmässämäärin on ihmistä heikentävää ja ihmisen Elämänhalua vähentävää.

Ihmisellä itsellään on kyllä vastaavat puolustusaseet noita kuoleman tuho-aseita vastaan, mutta vain nimelliset aseet, sillä vaikka ihminen kykenee taisteluun sairauksia ja myrkkyjä ja muita vaarallisia asioita vastaan tieteensä ja viisautensa aikaansaannoksilla, niin samalla ihminen itse lisää tuolle kuolemalle aseistusta, koska jokaista tieteen keksintöä pyrkii kuoleman tuottaja käyttämään ihmistä itseään vastaan tavalla taikka toisella.

Ihminen itse on hyvin suuressa määrin syyllinen siihen että kuolemalla on niin vahva ja voimakas ote ihmiseen, hänen lihalliseen olemukseensa, sillä voimakkaimmat aseet joilla kuolema taistelee ihmistä vastaan on ihmisen itse sille valmistamia ja hankkimia ja kaikista järjettömintä koko asiassa on se, että ihminen itse on valmis antamaan itsensä tuon kuoleman palvelukseen ja valmis itse levittämään kuolemaa ja tuhoa ympärilleen muiden kaltaistensa tuhoksi ja kuolemaksi kunnes itsekin joutuu itse tuon saman kokemaan omalla kohdallaan. Kukaan ei nimittäin koskaan ole jäänyt tänne virstanpylvääksi.

Kaikkein merkillisintä koko asiassa on se, että ihminen itse hakee, etsii ja tavoittelee kuolemattomuutta, eli hänen halunsa on elää iankaikkisesti ilman sairauksia, sotaa ja riitoja taikka vihollisuutta muiden kanssa, mutta tätä tavoitellessaan hän on valmis juuri lisäämään sotaa ja sairautta ja tuhoa sekä kaikkia sitä mikä juuri estää elämän saavuttamisen.

Tämän taas saa aikaan ihmisessä se, että ihminen on kyllä halukas ja himokas saamaan itselleen kaiken hyvän sekä ikuisen elämän mutta ei millään haluaisi kenenkään muun sitä saaman ellei tuo toinen ole valmis taipumaan hänen tahtoonsa ja kumartamaan ja palvelemaan ja kunnioittamaan juuri ja vain ja ainoastaan häntä ja alistumaan kaikessa juuri hänen tahtonsa ja ymmärryksensä ja viisautensa alamaisuuteen.

Ihmisellä kun on sellainen merkillinen taipumus luulla itsestään enemmän kuin luulla sopii ja pitää itseään kaikessa viisaampana ja täydellisempänä kuin mitä hän todellisuudessa on, sillä jos todellakin tarkastellaan ihmisen viisautta ja hänen oppineisuuttaan niin rehellisesti sanottuna ei ihmisen viisaus ole kuollutta kiveä suurempaa eikä hänen oppineisuutensa veden virtausta ihmeellisempää.

Jotta ihminen voisi saada muut ihmiset uskomaan ihmisen viisauteen, niin ihminen pyrkii kaikella tavalla todistamaan toisille kuinka viisas hän todella on ja niinpä ihminen kehitti itse itselleen viisautensa normit ja määritteli että ne normit jotka hän näin oli aikaan saanut ovat viisauden todellinen mitta ja kun sitten ihminen itse joka nuo normit oli keksinyt ja kehittänyt mittasi itse itsensä noilla keksimillään normeilla totesi täyttävänsä ne normit ja niin hän julisti itsensä viisaaksi.

Mieletöntä, mutta totta ihmisen kohdalla, sillä tyhmäkin tajuaa sen että jos ihminen itse mittaa itseään mitalla jonka ihminen itse on tehnyt ja laatinut, niin mittaustulos on kaikkea muuta kuin mitä tuolla mitalla yritetään mitata. Kas kun omissa silmissään omalla mitalla mitattuna tyhminkin on viisaitakin viisaampi koska hän mittaa omaa viisauttaan omalla mitallaan ja näkee itsessään vain sen minkä hän haluaa nähdä.

Hän joka todella on viisas, niin että hänen viisautensa on todellakin varteenotettavaa, ei mittaa viisauttaan, eikä hänellä ole edes tarvetta siihen, niin kuin ei hänellä ole tarvetta myöskään todistaa viisauttaan tai viisautensa määrää taikka suuruutta, eikä myöskään hänellä ole tarvetta korostaa viisauttaan muiden tai edes itsensä silmissä, sillä todellinen ja varteenotettava viisaus ei tule oppikirjojen pänttäämisellä eikä tiedon ahmimisella vaan sen saavuttaa antina elämältä, eikä se ole kiinni iästä eikä kouluvuosista taikka ihmisten määrittelemistä oppi-arvoista taikka oppien saavutuksista tai niiden omaksumisesta, koska todellista viisautta ei kukaan ihminen voi toiselle ammentaa eikä opettaa.

Se mitä ihmiset mielettömyydessään pitävät viisautena on vain kirjaviisautta ja ihmisen vajavaisuuden tuotetta joka muuttuu ajan mukana ja jolla ei ole pysyvää muotoa ja joka on laadittu ihmisen vajavaisuuden ja puutteellisen tiedon ja näkemyksen pohjalle sen mukaan kuin millaisen ihmiskulttuurin keskuudessa ja vaikutuksesta se on syntyisin.

Viisaus on täydellisyyttä vailla mitään vajavaisuutta ja se on muuttumaton olosuhteista, ajasta ja paikasta riippumaton, eikä sitä voida keksiä taikka aikaansaada koska se on olemassa itsestään ilman ihmisen spekulointeja ja kirjaviisauksia ja oppiarvoja koska viisautta ei voida opettaa, vaan viisaus itse on opettajana ja vasta se on viisaudesta tullut osalliseksi joka kuulee viisautta ja ottaa viisaudesta, sen opetuksesta vaarin, sillä viisautta on oppia viisaudelta, mutta tyhmyyttä on pyrkiä viisautta opettamaan. Jos ihminen kuulisi viisautta, ja oppisi viisaudelta, niin hän näkisi oman viisautensa hullutukseksi ja mielettömyydeksi, eikä enää pyrkisi mitään rakentamaan taikka perustamaan omalle viisaudelleen, vaan hylkäisi sen hulluutena ja olisi vaiti viisauden edessä jotta hän voisi oppia tosiviisaudelta sitä mitä viisaus ihmiselle opettaa haluaa ja joka ihmiselle on tarpeellista oppia.

Tämän ihminen tietää sisällään oikeaksi, mutta kieltää sen muiden ihmisten edessä, koska kuka koskaan haluaa tulla leimatuksi mielettömäksi ja kuka haluaa että hänen puheensa, jotka ovat ihmisoppeja ja hienoja fraaseja täynnä, ovatkin hullutusta ja sellaisiksi julistettu kaikkien kuulijoiden läsnä ollessa.

Niinpä ihminen kaikessa mielettömyydessään on päättänyt rakentaa maailmankuvansa hulluuden ja valheen varaan jotta häntä ei tyhmäksi julistettaisi vaan jotta hänen kehittämäänsä mielettömyyttä kunnioitettaisiin ja kumarrettaisiin ja muutkin ihmiset haluaisivat saada sen osakseen ja niin hulluus sen kuin vain lisääntyy lisääntymistään ja se on saanut ihmiset mieltymään valheeseen.

Viisauden vastakohta ei siis olekaan mielettömyys, ei tyhmyys, ei tietämättömyys, vaan Valhe, sillä Viisaus on Totuus, sillä ei ole olemassa totuutta ilman viisautta, eikä viisautta ilman totuutta, koska totuus ja viisaus ovat yksi ja sama. Viisauden sanat ovat Totuus ja Totuuden sanat ovat Viisaus. Kukaan eikä mikään voi niitä toisistaan erottaa ja sanoa että tähän päättyy totuus ja tästä alkaa viisaus taikka että tähän päättyy viisaus ja tästä alkaa totuus.

Ken pääsee totuuden tuntemiseen se pääsee osalliseksi viisaudesta ja ken saa viisaudesta osallisuuden se on osallinen totuudesta ja niin viisaus kuin totuuskin, jotka ovat yksi, kasvavat yhtenä hänessä joka siitä osalliseksi on saanut tulla.

Valheessa ei koskaan, eikä missään tilanteessa ole viisautta, niin kuin ei myöskään siis totuutta koska valhe on valhe ja olemukseltaan mielettömyyttä ja hulluutta joka tuottaa vain tuhoa ja turmiota kaikkialla siellä missä sille on ovi avattu taikka asumus valmistettu ja sieltä on totuus kaukana eikä viisautta siellä tunneta.

Elämästä osalliseksi pääsemisen ensimmäinen askel on hylätä valhe, eli ihmisviisaus ja pahuuden järkeilyt sekä kaikki se oppi ja opetus joka ihmisestä on lähtöisin se mikä on hyvän- ja pahantiedon tuntemisen ja tietämisen seuraamus ja tulos, sillä se saastutti ihmisen ja hänen mielensä ja teki ihmisestä pahaa ajattelevan ja kuoleman valtaan joutuneen orjan joka on omaa tahtoa vailla ja tuhoksi ja vaaraksi kaikille ympärillään oleville.




Se suuri valhe
Ihmisen lankeaminen kuolemaan


Ette te suinkaan kuole, vaan tulette tietämään hyvän ja pahan niin kuin Jumala.

Näillä sanoilla tuli koko ihmiskunta petetyksi ja heiltä riistettiin pois Elämä joka heissä oli ollut, niin kuin on kirjoitettu: “Jumala puhalsi häneen Elämän Hengen ja hänestä tuli Elävä Sielu.”

Ihminen luotiin Eläväksi Sieluksi jossa Elämä oli Hengen muodossa ja ihminen oli Elävä, eikä kuolemaa ollut, eikä siis myöskään kuolema hallinnut heidän lihallista ruumistaan vaan sitä hallitsi Elämä itse.

Ajatelkaapa tuota tilannetta, sillä koska ihminen oli elävä jossa Elämä itse oli, niin sellaisia asioita kuin sairaus, tuska, kärsimys, pelko, kauhu, ja kuolema olivat vieraita käsitteitä koska niitä ei ollut olemassa vaan kaikki mikä oli olemassa oli hyvää ja ihmisen, niin kuin Jumalan itsensäkin ihanaa katsella elää ja kokea. Näin oli niin ihmisten kuin eläintenkin keskuudessa, sillä ihminen ei syönyt lihaa, eikä eläimetkään syöneet toisiaan vaan rauha ja sopu vallitsi heidän välillään eikä aurinko heitä paahtanut eikä kylmyys heitä hytisyttänyt vaan kaikki oli mitä ihaninta elämää Elämän itsensä vaikuttamana.

Kun ihminen saatiin houkuteltua tuolla suurella valheella rikkomaan Jumalan tahtoa vastaan niin ensimmäiseksi ihminen menetti mielensä puhtauden ja se tuli saastaisuutta täyteen ja hän menetti Elämän Hengen ja kuolema astui tilalle tuon rikkomuksen tähden ja niin ihminen kuoli Elämälle ja hänet karkotettiin pois tuosta ihanasta paikasta ja hän sai osakseen kaiken sen tuskan ja kärsimyksen minkä kuolema toi tullessaan kun ihmisen liha joutui kuoleman valtaan ja kuolema alkoi tekemään hänessä työtään.

Jos oikein tarkkaan halutaan kuvat miksi ihminen tuolla hetkellä muuttui, niin voidaan sanoa että ihmisestä tuli Zombi, eli kävelevä kuollut, ja sellaisenahan ihmistä puhutellaankin kirjoituksissa kun Mestari itse sanoo ihmisestä: “Antakaa kuolleiden haudata kuolleensa.” Näin siis Elävä Sielu oli muuttunut KUOLLEEKSI. Näin jo alusta alkaen lankeemuksen jälkeen täyttyi lainkirjain: “Se sielu joka syntiä tekee sen pitää kuoleman.” Niinpä synnin tähden tulivat kaikki Kuolleiksi Aadamissa, sillä olemmehan kaikki yhtä lihaa Aadamin kanssa perinnöltämme ja lihamme puolesta olemme kaikki kuolleiksi tulleet niin kuin kirjoitukset todistavat ja siksi me vaellammekin lihan puolesta kuolleissa teoissa, koska lihan puolesta me olemme synnin tähden kuolleet.

Näin siis on itse kunkin meidän ihmisten kohdalla, että me emme elä lihamme takia vaan olemme lihan takia, siinä asuvan synninrikkomuksen tähden kuolleita ja kuoleman omaksi tulleita eikä tässä ole yhtään poikkeusta sillä kaikki me olemme pois poikenneet ja Jumalan kirkkautta vailla lihassamme jota synnin kautta kuolema hallitsee lihan kuolemaksi synnin rangaistuksen tähden.

Ihmiset lankeemuksen jälkeen eivät suinkaan ryhtyneet surkuttelemaan kuolleeksi tulemistaan koska he eivät sitä nähneet vaan luulivat yhä olevansa Eläviä, ja luulivat vain elinvuosiensa määrän tulleen rajoitetuksi, sillä koska he eivät kupsahtaneet maahan kuolleina koska he eivät tienneet mitä kuolema merkitsi ja niin tuo Kiusaaja uskottelikin heille että he eivät ole kuolleita vaan eläviä ja he uskoivat, sillä heidän uskonsa oli kääntynyt pois Jumalan Sanasta ja he luottivat tuon käärmeen sanaan ja niin vielä tänäkin päivänä ihmiskunta luottaa tuohon käärmeen puheeseen ja sen mukaan he järjestelevät vaellustaan.

Tuo valhe on ihmisten ajatusten pimentäjänä ja niin ihmiset kauhistelevat sitä mitä he kutsuvat kuolemaksi, vaikka se mitä he kutsuvat kuolemaksi on vain heidän lihansa kuolemisen loppuvaihe, sillä silloin tuo liha vain alkaa mätänemisensä joka on lopullinen piste kuolemiselle, tuon lihan kuolemiselle jota se on tehnyt ja ollut jo koko ihmisen iän.

Ihminen kuoli sillä hetkellä kun hän tuli synnistä osalliseksi, sillä se on ensimmäinen kuolema, siinä hetkessä ihminen kuoli, eikä vasta sitten kun liha lakkaa hengittämästä, sydän lyömästä ja aivot toimimasta. Se että me emme kupsahda maahan tuona hetkenä, kun kuolemme lihamme synnin tähden lihassa, vaan jatkamme vaellusta on sama armo kuin Adam ja Eva saivat osakseen, sillä heillekin annettiin armonaika, niin kuin meilläkin nyt on, että me ennen kuin kupsahdamme, tekisimme parannuksen ja kääntyisimme pois kuolemasta ja lihastamme ja maailmasta sekä kaikesta mikä niistä on ja kääntyisimme Jumalan tykö, että me, jotka ensimmäisen Adamin kautta olemme kuolleet, tehtäisiin eläviksi viimeisen Adamin kautta niin kuin Hänessä on meidän Elämämme ja Hänestä tuli Eläväksi tekevä Henki niin kuin Hän alkujaan teki ensimmäisen Adamin eläväksi sieluksi, niin nyt HÄN tekee meidät Eläväksi Hengessä, että me olisimme Hänessä Eläviä niin kuin HÄN on meidän Elämämme ja Ylösnousemuksemme aina ja iankaikkisesti niin kuin kirjoitettu on.

Ihminen on sitä kenen oma hän on, sillä ihminen ei ole itsensä oma, sillä joko kuolema hallitsee häntä ihmisen kuolemaksi taikka elämä hallitsee häntä ihmisen elämäksi, niinpä sillä jos me elämme taikka kuolemme, niin me emme siis ole itsemme omia elimmepä tai emme, sillä Kristus on meidän elämämme, mutta synti on meidän kuolemamme. Me itse vain päätämme kumman me annamme itseämme hallita joko Kristuksen elämäksemme taikka synnin kuolemaksemme.

Vielä tänäkin päivänä tuo käärmeen valhe petkuttaa ihmisiä ja harhauttaa heitä, sillä ihminen joka ei totuutta rakasta, vaan on mielistynyt valheeseen, luulee elävänsä vaikka onkin kuollut, sillä jos sinä elät niin kuolemalla ei ole sinuun mitään osuutta, sillä elämässä ei ole kuolemaa, niin kuin ei kuolemassakaan ole elämää koska nuo kaksi eivät sovi yhteen eivätkä voi hallita samassa olemuksessa.