Asiallisia neuvoja tarvitaan, kiitos!

Harkitsen uudelleen yritystoiminnan aloittamista.
Toiminimihistoriaa minulla on. Per*eelleen homma meni siinä vaiheessa, kun otin mukaan (nyt jo ex-)mieheni, joka sitten "hoiti" raha- ja paperiasiat sillä aikaa kun minä vauva kainalossa tein hommia eli rahaa taloon..... No, olenpahan oppiläksyni oppinut. Tuloksena sitten siitä, verovelkaa on n. 20 000€, ulosotossakin on (henk.koht. sekä ed. toiminimen) velkoja, 2 lasta joiden (käytännössä) yh olen...

Nyt olen viiden vuoden burnoutin, masennuksen, huoltajuusriitojen ja 3v. työttömyyden jälkeen pikkuhiljaa palaamassa työkuntoiseksi. Ensi keväänä (siis 2014) päättyy omaehtoinen (ja -kustanteinen, Luojan kiitos sukulaiset auttaneet PALJON) koulutus ja siihen liittyen sitten olen ajatellut itseni työllistää.

Osuuskuntatoimintaa ensin olen ajatellut, mutta onko tosiaan niin, että nyt on sitten sekin tie työttömältä tukittu, eli soviteltua päivärahaa ei saa? Kyllähän sitä itse eläisi vuoden-pari yritystointa käynnistäessä vaikka missä sukulaisten nurkissa ja dyykkaisi ruuan roskiksesta, mutta lasten kanssa ei onnistu, on pakko jonkinlainen tuloturva jostain olla.

Yritystoiminnasta ei varsinaisia aloituskustannuksia ole, muutaman sata euroa, ja sillä pääsee alkuun komeasti. Jatkuvat kulut sitten koostuvat pääasiassa yrittäjän menoista (verot, yel jne), materiaalikulut liikkuvat muutamissa kympeissä/kk, ainakaan alkuun en ole ajatellut mitään säännöllistä toimitilaa ottaa huolekseni, kun kerran satunniasesti vuokrattaviakin löytyy. Jos ja kun toiminnan saa siihen pisteeseen, että asiakasvirta on jatkuvaa ja tuloja on, niin tottahan se asioita helpottaa, jos on "oma" tila, mutta alkuun siis ei mitenkään välttämätön. Toiminta siis koostuisi alkuun ns. tuntiperusteisista asiakastapaamisista, jossain kohtaa tulee mukaan myös pienimuotoista tavaran/tarvikkeiden myyntiä, tällä saralla on jonkin verran kasvumahdollisuuksiakin. Jossain tulevaisuudessa näen myös mahdollisuuden työllistää toisen ihmisen/useampia, sikälimikäli kaikki sujuu enemmän kuin hyvin.

Nyt tarvitsisin käytännön neuvoja, että mikä yritysmuoto olisi kannattavin? Mitä sanoo verottaja verovelasta, olenko automaattisesti ulos ennakkoperintärekisteristä ja voinko siten kuitenkin toimia yrittäjänä? Ja tosiaan sitä osk-muotoa olen miettinyt, mutta ihan vielä ei ole ollut yrityksen aika ja tätä palstaa lukiessani (ja täällähän se on se perimäinen TOTUUS, eikö niin.....:D) ymmärsin, että täyspäiväyrittäjäksi katsoo Kela kuitenkin osk-laisenkin. Ja olisiko parempi etsiytyä samanhenkisten ihmisten seuraan ja perustaa oma osk, vai onko noista Eezyistä ja Ukoista mihinkään?

Ja nuo ulosottovelat sitten..... onko järkevää yrittää hakeutua velkajärjestelyyn, voiko sinne edes hakeutua näin PA:na, kun maksukykyä ei kuitenkaan nyt ole? Vai onko jopa järkevää hakeutua nyt ja saada ns. 0-maksut (joskus kuulin, että sellaisen voi saada, en tiedä sen tarkemmin) ja kituuttaa vielä muutama vuosi niillä, kunnes se on ohi? "Luistaa" en haluaisi, mutta paljon olen jo kärsinyt ja kuten joskus ystävälle sanoin, ei tuntuisi yhtään niin pahalta, jos olisin itse vaikka ryypännyt ja rellestänyt ne rahat, olisi saanut ns. jotain vastinetta veloille (enkä olisi itse velaksi elänytkään, luottotiedot minulla kuitenkin oli, ennenkuin ex-mieheni tapasin)............................

No, asiallisia pohdintoja, kiitos!
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Hullu(ko)yrit.haluav kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu