Olen monen syrjäytyneen tai syrjäytyvän nuoren aikuisen kohdalla todennut, että heihin kohdistuvat paineet on yksi iso syy eristäytymiseen. Monet nuoret ajautuvat luovuttamaan, kun eivät enää jaksa yrittää pysyä odotusten mukana. Esimerkiksi vanhemmat usein asettavat vaatimuksensa jälkikasvulleen korkealle ja myös aikaraja vaatimusten täyttämiselle on pieni. Jos saavutetaan jotakin, se ei kuitenkaan ole tarpeeksi, arvostelua annetaan hanakammin kuin kannustavia sanoja. Miksi siinä tapauksessa ei vain antaisi periksi? Yleensä tässä vaiheessa masennus voi astua kuvioon tai se on jo ollut mukana. Voi olla helpompaa vain luovuttaa kuin tuntea jatkuvaa ahdistusta tulevaisuudestaan, jota ruokitaan sekä läheisten että tiedotusvälineiden taholta.
Liiat vaatimukset voivat johtaa syrjäytymiseen
not enough
11378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pitäisi kokoajan olla kilpailemassa vaikka ei kokisi sitä omakseen. Pitää kilpailla opiskelupaikoista, työpaikoista, opiskelunumeroista, työsuorituksista.
Omassa perheessäni mistään negatiivisista asioista tai tunteista ei saanut puhua. Vaikka olisit masentunut ja ahdistunut itsetuhoisuuteen asti et saa sanoa mitään, jotta perheen pää ei vain häiriinny. Jos jotain keskustelua joskus syntyikin mikään muu ei merkinnyt mitään kuin syyllisen löytäminen ja se syyllinen kaikkeen oli aina joku muu kuin isäni.
Isäni oli omasta mielestään täydellinen kaikessa, eikä suvainnut mitään vastaväitteitä mielipiteilleen ja jos edes yritit sain vastaasi huuto myrskyn ja syyttelyä.
Huvittavaa tässä on se, että keskustelun tarkoitus ei ole pelkästään määrittää sitä kuka on oikeassa ja kuka syyllinen vaan ylläpitää suhteita muihin ihmisiin, mutta edes tämän verran "täydellinen" isäni ei koskaan tajunnut.
Olisin varmasti päässyt elämässä vaikka mihin jos minua olisi kannustettu jatkuvan mitätöimisen ja syyttelyn sijaan. Kun koko lapsuus koostui pelkästä syyttelystä ja mitätöimisestä sitä ei koskaan edes tajunnut, että se ei ole ihan normaalia. Olen vasta aikuisena tajunnut, että on olemassa perheitä, jossa lapsiin suhtaudutaan kunnioittavasti ja heitä myös kannustetaan.
Nyt olen jo ollut vuosia syrjäytynyt vaikea täältä on nousta kun on kymmenen leimakirvestä lyöty otsaan. On ihme, että olen vielä elossa. Toki onhan sekin saavutus, että kaikella paskalla mitä niskaan on kaadettu synnytyslaitokselta saakka on vielä elossa.
Minua on leimattu luottotietojen menettämisellä, minua on leimattu rikosrekisterillä, minua on leimattu sillä, että työkokemusta ei ole kertynyt, minua on leimattu, sillä että oireilin jatkuvan henkisen ja fyysisen pahoinpitelyn seurauksena.
Suomi on ollut minulle synnytyslaitoksesta saakka maanpäällinen helvetti jos suoraan sanotaan. Olen yksinäinen, olen pimeässä ja en koskaan riittänyt kenellekään.
"Minua on leimattu luottotietojen menettämisellä, minua on leimattu rikosrekisterillä, minua on leimattu sillä, että työkokemusta ei ole kertynyt,"
Näistä ainakin kaksi ensimmäistä olet melkoisen varmasti itse itsellesi aiheuttanut ja syyllinen löytyy peilistä. Ei siis ihan varmasti, vaan melkein. Tässä yhteiskunnassa kun on niin paljon mätää, ettei sivullinen voi olla varma.
Jos (ja kun) se syyllinen näkyy peilistä, sieltä näkyy sekin joka asiat voi kääntää paremmalle tolalle. Ei tässä muutkaan ole olleet kermaperseitä, joille kaikki on ilmiseksi annettu ja kaikki "ymmärretty". Niin että otapa kerrankin itse itseäsi kuvaannollisesti niskasta kiinni ja korjaa elämäntilanteesi äläkä syytä muita omista toilailuistasi.
Olet oikessa. Ja on myös herkkiä lahjakkaita nuoria joille ei vain tämä tehoyhteiskunnan vaatimus ja elämisen rytmi sovi. Pitäisi olla enemmän vaihtoehtoja erilaislle ihmisille ilman että leimataan syrjäytymisellä ja mielletään luuseriksi.
Luovuttaminen vaatii enemmän rohkeutta... uusi savolainen sanonta
Totta ikävästi kyllä tuo että monessa perheessä (myös omassa suvussa) esiintyy vähättelyä, asioiden kieltämistä ja suoranaista solvaamista. Äitini jaksoi kauniisti aina muistuttaa ulkonäöstäni, sukupuolestani (vääränmallinen tyttö), kuinka serkut suorittaa aina paremmin jne.
En saanut kiitosta lakkiaispäivänä saadusta stipendistä päinvastoin vähättelyä. Aijaa, vain tsemppaus stipendin sait etkö muuta (äiti) ? :P
Päätin lakkiaisten jälkeen vaan heittäytyä ns. virran vietäväksi ja jäin etsimään itseäni. Nyt kun motivaatiota jälleen olisi hakeutua töihin sekä ehkä avoimen puolelle opiskelemaan olo on suoraan sanottuna tukkoinen. Ristiriitaista?
Vieläkin pään sisällä kalahtelee lapsuuden ajan vähättelyt: olet niin ruma ja tyhmä, hidas ja hitaampi kuin serkkusi... Se taitaa vetää hiljaiseksi.. Ensin pää koppa pitäisi varmaan hoitaa kuntoon ennen uuteen hyppäämistä... Luulisin :P
Käyn päivittäin liikkumassa, syön vitaamiini sekä yritän käydä tapaamassa uusia ihmisiä.. Arpien korjaaminen vie vaan enemmän aikaa kun sitä luulisi..
Totta puhut. 80 luvulla kun menit töihin
- ONKO TÖITÄ?
- ON! ALOITAT HUOMENNA!
-MORO!
Nykyään:
- Joo hei onks töitä...
- No eipä oikeesta...Koulutus? Tausta? Työkokemus? Työturvallisuuskortti? On meillä pariks viikoks hommia ehkä...
Kävelet pois lannistuneena...minkähänlainen maailma on 100 vuoden kuluttua... Ihmisiä on liikaa...töitä ei ole...huoh...
Tuo lauseesi "ihmisiä on liikaa" pitää paikkansa. Suomessakin jo satoja vuosia. Älä siis tee niitä enää lisää.
Minäkin kadun tehtyäni yhden vastoin parempaa tietoani.
Työhaastattelussa sinun tulee ottaa se työn pätkäkin vastaan ja osoittaa sitten käytännössä, että osaat, viitsit ja haluat tehdä sen työ ja todella hyvin. Vain näin ne pysyvämmät työpaikat löytyvät. Pitäisi sinunkin ymmärtää, että jos slangia mökeltävä ja ehkä vielä velton ja muutenkin omituisen näköinen nuori kysyy töitä, ei työnantaja uskalla ottaa häntä vakinaiseksi ennenkuin on jotenkin varmistunut, että tämä todella tekee työnsä eikä vain lusmuile. Lusmuista eroon pääsy kun ei ole helppoa eikä halpaa työnantajallekaan.
Näitä lusmuja on liikaa, he ovat pilanneet kunnollistenkin mahdollisuudet. Ainakin alkuun.
Mun veljestä tuli ns itseään toteuttava ennuste.Isän malli oli kaikkea muuta kuin kannustava syntymästä asti.minusta tällaista isää ei maailmassa olisi tarvinnut.Kyseinen elämänpilaaja on jo 78v eikä pode edes katumusta.Kuulemani mukaan hänellä oikeus ilmaista mielipiteensä pojastaan..Veljeni kanssa en ole tekemisissä koska hän hyvin katkera minulle kun olen edes jotenkin pystynyt yrittämään eteenpäin.Elämä niin julmaa :(
toveri toverit. nauttikaa näistä nuoruuden hetkistä nyt. isona pystyy sitten rakentamaan uuden maailman. kyllä sitä joka jaakko ja tiina joutuu painamaan peräsuoli putkella hommia. ja silloin kun tehtaan pilli puhaltaa niin sinne on mentävä. joten yrittäkää edes nyt nauttia näistä joutilaista hetkistä. :D
Ku lukee kommentteja niin alkaa tajuta että emme me Suomalaiset niin enkeleitä olekaan. =(
Lässyn, lässyn
Mitä isot edellä ... http://tinyurl.com/n2f2xr3