Tuloerot ovat Suomessa edelleen Euroopan keskitasoa pienemmät, vaikka ne kasvoivat kansainvälisesti suhteellisen nopeasti muutaman vuoden ajan 1990-luvun lopulla, kertoi Tilastokeskus keskiviikkona.
Pienimmät suhteelliset tuloerot Euroopassa vuonna 2010 olivat Norjassa ja Islannissa ja suurimmat Bulgariassa ja Latviassa. Väestön suurituloisimman kymmenesosan keskitulot olivat Suomessa 5,3-kertaiset pienituloisimpaan kymmenesosaan verrattuna vuonna 2010, kun suurten tuloerojen maissa ne ovat yli kymmenkertaiset.
Tilastokeskus kertoo, että Suomessa tuloerot kaventuivat 1960-luvun puolivälistä 1980-luvulle.
"Muutokset olivat tämän jälkeen pieniä, kunnes tuloerot kasvoivat muutamassa vuodessa 1990-luvun loppupuolella lähelle nykytasoa
Pienimmät suhteelliset tuloerot Euroopassa vuonna 2010 olivat Norjassa ja Islannissa ja suurimmat Bulgariassa ja Latviassa. Väestön suurituloisimman kymmenesosan keskitulot olivat Suomessa 5,3-kertaiset pienituloisimpaan kymmenesosaan verrattuna vuonna 2010, kun suurten tuloerojen maissa ne ovat yli kymmenkertaiset.
Tilastokeskus kertoo, että Suomessa tuloerot kaventuivat 1960-luvun puolivälistä 1980-luvulle.
"Muutokset olivat tämän jälkeen pieniä, kunnes tuloerot kasvoivat muutamassa vuodessa 1990-luvun loppupuolella lähelle nykytasoa
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ymmärrän kyllä, koska tuo uutinen ei sovi tiettyjen tahojen poliittiseen agendaan.
Moni haluaa kuulla uutisia, että Suomessa on kaikki pielessä ja että muutama rikas kahmii kaikki tulot, vaikka asia ei oikeasti ole niin.
Ja vain kaltaisesi uunot uskovat silmät kirkkaina.
ja sinulla on varmaan jotain todisteita ettei asia olisi näin?
Kyse ei ole minun uskosta vaan faktasta.
Hyvä että on tuloeroja, koska on valtavia eroja siinä miten paljon, miten älykkäästi ja miten isoilla riskeillä eri ihmiset tekevät työtään.
Toivottavasti tuloerot kasvavat.
Se tarkoittaa myös sille ei niin aikaansaavalle kansanosalle tulojen nousua, vaikka tämä tosiasia tietenkin sumutetaan kaikkien puolueiden vasemmiston toimesta.
Lisää tuloeroja, tarvitsemme rikkaita paljon enemmän kun rikkaat meitä!
"Tuloerot ovat jatkaneet kasvuaan Suomessa. Tilastokeskuksen tässä kuussa julkaiseman tulonjaon kokonaistilaston mukaan koko väestön tulojen kasvu oli vuonna 2011 keskiarvolla mitattuna 0,7 prosenttia.
Väestön suurituloisimman kymmenesosan tulot kasvoivat 2,2 prosenttia ja suurituloisimman prosentin tulot 7,0 prosenttia. Samaan aikaan väestön pienituloisimman kymmenyksen tulot kasvoivat vain pari prosentin kymmenystä.
– Suurituloisten osinkotulot ja myyntivoitot ovat kasvaneet. Ne vaikuttivat tuloeroihin niitä kasvattaen, tutkimusta johtanut Tilastokeskuksen Pekka Ruotsalainen sanoo.
Tuloerojen kasvussa on kyse nimenomaan siitä, että suurituloisten tulot paisuvat entisestään. Parhaiten ansaitseva kymmenen prosenttia kansasta lohkaisee koko Suomen tuloista 23,6 prosenttia eli lähes neljänneksen.
– Suurituloisten tulot ovat kasvaneet muita vauhdikkaammin, lähinnä vauraimman yhden prosentin tulo-osuudet. Tilastoista tämä näkyy selvästi, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) erikoistutkija Marja Riihelä sanoo.
Tuloerojen kasvun syy on asiantuntijoiden mukaan selvä: pääomatulojen kasautuminen ennestään rikkaille.
– Tuloerojen kasvu johtuu pääomatuloista, jotka kasautuvat ylimpiin tuloluokkiin, Kelan tutkimusprofessori Heikki Hiilamo sanoo."
http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2012/12/24/huomisen-suomessa-koyha-tietaa-paikkansa/201244075/139
Valtion sisäisissä tuloeroissahan on aina kyse suhteellisuudesta, joten köyhin desiili löytyy jokaisesta maasta. Suomen köyhin desiili on kuitenkin huomattavasti paremmin toimeentuleva kuin minkä tahansa Etelä-Euroopan maan köyhin desiili.
Minimitoimeentulon tasosta on esitetty monenlaisia näkemyksiä, mihin jokaisella on tietenkin oikeus. Mutta jonkinlainen suhteellisuudentaju olisi näissä asioissa säilytettävä ja tehtävä ero suhteellisen ja absoluuttisen köyhyyden välille.
Upsista.
pikku tuloerot on ihan ok,
niin on aina ollut ja tulee ihan varmaan aina olemaan.
Aina on rikkaita, sitten on köyhiä.
Aina on pomoja, sitten on alaisia.
Aina joku tienaa törkeästi, ja toinen ei mitään.
Elämä on