Suomi pidettävä jatkossakin elintarviketurvallisuuden kärkimaan

Ensin oli suo, kuokka ja Jussi. Tämä maamme kansallisperinteeseen pohjautuva sanonta pitää tänä päivänä yhä edelleen hyvin paikkansa. Suomalaiset ovat aikojen saatossa nimenomaan omin käsin raivanneet ja rakentaneet tämän maan. Leipä on kirjaimellisesti otettu kotimaan mullasta. Suomalainen sisu, osaaminen, ahkeruus ja tunnollisuus ovat olleet valttikorttejamme ruoan tuotannossa, ja voimme olla ylpeitä siitä, että elintarviketurvallisuus on Suomessa yhä maailman huippuluokkaa. Kaikki tämä ei ole sattumaa, vaan tieto perustuu korkean tason tutkimus- ja kehitystyöhön, johon Suomi on vuosien varrella panostanut vahvasti. Kokonaisuudessaan tämä panos nousee hyvin esille selonteon sisällössä.

Pienten ja keskisuurten perheviljelmien olemassaolo turvattava

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä haluaa jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota nyt Euroopan unionin puristuksissa olevien suomalaisten pienten ja keskisuurten perheviljelmien olemassaolon turvaamiseen sekä niiden kannattavuuden parantamiseen. Tämä tapahtuu parhaiten tukemalla sukupolven vaihdoksia ja investointitukiin panostamalla. Erityisesti haluamme ylläpitää läpinäkyvää ns. ”Pellosta ruokapöytään” – ketjutusta. Toisaalta haluamme painottaa myös sitä tosiasiaa, että suomalaisen maataloustuotannon säilyminen takaa huomattavalta osalta myös muun elintarvikesektorin sekä siihen liittyvien työpaikkojen säilymisen maassamme. Kun maataloustuotanto turvataan, pystymme takaamaan kotimarkkinoidemme toimivuuden myös jatkossa. Samalla tulee huomioiduksi myös maamme huoltovarmuus.

Ruoan jäljitettävyyttä parannettava

Euroopan unioniin liittymisen myötä suuruuden ihannointi on noussut arvoon arvaamattomaan – niin maataloudessa kuin ruoantuotannossa yleensä. Perussuomalaisten mielestä tällä kehityksellä on ollut negatiivisia seurauksia. Esimerkiksi ruoan jäljitettävyys on heikentynyt ja jopa vaarantunut ainakin aika-ajoin. Mielestämme ruoan alkuperästä ja tuotantotavoista tulee saada jatkossa parempaa tietoa. Kuluttajilla on oikeus saada varmuus siitä, missä ja millaisissa olosuhteissa ruoka tuotetaan.

GMO-vapaudesta Suomen vientivaltti

Perussuomalaiset peräänkuuluttavat ruoan arvostuksen nostamista. Kuluttajat tulisikin saada paremmin tietoisiksi siitä, miten esimerkiksi tuontiruoan lisääntyminen markkinoilla lisää myös erilaisten epidemioiden määrää. Tässä yhteydessä haluamme kiinnittää huomiota sekä eläinten terveyteen että elintarvikkeiden GMO-vapauteen (GMO = Geenimuunneltu elintarviketuotanto) maassamme. Uskomme vakaasti siihen, että GMO-vapaus tulee olemaan suomalaisen maatalouden vientivaltti jo lähitulevaisuudessa. Myös lähiruokatuotannolle sekä luomulle on turvattava riittävät puitteet. Sen, kuinka paljon enemmän luomua tulisi olla, päättävät kuluttajat itse.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siteeraat Väinö Linnaa väärin. Täällä Pohjantähden alla alkaa todellisuudessa näin:

"Alussa olivat suo, kuokka - ja Jussi."

Älä vääristele kirjailijan lauseita. Se ei myöskään ole mitään "kansallisperinnettä" vaan Väinö Linnan luomaa taidetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tapio.sjoman kirjoitti:

Ensin oli suo, kuokka ja Jussi. Tämä maamme kansallisperinteeseen pohjautuva sanonta pitää tänä päivänä yhä edelleen hyvin paikkansa. Suomalaiset ovat aikojen saatossa nimenomaan omin käsin raivanneet ja rakentaneet tämän maan. Leipä on kirjaimellisesti otettu kotimaan mullasta. Suomalainen sisu, osaaminen, ahkeruus ja tunnollisuus ovat olleet valttikorttejamme ruoan tuotannossa, ja voimme olla ylpeitä siitä, että elintarviketurvallisuus on Suomessa yhä maailman huippuluokkaa. Kaikki tämä ei ole sattumaa, vaan tieto perustuu korkean tason tutkimus- ja kehitystyöhön, johon Suomi on vuosien varrella panostanut vahvasti. Kokonaisuudessaan tämä panos nousee hyvin esille selonteon sisällössä.

Pienten ja keskisuurten perheviljelmien olemassaolo turvattava

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä haluaa jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota nyt Euroopan unionin puristuksissa olevien suomalaisten pienten ja keskisuurten perheviljelmien olemassaolon turvaamiseen sekä niiden kannattavuuden parantamiseen. Tämä tapahtuu parhaiten tukemalla sukupolven vaihdoksia ja investointitukiin panostamalla. Erityisesti haluamme ylläpitää läpinäkyvää ns. ”Pellosta ruokapöytään” – ketjutusta. Toisaalta haluamme painottaa myös sitä tosiasiaa, että suomalaisen maataloustuotannon säilyminen takaa huomattavalta osalta myös muun elintarvikesektorin sekä siihen liittyvien työpaikkojen säilymisen maassamme. Kun maataloustuotanto turvataan, pystymme takaamaan kotimarkkinoidemme toimivuuden myös jatkossa. Samalla tulee huomioiduksi myös maamme huoltovarmuus.

Ruoan jäljitettävyyttä parannettava

Euroopan unioniin liittymisen myötä suuruuden ihannointi on noussut arvoon arvaamattomaan – niin maataloudessa kuin ruoantuotannossa yleensä. Perussuomalaisten mielestä tällä kehityksellä on ollut negatiivisia seurauksia. Esimerkiksi ruoan jäljitettävyys on heikentynyt ja jopa vaarantunut ainakin aika-ajoin. Mielestämme ruoan alkuperästä ja tuotantotavoista tulee saada jatkossa parempaa tietoa. Kuluttajilla on oikeus saada varmuus siitä, missä ja millaisissa olosuhteissa ruoka tuotetaan.

GMO-vapaudesta Suomen vientivaltti

Perussuomalaiset peräänkuuluttavat ruoan arvostuksen nostamista. Kuluttajat tulisikin saada paremmin tietoisiksi siitä, miten esimerkiksi tuontiruoan lisääntyminen markkinoilla lisää myös erilaisten epidemioiden määrää. Tässä yhteydessä haluamme kiinnittää huomiota sekä eläinten terveyteen että elintarvikkeiden GMO-vapauteen (GMO = Geenimuunneltu elintarviketuotanto) maassamme. Uskomme vakaasti siihen, että GMO-vapaus tulee olemaan suomalaisen maatalouden vientivaltti jo lähitulevaisuudessa. Myös lähiruokatuotannolle sekä luomulle on turvattava riittävät puitteet. Sen, kuinka paljon enemmän luomua tulisi olla, päättävät kuluttajat itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu