Vanha Testamentti ei tuntenut uudestisyntymistä. Siksi Nikodeemus tyli yöllä Jeesuksen luo asiaa kysymään. Jeesus kertoo asian. On välttämätöntä uudestisyntyä jos haluaa taivasten valtakuntaan, sillä ilman sitä on edessä iänkakkinen kadotus. Missä vaiheessa Uudessa Testamentissa opetuslapset sitten uudestisyntyivät?
Eivät ainakaan lapsena. Silloin poikalapset kyllä ympärileikattiin. Johanneksen kasteen jälkeen? Kun Jeesus puhalsi heidän päälleen Pyhän Hengen ja valtuutti antamaan syntejä anteeksi? Sakkaukselle Jeesus sanoi: >> Tänään on pelastus tullut tälle huoneelle.
Eivät ainakaan lapsena. Silloin poikalapset kyllä ympärileikattiin. Johanneksen kasteen jälkeen? Kun Jeesus puhalsi heidän päälleen Pyhän Hengen ja valtuutti antamaan syntejä anteeksi? Sakkaukselle Jeesus sanoi: >> Tänään on pelastus tullut tälle huoneelle.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
Joh. 15:3
Tapahtuiko tuossa mielestäsi uudestisyntyinen?
Kyllä se uudestisyntyminen tapahtui sen Sanan tähden.
Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.
Kuullaan ja uskotaan, niin Sanan lupaus on tämän sijaisuhrin sovitus.
ts. Sanan kautta ja Sana on itse Jeesus.
Lapsikaste on sitten uudestisyntymänä höpö, höpö juttuja.
* Luulenpa, että silloin, kun Jeesus pelasi heidän päälleen ja sanoi, " Ottakaa Pyhä Henki !" Tämän voi päätellä täsätkin. " Meidät on kastettu Jumalan Hengessä, 1Kor.12:13. Samoin siinä, kun Jeesus opetti Nikodemusta näissä asioissa, Hän mainitsi, että " Samoin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt." Tässä on yhtälönä se, että Henki, Jumalan Henki, Pyhä Henki mainitaan kaikssa, ja Henkihän se on, jossa vain ja ainostaan, voidaan uudestisyntyä. Jumalan Hengessä kastetut. Ja Hengessä kaste ei ole vesikaste missään nimessä !
* Pitää olla, tietenkin, PUHALSI heidän päälleen Pyhän Hengen ! Anteeksi virhe !
Kyllä opetuslapset kävi Johanneksen kasteella uudestisyntymässä vedestä ja Hengestä.
Johanneksen kasteessa tapahtui uudestisyntyminen vedestä ja Hengestä, kuten Jeesus Nikodemukselle vastasi, kun hän tuli kyselemään Jeesukselta kasteen merkitystä.
Koko Jerusalemin kansa kohisi Johanneksen aloittamasta kasteesta, siksi Nikodemus meni tapaamaan Jeesusta ja kysymään Johanneksen kasteen merkitystä.
Pyhä Henki oli paikalla ja tuli näkyvällä tavalla Jeesuksen pään päälle, jotta kaikki tiesivät, että Johanneksen kastetoiminta on Jumalasta.
Pyhä Henki oli paikalla koko ajan Johannesksen kastetoiminnassa. Johannes oli täytetty Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdussa ja Pyhä Henki oli koko ajan hänen kanssaan myös Jordanilla.
Ei siellä muuten syntejä pois pesty. Syntien pois peseminen kasteessa on uudestisyntymisen peso kasteessa. Hyvä omatunto seurasi syntien pois pesemistä kasteessa.
Jeesus puhui itsestään, kun Nikodemus kysyi häneltä kasteen merkitystä.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."
Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin."
Lapsi on taivaskelpoinen sinällään. 4-6 vuotiaana tulee tietoisuus oikeasta ja väärästä. Kun lapsi kiroaa, hän tajuaa jo tehneensä syntiä. Uskovien vanhempien on opastettava, että synnit saa anteeksi kun Jumalalta pyytää.
"...4-6 vuotiaana tulee tietoisuus oikeasta ja väärästä..."
No ilmankos teikäläisten oppiin kuuluu se, että nelivuotias on jo helvettikelpoinen ja pitäis kiireesti vetää korvasta kastealtaalle ettei sielu paistu sen takia kun oli vienyt piparin äijin pelliltä...
Tulihan se sieltä!
Kauan sai koukulla kaivaa tätä helvettikelpoisuusikää mutta TULIHAN se sieltä!
Vanhassa testamentti onkin yritetty kääntää juutalaisista uskonkirjoista osin huonolla menestyksellä kristilliseksi vääntämällä.
Jumalan Henki siellä vaeltelee maanpäällä tarttuen ihmisiin ja poistuenkin ihmisistä.
Alkukristityillä kaste vastasi juutalaislasten ympärileikkausta kahdeksan päivän iässä.
Ympärileikkauksista kristityt luopuivat koska myös "pakanakansojen" aikuisia olisi pitänyt ympärileikata, mutta he eivät suostuneet kivuliaisin leikkauksiin.
Pieniä puolustuskyvyttömiä lapsia on helppo kiduttaa, mutta ei aikuisia.
kahdenkanpäiväisiä lapsia ei ole kastettu Jeesuksen opetuksissa.
Heidät siunataan ilman harhaista rituali-ajatusta.
Nyt Pena puhuu väärin.
* Pe.kun evakeliumi taas saa aivan käsittämättömiä muotoja, mistä tuollaista ootkin saanut päähäsi ! Lopettaisit ihan oikeasti Raamatun opettamisen, sulla kun se menee niin metsään kuin vain mennä voi ! Voi ollakkin vain provo, ei siis kannata ottaa näitä pekun tolituksia todesta koskaan. Kunhan pirruuttaan laukoo mitä sattuu :)))))
Helluntaina.
Hound Dog, ennen helluntaita. Pyhän Hengen täyteys annetaan puhataaseen sydämeen. Jeesus täyttää Pyhällä Hengellä.
"Jeesus täyttää Pyhällä Hengellä."
Raamatun mukaan Jumala täyttää ja Jeesus on vain välittäjä.
Joh. 14:26 Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.
Slide, PH ei tule kahtena kappaleena, Hän joko on tai ei ole. Ennen helluntaita opetuslapsilla ei ollut.
Mitä sanoo Raamattu? Joh.20:21-22. Niin Jeesus sanoi heille jälleen: Rauha teille! Niikuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät. Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: Ottakaa Pyhä Henki.
Ai Pyhä Henki pöllähti Jeesuksen suusta opetuslasten sisimpään?
Ristiriita:
Opetuslasten käskettiin odottaa kunnes Puolustaja lähetetään heille. Puolustaja tuli helluntaina.
Kun he kuulivat humahduksen ja näkivät merkit, he tiesivät olevan kyse Jeesuksen heille ylähuoneessa esittämästä RUACH-tapahtumasta. Voisiko puhaltaminen kenties olla Jeesuksen kuvaus tulevasta?
"Voisiko puhaltaminen kenties olla Jeesuksen kuvaus tulevasta? "
Hieno välähdys sinulta Hound Dog. Todella hieno.
Tässä kontekstissa olen taipuvainen käsittelemään toteamuksesi ironiana.. ?
:)
Olkoon. Iloitsen siitä silti! :)
Ei se ollut ironiaa.
En ymmärrä miksi noin ajattelet.
Tarkoitin todella sitä, mitä sanoin, että tuo oli sinulta hyvä huomio.
Se oli hyvä välähdys ja ihmettelen, kun en itse ole tullut sitä noin ajatelleeksi.
Vilpitön kiitokseni!
Täällä harvemmin törmää positiiviseen palautteeseen. Kiitos.
Joh.1 luvussa sanotaan; Jeesus täyttää Pyhällä Hengellä.
Ei siellä tommosia sanota.
Siellä lukee, että Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä, jonka Jumala lähettää.
Se ei siis ole Jeesuksen Henki , vaan Jumalan Henki, joka täyttää Raamatussa.
* Pe.ku, taas meni metsään, antaisit jo olla, et sinä tuossa tilassa ikinään pääse totuuden tuntoon, ettäs voisit olla opettajana, paikkasi on siis tällä hetkellä oman henkisen tilasi perusteella OLLA KUUNTELIJAN paikalla, siihen sinulla on lupa, ei vielä julistaa eikä opettaa Raamattua, usko nyt, Jeesuksen nimessä ja veressä, tämä on Jumalan Fackta !
Jumalattoman on vaikea ymmärtää että kaikki tulee Jumalalta Jeesuksen kautta.
Itsestään Jeesus ei voi mitään tehdä.
Lahkolaisuuteen kuuluu uhmata Jumalaa ja he menettävät näin pelastuksen.
He pilkkaavat Jumalaa omaksi tuhokseen.
> Missä vaiheessa opetuslapset uudestisyntyivät?
Kun opetuslapset saivat nähdä ylösnousseen Vapahtajan.
Jeesus puhalsi heihin sanoen: ”Ottakaa Pyhä Henki”.
Tuon saman Elämän Hengen Hän puhalsi meihinkin,
kun me synteihimme kuolleet nostimme katseemme Ristiinnaulittuun.
Ja koimme Uudestisyntymisen ihmeen.
Jumala on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen,
joka huutaa: "Abba! Isä!". Tämä Lapseuden Henki ilmoittaa meille Isän.
Kristuksen Henki meissä vaikuttaa sen,
että me elämme Jumalan Pojan uskossa.
Ilman tuota Uskon Henkeä, me emme voisi ottaa vastaan sitä,
mitä Jumala on lahjoittanut meille.
Me emme ole saaneet maailman henkeä
vaan sen Hengen, joka on Jumalasta,
jotta tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut.
Eli kun tulin uskoon,
Pyhä Henki eli Uskon Henki tuli minuun.
"Hänessä on teihinkin,
sitten kun olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, ja uskoneet sen,
pantu sinetiksi luvattu Pyhä Henki" (Ef 1:13)
Tuossa vaiheessa olin syntynyt uudesti/ylhäältä Hengestä.
Eli Jumala oli puhaltanut minuun Elämän Hengen.
Minut oli näin kastettu pilvessä.
Hengitin Hänessä olevaa Elämää.
Olin jättänyt egyptin, eli entisen hallitsijani.
Sitten menin myös vesikasteelle.
Siis oli hautajaiset. Egypti jäi vesimassojen alle.
Minä jatkoin matkaa iloiten ja riemuiten.
Paljon myöhemmin tulin elämässäni tilanteeseen,
jossa tositarkoituksella kaipasin saada Pyhän Hengen kasteen,
ja täyttyä Pyhällä Hengellä. Tähän liittyy kaste tulessa.
Eli kasteita on paljon. Eivätkä ne kaikki ole miellyttäviä.
Vai kuka halajaa saada kokea kärsimyksen kasteen.
"Mutta Jeesus sanoi heille:
'Te ette tiedä, mitä pyydätte.
Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon,
ja tulla kastetuksi sillä kasteella,
jolla minut kastetaan?"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11394278
Kalamos tuo tämän asiakokonaisuuden esille niin selkeästi ja ymmärrettävästi, kuin myöskin täysin Raamattuun nojautuvasti,
että eipä tämä kai sen kummempia selityksiä kaippaa.
Jos joku on asiasta eri mieltä, niin josko viimeinkin saisin sitten
myöskin vastauksen siihen kysymykseen, että;
Mikä henki se sitten on, joka ihmiseen tulee uudestisyntymässä, ellei se ole Jumalan Pyhä Henki?
Tähän en ole vielä vastausta saanut useista pyynnöistäni huolimatta.
Tulin uskoon ja Pyhän Hengen sinetti tuli, Ef. 1:13. Myöhemin Pyhän Hengen täyteys, Apt.2 luku.
Nyt on kuitenkin eri asiasat kysymys ja se kuuluu:
Missä vaiheessa opetuslapset tulivat uskoon?
>>
Missä vaiheessa opetuslapset tulivat uskoon?
"Voisin tehdä jatkokysymyksen tuohon Sinun kysymykseesi liittyen, että koska VT ei tunne uudestisyntymistä, olivatko Elia, Mooses, Joosef, Jaakob, Samuel ym. ym. uskossa ollenkaan?????? :) "
Ensin kristittyjen pitää ottaa selville mitä juutalainen usko tarkoittaa:
Vain aniharha kristitty tietää juutalaisen uskon perusasiat.
Juutalaisen uskon väärinymmärrys on pesiytynyt länsimaissa väärän opetuksen myötä suureen osaan muusta kansastakin.
Juutalaisuus ja kristinusko on perusopeiltaan keskenään täysin ristiriitaisia.
Pyhä Henki oli ja vaikutti opetuslapsissa paljon ennen helluntaita, tai ennen Jeesuksen Pyhän Hengen puhaltamista opetuslastensa ( -- Tuomas ) päälle.
Pyhä Henki oli jo vanha tuttu opetuslasten kanssa.
Pyhä Henki oli Juudaksessakin, hänessä, joka suoritti tunnollisesti ja nurisematta Jeesuksen hänelle antamia tehtäviä. Ikäviä ja vastenmielisiäkin tehtäviä.
Luukas 12
12 sillä Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava."
Markus 13
11 Ja kun he vievät teitä ja vetävät oikeuteen, älkää edeltäpäin huolehtiko siitä, mitä puhuisitte; vaan mitä teille sillä hetkellä annetaan, se puhukaa. Sillä ette te ole puhumassa, vaan Pyhä Henki.
Matteus 10
19 Mutta kun he vetävät teitä oikeuteen, älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä puhuisitte, sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän on puhuminen.
20 Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä.
2. Mooseksen kirja 4
12 Mene siis nyt, minä olen sinun suusi apuna ja opetan sinulle, mitä sinun on puhuttava."
Apostolien teot 4
8 Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat!
Kaikki joojoon esittämät kohdat valmistavat opetuslapsia helluntain jälkeiseen toimintaan.
Koko lössi jäpitti yläsalissa rukoilemassa kun Jeesus oli noussut taivaaseen. Ei heitä sieltä kukaan vankilaan roudannut.
Opetuslapset eivät täyttäisi meidän mittoja.
Tuskin olivat "esillä", tuskin kokivat mitään tunnelatausta, tuskin kävivät kasteella.
He lähtivät Jeesuksen matkaan parempien aikojen toivossa.
Hohhoijaa. Siinä taas ihminen, jolla ei ole koskaan mitään sanomisen arvoista.
Mitenkäs selitetään se, kun Jeesus lähetti heitä oppilaitaan siis kaksittain saarnaamaan ja parantamaan sairaita paljon ennen helluntaita ?
Ei kai Jeesus nyt hengettömiä ja uskoontulemattomia miehiä työhönsä laittanut !
Hyvä pointti: Luuk.9:
"1 Jeesus kutsui koolle kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille voiman ja vallan parantaa taudit ja karkottaa pahat henget. 2 Hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita 3 ja sanoi heille: "Älkää ottako matkalle mukaanne mitään -- ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan. 4 Ja mihin taloon majoituttekin, siellä asukaa ja sieltä taas lähtekää. 5 Jos teitä ei jossakin paikassa oteta vastaan, lähtekää siitä kaupungista ja pudistakaa pöly jaloistanne. Tämä on oleva todiste heitä vastaan.""
Näyttäisi siltä, että ainakin näille 12 annettiin voima parantaa, ym. mutta he eivät silti syntyneet uudesti ylhäältä.
Saman kirjoittajan kymmenes luku ei taas kerro muuta kuin, että heidän (72kpl) käskettiin mennä kuin lampaat susien keskelle julistamaan, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tässä näyttää toteutuvan "ehkä" ja "mahdollisesti" tai "jos". Eli ei suoraa vastausta aloittajan kysymykseen.
Peace!
Sanoin, että opetuslapset eivät täyttäisi meidän mittoja.
Meidän mittamme on putsattu kaikesta inhimillisyydestä ja täytetty omista pyhyyksistä.
Jeesus sanoi:" menkää ja TEHKÄÄ kaikki kansat minun oppilapsikseni,kastamalla heidät....."
Siinä ei kastettavalta vaadittu nykyhellarien "liturgiaa".
Jeesus sanoi aina ensimmäiseksi uutukaiselle ( Pietari, Andreas, Matteus ym...), että "seuraa minua", joten siinä se opetuslapsen tahdon ratkaisu on jo tapahtunut, joka vastaa nykykäsitystä Jeeusta seuraavasta kristitystä.
ylistetty olkoon meidän HERRAMME,JEESUKSEN ,KRISTUKSEN JUMALA JA ISÄ joka suuren laupeutensa mukan on uudesti synnyttänyt meidä elävään toivoon JEESUKSEN KRISTUKSEN kuolleista nousemisen kautta , piet: ensim,kirje .1:3
Helluntaina opetuslapset uudestisyntyivät. He uudestisyntyivät ilman kastetoimitusta koska kastamista eivät sitten tarvinneet. Muita alkoivat sitten kastaa uskovaisiksi.
Hellarit helluntaina heinään.
Uudestisyntyminen ei ole mahdollista ilman kasteen vettä (pirmary elemet).
Kasteessa Jumala luo ihmisen uudeksi, joka voi kerran nousta ylös taivaaseen.
Jumalan Henki liikkuu vetten yllä.
Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.
Kerrot Korneliuksen tapauksesta, jossa Jumala osoitti Pietarille ja koko kirkolle, että pakanoillekin kuuluu pelastus, antamalla Pyhän Hengen ennen kastetta. Nyt pakanatkin pääsi Kristuksen seurakuntaan jäseneksi, kuten juutalaisetkin. Jeesus ilmoitti lupauksen yhteydessä, että todistus hänestä tulee leviämään Jerusalemista ja Juudeasta, seuraanaksi samariaan, maan ääriin saakka. Apostolit tiesivät, Pyhän Hengen kasteen ja vesikasteen kuuluvan yhteen siten, että ne muodostavat kirkon yhden kasteen(Ef.4:5; 1.kor.2:13; Joh.3:5; Tiit.3:5).
"Vanha Testamentti ei tuntenut uudestisyntymistä."
Aloittaja on täysin väärässä.
Vanha testamentti todellakin tuntee uudestisyntymisen, mihin perustui myös Jeesuksen opetus aiheesta.
Hes 36:25 Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.
26 Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.
Joh 3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
Kyllä opetuslapset kävi Johanneksen kasteella uudestisyntymässä vedestä ja Hengestä.
Johanneksen kasteessa tapahtui uudestisyntyminen vedestä ja Hengestä, kuten Jeesus Nikodemukselle vastasi, kun hän tuli kyselemään Jeesukselta kasteen merkitystä.
Koko Jerusalemin kansa kohisi Johanneksen aloittamasta kasteesta, siksi Nikodemus meni tapaamaan Jeesusta ja kysymään Johanneksen kasteen merkitystä.
Pyhä Henki oli paikalla ja tuli näkyvällä tavalla Jeesuksen pään päälle, jotta kaikki tiesivät, että Johanneksen kastetoiminta on Jumalasta.
Pyhä Henki oli paikalla koko ajan Johannesksen kastetoiminnassa. Johannes oli täytetty Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdussa ja Pyhä Henki oli koko ajan hänen kanssaan myös Jordanilla.
Ei siellä muuten syntejä pois pesty. Syntien pois peseminen kasteessa on uudestisyntymisen peso kasteessa. Hyvä omatunto seurasi syntien pois pesemistä kasteessa.
Jeesus puhui itsestään, kun Nikodemus kysyi häneltä kasteen merkitystä.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan."
Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin."
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan."
Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin."
Yläpuolella hyvä esimerkki kuinka perkeleen lapsi vääristelee Raamatun kirjoituksia, ottamalla jakeita sieltä täältä ikäänkuin ne olisivat samasta asiayhteydestä.
Jordanilla oli paikalla Johanneksen ja veden lisäksi Isä Jumala, Pyhä Henki kun Jeesus kastettiin ja vihittiin kasteessa ylimmäisen papin virkaan.
Hepr. 1:5
Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ei myöskään näin: -- Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani.
Hepr. 1:5
Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ei myöskään näin: -- Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan."
Parhami ja Olseni synnytti poikia uudeksi pelkällä "kosketuksella"...
Pojat pääsi heti seitsemänteen taivaaseen.
Taidat itsekin olla homo, kun on homostelu aina mielessä ? Siitä puhe mistä puute.
helluntailaisen opin mukaan seurakunnan PERUSTAJA saa olla homo , mutta jäsenet ei .
"Missä vaiheessa opetuslapset uudestisyntyivät?"
Uudestisyntyminen on aina YKSILÖLLINEN tapahtuma, joten se tapahtui apostoleilla eri aikaan, kutenkin Jeesuksen opetusten seurauksena.
Siksi Jeesus sanoi heille: Joh 16
"Nyt me tiedämme, että sinä tiedät kaikki, etkä tarvitse, että kukaan sinulta kysyy; sentähden me uskomme sinun Jumalan tyköä lähteneen." Jeesus vastasi heille: "Nyt te uskotte."
Parhami ja Olseni oli kuuluisia homoja. Vietiin vankilaankin niistä asioista. Seurakunta palvoo heitä puolijumalina.
Opetuslapset uudesti syntyivät Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. "meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi" ... jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
Paavali oli tappohommissa kun oikeat Jeesuksen apostolit kulki Jeesuksen kanssa ja helluntaina 3000 ihmistä syntyi uudeksi kasteessa vedestä ja Hengestä.
Oletko kännissä!
eikö helluntailainen tunne kristinuskon historiasta mitään !?
ei Paavali ollut kahdentoista Apostolien joukossa , vaan vasta kymmeniä vuosia MYÖHEMMIN.
onhan ne raamatussa luettavissa, vai onko helluntailainen kännissä , ettei pysty lukeen ?
Uudestisyntyminen ei ole mahdollista ilman kasteen vettä (primary elemet).
Kasteessa Jumala luo ihmisen uudeksi, joka voi kerran nousta ylös taivaaseen.
Jumalan Henki liikkuu vetten yllä.
Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.
Joh. 16:29
Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin."
Sinulla viiraa ja pahasti viiraakin. Väitit: Paavali oli tappohommissa kun oikeat Jeesuksen apostolit kulki Jeesuksen kanssa
LOPETA JO HULLUTTELUSI!!
Paavali ei ole Karitsan 12 apostolien joukossa.
Juudaksen jäkeen valittiin uudeksi 12. apostoliksi Mattias.
Ap. t. 1:26
Sen jälkeen he heittivät miehistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiakselle. Näin hänet valittiin ja liitettiin kahdentenatoista apostolien joukkoon.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
Luukkaan evankeliumi:
1:41 Ja kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa; ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä.
1:44 Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani.
Biblia (1776)
Luuk. 1:44 Sillä katso, sitte kuin sinun tervehdykses ääni tuli minun korviini, hyppäsi lapsi ilosta minun kohdussani.
"ilosta"
KJV (1789)
Luuk. 1:44 For, lo, as soon as the voice of thy salutation sounded in mine ears, the babe leaped in my womb for joy.
"for joy"
Iloisina olemme mekin luterilaiset kuunnelleet papin puhetta kastetilaisuuksissamme.
Muistatteko helluntailaiset vanhemmat Raamatuistanne Jeesuksen sanat:
"Antakaa lasten tulla minun tyköni"
Johannes Kastaja oli erikoistapaus, nasiiri.
Kyllä tavallinen ihminen syntyy uudeksi kasteen vedestä ja Hengestä Jumalan luomistyön tuloksena.
1. Joh. 5:8
Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
2. Piet. 3:5
Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
Helluntailaisuus on henkivalta, jonka pahat g-miehet organisoi lahkoliikkeeksi.
Noin kirjoittaa paha helluntailaisten vainooja.
Noin kirjoittaa u-k-i-e nr