Työkeskeinen puoliso

Lopeta ensin se pyykkien pesu ja ruuan laitto ja jos tulee sanomista niin sanot työorjentoituneelle puolisolle että oleppa kotona välillä' niin kerkiät pesemään omat pyykkinsa ja ruokansa tekemään mutta kun huolto pelaa niin toinen ei huomaa mitään. Kun huolto ei enää toimi eikä ole puhaita vaatteita kaapissa niin se voi herättää puolisn tai sitten ei.

Erota. Aluksi asumusero, anna miehen miettiä muutama kk asioitaan, ja sitten keskustelujen päälle avioeropaperit vetämään. Toki jossakin välissä ennen lopullista eroa käytte seurakunnan tms. parisuhdetyössä, terapeutille ongelmasta puhumassa. Mies on sokea muulle kuin korvaamattomuudelleen työssä. Rahaa tulee sit kivasti?
(hänellä on toinen)

Olen lukenut näitä viestejä nyt näillä sivuilla. Pidin omaani liittoani hyvänä perusliittona. Mutta näiden jälkeen olen alkanut ajattelemaan toisin.

Ei minukaan puoliso vietä aikaa kanssani. Tosin aikaansa ei vie työ vaan tietkone, tv ja harrastus. Pyykinsä kyllä pesee ite. Emme lomaile yhtä aikaa kesällä emmekä muillakaan lomilla. Puhumiset voi olla 5 sanaa viikossa, aina ei sitäkään, jos ei ole asiaa. Muuten emme juurikaan juttele. Seksiäkin ollut 5 vuotta sitten.

Ja varmuudella kummallakaan ei ole toista. Mutta ehkä tämä ei ole niin hyvä liitto, kuin luulin.

Tuttu juttu. Meillä se on tänä kesänä kärjistymässä siihen että hän ei pidä lomaa ollenkaan. Viime kesänä kirosi raskaasti perheen yhteisen kolmiviikkoisen jälkeen ettei olis kestänyt enempää. Kaikki aika ja energia käytetään kodin ulkopuolella ja me saamme miesraadon joskus hetkelliesesti seuraamme mutta silloinkin hän saattaa uppoutua puhelimeensa kesken keskustelun jopa siten että meillä on vieraita! Hänestä se on normaalia, perhe vaan vaatii häneltä sellaisia asioita mitkä ei ole hänestä kohtuullisia.

Mikä näitä kodin ulkopuolelle orjentuneita oikein vaivaa? Tottahan työ vie osan aikaa, mutta ei se koko elämä saisi olla. Tuntuu ettei puolisolla ole kuin työ minä, ja työn ulkopuolella ei ole mitään muuta, mikä kiinnostaisi, tai millä pätisi.

Oli puheenaihe mikä tahansa niin aina se hänellä kääntyy töihin. Vieraita meillä ei enää käy, kuka nyt koko ajan haluaa kuulla mitä jonkun duunissa tapahtuu. Ihokarvanikin nousee pystyyn, kun puoliso kehua retostaa, minun asemassani jne.. Pitää vielä korostaa asemaa, vaikka ei sen kummemmassa asemassa olekkaan.

Pidän työstäni.

Uppoudun työhöni ja se antaa minulle paljon. Harvoina vapaahetkinä olisin mieluummin yksin. Lapset on jo opiskelemassa, joten ei tarvitse enää tavoitella asioita, joissa todistaa olevansa hyvä äiti.

Parisuhde on ihan jees, mutta en saa tästä mitään kiksejä, kun taas työssä saan onnistumisen iloa, energiaa ja palautetta.

Oikein tai väärin, olen tehnyt päätöksen elää hetkessä ja nauttia niistä asioista, joista oikeasti nautin. Ja se yksi nautinnollimisista asiaoista on työ. Sori.

Kaikesta päätellen tilanne ei perustu yhteiseen päätökseen eikä sovittuun tavoitteeseen pääsyyn.
Hyväksy tilanne tai leikkaa matot halki!

Rakenna oma elämä! Ulkoista miehesi osalta pesupalvelut!
Jos haluat kantaaa huolta niin varaa hänelle pakastimeen vaikkapa pizzoja!
Suunnittele omat lomasi lasten kanssa miehestäsi piittaamatta!

Mitä muuta tuossa voisi tehdä? Eron vaihtoehtona.

Me elimme vastaavaa elämää 12-vuotta mutta lähtökohta oli täysin toinen.

Perhe on sitoutumista. Meillä vietetään joka ilta viimeinen tunti perheaikaa, jolloin ollaan yhdessä. Kaikki muu jää, tietokoneet yms. Tunti on vähän, mutta jos sen viettää yhdessä se on paljon :)....

Voit avata keskustelun perheen yhteisestä ajasta, mutta eipä kovin usein vanha koira uusia temppuja opi. Voit pyytää huomioimaan enemmän sinua ja lapsia, mutta edelleenkin hankalaa on. Sinun vaihtoehtosi ovat oikeastaan tyytyä nykyiseen tilanteeseen tai sitten lähteä ja aloittaa alusta. Vaikeaa sanoa kuinka paha olo sinulla on olla "ilmainen piika". Tilanne on omakohtaisesti tuttu ja minun valintani oli lähteä.

Kiitos mielipiteistä. Kyllähän tähän väsyy, kun puolisolla ei aikaa riitä mihinkään kodin töihin. Pihaakin olen saanut yksikseni pakertaa, koska toisella ei ole ikinä aikaa, eikä halujakaan. Yhden tontin kulman jätin hänen tehtäväksi. Tekemättä on edelleen. Aikaa on kulunut vuosi, ja nyt siellä rikkaruohot rehottaa.

Ilmaiseksi piiaksi en aio loppuiäkseni jäädä. Lomalla aion ratkaisuni saatella loppuun.

Hei "liiton loppuko"...
I´m with you... ja enemmän kuin uskotkaan. Olen tuollaisen miehen lapsi.

Tuon päälle omista avioliiton kokemuksistani viisastuneena... Älä tee ratkaisuja tuolla tapaa. Älä myöskään hyväksy mitään tuollaista hulluutta, missä työ oikeuttaa kaiken, työ menee kaiken edelle, työ on jumala. Baskat! - oikeasti.

Miehet kun ihan oikeasti on parisuhde-kommunikoinnin suhteen aivan vtun törppöjä. Sinuna tekisin miehelle muutaman asian selväksi. Hänen tulisi selvittää itselleen ja sinulle, että mikähän se olikaan mitä on hänen elämässään tärkeää ja mitä hän haluaa säilyttää elämässään jatkossakin. Kas kun jatkossa hänellä ei ole mitään, mikä on lopulta tärkeää jos hän jatkaa nykytyyliin, mutta hän ei vain näe sitä. Teillä eletään ns. sitku - elämää; tehdään nyt kaikkea tärkeää ja SITTEN KUN ollaan 200 vuotiaita, niin sitten...

Miehesi ei ollenkaan ymmärrä sitä, että perheenne koti ja turva on oikeasti isän ja äidin parisuhde. Se ei ole miljoona euroa, se ei ole talo, ei työ, ei ura vaan oikeasti se, että kaksi aikuista pitää/ajattelee/tuntee yhtä tuli vastaan mitä vain.

Isäni kehittyi erittäin varakkaaksi ihmiseksi tuolla omalla tyylillään. Hyvä hänelle... kaikkea oli. Paitsi aitoutta, aitoa rakkautta ja sitä tärkeintä; tajuamista että mikähän tässä maailmassa olikaan tärkeää.

Rakkaus tai pitkässä suhteessa rakastamien on asioiden toisen puolesta tekemistä, pieniä huomionosoituksia, toisen asioiden omien juttujen edelle asettamista ja aitoa läsnä olemista. Jos nämä puuttuvat, niin ehkä ihmisen pitäisi elää yksin.

Kiitos, pohdintaa herättävästä mielipiteestäsi.
Olen yrittänyt saada puolisoni ymmärtämään elämän tarkoituksen, ja mikä oikeasti elämässä on tärkeintä.

Hänellä se menee näin: 1. Ura, 2. Ura, 3, Ura, sitten tulee tietenkin raha, ystävät, ja perhe, mikäli niitä enää on. Millä käännät toisen pään, kun keskustelu yhteisestä ajasta, ja tekemisestä loppui hänen lauseeseen, minun töissäni ei toimita klo. 8-16. Etsi se varastomies, jota työt ei rajoita!

Varoittanut sinua: meillä työkeskeisyys johti masennukseen, ehkä maanisuuteen rinnalla ja avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen.
Nyt käyn psykiatrilla; haluan selvittää ajatuksiani jonkun kanssa. Suhde vieraaseen naiseen hoidettiin päivällä: puhelinsoitot, tekstarit ja kaksi tapaamista, joissa seksiä ( heidän sanojensa mukaan) myös yritettiin. Nainen yrittäjä myös ja yhteenkuuluvuus tästä virisikin.
Nainen on perheemme yhteinen tuttu, miestäni vanhempi ja meille ollut vähän, kuin äitihahmo. Kävivät yhdessä bailaamassa siten, että vanhin poikamme oli mukana (yrityksen toinen omistaja perheessämme).
Minusta tuo oli törkeyden huippu: eihän poika aavistanut, mitä peliä isä pelasi.
Samanaikaisesti perheessämme valmistauduttiin häihin, ensimmäiset laatuaan. Miehelle oli tärkeää, että pukeudumme perheenä ns.värikoodin mukaan. Osti minulle kalliin käsikorunkin. Vein omat kamppeeni kirpparille lahjoituksena. Niin valheellisesti tilanteessa ne oli ostettu.
Enää en luota mieheeni...hän on tehnyt elämänmuutokseen: työt jääneet vähemmälle ja huomioi minua enemmän.
Tuskaani lisää se, että sairastuin fyysisesti joku vuosi sitten. Olen ollut tosi heikossa kunnossa, mutta sinnikkyydellä kuntouttanut itseni, kivuistani huolimatta. Teen perheen arkirutiinit, vaikken aina ole ihan kunnossakaan.
Mies on nähnyt, kuinka vaikeaa minulla on ollut ja silti uppoutuu töihin, joiden taustalla tämä suhde sitten myös oli. Ajallisesti se kesti reilun kuukauden, mutta tahti oli kova. Huomasin pettämisen siitä,että puhelin "liimautui" mieheen kiinni. Minua tosin syytettiin hulluksi, vainoharhaiseksi, kun kyselin onko suhdetta...
Ole varovainen...Minä olin liian luottavainen ja maksan siitä nyt omalla pahalla olallani, surulla.

Mullakin ex-mies työholisti. Muutti ulkomaille työn perässä. Minä hölmönä ramppasin siellä. Ei viitsinyt vapaata pitää edes niinä kertoina kun muutaman kuukauden välein kävin. Töitä teki illatkin kotona.

Homma meni alusta asti pieleen siinä, että minä jahtasin miestä, hän ei minua missään vaiheessa suhdetta. En ollut hänelle tärkein, tai edes kovin tärkeä. En arvostanut itseäni, vaan siedin huonoa kohtelua. Työ oli vaan se rakkain ja kaikki kaikessa hänelle.

Muutaman vuoden jälkeen sitten väsyin ja lopetin touhun. Olis pitäny lopettaa vaan jo niin paljon aikasemmin. Onneksi ei lapsia.

Siskon mies oli tuollainen, eikä siskonikaan ollut mikään kodin hengetär, mutta jonkun oli pakko olla lasten kanssa kotona pyörittää arkisirkusta.

No, miehellä olikin toinen nainen, mikä oli osa syy "ylitöihin". Siskoni löi silloin rukkaset naulaan.

Nyt he ovat eronneet, eikä kumpikaan jaksaisi kotileikkiä ja perhe-elämää, mutta pakko niistä pikkulapsista on pitää huolta. Heillä on viikko-viikko-yhteishuoltajuus ja kumpikin hengähtää helpottuneena kun lapset lähtee ja saa olla viikon taas vapaa perhevelvollisuuksista.

Yhteinen talo on myytävänä, mutta kiinteistövälittäjä sanoi, että ensin täytyy laittaa hoitamaton piha kuntoon näyttöä varten. Siskoni ei jaksanut pitää puutarhaa(kin) siistinä ja mies ei koskaan "ehtinyt" eikä edes kiinnostanut.

Kaikenkaikkiaan joitakin ihmisiä ei ole luotu perhe-elämään saati parisuhteeseen, mutta mikä ihme heidät ajaa siihen asemaan?

Kannattaisko valita se puoliso paremmin.
Jos välttämättä haluaa lääkärilentokapteeniliikemiesjohtajan niin yleensä näissä ammateissa työajat on mitä on ja työ menee edelle...

Kyllä se näin on.
Ota kunnon työntekijä, he osaavat arvostaa ja rakastaa.

Hei

minun mies nähtävästi rakastaa työtään mutta ehkä meitä sitten hieman enemmän vaikka tekeekin uraa. Myös minä rakastan työtä ja usein unohdan perheeni mutta viimekädessä perhe sittenkin aina menee muun edelle.

Minä naisena teen lähes kaiken nikkarointihomman, remontit yms meidän perheesä mutta mies siivoaa ja ajaa ruohon ja tarvittaessa vaikka maalaa.

Minusta on naisena epäreilua kitistä tekemättömistä töistä tai tekemättömästä puutarhasta. Minusta ne asiat tekee se joka niistä pitää sillä me olemme erilaisia ja sen saa hyväksyä. kaikki vaan ei rakasta puutarhatyötä.

Mikset sinä lähde laasten kanssa reissuun. Turha ihan kaikesta on syyllistää miestäkään vaan ottaa reippasti ohjat käteen ja päivän päätteeksi miettiä mihin sitä puolisoa tarvitset. Jos toista ei oikeasti kiinnosta et vaan voi sille mitään.

Vakava keskustelu ja kerrot että olet käytännössä yksinhuoltaja.Jos mies ei tajua tätä tai ei välitä-eroa.Ihmeesti niitäkin miehiä joita eron jälkeen ex kiinnostaa ja se olikin niin ihana jne..