Ylipainoisilla naisilla on huono itsetunto

huomio.

Sen näkee pukeutumnisesta. Kävin äsken kaupungilla, rannalla ja salilla. Matkalla näin monia naisia joilla oli pitkähihainen paita ja pitkät housut vaikka ulkona on 25 lämmintä. Ei ylipainoiset naiset uskalla pukeutua paljastavasti. Vaikka mulla on n 10 kg ylipainoa niin pukeudun shortseihin ja t-paitaan. Rannalla olin äsken tunnin ilman paitaa. Naisia ei rannalla näkynyt vaikka on todella lämmin ilma.

Onko niin että naiset on laiskoja eikä ne usko itseensä eivätkä jaksa treenata itseään kuntoon. itse olen koko talven käynyt salilla enkä ole kuin yhden ylipainoisen naisen nähnyt. Eikä sekään ollut siel kuin kaks kertaa.

31

338

    Vastaukset 31

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • patamamais

      Totta, tunnen itse muutaman ylipainoisen naisen ja monesti he pitävät huolta ettei heitä näe vaan vähissä vaatteissa julkisilla paikoilla ja selvästi häpeävät kroppaansa. Toisaalta asialle he eivät tee mitään pääasiassa siksi ettei tarvitse. Parisuhteen saanti mikä tuntuu olevan monelle naiselle tärkeää ei hankaloidu juuri ollenkaan vaikka nainen olisi lihava. Miehet joutuvat ainakin "etsintä" vaiheessa pitämään itsensä paremmassa kunnossa mikäli suhteen meinaavat saada.

      Kyllähän vähissä vaatteissa/ilman paitaa liikkuvat ihmiset ovat yleensä hyvännäköisiä ja tietävät sen myös itse. Eräs kaverini oli laiha, mutta ei ollut lihaksia niin ei ikinä ollut rannalla ilman paitaa. Treenasi reilu vuoden ja sai vähä lihaksia näkymään niin seuraavan kesänä se ei sitte paitaa pitänykkää ikinä rannalla.

    • Meitä on moneksi

      Ei kaikki halua pukeutua paljastavasti minkään kokoisina. Hyi.

      • realismus

        Niin, eikös paljastava pukeutuminen ole sitä kuuluisaa WTia?


    • Tuikkaaja -67

      Totta, mutta huonon itsetunnon omaava ylipainoinen yh äiti lähtee kapakasta todella, siis TODELLA helposti mukaan ja antaa estotonta seksiä.

    • Rantapummit

      Mikähän takia naisia, edes läskejä naisia, ei tänään näkynyt rannalla ja salilla? Johtuu joko huonosta itsetunnosta vai siitä, että oli... duunipäivä.

      • Spurgu lk

        Eipä noita läskejä kukaan duuniin ota, nuija.


    • lifemocker

      valitettavasti kyllä ne joskus uskaltaa: rinnat puoliksi esillä baareissa jahtaavat miehiä, kun oikein muita valttikortteja ei ole

      • Nominävain

        Ja millaiset valttikortit sinulle on jaettu ?


      • lifemocker
        Nominävain kirjoitti:

        Ja millaiset valttikortit sinulle on jaettu ?

        mä en jahtaakkaan vastakkaista sukupuolta tuolla ;)


      • MockerLife
        lifemocker kirjoitti:

        mä en jahtaakkaan vastakkaista sukupuolta tuolla ;)

        Jahtaatko sitten samaa sukupuolta olevia? Aha okei, no ei siinä mitään.


    • Eilen ainaki oli paljon nuoria naisia vähemmissä pukeissa kaupungilla kun kävin. Oli kyllä ilo silmälle :)

    • komea mies.

      Pitääkin mennä huomenna katsomaan et onko valaita rantautunut rannalle. Tunne yhen naisen jolla on takki aina päällä kesälläkin koska se nainen on niin lihava. painaa jotain 115 kg ainakin.

      Monesti kyllä mäkee et ylipainoisilla onihan liikaa vaatteita vaikka olis 29 lämpöä.

    • realismus

      Ei ole kauaa kun itkettiin miksi läskit naiset näyttelevät läskejään - huokaus...

      On teillä työttömillä ätminkäisillä leppoisaa, narista rannalla sivullisista ihmisten tehdessä töitä.

      • trallallallaa

        Totta turiset, realismus, jälleen kerran.

        Jonkin aikaa sitten joku käski lihavien naisten vetää burkhan päälleen, että viattomien miekkosten ei tarvitsisi järkyttyä läskimakkaroista.

        Ei ole kohdillaan asiat näillä miehillä koskaan: jos ei ole nälkä, niin sitten ilmeisesti *askattaa.


      • xpert.
        trallallallaa kirjoitti:

        Totta turiset, realismus, jälleen kerran.

        Jonkin aikaa sitten joku käski lihavien naisten vetää burkhan päälleen, että viattomien miekkosten ei tarvitsisi järkyttyä läskimakkaroista.

        Ei ole kohdillaan asiat näillä miehillä koskaan: jos ei ole nälkä, niin sitten ilmeisesti *askattaa.

        Realismus on ihan torvi tyyppi.


    • Sopivasti päällä

      Itse olen normaalipanoinen nainen mutta silti en pukeudu shortseihin (näyttävät mielestäni alushousuilta) enkä minihameisiin ja mekkoihin. Käytän lyhythihaisia paitoja ja toppeja, capreja, ja sopivan pitkiä mekkoja. Vaikka olisi miten lämmin tahansa niin ei se tarkoita sitä että tuolla ulkona pitäisi puolialasti liikkua. Tunnen oloni epämukavaksi liian paljastavissa vaatteissa.

      • ~c~

        Sama juttu. Mä treenaan, mutta en sitä varten että äijät sais katsella pakaroita. Kaupungilla pukeudutaan asiallisiin vaatteisiin, ei ranta- tai mökkikuteisiin. Asiallinen vaatetus voi tietty olla seksikästä myös, mutta aina hyvän maun mukaista.


    • ,.....,

      Meillä ei saa töissä olla shortseissa eikä liian lyhyessä hameessa eikä liian pienessä yläosassa. Voin kyllä ottaa vaihtovaatteet töihin ja lähteä huomenna kotiin käpöttelemään vähemmissä vaatteissa. Varoitan kyllä etukäteen, ei tule olemaan kaunis näky..Mutta osoitan, että ei ole huono itsetunto. Vois sitä ennen käväistä työpaikan salilla liian pienissä treenivaatteissa. Siitäkin pitäisi varmaan laittaa jo ajoissa varoituslappu salin oveen, että ihmiset tulevat omalla vastuulla sitten sinne.

    • palavanahka

      Voisiko olla mahdollista että niillä lihavilla naisilla on kilpirauhasen toimintahäiriö joka aiheuttaa palelemista lämpimälläkin säällä. Tai sitten ovat niin fiksuja etteivät halua altistaa turhaan itseään auringon UV-säteilylle.

    • eri havainnot

      Jaa, no musta kyllä tuntuu, ettei kadulla näekään kuin ylipainoisia naisia liian paljastavissa vaatteissa. Riippuu varmaan, missä päin liikkuu. Täällä päin naiset eivät kyllä häpeä kilojaan...

    • Itsellä ylipainoa

      mutta en nyt sitä sanoisi pitkien housujen/paitojen syyksi pukeutua ns. peittävämmin. Nivelreumaa ym sairauksia. Villasukat jalassa töissä ja kotona. Särkyä koko ajan. Eivätkä särkylääkkeet auta kuin hetkeksi. Kateeksi käy niitä ketkä pystyvät olemaan kevyellä vaatetuksella kesällä. Minä en. Jos olisi huopikkaat pitäisin niitäkin, tosin kotioloissa :)

    • ihramuori

      Esimerkiksi löysät pellavavaatteet suojaavat paremmin auringolta ja tuntuvat viileämmiltä kuin kireät tiukat minivaatteet. Enkä kyllä jaksa niitä säärikarvojakaan koko ajan ajella. Parisuhdettakaan en ole etsimässä, joten kaikille parasta, että pidän läskit piilossa.

      • realismus

        Minäkin verhoudun etelänmatkoilla väljiin valkoisiin pitkiinhousuihin tai nilkkapituisiin mekkoihin, päähän leveälierinen olkihattu jonka ylle vielä kevyt huivi. Niiin risteilyllä oli aivan agathamainen olo henkilökunnan tarjoillessa kello viiden teetä kannella. (Pussiteetä ja pahvikeksejä, Poirot ei olisi hyväksynyt!)

        Suomessa pyrin pysymään sisätiloissa tai ainakin varjossa helteellä.


    • aina voi valittaa

      Ap:tä harmitti varmaan, kun ei päässyt vinkumaan kuinka kauheaa on katsella ylipainoisia naisia vähissä vaatteissa. Onneksi hänellä itsellään on niin hyvä itsetunto, että voi täällä nimettömänä arvostella toisten sellaisia...

    • TuuliaK

      Mä itse ainakin käytän aurinkoisella säällä pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita, ja hattuakin vielä, ihan vaan siksi, että saan aurinkoihottumaa.

      Ihmettelen myöskin tätä jatkuvaa valitusta siitä, kuinka kaikki vastaan kävelevät naiset ovat niin kamalan rumia ja lihavia. Ainakin täällä Turussa, varsinkin ylioppilaskylän ympäristössä, tuntuu että vastaan ei muita kävelekään kuin kauniita ja hoikkia parikymppisiä. Enkä nyt oikein jaksa uskoa, että porukka olisi niin merkittävän erilaista muuallakaan Suomessa. Jos teillä onkin joku läskifetissi ja siksi ette muita kadulla huomaakaan.

    • realismus

      Menestyneillä miehillä taitaa sitten itsetunto hipoa nolla...

    • realismus

      Ja raksamiehillä on aivan Helvetin huono itsetunto. Päästä varpaisiin paksusti verhoiltuna, eilenkin oli yli 26 astetta lämmintä. Mistähän se huono itsetunto oikein pursuaa, sen verran mitä kypärän ja kauluksen välistä näki, olivat todella komeita.

    • pukeutumnisesta.<<

      Ehehehe varmaan paskin läppä tänään mitä oon kuullu ":D" mee hoitoon.

    • Vai sellasta

      Mikä ihmeen itseisarvo se paljaan pinnan näyttäminen muka on? Eivät kaikki halua paljastella itseään edes lämpimällä säällä, eivätkä jotkut minishortsit yms ole edes mitään tyylikkäitä.

      Mitä tuohon rantajuttuun tulee, niin suurin osa ihmisistä taitaa olla tuohon aikaan vielä töissä tai koulussa. Yövuorolaisetkin vasta heräilee uniltaan. Eivät kaikki rötvää toimettomina päivästä toiseen kuten sinä.

    • jkjk00007

      Joo kaikki ei halua paljastella minkään painoisina. Tykkään verhota nykyään koko kropan. Inhottaa ja kuvottaa ajatus kuolaavista miehistä muista arvostelijoista. En tykkäis jos mieskin paljastelee muille naisille liikaa. Ihmisestä tulee simppeli kuva jos keikistelee yleisesti kaikille. Siinä se huono itsetunto tulee parhaiten esille. Vanhempana käskisin muksuja menemään pukeutumaan ennen kun lähtee ovesta ulos. Pelkissä alkkareissa en antaisi liikkua! Nykyajan seksikulttuuri on muutenkin vastenmielinen ja inhottava. Ihmiset on moraalittomia kaikin tavoin!

    • Mitä vitun

      väliä on millaisia vaatteita ihmiset päälleen pukevat. Jo on elämä köyhää ap:lla /muilla arvostelijoilla kun ei ole muuta tekemistä kuin arvostella toisten pukeutumista. Mulle on ihan se ja sama vaikka joku tulisi säkki päällään vastaan Etsikää hei ihan oikee elämä !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1646
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1162
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      136
      938
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      764
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      529
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      475
    Aihe