Liikennesuunnittelun huippuratkaisu

Valtion virastotalon laajennuksen jälkeen on parkkipaikat alueella olleet kiven alla ainakin talossa asioivien kannalta. Asian ratkaisemiseksi on liikennesuunnittelussa päätetty poistaa kaikki Urakankadun ruudukoidut parkkipaikat talon edustalta. Kun lisää poistetaan, niin ei tule vähistäkään riitaa.Näin meitä palvellaan Hyvinkäällä.
8267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onhan sillä ainakin työllistävä vaikutus kun saadaan yksi kohta lisää katuverkkoa auki.Milloinkahan tämä kohde ja entisetkin saadaan tehtyä valmiiksi?

Äänestä

Jättäkää ne kotteronne kotiin ja ajakaa polkupyörällä! Saatte ilmaista liikuntaa ja raitista ilmaakin. Ei sitä peltilehmää tarvitse raahata joka paikkaan!

Äänestä
  • Oikeustalolla käydään asioimassa useasta naapurikunnasta kymmenien kilometrien päästä.Ajokortin omaavat rehelliset ihmiset tulevat autoilla paikalle.Pura katkeruuttasi johonkin toiseen asiaan, vaikka fillarointiin.

    Äänestä

Nyt siihen on jopa saatu asfaltti kevyen liikenteen väylälle.Mahtuu vaikka 8 rinnakkain kulkemaan juoruja kertoen.

Äänestä

Jaa että ihan oven eteen pitäisi valittajan päästä taas kottosellaan. Tuossahan on iso parkkialue vieressä tuon street viewissä vielä näkyvän puretun huoltoaseman paikalla. Se varmaan afaltoidaankin tulevaisuudessa.

https://maps.google.fi/
Riihimäenkatu 7, Hyvinkää

Äänestä
  • Oven eteen pääsee nyt muutamalle asiakaspaikalle, vain kadunvarren paikat on poistettu. Ent. huoltoaseman tontin parkkipaikka on tilapäisjärjestely, josta on sovittu tontin omistajan kanssa.Oikeustalon palveluiden käyttäjät tulevat hyvinkin kaukaa mm. käräpiirien yhdistämisen takia.

    Äänestä

Mitä väliä kun kunnat yhtyy on oikeustalo järvenpäässä ja tämäkin talo jää harrastus yhdistys ja kirpputori käyttöön, sitten tosin viel enemp parkpaikkoi tarveuais

Äänestä
  • Kuntien yhtyessä suurin kirppispaikka tulee olemaan villatehdas kaupungintalon toimintojen siirtyessä Tuusula - Järvenpää - Kerava alueelle.Silloin villatehtaalle laajenee oikea supermegajättikirppis. Saneerattua museotilaa riittää monelle toimijalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tämäkin piti nähdä kirjoitti:

Valtion virastotalon laajennuksen jälkeen on parkkipaikat alueella olleet kiven alla ainakin talossa asioivien kannalta. Asian ratkaisemiseksi on liikennesuunnittelussa päätetty poistaa kaikki Urakankadun ruudukoidut parkkipaikat talon edustalta. Kun lisää poistetaan, niin ei tule vähistäkään riitaa.Näin meitä palvellaan Hyvinkäällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu