Viitasaarella erovyöry kirkosta, kasteita vain 35

Keskisuomalainen kirjoittaa, että Viitasaarella erottiin viime vuonna kirkosta tavallistakin vilkkaammin, kun taas kastettuja lapsia oli vain 35: http://i11.aijaa.com/b/00166/12271236.jpg

Sellainen epäkohta muuten liittyy tuohon uutiseen, että siinä on äänessä paikallisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Maria Kaisa Aula. Aula sattuu olemaan Suomen lapsiasiavaltuutettu. Kuinkahan puolueetonta lasten oikeuksien ajamista voi odottaa naiselta, joka muun muassa toteaa, että "nuorille vanhemmille pitäisi saada nykyistä paremmin tietoa lapsen kastamisesta"? Jälleen yksi kirkon lobbari merkittävässä päättävässä asemassa.
5120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuossa löysit kyllä ihan hemmetin hyvän pointin johon pitää tarttua hetimiten.

Kiitos vihjeestä!

Äänestä

Ääh, tuli oikosulku!

Kyllähän Aula tuollaista voi lausua tuossa "virassa".

Mutta jos hän lapsiasiavaltuutettuna toisi tuollaista esille, niin silloin olisi iskun paikka.

Mutta kyllä hänen lausuntojaan kannattaa seurata täikammalla ettei rupea ajamaan omaa agendaansa virassaan.

Äänestä
  • Tämä on juuri tätä Suomen meininkiä, että yhdellä pallilla voi vetää kotiinpäin vaikka miten ja sitten toisella pallilla esittää puolueetonta. Samaa suhmurointia kuin vaikka osuuskauppojen hallituksissa istuvat kunnanvaltuutetut. Jos Aula puhuisi tuollaista lapsiasiavaltuutettuna, se herättäisi julkista pahennusta, mutta koska hän puhuu kirkkovaltuuston puheenjohtajana, kukaan ei tietenkään sano mitään!

    Äänestä

"Tämä on juuri tätä Suomen meininkiä, että yhdellä pallilla voi vetää kotiinpäin vaikka miten ja sitten toisella pallilla esittää puolueetonta."

Nyt en näe kirjoituksessasi oikein mitään johdonmukaisuutta.

Jos sanoo yhtä oman vakaumuksensa mukaista, kun toimii oman vakaumusryhmänsä puitteessa, niin sehän on ihan ok.

Jos sitten toisessa tilanteessa missä, toimii esim. viranomaisasemassa, pystyy irtautumaan siitä "privaattinäkemyksestään", niin sehän on nimenomaan tavallista hienompi suoritus, eikä mitään suhmurointia, päinvastoin.

Äänestä

Totta. Ihan turha kuvitella ettikö sen uskovaisuus tulisi esille myös lapsivaltuutetun työssä.

Kirjoitin sille kun se sanoi että alaikäisten avioliittoluvat, joita oikeusministeriö lepsusti myöntää jokaisesta hakemuksesta, ovat ongelma. Olen samaa mieltä. Jopa muutamille 14-v. tytöille on annettu naimalupa Suomessa. Se hakemus kai tehdään tytön nimissä ihan kuin hän olisi tosiasiallinen anoja, Kyllähän siinä tehdään niin ku vanhemmat ja uskonyhteisö sanoo, tytöllä ei ole mitään sanomista, ne on pakkoaviottoja.

Aula sanoi että pitäis keskustell tytön kanss aenemmän ja selvittää hänen mielipiteensä tahtonsa, Kyllä ne vanhemmat ja uskonyhteisön miehet opettaa mitä pitää sanoa, että lpa irtoaa. Muuten tulee tupen rapinat.

Eli Aula näkee ongelmia muissa uskonnoissa mutta ei komassaan. Kasteen promoaminen on käsittämätöntä lapsiasiavaltuutetulta. Vaubakaste on ei-raamatullinen , jota tosikrisselit kutsuvat pirunkasteeksi. Raamatun mukaan ensin oltava usko sitten vasta kaste, uskovankaste. Se on tietoinen ratkaisu.

Kirkko ahneuksissaan keksi vauvakasteen maksimoidakseen jäsenmäärän ja siten tulonsa ja vaikutusvaltansa.

Vauva ei voi joutua helvettiin, perisynti on puppua, koska hän ei tiedä jumalasta mitään eikä näin ole "kääntänyt tietoisesti selkäänsä" jumalalle.Tässä asiassa tosikristityt lahkolaiset ovat mielestäni fiksumpia ku valtiokirkko. Tosin kaste on merkityksetön rituaali näin ateistin silmin katsottuna. Ja jumalusko harhaa. Ja raamattu satua.

Tulee mieleen paavin sanoma että ateistitkin pelastuvat. Vatikaanin tidottaja totesi parin päivän kuluttua, että erehtymätön paavi oli erehtynyt, ja he jotka tietävät katolisesta kirkosta, mutta pysyvät siitä erossa eivät voi pelastua, siinä tuomittiin melkein kaikki suomalsietkin helvettiin, eläköön ekumenia!

Mutta tietämätöntä ei rangaista hän pelastuu kun ei ole tietoisesti kääntänyt selkää katoliselle kirkolle.

Eikö ne tajuu kuinka julmaa, moraalitonta lähetys-/käännytystyö on. Sen takia miljoonat joutuu kadotukseen, koska pysyvät erossa katolisuudesta vaikka saavat siitä tietää. Pitäisivät katoliset päänsä kiinni katolisuudesta niin kaikki pelastuisivat, tietämättömyydellään. Mutta siinä menis vatikaanin bisnes ja prameus perseelleen.

Kirjotin samalla Aulalle pippelinsilpomisen järjettömyydestä, mitä lie mieltä Aula asiasta. Saattaa jopa vastustaa silpomista kun se ei oo kristillinen perversio.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


5 + 8 kirjoitti:

Keskisuomalainen kirjoittaa, että Viitasaarella erottiin viime vuonna kirkosta tavallistakin vilkkaammin, kun taas kastettuja lapsia oli vain 35: http://i11.aijaa.com/b/00166/12271236.jpg

Sellainen epäkohta muuten liittyy tuohon uutiseen, että siinä on äänessä paikallisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Maria Kaisa Aula. Aula sattuu olemaan Suomen lapsiasiavaltuutettu. Kuinkahan puolueetonta lasten oikeuksien ajamista voi odottaa naiselta, joka muun muassa toteaa, että "nuorille vanhemmille pitäisi saada nykyistä paremmin tietoa lapsen kastamisesta"? Jälleen yksi kirkon lobbari merkittävässä päättävässä asemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu