Me persupuolueen enpaattiset vähän mietittiin, että ei kannata vihata toista. Ei se kannata. Siinä tulee vain vitutus molemmille, ehkä itkukin. Tässä uusia ja enpaattisia elämän ohjeita kaikille persuille. Lopettakaa myös turha vouhottaminen kaikenmaaliman asioista. Kun hokee mielessään (puolueemme mantra) "Anna anteeksi isä-Timo", niin kohta tuntuu paremmalta.
2 0 Y L E I S O H J E T T A:
1. Se mitä annat eteenpäin, tulee takaisin. Aina.
2. Kirjoitat itse oman tarinasi. Älä anna muiden kirjoittaa sitä.
3. Se mitä joku teki sinulle menneisyydessä, ei enää vaikuta nykyhetkessä, ellet itse anna sen vaikuttaa.
4. Kun ihmiset näyttävät sinulle todellisen karvansa, usko ensimmäisestä kerrasta.
5. Murehtiminen on ajanhukkaa. Käytä energiasi murehtimisen sijaan huolta aiheuttavien asioiden muuttamiseen.
6. Se mihin uskot on merkityksellisempää kuin se, mitä toivot tai mistä unelmoit. Sinusta tulee se, mihin uskot.
7. Jos ainoa rukous, jonka koskaan lausut on kiitos, se on tarpeeksi.
8. Onni jota tunnet on suoraan verrannollinen rakkauteen, jota jaat ympärillesi.
9. Epäonnistuminen on tienviitta, joka osoittaa sinut oikeaan suuntaan.
10. Jos teet päätöksen, joka on vastoin kaikkien muiden mielipiteitä, maailma ei siihen kaadu.
11. Luota vaistoosi. Intuitio ei valehtele.
12. Rakasta itseäsi ja opettele sitten rakastamaan muita.
13. Valitse ammatti, jota kohtaan tunnet intohimoa.
14. Rakkaus ei satu. Se tuntuu todella hyvältä.
15. Jokainen päivä on mahdollisuus aloittaa alusta.
16. Jos epäilet jotain, älä ryntää mihinkään.
17. Jos et tiedä mitä tehdä, pysähdy paikoillesi. Vastaus selviää sinulle kyllä.
18. Ongelmat eivät kestä ikuisesti.
19. Kaikki menee joskus ohi.
20. Ole rehellinen itsellesi kaikessa mitä teet.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Enpa usko
Lue maiterisjätkä-kirja uudestaan, niin kyllä usko paranee kohisten. Lisäksi tee tuntuva lahjoitus säätiölle, niin mielikin paranee. Ja kyllä se sitten siitä.
..tullaan kohta julkaisemaan Johtajan plokissa. Silloin niitä on noudatettava.
Voisiko Valitut Palat julkaista Soini varten lyhennelmän ohjeista? Yli viiden sanan lauseet ovat hankalia ymmärtää, sivulauseista puhumattakaan.
Asiaa avataan tarkemmin Soinin sirkuksen esityksissä, jossa jonglöörit käyttävät ohjeita täysimittaisesti temppujensa tekoon. Tervetuloa. Tuotto Soini-säätiölle.
Ohjeet on tarkoituksella luotu hieman hämäriksi. Kun ohjetta ei ymmärrä. se ei aiheuta suorituspainetta. Ei ole tarkoituskaan aiheuttaa ahdistusta ja muista:
"Jos ainoa rukous, jonka koskaan lausut on kiitos, se on tarpeeksi ja jos et tiedä mitä tehdä, pysähdy paikoillesi."
Älä tee toiselle sitä mitä et halua itsellesi tehtävän;
sen kun muistaisi aina, on ainakin itsellä hyvä mieli.