autoverosta

Ohessa ensivuoden budjettiesityksen autovero-osa VVM:n sivuilta. Eli autovero ei muutu mihinkään.

03. Autovero

Momentille arvioidaan kertyvän 1 294 000 000 euroa.

Selvitysosa: Vero perustuu autoverosta annettuun lakiin (1482/1994). Veron määrä on 28 % yleisestä kuluttajahinnasta vähennettynä 650 eurolla (bensiinikäyttöiset henkilöautot) tai 450 eurolla (dieselkäyttöiset henkilöautot). Ennen vuoden 2003 alkua valmistetun käytettynä verotettavan auton vero perustuu Suomen markkinoilla olevan vastaavan ajoneuvon arvossa olevaan veroon. Pakettiautojen verotus perustuu tuontiarvoihin ja vero on 35 % verotusarvosta. Tuottoarviossa on otettu huomioon taksi- ja invalidiautoille suoritettava veronpalautus, jonka määräksi on arvioitu 25 200 000 euroa.

Tuottoarvio perustuu arvioihin, jonka mukaan uusia henkilöautoja myytäisiin noin 150 000 kappaletta ja käytettyjä henkilöautoja tuotaisiin maahan noin 40 000 kappaletta vuonna 2005. Myyntiarvio ja arvio käytettyinä maahantuoduista autoista pohjautuvat alan ja tullin arvioihin.


--------------------------------------------------------------------------------
2005 talousarvio 1 294 000 000
2004 lisätalousarvio 130 000 000
2004 talousarvio 1 120 000 000
2003 tilinpäätös 1 206 651 783

--------------------------------------------------------------------------------
1500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuvitteleeko joku, että ensi vuoden budjettiesitykseen olisi voinut kirjoittaa esim. että

"03. Autovero

Momentille arvioidaan kertyvän 940 000 euroa.

Selvitysosa: Vero perustuu autoverosta annettavaan lakiin, jonka mukaan veron määrä on 20 % yleisestä kuluttajahinnasta..."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


realisti kirjoitti:

Ohessa ensivuoden budjettiesityksen autovero-osa VVM:n sivuilta. Eli autovero ei muutu mihinkään.

03. Autovero

Momentille arvioidaan kertyvän 1 294 000 000 euroa.

Selvitysosa: Vero perustuu autoverosta annettuun lakiin (1482/1994). Veron määrä on 28 % yleisestä kuluttajahinnasta vähennettynä 650 eurolla (bensiinikäyttöiset henkilöautot) tai 450 eurolla (dieselkäyttöiset henkilöautot). Ennen vuoden 2003 alkua valmistetun käytettynä verotettavan auton vero perustuu Suomen markkinoilla olevan vastaavan ajoneuvon arvossa olevaan veroon. Pakettiautojen verotus perustuu tuontiarvoihin ja vero on 35 % verotusarvosta. Tuottoarviossa on otettu huomioon taksi- ja invalidiautoille suoritettava veronpalautus, jonka määräksi on arvioitu 25 200 000 euroa.

Tuottoarvio perustuu arvioihin, jonka mukaan uusia henkilöautoja myytäisiin noin 150 000 kappaletta ja käytettyjä henkilöautoja tuotaisiin maahan noin 40 000 kappaletta vuonna 2005. Myyntiarvio ja arvio käytettyinä maahantuoduista autoista pohjautuvat alan ja tullin arvioihin.


--------------------------------------------------------------------------------
2005 talousarvio 1 294 000 000
2004 lisätalousarvio 130 000 000
2004 talousarvio 1 120 000 000
2003 tilinpäätös 1 206 651 783

--------------------------------------------------------------------------------

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu