Kokoomus tappoi telakka- ja teknologiateollisuuden

Vielä kymmenen vuotta sitten Suomi oli mailman toiseksi kilpailukykyisin maa: Telakkateollisuus veti hyvin luksusristeilijöill, Nokia ja muu elektroniikkateollisuus oli maailman huippua. Verotulot olivat mahtvat ja työllisyys hyvä.

Sitten Suomi meni kokoomuksen ja sdp pakottamana euroon. Lipponen ja Niinistö ruttasi pakolla päätökset ilman kansanäänestystä.

Kaikki on eurossa mennyt täysin pieleen: ennen loistavat teollisuuden alat on ajettu maanpakoon. Valtion on halitusten virheiden johdosta pahasti velkaantunut. Lisäksi otettu järjettömiä muiden maiden valtionvelkoja omalle kontolle. Työttömyys pahenee vinhaa vauhtia. Samalla eläkepommi on pamahtamassa kun päätöksiä ei saada aikaiseksi.

Kaikki on pielessä ja vastuun tästä kantaa kokoomus ja sdp.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


missä vastuu? kirjoitti:

Vielä kymmenen vuotta sitten Suomi oli mailman toiseksi kilpailukykyisin maa: Telakkateollisuus veti hyvin luksusristeilijöill, Nokia ja muu elektroniikkateollisuus oli maailman huippua. Verotulot olivat mahtvat ja työllisyys hyvä.

Sitten Suomi meni kokoomuksen ja sdp pakottamana euroon. Lipponen ja Niinistö ruttasi pakolla päätökset ilman kansanäänestystä.

Kaikki on eurossa mennyt täysin pieleen: ennen loistavat teollisuuden alat on ajettu maanpakoon. Valtion on halitusten virheiden johdosta pahasti velkaantunut. Lisäksi otettu järjettömiä muiden maiden valtionvelkoja omalle kontolle. Työttömyys pahenee vinhaa vauhtia. Samalla eläkepommi on pamahtamassa kun päätöksiä ei saada aikaiseksi.

Kaikki on pielessä ja vastuun tästä kantaa kokoomus ja sdp.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu