PS-nuoret ei ole riittävän monikulttuurinen, valtion tuki evätti

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on hylännyt Perussuomalaisten Nuorten tekemän oikaisuvaatimuksen nuorisotyön valtiontukipäätöksestä vuodelle 2013. Nuorisojärjestö oli vaatinut, että OKM muuttaisi tekemäänsä päätöstä siten, että järjestön hakema summa 55 000 euroa myönnetään täysimääräisesti.

Hylkäyspäätöksessä muun muassa todetaan, että “[...] järjestön kannanottoja on tarkasteltava suhteessa nuorisolain ensimmäisen pykälän toiseen momenttiin, erityisesti monikulttuurisuuden osalta.”

- OKM myöntää, että tukipäätökseen vaikuttaa nuorisojärjestön näkemys poliittisesta kysymyksestä, joka jakaa mielipiteitä poliittisissa liikkeissä kautta Euroopan. Tällainen päätöksenteko tuntuu laajaan sanan- ja mielipiteenvapauteen uskovassa oikeusvaltiossa pöyristyttävältä, paheksuu Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

OKM perustelee avustuspäätöstä myös sillä, että nuorisojärjestö ei saa joutua asemaan, jossa se olisi riippuvainen avustusrahoista. Perussuomalaiset Nuoret on sen sijaan riippuvainen puolueemme myöntämästä tuesta, sillä OKM:n myöntämällä tuella emme pysty rakentamaan nuorisojärjestöämme.

Perussuomalaiset Nuoret valittaa OKM:n tukipäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nuoria syrjitään

Äänestä

kommunismi elää

Äänestä

Soini-Jugend ja ilmailuministeri väittävät, että nuor-persujen SANANVAPAUTTA yritetään rajoittaa.

Väite on vailla perusteita. Pikkupersut saavat olla ihan mitä mieltä tahansa monikulttuurisuudesta - kunhan pysyvät SUOMEN LAIN puitteissa.

Poliittisille nuorisojärjestöille jaettava tuki on eri asia. Jos Soini-Jugend ei toimi ko. tuen jakamisperusteiden edellyttämällä tavalla, se ei saa tukea.

OKM:n jakaa tukea harkinnan perusteella. Jos Soini-Jugendille ei harkinnan perusteella jaeta tukea, sen on syytä muuttaa toimintatapojaan - tai olla ilman OKM:n tukea. Yksinkertaista.

Äänestä

Isä Timo määrittelee persujen sananvapauden: Persujen sisällä toimii mies ja ääni periaate: ne ovat Soinilla. Muut pitävät turpansa kiinni. Se siitä persujen "sananvapaudesta".

Äänestä

Aivan turhaa räksyttää oppositiossa, kun persuilla olisi ollut mahdollisuus päästä hallitukseen itse päättämään asioista. Kun porukalta puuttuu yhteinen ohjelma ja tavoitteet eikä ole hallitustyöskentelyyn tarvittavaa osaamistakaan, niin hallitukseen menemisestähän ei tullut mitään. Ainoa tapa pitää räyhäpersut yhtenäisinä on pysyä oppositiossa ja räksyttää hallitusta vastaan. Silloin ei tarvitse miettiä sen kummempaa sisältöä omiin esityksiin, koska niitä ei kuitenkaan toteuteta.

Tukien jako nuorisojärjestöille perustuu laadittuun ohjeistukseen ja esitys on varmasti pääosin virkamiesten työtä. Jos persunuorten toiminta ei edellytä suurempaa avustusta, sen pahempi persuille. Persuthan tietysti edellyttäisivät, että ohjeista joustetaan juuri heidän kohdallaan, mutta eiväthän he hyväksy persujen saamia lainvoimaisia tuomioitakaan.

Äänestä

Montako tuopillista siellä William K.:n hommakerhossa pitäisi päästä kumoamaan, kun ei myönnetty 20000€ muka riitä? Onko soinijugendilla edes muuta toimintaa kuin kapakissa istuskelu? Alle anniskeluikäisille mitään?

Äänestä
  • >Montako tuopillista siellä William K.:n hommakerhossa pitäisi päästä kumoamaan, kun ei myönnetty 20000€ muka riitä? Onko soinijugendilla edes muuta toimintaa kuin kapakissa istuskelu? Alle anniskeluikäisille mitään?

    Todella rasistista kirjoitusta ja aktiivisten nuorten aliarvioimista, mutta tämäkin läpinäkyvä syrjintä tulee muuttumaan, sillä nuorten muisti on pitkä ja lisää nuoria tulee perussuomalaisten nuorisojärjestöön kokoajan ja perästä kuuluu sano torvensoittaja.

    Äänestä

"Todella rasistista kirjoitusta ja aktiivisten nuorten aliarvioimista, mutta tämäkin läpinäkyvä syrjintä tulee muuttumaan, sillä nuorten muisti on pitkä ja lisää nuoria tulee perussuomalaisten nuorisojärjestöön kokoajan ja perästä kuuluu sano torvensoittaja. "

Asiaanhan on tulossa korjaus vajaan kahden vuoden päästä, nimittäin sen jälkeen takiaiskommareilla ei ole mitään asiaa hallitukseen.

Äänestä

Natsit on natseja. Ajatelkaapa Holokausti juutalaisia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ps Jyrää kirjoitti:

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on hylännyt Perussuomalaisten Nuorten tekemän oikaisuvaatimuksen nuorisotyön valtiontukipäätöksestä vuodelle 2013. Nuorisojärjestö oli vaatinut, että OKM muuttaisi tekemäänsä päätöstä siten, että järjestön hakema summa 55 000 euroa myönnetään täysimääräisesti.

Hylkäyspäätöksessä muun muassa todetaan, että “[...] järjestön kannanottoja on tarkasteltava suhteessa nuorisolain ensimmäisen pykälän toiseen momenttiin, erityisesti monikulttuurisuuden osalta.”

- OKM myöntää, että tukipäätökseen vaikuttaa nuorisojärjestön näkemys poliittisesta kysymyksestä, joka jakaa mielipiteitä poliittisissa liikkeissä kautta Euroopan. Tällainen päätöksenteko tuntuu laajaan sanan- ja mielipiteenvapauteen uskovassa oikeusvaltiossa pöyristyttävältä, paheksuu Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

OKM perustelee avustuspäätöstä myös sillä, että nuorisojärjestö ei saa joutua asemaan, jossa se olisi riippuvainen avustusrahoista. Perussuomalaiset Nuoret on sen sijaan riippuvainen puolueemme myöntämästä tuesta, sillä OKM:n myöntämällä tuella emme pysty rakentamaan nuorisojärjestöämme.

Perussuomalaiset Nuoret valittaa OKM:n tukipäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu