Miten voi siunata?

Maalaispappi

Suomen Lähetysseura on lähettämässä poikaparin lähetystyöhön! Tai no, mitä se sit-ten onkin.
Mutta miten kirkko voi siunata sen, mitä Jumalan sana kieltää. Nykymaailman ns suvaitsevaisuus on ylin auktoriteetti ja siinä ei tunnu paljon Raamatun sana painavan.
Maltillisen aSuomen kirkon pappina ihmettelen kehitystä. Ainut pieni ja looginen johto-päätös on, että tuki pois SLS:tä.

31

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sanaa kaikille

      Lähetystyö lähtee nyt uuteen nousuun. Myös Jeesus oli aikansa radikaali. Seurataan Jeesusta.

    • Maalaispappi

      No, ainakin tässä kristillisyydessä on nyt nähty selväksi se, että kaikenlainen tuki Suomen Lähetysseuran suuntaan loppui meillä eilen. Nousu alkanee ns raamattu-uskollisissa lähetysjärjestöissä!

      • annuliinunen

        Joo tuntuisi järkevältä että klassisen linjan avioparit lähtee sitten muun järjestön kautta.Ei varmaan halua työskennellä eikä ainakaan alaisena . Eikä kyllä muualla yhteiskunnassa joudukaan . Kiinnitittekö huomioita että Johanna Korhonen halusi että kaikki muut lähetysjärjestöt lopetataan , samoin herätysliikkeet . Ihmettelinkin että mikä suomen lähetysseuran armopaikassa siis että se on o.k. on takana. Nyt asia selvisi . Samoin Pirkko Jalovaara jonka kimppuun rajusti käytiin oli jossain rukoillut homoille parannusihmettä siis homoudesta.


      • Tarkkaillen...
        annuliinunen kirjoitti:

        Joo tuntuisi järkevältä että klassisen linjan avioparit lähtee sitten muun järjestön kautta.Ei varmaan halua työskennellä eikä ainakaan alaisena . Eikä kyllä muualla yhteiskunnassa joudukaan . Kiinnitittekö huomioita että Johanna Korhonen halusi että kaikki muut lähetysjärjestöt lopetataan , samoin herätysliikkeet . Ihmettelinkin että mikä suomen lähetysseuran armopaikassa siis että se on o.k. on takana. Nyt asia selvisi . Samoin Pirkko Jalovaara jonka kimppuun rajusti käytiin oli jossain rukoillut homoille parannusihmettä siis homoudesta.

        Jeesus mainitsi, että hänen seuraajiensa ei tarvitse odottaa saavansa parempaa kohtelua kuin hän. Kysymys ei siis mitenkään ole siitä, mitä tekee: hyvääkö vai pahaa. Jeesus teki hyvää. Ja sai osakseen ristiinnaulitsemisen. Jalovaara tekee hyvää ja helposti näköjään löytyi Suomestakin kuoro, joka vaatii ristiinnaulitsemaan.

        Ajan myötä ei tilanne mene tästä paremmaksi, vaan pahemmaksi. Kuten Raamattu ilmoittaa!


    • Maalaispappi:lle

      Jos he ovat veljeksiä haluavat toimi yhdessä tai identiset kaksoset.
      Avio parina se lälhety työn halventamista, jeesuksen lähetyskäskyä vastaan.

      • Maalaispappi

        Seuraapa tiedotusvälineitä. Piisdpallisella tasolla on infottu, että kyseessä homopari, mikä vielä siunataan SLS:n juhlassa.


      • Maalaispappi kirjoitti:

        Seuraapa tiedotusvälineitä. Piisdpallisella tasolla on infottu, että kyseessä homopari, mikä vielä siunataan SLS:n juhlassa.

        Maalaispappi :lle
        Vai homopari Josi papit sen siunaa Jeesus ei anna siunausta,hän loi mieheksi ja naiseksi hän loihedät, ei mies hompparikse.
        Ihmisen teko jolla ei ole hyvää hedelmää ne ovat kevottomia hedelmiä.


      • Sori vaan
        kuulija1 kirjoitti:

        Maalaispappi :lle
        Vai homopari Josi papit sen siunaa Jeesus ei anna siunausta,hän loi mieheksi ja naiseksi hän loihedät, ei mies hompparikse.
        Ihmisen teko jolla ei ole hyvää hedelmää ne ovat kevottomia hedelmiä.

        Jeesus ei ole ihmistä luonut


      • Sori vaan kirjoitti:

        Jeesus ei ole ihmistä luonut

        sori vaan
        katsotaan sitten

        Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu. 1Moos.1:26,27
        Tässä on monikossa ei yksikössä Jeesus on siinä isän kanssa tehkäämme.


      • Isän kasvot
        kuulija1 kirjoitti:

        sori vaan
        katsotaan sitten

        Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu. 1Moos.1:26,27
        Tässä on monikossa ei yksikössä Jeesus on siinä isän kanssa tehkäämme.

        Jeesus on yhtä Isän kanssa. Ja oli mukana luomisessa. Hyvin voidaan sanoa, että Jeesus oli luoja. Luomisen hetkestä muuten Jobin kirjassa runollisesti kaunis esitys. Kannattaa lukea koko Jobin kirja ja ko. kohta siinä samalla.


    • lähetyskutsu

      Olin ajatellut mennä lähetysjuhlille mutta fiilis on maassa kun homopari siunataan joten en kai mene juhlille. ja mietin tuenko sls enää. Harmittaa että taas on kaksi miestä pois naimamarkkinoilta, kun ovat homoja;). Totuus on että USKOVIA miehiä on vähän....

      • Kannatus laskee

        Ei tipu tukea enää moniltakaan ja kirkostakin erottu jo tuon vuoksi.


    • abcde8

      Jos nuilla on siveysvyö piällä ja rukkoilevat etteivät joutuisi kiusaukseen päivittäin ettei tulisi soarnattua soatanaa . Eihän toki kuoleman syntejä saa siunata.

    • ansu5

      On SLS ihan väärillä jäljillä. Haluaako Suomen kirkko olla "uranuurtaja" jumalattomassa lähetystyössä? Ovatko muut kirkot tehneet tällaista, ja millaisilla tuloksilla? Eiköhän monen silmät jo aukene, mitä kirkko on tekemässä?

    • annuliinunen

      Rissasen blogissa ( Rissanen on lähetysseuran toiminnanjohtaja ) on asiaa juuri homojen hyväksymisestä. On siis samoilla linjoilla kuin Kari Mäkinen.
      Toiminta on tainnut siirtyä tällaisen vähemmistön huomaan .
      Ihmettelin jo taannoin kun tämä julki--- Johanna Korhonen vaati että vain Suomen
      Lähetysseura saisi lähetysjärjestöistä ainoana jatkaa. Muut pitäisi lopettaa samoin pitäisi lopettaa kirkon herätysliikkeet. Tämä asia oli siis tai tämä kanta seksuaalivähemmistöjen sisäpiirin tiedossa. Perinteisen avioparin on jatkossa inhottavaa tässä järjestössä ja samassa kohteessa toimia.
      Ainakaan tällaisten alaisena. Eikä muualla yhteiskunnassa kyllä olekaan näitä vähemmistöjä muiden esimiehinä. Ei millään saralla . Lapsityössä vaaditaan oikein erityisen puhdas tausta. Löytyykö näiden poikien menneisyydestä jotain
      mikä estäisi toimimisen esim lastentarhassa ?

      Kun homot valtaa alaa niin heterot erkaantuu. Näinhän on käynyt vihreissä, ei ole luonnonsuojelutaustaisia porukoita uusia enää tulossa , kenttä on seksuaalivähemmistöjen hallussa .

      • homopomo

        ".Eikä muualla yhteiskunnassa kyllä olekaan näitä vähemmistöjä muiden esimiehinä."

        Vakavin mielinkö kirjoitit ettei homoja ei esimiesasemassa? :)

        Tiedoksi ettei rekrytoinnissa kysellä seksuaalisesta suuntautumisesta, ei lastentarhassa eikä laivastossa... Kannattaa kerta Suomen lakia, siellä sanotaan ettei etninen tausta, uskonto, seksuaalinen suuntautuminen tms seikka saa olla este rekrytoinnille. Ei ole este edes papiksi vihkimiselle.


    • Maalaispappi

      Minusta SLS:n vuosikouksen äänestys kertoo hyvin maamme tilanteesta. Hyvin suuri osa aktiiviseurakuntalaisista tahtoo elää Jumalan sanan mukaan. Kehä 3 sisäpuolella on vääränlaista valoa. Sitä kannattaa vastustaa korrektisti ja varoa!

    • Lähetystyöntekijä

      Paavalin kirje roomalaisille 1:20-32:
      Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat,kun niitä hänen teoissansa tarkataan maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön syneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. Sen tähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häåpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti,amen.Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin;sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta,ahneutta,häijyyttä,täynnä kateutta, murhaa,riitaa,petosta, pahanilkisyyttä;ovat korvaankuiskuttelijoita,panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia,väkivaltaisia,ylpeitä,kerskailijoita,pahankeksijöitä,vanhemmilleen tottelemattomia,vailla ymmärrystä,luotettavuutta,rakkautta ja laupeutta;jotka,vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen,että ne jotka,senkaltaisia tekevät,ovat kuoleman ansainneet,eivät ainoastaan itse niitä tee,vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille,jotka niitä tekevät.

      Tässä se sanotaan selvästi, mutta Lähetysseuran hallitus ei tunne Raamattua.

    • Lähetys

      Surullista! Herra armahtakoon Suomen kansaa!

      • Lähetys
        vastaus
        On lähtenyt menemään sivuraiteille,ihmisen tekemälle tiellä,jeesus tulee sanomaan meikää pois te laittomuuden tekijät minä en tunneteitä.
        Kirkko hajaantuu väistämättä,jos vielä kirkollisverokin menee heidän kannatukseensa minun on jätettävä luterilainen seurakunta.
        Murhe valtaa kun lähetystyö tehdään sellaisten joita ei herra siunaa.


    • Muutos on pysyvää

      Kymmenen vuoden päästä kirkossa vihitään homoparitkin, joten parempi olisi alkaa totutella tulevaan!

    • arpuskas

      Mihin Suomen kirkko on menossa kun piispakin siunaa homoparin lähetystyöhön tänään?Kuinka kauan Jumala siunaa Suomen kansaa!Voi kauhistus.

      • Väärät profeetat

        Raamattu varoittaa vääristä profeetoista.

        Väkisin nousi mieleeni eräs piispanvirassa toimiva henkilö


    • Heenokki

      Miten se pariskunta ajattelee voivansa saarnata muille vapautusta synneistä?

      Ei voi muuta kuin rukoilla että Mekongissa ihmiset ovat sen verran fiksumpia kuin täällä, että lähettävät ne pois maastaan.

      Herra, puutu armossasi tuollaiseen menoon heti alkuunsa!

      • ja mitä sitten?

        Mitä nämä "lähetit" vastaa kun siellä lähetysmailla aletaan ymmärtää
        Raamattua ja ne kyseleee missä teidän vaimot on ja myöhemmin kyselevät
        mitä tämä paikka tarkoittaa missä sanotaan homouden olevan syntiä?

        Vai onko takoituskaan viedä evankeliumia noille pakanoille?
        Vaan tehdä hyviä tekoja pelkästään. Kuulin huhuja, että
        he etsisivät siellä paikallisia vähemistöön kuuluvia ihmisiä, eli homoja ja
        lesboja, en tiedä.


      • feikkiuskovainen
        ja mitä sitten? kirjoitti:

        Mitä nämä "lähetit" vastaa kun siellä lähetysmailla aletaan ymmärtää
        Raamattua ja ne kyseleee missä teidän vaimot on ja myöhemmin kyselevät
        mitä tämä paikka tarkoittaa missä sanotaan homouden olevan syntiä?

        Vai onko takoituskaan viedä evankeliumia noille pakanoille?
        Vaan tehdä hyviä tekoja pelkästään. Kuulin huhuja, että
        he etsisivät siellä paikallisia vähemistöön kuuluvia ihmisiä, eli homoja ja
        lesboja, en tiedä.

        Lisääntykää näin monet uskontokunnat julistaa, mutta nämä ruskeanreijän ritarit eivät sitä tee. Tokkopa ITSE JUMALAKAAN sitä tarkoitti.
        Mitäs papit sitten julistaa, kun maassa tuomitaan kuolemaan homot, kertokaa papit.
        Kunnioitetaanko maan lakeja? Tai ymmärretäänkö maa niin takapajuiseksi.
        Esim. käyköön vaikka öljyvaltiot.


    • eetos

      Mikähän se ongelma on, SLS toimii kirkon omien sääntöjen ja maan lakien mukaan.
      Homo voidaan vihkiä papiksi, mikä erityispiirre lähetystyössä sitten on?

      • Pitäisi tietää!

        Sikäli hyvä, että tunnustat, että et tiedä.


      • eetos
        Pitäisi tietää! kirjoitti:

        Sikäli hyvä, että tunnustat, että et tiedä.

        Omia asenteita ei kannata laajentaa yleiseksi totuudeksi, toimii yleensä huonosti. Jos kirkko itse ja SLS on parin rekrytoinut, niin mitä jupisemista asiassa sitten enää on? Senkin energian voisi käyttää ehkä vähän hyödyllisemmin.


      • eetos
        eetos kirjoitti:

        Omia asenteita ei kannata laajentaa yleiseksi totuudeksi, toimii yleensä huonosti. Jos kirkko itse ja SLS on parin rekrytoinut, niin mitä jupisemista asiassa sitten enää on? Senkin energian voisi käyttää ehkä vähän hyödyllisemmin.

        P.S Ja et kai tosiaan kuvittele, että he ovat ensimmäiset homot lähetystyössä?


    • Harakoilleko

      Menikö siunaus harakoille kun vastaanottaja ei hyväksynyt homoparia heille lähetystyöntekijäksi ?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe