JFK-avoin tapaus elokuva sen todistaa. Katsokaa se, siinä kerrotaan selvästi miten Oswald ei ole mitenkään pystynyt murhaa tekemään. Se oli salaliitto, ampujia oli kolme!
Oswald on syytön John F Kennedyn murhaan!
168
2706
Vastaukset
- On totuuden aika
Yksi pieni mutta merkittävä yksityiskohta joka todistaa Lee Harvey Oswaldin syyttömyydestä on aika jossa kolme luotia ammuttiin. 5,6 sekuntia, siinä ajassa on mahdotonta ampua kolme tähdättyä laukausta liikkuvaan maaliin etenkin kun kivääri oli kelvoton, kiikaritähtäintä ei ollut kunnolla kohdistettu ja Oswald oli korkeintaan keskinkertainen ampuja.
Toinen ja kolmas laukaus ammuttiin lähes samaan aikaan. Täysin mahdotonta sillä kivääri oli pulttilukkoinen! Kaiken lisäksi kahden ensimmäisen laukauksen aikaan puun oksat lehtineen estivät kunnollisen näkyvyyden. FBI:n tarkka-ampujat, ammattimiehet, eivät samoissa olosuhteissa, samanlaisella kiväärillä pystyneet siihen mihin väitetään korkeintaan keskinkertaisen ampujan Oswaldin pystyneen. On täysin mahdotonta että Oswald on ampuja!
Oswald oli syntipukki, kolme ammattimiestä ampui presidentti Kennedyn, hän joutui ristituleen!- Oswaldin veli
Nämä "tiedot" on varmaan hankittu suoraan JFK-leffasta.
Katselin huvikseen Zapruderin filmin sekuntikello kädessä ja pelkästään toisen ja kolmannen laukauksen väliksi tuli n. 4 sekuntia. Eli ei todellakaan "lähes samaan aikaan". Siinä ajassa ehtii suunilleen ladata kiväärin ja käydä hakemassa toisen kerroksen automaatista coca-colan.
Carcano ei ollut mikään kelvoton torrakko, vaan Italian armeijan palveluskivääri. FBI testasi asetta: Firearms expert Robert A. Frazier testified that "It is a very accurate weapon. The targets we fired show that." Outoa puhetta ammattilaisilta kelvottomasta kivääristä. Oswald ei myöskään ollut mikään maallikko aseiden kanssa vaan merijalkaväen mies, joka todistetusti vietti paljon aikaa ampumaradalla myös vähän ennen murhaa. - Faktat3
Tuo yksityiskohta on yksi vääristellyistä tosiasioista leffassa:
Aika laukasten välillä saattoi olla jopa 8.3 sekuntia, ohessa Warren Komission tulkinta:
the time span between the shot entering the back of the President's neck and the bullet which shattered his skull was 4.8 to 5.6 seconds. If the second shot missed, then 4.8 to 5.6 seconds was the total time span of the shots. If either the first or third shots missed, then a minimum of 2.3 seconds (necessary to operate the rifle) must be added to the time span of the shots which hit, giving a minimum time of 7.1 to 7.9 seconds for the three shots
Modern analysis of a digitally enhanced Zapruder film suggests that the first, second, and final shot may have taken 8.3 seconds.
Lisäksi CBS tv- yhtiön testistä (1967).
:
Many of CBS's 11 volunteer marksmen, who (unlike Oswald) had no prior experience with a properly "sighted" Carcano, were able to hit the test target two times in under the time allowed. The only man who scored three hits was a firearms examiner from Maryland by the name of Howard Donahue. - tukiteyi eyti etyu e
OLIVER STONE: Uskon, että hyvin vaikutusvaltaiset tahot tappoivat Kennedyn. Niiden piti hallita laajoja mekanismeja kuten autosaattueen reittiä, turvatoimia sinä päivänä, ja ruumiinavausta
- 9v5m0,
Faktat3 kirjoitti:
Tuo yksityiskohta on yksi vääristellyistä tosiasioista leffassa:
Aika laukasten välillä saattoi olla jopa 8.3 sekuntia, ohessa Warren Komission tulkinta:
the time span between the shot entering the back of the President's neck and the bullet which shattered his skull was 4.8 to 5.6 seconds. If the second shot missed, then 4.8 to 5.6 seconds was the total time span of the shots. If either the first or third shots missed, then a minimum of 2.3 seconds (necessary to operate the rifle) must be added to the time span of the shots which hit, giving a minimum time of 7.1 to 7.9 seconds for the three shots
Modern analysis of a digitally enhanced Zapruder film suggests that the first, second, and final shot may have taken 8.3 seconds.
Lisäksi CBS tv- yhtiön testistä (1967).
:
Many of CBS's 11 volunteer marksmen, who (unlike Oswald) had no prior experience with a properly "sighted" Carcano, were able to hit the test target two times in under the time allowed. The only man who scored three hits was a firearms examiner from Maryland by the name of Howard Donahue.Lee Harvey oli myös nopsa jaloistaan koska kipitti Grossy Knoll-kukkulalle ja ampui viimeisen Kennedyn päähän osuneen laukauksen etuoikealta, Usain Bolt jäisi kakkoseksi
- Lee Orvey Haswald
Oswaldin veli kirjoitti:
Nämä "tiedot" on varmaan hankittu suoraan JFK-leffasta.
Katselin huvikseen Zapruderin filmin sekuntikello kädessä ja pelkästään toisen ja kolmannen laukauksen väliksi tuli n. 4 sekuntia. Eli ei todellakaan "lähes samaan aikaan". Siinä ajassa ehtii suunilleen ladata kiväärin ja käydä hakemassa toisen kerroksen automaatista coca-colan.
Carcano ei ollut mikään kelvoton torrakko, vaan Italian armeijan palveluskivääri. FBI testasi asetta: Firearms expert Robert A. Frazier testified that "It is a very accurate weapon. The targets we fired show that." Outoa puhetta ammattilaisilta kelvottomasta kivääristä. Oswald ei myöskään ollut mikään maallikko aseiden kanssa vaan merijalkaväen mies, joka todistetusti vietti paljon aikaa ampumaradalla myös vähän ennen murhaa.Warrenin komission, FBI.n, CIA.n kaikki todisteet viittasivat Oswaldin syyllisyyteen. 25000 todistajalausuntoa kaikki muu evidenssi päätettiin julkaista n. 100000-sivuisena kirjasena 75 vuoden kuluttua eli kirjasen toimittamiseen arvioidun ajan kuluttua.
USA.n Kansalliarkiston johtaja vakuuttaa että hän paljastaa kaikkien suureksi yllätykseksi sen että Lee Harvey Oswald toimi yksin. Ampui takaapäin presidentin kolmella panoksella ja että mafiamies Jack Ruby ampui Osvaldin vahingossa kun ei tuntenut miestä kunnolla.
Lisäksi hän paljastaa ettei avainhenkilöille sattunut ikinä minkäänlaista haaveria eikä ensimmäistäkään joka tiesi Osvaldin syylliseksi ole vielä kuollut eikä kuole murhissa, itsemurhissa viinaan tai huumeisiin eikä sairastu syöpiin eikä muihin tauteihin.
Tätä kaikkea meidän pitää odottaa vielä 25 vuotta - wr4t w3ryt qer qer e
Oswaldin veli kirjoitti:
Nämä "tiedot" on varmaan hankittu suoraan JFK-leffasta.
Katselin huvikseen Zapruderin filmin sekuntikello kädessä ja pelkästään toisen ja kolmannen laukauksen väliksi tuli n. 4 sekuntia. Eli ei todellakaan "lähes samaan aikaan". Siinä ajassa ehtii suunilleen ladata kiväärin ja käydä hakemassa toisen kerroksen automaatista coca-colan.
Carcano ei ollut mikään kelvoton torrakko, vaan Italian armeijan palveluskivääri. FBI testasi asetta: Firearms expert Robert A. Frazier testified that "It is a very accurate weapon. The targets we fired show that." Outoa puhetta ammattilaisilta kelvottomasta kivääristä. Oswald ei myöskään ollut mikään maallikko aseiden kanssa vaan merijalkaväen mies, joka todistetusti vietti paljon aikaa ampumaradalla myös vähän ennen murhaa.http://www.jfkmontreal.com/jfkpage.htm
http://rense.com/general40/thewnk.htm
Juu latai nen kongressimies Albert Thomas iskee silmää Lyndon B. Johnsonille, homma hoidettu, ei jääty kiinne.
Texasin juu laita set murhasivat Kennedyn, tilalle tuli Texasin juu latais ten omapoika Lyndon Johnson.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2023418/Jackie-O-tapes-reveal-JFKs-affairs-believed-death.html
Jackie Onassis believed that Lyndon B Johnson and a cabal of Texas tycoons were involved in the assassination of her husband John F Kennedy, ‘explosive’ recordings are set to reveal.
-Jackie Onassis uskoi, että Lyndon B Johnson ja ryhmä Texasin vaikutusvaltaisia henkilöitä oli hänen miehensä salamurhan takana.
http://www.jfkmontreal.com/johnson's_hidden_loyalties.htm
The facts indicate that both of Lyndon Johnson’s great-grandparents, on the maternal side, were J.e.w.i.s.h. These were the grandparents of Lyndon’s mother, Rebecca Baines. Their names were John S. Huffman and Mary Elizabeth Perrin. John Huffman’s mother was Suzanne Ament, a common J e w i s h name. Perrin is also a common J.e.w.i.s.h name.
-Lyndonin suku äidin puolelta on juu laita sia
http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Texas
Operation Texas was an undercover operation to relocate European Jews to Texas, USA, away from Nazi persecution.
In 1938, Lyndon Baines Johnson (LBJ), then a Congressman and later the 36th President of the United States of America, worked covertly to establish a refuge in Texas for European J.e.w.s fleeing Nazi Germany. Johnson helped hundreds of European Jews enter Texas through Cuba, Mexico and South America
-Johnson auttoi satoja juu.lata.isia asettumaan Texasiin.
http://www.foxnews.com/politics/2013/01/12/rfk-jr-very-convinced-president-kennedy-not-killed-by-lone-gunman/
Robert F. Kennedy Jr. is convinced that a lone gunman wasn't solely responsible for the assassination of his uncle, President John F. Kennedy, and said his father believed the Warren Commission report was a "shoddy piece of craftsmanship."
http://viewzone2.com/lbj/lbj2.html
Who was Lyndon Baines Johnson?
http://viewzone2.com/lbj/indexx.html
LBJ Killed JFK
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288618980624.html
OLIVER STONE: Uskon, että hyvin vaikutusvaltaiset tahot tappoivat Kennedyn. Niiden piti hallita laajoja mekanismeja kuten autosaattueen reittiä, turvatoimia sinä päivänä, ja ruumiinavausta.
- kukanne inger
Juuh juuh. Sen teki piippalaki nimeltä Pavel Petrovitsi paskoskoin kolhoosista. Isäsi ja veljesi oli muuten.
- On totuuden aika
Faktat ovat faktoja, Oswald tai kukaan muukaan yksittäinen ihminen ei olisi voinut ampua Kennedyä Texasin koulukirjavarastosta, se on mahdotonta sillä aseella, puu edessä jne.
- sdöahfadöfhadsölhfas
On totuuden aika kirjoitti:
Faktat ovat faktoja, Oswald tai kukaan muukaan yksittäinen ihminen ei olisi voinut ampua Kennedyä Texasin koulukirjavarastosta, se on mahdotonta sillä aseella, puu edessä jne.
Todellisuudessa kolmen laukauksen välinen aika oli vähintään 11-12 sekuntia. Zapruder säästi kallista värifilmiä ja alkoi kuvaamaan vasta kun näki Kennedyn kääntyvän Elm streetille.
Ensimmäinen laukaus osui liikennevalon kehykseen.... - yyyyyyyyyyyyyyyyy777
sdöahfadöfhadsölhfas kirjoitti:
Todellisuudessa kolmen laukauksen välinen aika oli vähintään 11-12 sekuntia. Zapruder säästi kallista värifilmiä ja alkoi kuvaamaan vasta kun näki Kennedyn kääntyvän Elm streetille.
Ensimmäinen laukaus osui liikennevalon kehykseen....Z kylläkin väitti kuvanneensa jo käännöksenkin aikana.
- warreni on ruosteess
sdöahfadöfhadsölhfas kirjoitti:
Todellisuudessa kolmen laukauksen välinen aika oli vähintään 11-12 sekuntia. Zapruder säästi kallista värifilmiä ja alkoi kuvaamaan vasta kun näki Kennedyn kääntyvän Elm streetille.
Ensimmäinen laukaus osui liikennevalon kehykseen....Eiköhän aika ole laskettavissa kaitafilmikameran ruutujen lukumäärästä, muistaakseni 7.2. sekunttia. Toki ensimmäisen ja viimeisen laukauksen välisellä aikaerolla ei ole mitään merkitystä, ei liioin Oswaldin ampumataidoilla, Viimeinen laukaus ammuttiin edestäpäin.
- Lee Orvey Haswald
sdöahfadöfhadsölhfas kirjoitti:
Todellisuudessa kolmen laukauksen välinen aika oli vähintään 11-12 sekuntia. Zapruder säästi kallista värifilmiä ja alkoi kuvaamaan vasta kun näki Kennedyn kääntyvän Elm streetille.
Ensimmäinen laukaus osui liikennevalon kehykseen...."Todellisuudessa kolmen laukauksen välinen aika oli vähintään 11-12 sekuntia. Zapruder säästi kallista värifilmiä ja alkoi kuvaamaan vasta kun näki Kennedyn kääntyvän Elm streetille."
Tämäkin asia julistettiin salaiseksi 75vuoden ajaksi ja nyt sinä tulet sen kertomaan meille. Alkaa potuttaa kun tietää kaiken etukäteen. - yuk yu i35y6u 356
Keskittäkää katseenne auton keskellä istuneeseen Texasin kuvernööriin ja hänen vaimoonsa Nellie Conallyyn, joiden korvan juuressa kuskin ase laukeaa, Nellie hätkähtää, tekee nopean pelästyneen vilkaisun kuskiin ja kyyristyy pyrkien kuskista poispäin, ja nostaa kädessään olleen kukkapuskan kasvojensa suojaksi.
Myös kuvernööri John Connally tekee nopean vilkaisun kuskin suuntaan ja suojautuu sitten lattialle.
Heidän kehonsa kieli ei jätä sijaa arvailuille, molemmat reagoivat edestä tulevaan uhkaan.
http://belchan.org/b/src/134573839178.gif
http://www.abovetopsecret.com/forum/thread898790/pg3
http://s889.photobucket.com/user/77forever/media/Gifs/bob-harris-perfect-gape_h_GIFSoupcom.gif.html
http://home.mchsi.com/~jim.branberg/img/ani-JFK_-_Zapruder_Film.gif
http://www.youtube.com/watch?v=Mwy6Q9_cUwc JFK Zapruder Footage: Slowed Down & Enhanced
- viimeinen laukaus
ammuttiin kylläkin Kennedyn päähän vasta sairaalassa Kennedyn ollessa jo kuollut,tällä saatiin tutkimukset johdettua pois syyllisistä.
- gh dty y deyti ytr s
Itseasissa, kun Kennedyn limo lähtee lentokentältä liikkeelle, sen vierellä juoksee kaksi turvamiestä mutta kesken kaiken, takana ajavasta salaisen palvelun avoautosta käsketään turvamiehiä tulemaan pois. Miehet levittelevät ihmetellen käsiään, ikään kuin kysyen että mistä on kyse, mutte he toimivat määräyskestä ja jättävät presidentin limousinen ja sen matkustajat täysin suojatta maalitauluksi.
Autosaattuen ei pitänyt alunperin ajaa Dealey Plazalle mutta reittiä muutettiin viime hetkellä.
Kun Kennedyn Lincoln tuli Elm streetille, alkoi tulitus jonka aikana takana olevien turvamiehien olisi pitänyt rynnätä suojelemaan autossa olleita. Vain yksi turvamies, Clint Hill reagoi tilanteeseen ja vasta sen jälkeen kun viimeinen laukaus oli hajottanut presidentin pään kappaleiksi.
Kenellä on niin paljon valtaa, että pystyy ohjailemaan salaisen palvelun toimintaa?
Keillä on kokemusta ja taitoa toteuttaa tuon kaltainen salamurha?
Ei ainakaan mafialla eikä ulkomaalaisilla toimijoilla kuten Neuvostoliitto tai kuuba.
Edesmennyt Pentagonin ja CIA.n yhdysupseeri L. Fletcher Prouty oli sitä mieltä että kyseessä juuri sen tyyppiset tekniikat joita hänen salainen osastonsa oli käyttänyt ns. mustissa operaatioissa, toisin sanoen salamurhissa. - Lee Orvey Haswald
gh dty y deyti ytr s kirjoitti:
Itseasissa, kun Kennedyn limo lähtee lentokentältä liikkeelle, sen vierellä juoksee kaksi turvamiestä mutta kesken kaiken, takana ajavasta salaisen palvelun avoautosta käsketään turvamiehiä tulemaan pois. Miehet levittelevät ihmetellen käsiään, ikään kuin kysyen että mistä on kyse, mutte he toimivat määräyskestä ja jättävät presidentin limousinen ja sen matkustajat täysin suojatta maalitauluksi.
Autosaattuen ei pitänyt alunperin ajaa Dealey Plazalle mutta reittiä muutettiin viime hetkellä.
Kun Kennedyn Lincoln tuli Elm streetille, alkoi tulitus jonka aikana takana olevien turvamiehien olisi pitänyt rynnätä suojelemaan autossa olleita. Vain yksi turvamies, Clint Hill reagoi tilanteeseen ja vasta sen jälkeen kun viimeinen laukaus oli hajottanut presidentin pään kappaleiksi.
Kenellä on niin paljon valtaa, että pystyy ohjailemaan salaisen palvelun toimintaa?
Keillä on kokemusta ja taitoa toteuttaa tuon kaltainen salamurha?
Ei ainakaan mafialla eikä ulkomaalaisilla toimijoilla kuten Neuvostoliitto tai kuuba.
Edesmennyt Pentagonin ja CIA.n yhdysupseeri L. Fletcher Prouty oli sitä mieltä että kyseessä juuri sen tyyppiset tekniikat joita hänen salainen osastonsa oli käyttänyt ns. mustissa operaatioissa, toisin sanoen salamurhissa.Lehdistö- ja mediaväki protestoi voimakkaasti koska heidät sijoitettiin kulkueen perukoille 6-7:en ajoneuvoon.. Myös presidentin omat mediamiehet ihmettelivät järjestelyä koska he olivat tottuneet ajamaan joko välittömästi pesidentin auton etupuolella tai välittömästi sen takana kuten edellispäivänä San Antoniossa ja Houstonissa ja kaikkialla muuallakin.
- Lee Orvey Haswald
gh dty y deyti ytr s kirjoitti:
Itseasissa, kun Kennedyn limo lähtee lentokentältä liikkeelle, sen vierellä juoksee kaksi turvamiestä mutta kesken kaiken, takana ajavasta salaisen palvelun avoautosta käsketään turvamiehiä tulemaan pois. Miehet levittelevät ihmetellen käsiään, ikään kuin kysyen että mistä on kyse, mutte he toimivat määräyskestä ja jättävät presidentin limousinen ja sen matkustajat täysin suojatta maalitauluksi.
Autosaattuen ei pitänyt alunperin ajaa Dealey Plazalle mutta reittiä muutettiin viime hetkellä.
Kun Kennedyn Lincoln tuli Elm streetille, alkoi tulitus jonka aikana takana olevien turvamiehien olisi pitänyt rynnätä suojelemaan autossa olleita. Vain yksi turvamies, Clint Hill reagoi tilanteeseen ja vasta sen jälkeen kun viimeinen laukaus oli hajottanut presidentin pään kappaleiksi.
Kenellä on niin paljon valtaa, että pystyy ohjailemaan salaisen palvelun toimintaa?
Keillä on kokemusta ja taitoa toteuttaa tuon kaltainen salamurha?
Ei ainakaan mafialla eikä ulkomaalaisilla toimijoilla kuten Neuvostoliitto tai kuuba.
Edesmennyt Pentagonin ja CIA.n yhdysupseeri L. Fletcher Prouty oli sitä mieltä että kyseessä juuri sen tyyppiset tekniikat joita hänen salainen osastonsa oli käyttänyt ns. mustissa operaatioissa, toisin sanoen salamurhissa.Mietittävää itse kullekkin:
http://www.youtube.com/watch?v=GU2CORn61_w&feature=c4-overview-vl&list=PLC3508F37D1866E43
- otto-ville
eikös H. Hunt myöntänyt kuolinvuoteella että JFK:n murha oli ollut CIA:n projekteja?
- Jep
Myönsi.
- hgjf til ry uietudt
http://en.wikipedia.org/wiki/Roy_Kellerman
Greer also testified that he turned to look back only once. However, in the Zapruder film, Greer looks back during frames 280-289 and again during frames 301-313, this time with his entire torso turned around. This second turn corresponds with the fatal delay just .05 seconds before the head shot.
Kennedyn auton kuljettaja Green todisti oikeudessa vilkaisseensa ammuttua Kennedyä vain keran, mutta kuvanauhalta näkyy selvästi, kuinka Green ja Kellerman vilkaisevat kurkkuun ammuttua Kennedyä lähes saman aikaisesti, jonka jälkeen Green kääntyy uudelleen Kennedyn puoleen, tällä kertaa enemmän, tähtää huolellisesti ja ampuu Kennedyä päähän lonkalta.
Greenin vasen käsi näkyy selvästi hänen vatsansa ja ohjauspyörän välissä.
http://home.mchsi.com/~jim.branberg/img/ani-JFK_-_Zapruder_Film.gif
http://s889.photobucket.com/user/77forever/media/Gifs/bob-harris-perfect-gape_h_GIFSoupcom.gif.html
http://www.abovetopsecret.com/forum/thread898790/pg3 - 876ghj
hgjf til ry uietudt kirjoitti:

http://www.abovetopsecret.com/forum/thread898790/pg3Greer kääntyy katsomaan presidenttiä niinkuin sanoit mutta....
Greeinr on pää on jo kääntynyt ajosuuntaan kun oikelta tulee laukaus hajottaen presidentin pään. En usko Greerin ihan noin hyvän ampujan olleen. Autossa istui muitakin ja kuvaajia oli ympärillä joten Greerin syyllisyyteen ei nähdäkseni usko kovinkaan moni. Pelkkää hassuttelua koko ajatus minun mielestä - Lokiikka rectumista
876ghj kirjoitti:
Greer kääntyy katsomaan presidenttiä niinkuin sanoit mutta....
Greeinr on pää on jo kääntynyt ajosuuntaan kun oikelta tulee laukaus hajottaen presidentin pään. En usko Greerin ihan noin hyvän ampujan olleen. Autossa istui muitakin ja kuvaajia oli ympärillä joten Greerin syyllisyyteen ei nähdäkseni usko kovinkaan moni. Pelkkää hassuttelua koko ajatus minun mielestäOikealta ei tule mitään laukausta, jos olisi tullut, niin Kennedyn oikeassa takaraivossa ei olisi ammottavaa luodin ULOSTULO-aukkoa, vaan pieni luodin sisäänmenoaukko, kuten oli Kennedyn selässäkin.
- lyndon b-rapusta
Lokiikka rectumista kirjoitti:
Oikealta ei tule mitään laukausta, jos olisi tullut, niin Kennedyn oikeassa takaraivossa ei olisi ammottavaa luodin ULOSTULO-aukkoa, vaan pieni luodin sisäänmenoaukko, kuten oli Kennedyn selässäkin.
Luodeilla ja luodeilla on eroa.
On tietenkin mahdollista että Malcom Wallace ampui Garcanolla Koulukirjavaraston kuudennen kerroksen ikkunasta syyllisyyden osoittamiseen tarvittavat kolme luotia kohti autoa. Yhtä todennäköistä oli myös että viereisessä Dal-Tex rakennuksen toisessa kerroksessa olleet mafian sala-ampujat Johnny Roselli (CIA-pomo William Harveyn naapuri ja ystävä jonka tytär kutsui Rosellia "uncle-Johnnyksi") ja Charles Nicoletti (Chigagon mafia-pomon Sam Giancanan mafia-perheen sala-ampuja) joiden ampuma luoti osui Kennedyyn ja ehkä myös Conallyyn kuten Warrenin komissio itsepäisesti väitti. Kuvernööri Connally väitti yhtä itsepäisesti ettei hän luottanut sekunttiakaan Warrenin komission raporttiin.
Grassy Knollin lauta-aidan takaa ammuttu luoti ei ollut Garcanon luoti vaan räjähtävä ohutkuorinen luoti josta ei jää kuin pieniä siruja todisteeksi. Luodin osumaenergia on n. luokkaa 2,5kgm/s - 3,0kgkgm/s eli päähän kohdistuva isku on samaa luokkaa kuin 3 kilon lekalla huitaistaan täysillä pääkoppaan ja sen näkee jokainen Zapruderin filmistä mihin suuntaan Kennedyn pää heilahtaa luodin iskeytyessä. Warrenin komissio väitti Kennedyn pään iskeytyneen voimakkaasti eteenpäin (violently forward) kunnes filmi 12 vuotta myöhemmin julkaistiin ja siitä nousi melkoinen kohu kun Warrenin komission huomattiin valehdelleen tässäkin asiassa.
James Files väittää ampuneensa lauta-aidan takaa 222cal. Remington Fireball aseella viimeisen päähän osuneen laukauksen. Oswald oli samaan aikaan lopettelemassa ruokatuntiaan ja kiirehti ulos koulukirjavarastosta kohti rautatiesiltaa ( josta hänet noukittiin Nash-Rambler Stationvagoniin mutta se onkin erijuttu) - fdgfdgzg
Ei Huntin puheille kuten muillekkaan yksitäisille tunnustuksille voi antaa paljoakaan todistusarvoa ilman tarkempia tietoja. Onhan vuosien varrella Kennedyn murhan tunnustanut yks sun toinen huomionhakuinen henkilö. Tunnustihan esim. Woody Harrlessonin gangsteri isäkin olleensa Grassy Knollin ampuja tosin mafian käskystä..
- israel mukana
Eräs parhaimmista Kennedyn salamurhaa selittävistä teorioista liittyy Israeliin ja Israelin ydinaseohjelmaan. Astuttuaan virkaan Kennedy ajautui riitaan Israelin pääministerin David Ben Gurionin kanssa Israelin ydinaseohjelmasta joka tuolloin oli salainen. Kennedy vaati Israelia luopumaan tai keskeyttämään ydinaseohjelman mutta Israel kieltäytyi. Mossad (Israel) yhteistyössä Amerikkalaisten ryhmittymien kanssa salamurhasi Kennedyn, jotta Israel saisi ydinaseensa valmiiksi.
- aösdjklf
Mossadista kyllä löytyisi epäilemättä riittävästi häikäilemättömyyttä ja kykyä tuollaisen operaation suunnitteluun varsinkin jos CIA oli vielä jotenkin mukana jutussa. Ja motiivi olisi ollut tuossa tapauksessa riittävän kova myöskin.
- Hanskat pimeä ase?
Ostaisin postimyynnistä omalla nimelläni kiväärin ampuisin oman työpaikkani ikkunasta presidentin ja jättäisin aseeni ja lähtisin karkuun. Ei kovin todennäköistä että kukaan näin toimisi.
- On totuuden aika
Pointti on se ettei kukaan, ei maailman paras ampujakaan olisi voinut ampua niitä laukauksia kuten Oswaldin väitettiin ampuneen. Ase oli pulttilukkoinen, toinen ja kolmas laukaus ammuttiin lähes samaan aikaan. Ase pitää manuaalisesti ladata, tähdätä liikkuvaan maaliin, täysin mahdotonta! Puu edessä, oksat ja lehdet peittivät näkyvyyttä, kivääri oli kelvoton, kiikaritähtäintä ei ollut kunnolla kohdistettu jne...
- CIAlukki

Ja ennen kaikkea, kun takaraivossa on nyrkinkokoinen reikä. Vähän vaikea saada aikaan takaa ampumalla kokovaippaluodilla...
- dsgehethethethefgs
CIAlukki kirjoitti:
Ja ennen kaikkea, kun takaraivossa on nyrkinkokoinen reikä. Vähän vaikea saada aikaan takaa ampumalla kokovaippaluodilla...
"Ja ennen kaikkea, kun takaraivossa on nyrkinkokoinen reikä. Vähän vaikea saada aikaan takaa ampumalla kokovaippaluodilla... "
Kuski ampu edestä räjähtävällä luodilla. Otsassa pieni reikä, kuvernööriparikin huomaa kuskin ampuvan. dsgehethethethefgs kirjoitti:
"Ja ennen kaikkea, kun takaraivossa on nyrkinkokoinen reikä. Vähän vaikea saada aikaan takaa ampumalla kokovaippaluodilla... "
Kuski ampu edestä räjähtävällä luodilla. Otsassa pieni reikä, kuvernööriparikin huomaa kuskin ampuvan.Ja kuvernööripari, Kennedyn leski ja kuskin vieressä istunut ukko ovat sitten hiirenhiljaa kuskin tekemisistä loppuikänsä?
- kekek on idiootti
kekek-kekek kirjoitti:
Oswaldpa lähti karkuun. Löydettäessä pyssy taskussa.
HAAAA......Kuka sanoi että lähti karkuun?
Ja kuka sanoi, että oli pyssy taskussa?
Sillä "pyssylläkö" JFK ammuttiin?
Kuinka monella TEXASISSA oli siihen aikaan pyssy taskussa? ......joka kolmannella? - Really?
kekek-kekek kirjoitti:
Oswaldpa lähti karkuun. Löydettäessä pyssy taskussa.
Kivääri taskussa ?
- SS-murhapalvelu
kekek-kekek kirjoitti:
Ja kuvernööripari, Kennedyn leski ja kuskin vieressä istunut ukko ovat sitten hiirenhiljaa kuskin tekemisistä loppuikänsä?
Kuolemanpelko hiljentää.
Todennäköisesti kuvernööripari vain luuli, että Green vastaa "salamurhaajan" tulitukseen.
Mistäpä he sen tietäisivät, mistä Kennedyn päähän tullut luoti tuli, jos luoteja tulee joka suunnalta.
Ja murhapariskunta Green-Kellerman oheisti jopa ruumiinavauslääkäriä luotien tulokulmista ja -suunnista.
Joten murhaajat käytännössä käänsivät epäilykset pois itsestään. - dcfreeee
kekek-kekek kirjoitti:
Ja kuvernööripari, Kennedyn leski ja kuskin vieressä istunut ukko ovat sitten hiirenhiljaa kuskin tekemisistä loppuikänsä?
"Ja kuvernööripari, Kennedyn leski ja kuskin vieressä istunut ukko ovat sitten hiirenhiljaa kuskin tekemisistä loppuikänsä?"
TOTTAKAI ne on hiirenhiljaa loppuikänsä - luuleeko ihmiset että nämä kaksi henkilöä on ainoat yhdysvalloissa jotka on hiirenhiljaa jostain loppuikänsä ? Hohhoijaa, siellä on näitä ollaan ihan hiljaa-juttuja pilvin pimein.
Jos on ollu mukana jossain noin dramaattisessa niin siitä ei takuulla puhuta edes unissaan.
- Tutkija7
Kennedu murhattiin siksi,että hän tahtoi rahanpainatuksen pois pankeilta ja omaan maahan.Näin kennedy oli uhka maailmaa johtavalle ryhmälle.Jos kennedy olisi saanut työnsä päätökseen,ei usa olisi nyt konkurssin partaalla.
- Oswaldin veli
Oswald pystyi kyllä ampumaan nämä kolme laukausta. Ja aikaa oli melkein 8 sekuntia.
- jjjjjjjjjjjjj8888
5.6 sek. virallisen tiedon mukaan...
- Kukkuu -44
jjjjjjjjjjjjj8888 kirjoitti:
5.6 sek. virallisen tiedon mukaan...
Haloo ! Oswaldin" ampuminen " oli pelkkä huonosti vedetty esitys ! Tässä selviää koko kusetus ! HERÄTKÄÄ ! http://www.youtube.com/watch?v=Dl_pY9P1YtI
- Oswaldin veli
jjjjjjjjjjjjj8888 kirjoitti:
5.6 sek. virallisen tiedon mukaan...
Niin tai ongelma kai se, ettei mitään "virallista" aikaa ole olemassakaan. Kukaan ei tiedä milloin ensimmäinen laukaus ammuttiin. Zapruderin filmissä näkyy kuitenkin selvästi toinen ja kolmas laukaus jotka osuvat. Niiden välissä on ihan riittävästi aikaa ladata kivääri ja ottaa uudelleen jyvälle. Eli kyseessä ei ollut mikään "mahdoton suoritus".
- jmn>a

No on se mahdoton saada takaraivoon nyrkinmentävä reikä taqkaapäin ampumalla kokovaippaluodilla.
Ja mikä sitten selittää Taguen osuman? - Oswaldin veli
jmn>a kirjoitti:
No on se mahdoton saada takaraivoon nyrkinmentävä reikä taqkaapäin ampumalla kokovaippaluodilla.
Ja mikä sitten selittää Taguen osuman?Takaraivossa oli pelkkä pieni sisäänmenoreikä ja päälaella iso ulostuloaukko.
http://4.bp.blogspot.com/-1eAF6xNtTsY/T6b3bOQ7wgI/AAAAAAAAIkk/sfjIkGhcrRQ/s702/Dox-Drawing-Of-JFK-Autopsy-Photo.jpg
Tague sai osuman luodin kimmokkeesta, joka irrotti pienen palasen tiestä. - Luccijurbo
Oswaldin veli kirjoitti:
Takaraivossa oli pelkkä pieni sisäänmenoreikä ja päälaella iso ulostuloaukko.
http://4.bp.blogspot.com/-1eAF6xNtTsY/T6b3bOQ7wgI/AAAAAAAAIkk/sfjIkGhcrRQ/s702/Dox-Drawing-Of-JFK-Autopsy-Photo.jpg
Tague sai osuman luodin kimmokkeesta, joka irrotti pienen palasen tiestä.Vittuako tuollaista piirrettyä laitat? KAIKKI JFK:n Parklandissa tutkineet lääkärit ja henkilökunta sanoivat takaraivossa olleen ison reiän.
Älä laita tänne enää noita huuhaajuttujasi. - Dullesin kalu
Oswaldin veli kirjoitti:
Takaraivossa oli pelkkä pieni sisäänmenoreikä ja päälaella iso ulostuloaukko.
http://4.bp.blogspot.com/-1eAF6xNtTsY/T6b3bOQ7wgI/AAAAAAAAIkk/sfjIkGhcrRQ/s702/Dox-Drawing-Of-JFK-Autopsy-Photo.jpg
Tague sai osuman luodin kimmokkeesta, joka irrotti pienen palasen tiestä.http://www.youtube.com/watch?v=PcBJr5VJWCs
Tuossa parempaa selvitystä, ettet ole huijauksen uhrina... - Oswaldin veli
Luccijurbo kirjoitti:
Vittuako tuollaista piirrettyä laitat? KAIKKI JFK:n Parklandissa tutkineet lääkärit ja henkilökunta sanoivat takaraivossa olleen ison reiän.
Älä laita tänne enää noita huuhaajuttujasi.Meillä päin tuota sanotaan valokuvaksi. Mitäs ne Trauma Room Onessa olleet ihmiset sanoikaan.... Katsotaanpa.
Charles Carrico (Resident Surgeon):"We saw a large hole on the right side of his head. I don't believe we saw any occipital bone. It was not there. It was parietal bone."
Marion Jenkins (Professor And Chairman Of Anaesthesiology):"There could not be any cerebellum. The autopsy photo, with the rear of the head intact and a protrusion in the parietal region, is the way I remember it."
Charles Baxter (Professor Of Surgery; Director Of Emergency Room):"The wound was on the right side, not the back."
Paul Peters (Assistant Professor Of Urology):"The cerebellum is definitely pressed down and that would be the damage I referred to...."
Malcolm Perry (Assistant Professor Of Surgery):"I never even saw the back of his head. The wound was on the right side. I did not see any cerebellum."
Älä vastaile enää huuhaajutuilla. - 17jeee
Oswaldin veli kirjoitti:
Meillä päin tuota sanotaan valokuvaksi. Mitäs ne Trauma Room Onessa olleet ihmiset sanoikaan.... Katsotaanpa.

Älä vastaile enää huuhaajutuilla.Olet näköjään sokeakin. Tuohan ei takuulla ole mikään valokuva.
- jiiiikkk
Oswaldin veli kirjoitti:
Meillä päin tuota sanotaan valokuvaksi. Mitäs ne Trauma Room Onessa olleet ihmiset sanoikaan.... Katsotaanpa.
Charles Carrico (Resident Surgeon):"We saw a large hole on the right side of his head. I don't believe we saw any occipital bone. It was not there. It was parietal bone."
Marion Jenkins (Professor And Chairman Of Anaesthesiology):"There could not be any cerebellum. The autopsy photo, with the rear of the head intact and a protrusion in the parietal region, is the way I remember it."
Charles Baxter (Professor Of Surgery; Director Of Emergency Room):"The wound was on the right side, not the back."
Paul Peters (Assistant Professor Of Urology):"The cerebellum is definitely pressed down and that would be the damage I referred to...."
Malcolm Perry (Assistant Professor Of Surgery):"I never even saw the back of his head. The wound was on the right side. I did not see any cerebellum."
Älä vastaile enää huuhaajutuilla.http://www.youtube.com/watch?v=Gs5f4I5hK-c
tarkista Posner-propagandasi tuosta, hörhö. - Nutteri Järvinen
Oswaldin veli kirjoitti:
Meillä päin tuota sanotaan valokuvaksi. Mitäs ne Trauma Room Onessa olleet ihmiset sanoikaan.... Katsotaanpa.
Charles Carrico (Resident Surgeon):"We saw a large hole on the right side of his head. I don't believe we saw any occipital bone. It was not there. It was parietal bone."
Marion Jenkins (Professor And Chairman Of Anaesthesiology):"There could not be any cerebellum. The autopsy photo, with the rear of the head intact and a protrusion in the parietal region, is the way I remember it."
Charles Baxter (Professor Of Surgery; Director Of Emergency Room):"The wound was on the right side, not the back."
Paul Peters (Assistant Professor Of Urology):"The cerebellum is definitely pressed down and that would be the damage I referred to...."
Malcolm Perry (Assistant Professor Of Surgery):"I never even saw the back of his head. The wound was on the right side. I did not see any cerebellum."
Älä vastaile enää huuhaajutuilla.http://jfk-archives.blogspot.fi/2010/06/boh.html
Jopa kaltaisesi idiootti David von Pein on joutunut laittamaan sivuilleen kuvat, jotka todistavat, että Kennedya ammuttiin edestä ja hänen takaraivossaan oli suuri reikä. - Pläjäys!!!
Kukkuu -44 kirjoitti:
Haloo ! Oswaldin" ampuminen " oli pelkkä huonosti vedetty esitys ! Tässä selviää koko kusetus ! HERÄTKÄÄ ! http://www.youtube.com/watch?v=Dl_pY9P1YtI
Tän rinnalla kaikki muut salaliittoteoriat on täysin amatöörien puuhastelua, kaikki kuulennot on kyllä myöskin ihan täyttä teatteria jos tämä juttu on totta, toki tämä videokin voi olla kusetus, mutta joka tapauksessa tuon katsottuaan ei kyllä enää tiedä mihin uskoa...
Tuo Oswald oli varsinkin hämmentävä, olen aina aiemminkin pitänyt Oswaldin haastatteluja pidätyksen jälkeen outoina, ei niissä ole ollenkaan sellaista aitoa tunnelmaa, oli Oswald sitten syyllinen tai syytön, niistä haastatteluista puuttuu aito tunne kokonaan, eli ne ovat ihan näytellyn oloisia.
Samoin Oswaldin vaimon Marinan haastattelut ovat olleet aina jotenkin feikin oloisia, hankala selittää, mutta sellainen tunne niistä on aina jäänyt.
Ja se Ruby-kohtaus, kaikkine merkkeineen maassa, ihan uskomatonta!!!
Samoin silminnäkijöiden kertomukset ovat hirveän harjoitellun oloisia ja artikulointi niissä on näyttelijämäistä, ei tavalliset kadun tallaajat artikuloi niin selvästi yleensä.
Olipa melkoinen pläjäys naamalle, tuo kannattaa siis kyllä ehdottomasti jokaisen katsoa. - dggdf
Kukkuu -44 kirjoitti:
Haloo ! Oswaldin" ampuminen " oli pelkkä huonosti vedetty esitys ! Tässä selviää koko kusetus ! HERÄTKÄÄ ! http://www.youtube.com/watch?v=Dl_pY9P1YtI
Mä jo melkein uskoin tän jutun mutta siinä vaiheessa kun Henry Winkler otettiin tähän mukaan niin meni uskottavuus aivan täysin koko dokkariin!
- aadam zappis
Oswaldin veli kirjoitti:
Takaraivossa oli pelkkä pieni sisäänmenoreikä ja päälaella iso ulostuloaukko.
http://4.bp.blogspot.com/-1eAF6xNtTsY/T6b3bOQ7wgI/AAAAAAAAIkk/sfjIkGhcrRQ/s702/Dox-Drawing-Of-JFK-Autopsy-Photo.jpg
Tague sai osuman luodin kimmokkeesta, joka irrotti pienen palasen tiestä.Oswaldin veli:
"Takaraivossa oli pelkkä pieni sisäänmenoreikä ja päälaella iso ulostuloaukko"
Ihmisellä on silmät joilla nähdä. Miksi uskot mieluummin hatarasti kyhättyjä tarinoita kuin omia silmiäsi
Katsoppa uudelleen tuo Zapruderin filmi. Se on autenttinen ja siitä voi kuka tahansa todeta että edestä ammuttu luoti räjäyttää Kennedyn oikeanpuoleisen osan päätä olemattomiin.
Tämän vahvistavat Parklandin sairaalan lääkärit joiden olisi kuulunut tehdä kuolinsyyraportti. Heitä ei kuitenkaan kelpuutettu ja Kennedyn ruumis siirrettiin toiseen sairaalaan jonka jälkeen kuolinsyyraportin uskottavuus oli tipotiessään..
- Pahempi P-Koreaa
Mahtava demokratia tämä Usa, murhaavat omia presidenttejään ja räjäyttelevät omia pilvenpiirtäjiään ;D
- mulsleet
Miksi muuten kaikissa dokkareissa tunnutaan kerrottavan, että osa laukauksista ammuttiin sieltä kirjavaraston ikkunasta? Eikö niitä laukauksia olisi voitu ampua, vaikka sen talon katolta, tai viereisen talon ikkunasta tai sen katolta? Se viereinenkin talo on melko linjassa siihen Elm streetille. Kukaanhan ei nähnyt ampujaa siinä suunnassa, vaan kuultiin vain laukaukset, eikö? Ei kai niitä laukausten suuntia voida sentillensä määritellä?
- Dullesin kalu
Oswald ampui MUKA 3 laukausta, mutta lattialta löytyi vain 2 tyhjää hylsyä. Se kolmas lattialla ollut oli ampumaton.
Maailma on ihmeellinen... - Magic bullet:.
Dullesin kalu kirjoitti:
Oswald ampui MUKA 3 laukausta, mutta lattialta löytyi vain 2 tyhjää hylsyä. Se kolmas lattialla ollut oli ampumaton.
Maailma on ihmeellinen....
"Eipäs nyt takerruta pikkuseikkoihin"
. - 122212
Olet oikeassa siinä asiassa että laukaukset ammuttiin muualta kuin kirjavaraston ikkunasta. On kuitenkin epätodennäköistä että Osvald olisi onnistunut ampua liikkuvaan maaliin niin ylhäältä.
Jos minä haluaisin varmistaa osuman ampuisin lähes horisontaalisesti ja lähes suoraan minusta poispäin likkuvaan maaliin, tilanne olisi verrattavissa ampumisella liikkumattomaan maaliin joka on todella paljon helpompaa.
- Oswaldin veli
Kyllä ne kaikki kolme oli ihan tyhjiä: http://img707.imageshack.us/img707/2572/oswaldshells6thfloora.jpg
- jjjiii77
Luepa Noel Twymanin kirja. Dallasin poliisin todisteluettelo kertoo toista, kuin mitä väität.
Vittu, oot sä amatööri tässäkin... - sdwfwgegegegee
Pulttilukkoinen kivääri heittää hylsyt sivulle taakse, joten ainakin nuo kaksi hylsyä ikkunan vieressä on väärässä paikassa, todennäköisesti asetettu siihen.
Joten juuri tuosta ikkunasta ei ole ehkä ammuttu laukaustakaan.
- haalärviotsa
Älkää nyt oikeesti alkako enää levittelemään noita "kuski ampui" teorioita. Se on jo vuosia sitten debunkattu ja heti kun sitä joku hörhö ehdotti. Samoin on ehdoteltu, että Jackie ampui. No, mitä mysteerimpi sitä enemmän teorioita.
Zapruderin filmin ruudut 311-314 todistaa täysin, että kuolettava pääosuma ammuttiin takaapäin. JFK:n pää nytkähtää about 10 cm eteenpäin nopeasti luodin iskun voimasta. kun ollaan ruudussa 315 niin sitten vasta pää liikkuu taaksepäin, ja tämä nytkähdys on vain pääosuman aiheuttama lihaskramppi. Sen todistaa myös käsien samanaikainen liike.
JFK:n pääkallo oli palasina takaraivolta ohimolle aste, mutta päänahka on revennyt vain ohimon alueelta ja takaraivolla on vain yksi reikä. Eikä ole epäilystä, mistä se luoti tuli ulos. Laser-mittaukset päävammojen perusteella näyttää kaikkein todenmukaisimmaksi ampumapaikaksi Dal-Tex rakennuksen, tai jopa poliisiaseman Dal-Texin vieressä. Vammoihin nähden TSBD:n kuudes kerros oli liian korkea ja jyrkkä kulma.- Lukilukimothafuca
JFK:n pää heilahtaa taaksepäin, luonnollisesti koska laukaus tuli edestä. Luoti oli räjähtävä, pieni reikä otsassa ja suuri reikä kallon sivussa, takaraivo on ehjä, kuten ruumiinavauskuvistakin hyvin näkee.
- William Greer
Lukilukimothafuca kirjoitti:
JFK:n pää heilahtaa taaksepäin, luonnollisesti koska laukaus tuli edestä. Luoti oli räjähtävä, pieni reikä otsassa ja suuri reikä kallon sivussa, takaraivo on ehjä, kuten ruumiinavauskuvistakin hyvin näkee.
Ai niistä PIIRRETYISTÄ kuvista?
Jopa Clint Hill (onko tuttu) kertoo, että JFK:n takaraivossa oli nyrkinmentävä aukko. Ja Clintti jos kuka näki sen heti TUORREELTAAN!
- Salainen murhapalvel
Selvästi kuski ampuu, kuskin liikkeet ovat täydellisesä syngronissa JFK:n saaman pääosuman kanssa, lisäksi JFK:ta kuljettanut salaisen palvelun kaksikko tuhosi sairaalassa todistusaineistoa, antoi "ohjeita" ruumiinavausta suorittaneille, myöhemmin Green tunnusti vaimolleen salaliiton.
Greeni kielsi ensimmäisissä kuulusteluissa kääntynensä JFK:n puoleen kaksi kertaa.
Muttan videolta näkee miten Greeni tarkistaa JFK:n tilanteen ja heti perään kääntyy uudelleen ja ampuu pääosuman.Kokeilepa onko helppoa autoa ajaessa vääntää oikea käsi niin että sillä voisi ampua kuten väität.
- se totuus
Yrittäkää nyt jo tajuta, että kyseessä oli kosto Marilynin murhasta.
- Salamurhapalvelu
http://www.history-matters.com/archive/jfk/arrb/master_med_set/md44/html/Image1.htm
Bureau agents assisted in the moving of the casget to the autopsy room. A tight securyty was immediately placed around the autopsy room by Naval facility and the U.S. Secret Service Bureau agents made contact with Mr. ROY KELLERMAN, the Assistant Secret Service Agent in Charge of the White House Detail, and advised him of the Bureaus intrest in this matter.
http://www.history-matters.com/archive/jfk/arrb/master_med_set/md44/html/Image2.htm
He advised that he had alredy received instructions from Director ROWLE as to the presence on Bureau agents. It will be noted that aforementioned Bureau agents, Mr. ROY KELLERMAN, Mr. WILLIAM GREEN and Mr. WILLIAM OLEARY, Secret Service agents, were the only personnel other than the medical personnel presence during the autopsy.
Bureau aineet avustaa siirtely casget on ruumiinavaussalissa.Tiukka securyty pantiin välittömästi ympäri ruumiinavauksen huoneeseen Naval laitoksen ja Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset Bureau aineita otti yhteyttä Roy Kellerman, Assistant Secret Service Agent maksullisuudesta Valkoinen talo Detail, ja neuvoi häntä toimistosihteeri mielenkiintoa tässä asia.
Hän ilmoitti, että hän oli alredy saanut ohjeita johtaja ROWLE siitä läsnäolo Bureau aineita. On huomattava, että edellä mainitut Bureau aineet, Roy Kellerman, William GREEN ja William Oleary, Secret Service aineet olivat vain henkilöstö kuin hoitohenkilökuntaa läsnäolo aikana ruumiinavauksen.- Englanninkielen ope
Olisit jättänyt vain englanninkielisen alkuperäistekstin yrittämättä suomentaa sitä. Suomennos on hyvin kökkö. Agents ei ole aineet, vaan agentit. Security on vartiointi. In Charge on vastuussa oleva henkilö. Detail on yksityiskohta. Bureaus ei ole toimistosihteeri, vaan FBI (= Federal Bureau of Investigation, käytetään puhekielessä sanaa bureaus tai FBI). Already on jo. Only tässä yhteydessä tarkoittaa ainoat. Other than tarkoittaa muut kuin. Opettele vielä prepositiot ja niiden käyttö ja merkitys (esim. of, by, in, from, jne). Sanajärjestys on myös erittäin tärkeä, jotta syntyy ymmärrettäviä lauseta. Myönnän, että alkuperäisteksti voi olla haastava, muttei suinkaan mahdoton, joten yritä kääntää teksti vielä tarkemmin. Kun pääset ajatuksen jäljille, saat helposti käännettyä tämän tekstin.
- hahaiknowthetrue
Kennedy murhattiin siksi, kun hän halusi vetää joukkonsa pois Kuuban sikalahdelta, tehätän nimi oli projekt40 tai mission40, jonka tarkotus oli tappaa fiedel
- asdfghijkl
Kuvissa näkyy meteoriitit valoisina juovina. Kulkusuunta ja kulmat sopii juuri tuohon aikaan tuolle suunnalle säteilevälle meteoriittiparvelle, noin etelästäpäin näyttävät lentäneen!
- 10110
Tämäpäs uusi tieto.
- D Ferrie
Lukekaapas Jim Garrisonin kirja JFK Avoin tapaus, josta Oliver Stone
tekikin tuon leffan. Heti kirjan alkuvaiheessa Jimmie kertoo, että Oswaldista
otetut nitraattitestit osoittaa ettei hän ole ampunut ainuttakaan laukausta tuona päivänä. Ja siitä siis lähdetään. On siis naurettavaa kuvitella että postimyyntisohlolla tehdään tarkempaa jälkeä kuin ammattiampujat.
Oliver Stone kertoo haastattelussa että europpalaiset nauravat jenkeille, jotka
uskovat johonkin magic bullettiin, naurettavaa. Näin se menee.
Salalittohan se oli ja toteutettu kuten samat porukat ovat tehneet salamurhia ulkomaiden peiteoperaatiossa. Jim Garrison on minulle vieläkin suuri sankari.
Harmi vaan että salaiset asiakirjat avautuvat vasta kymmenien vuosien päästä.- Pentti Hirsjärvi
Luettu on Garrisonin kirja useampaan kertaan. Parhaillaan on työn alla William Manchesterin yli 700 sivuinen tiiliskivi-Presidentin kuolema. Aika kuivaa textiä toisinaan, mutta on siellä uusiakin juttuja, no anyway. Niin, ei ollut ruutisavujälkiä Oswaldissa kuulemma. Semmostakin jostain luin, että Oswaldin revorverilla ei olisi ammuttu Tipitistä löytyneitä luoteja..tai jotain...en muista tarkalleen..sitten tuli seriffi ja pamautti samalla revolverillä muutaman kerran ja sen jälkeen kuulemma sopi aseesta ammutut luodit ns. todisteeksi väärien luotien tilalle. Totta vai tarua seuraavakin... Puhutaan, että Tipitin ampuivat automaattiaseilla pari pukumiestä, joku oli nähnyt..Olis liittynyt tähän Oswaldin lavastamiseen....
Niistä kirjavaraston hylsyistä on sanottu, että olivat lattialla kuin joku olisi ne varta vasten kauniisti asetellut siihen löydettäväksi...
Voihan Oswald esim. luullut olevansa avainasemassa tässä suuressa juonittelussa...ehkä Oswald osti jonkun pyynnöstä aseen omalla nimellään ja toi sovitusti kirjavarastoon..ampui kenties sovitusti sillä..tosin jos se oli vaan hämäämässä siellä, niin on vaarana, että Oswald olisi alkanut keulimaan liian aikaisin ja ryssinyt koko jutun ennen kuin autoletka oli ammattimiesten hollilla sopivasti...Ukko on ollut varmaan kysymysmerkkinä jonkin aikaa paukutelun jälkeen, että hetkinen nyt ei mene kuin Strömsöössä..Oswald häipyy sovitusti tonteilta ja huomaakin, että eipä olekkaan kavereita jeesimässä pakoon pääsyä kuten ehkä oli sovittu. Ei ihme jos toteaa että on syntipukki..
Tosta Garrisonin tutkimuksesta vielä. Tää Ilta-Sanomien Kennedy-liitteessä mainittu asia, että Garrison olis ollut vaan julkisuuden kipeä asianajaja tai jotain..niin panee kyllä miettimään..Garrison tais päästä liian lähelle kun häntä vastaan aloitettiin painostuskampanja, kuten uhkailuja, sabotointia, homoksi lavastamistak yms. Miksi kaikki tämä jos ukko kerran on harmiton asianajaja joka vaa hupsuna tutkii selvää asiaa..Jotenkin sopivasti ne Garrisonin todistajat vaan vaiennettiin...Oma mielipiteeni on, että Oswald oli hölmö syntipukki jota käytettiin vaan hyväksi kun nyt tiedetään mikä hepun tausta oli, uko vaan sattu sopimaan kuvioon. CIA ja kumppanit kun ovat touhunneet salamurhien parissa myöhemminkin, nii jotenkin vaan en usko virallisia selityksiä vaikkakin niissä onkin ihan hyviä pointteja. - asfsödkj
Joo, näitä salamurhiahan tehtailtiin ulkomailla samoihin aikoihin useampia, JFK:n murha taisi olla vain yksi näistä murhista, esim. Vietnamin presidentin murha oli yksi toinen.
- 34rtyui
Pentti Hirsjärvi kirjoitti:
Luettu on Garrisonin kirja useampaan kertaan. Parhaillaan on työn alla William Manchesterin yli 700 sivuinen tiiliskivi-Presidentin kuolema. Aika kuivaa textiä toisinaan, mutta on siellä uusiakin juttuja, no anyway. Niin, ei ollut ruutisavujälkiä Oswaldissa kuulemma. Semmostakin jostain luin, että Oswaldin revorverilla ei olisi ammuttu Tipitistä löytyneitä luoteja..tai jotain...en muista tarkalleen..sitten tuli seriffi ja pamautti samalla revolverillä muutaman kerran ja sen jälkeen kuulemma sopi aseesta ammutut luodit ns. todisteeksi väärien luotien tilalle. Totta vai tarua seuraavakin... Puhutaan, että Tipitin ampuivat automaattiaseilla pari pukumiestä, joku oli nähnyt..Olis liittynyt tähän Oswaldin lavastamiseen....
Niistä kirjavaraston hylsyistä on sanottu, että olivat lattialla kuin joku olisi ne varta vasten kauniisti asetellut siihen löydettäväksi...
Voihan Oswald esim. luullut olevansa avainasemassa tässä suuressa juonittelussa...ehkä Oswald osti jonkun pyynnöstä aseen omalla nimellään ja toi sovitusti kirjavarastoon..ampui kenties sovitusti sillä..tosin jos se oli vaan hämäämässä siellä, niin on vaarana, että Oswald olisi alkanut keulimaan liian aikaisin ja ryssinyt koko jutun ennen kuin autoletka oli ammattimiesten hollilla sopivasti...Ukko on ollut varmaan kysymysmerkkinä jonkin aikaa paukutelun jälkeen, että hetkinen nyt ei mene kuin Strömsöössä..Oswald häipyy sovitusti tonteilta ja huomaakin, että eipä olekkaan kavereita jeesimässä pakoon pääsyä kuten ehkä oli sovittu. Ei ihme jos toteaa että on syntipukki..
Tosta Garrisonin tutkimuksesta vielä. Tää Ilta-Sanomien Kennedy-liitteessä mainittu asia, että Garrison olis ollut vaan julkisuuden kipeä asianajaja tai jotain..niin panee kyllä miettimään..Garrison tais päästä liian lähelle kun häntä vastaan aloitettiin painostuskampanja, kuten uhkailuja, sabotointia, homoksi lavastamistak yms. Miksi kaikki tämä jos ukko kerran on harmiton asianajaja joka vaa hupsuna tutkii selvää asiaa..Jotenkin sopivasti ne Garrisonin todistajat vaan vaiennettiin...Oma mielipiteeni on, että Oswald oli hölmö syntipukki jota käytettiin vaan hyväksi kun nyt tiedetään mikä hepun tausta oli, uko vaan sattu sopimaan kuvioon. CIA ja kumppanit kun ovat touhunneet salamurhien parissa myöhemminkin, nii jotenkin vaan en usko virallisia selityksiä vaikkakin niissä onkin ihan hyviä pointteja.J.D.Tippit'in murhalle löytyy muitakin todistajia kuin tuo Warrenin komission "tähtitodistajaksi" kohonnut hysteerinen Helen Markham.
Warren Reynolds oli eräs joka kuuli ampumisen ja riensi kuistille ja ehti nähdä murhaajaksi epäillyn pakenevan. Aluksi hän oli sitä mieltä ettei mies ollut Oswald sillä mies oli tukevampi. FBI kuulusteli Warren Reynolds'ia 21.1.1964. Reynolds'ia kohtasi pian kuulustelun jälkeen eli 23.1.1964 harvinainen onnettomuus. Häntä ammuttiin päähän. Hän toipui kuitenkin kuin ihmeen kaupalla ja pääsi helmikuun lopulla sairaalasta. Pian tämän jälkeen hänen 10 vuotias tyttärensä kidnapattiin ja kun Warrenin komissio viimein 22.7.1964 kutsui hänet kuultavaksi hän oli järkkymättömän vakuuttunut siitä
että hänen näkemänsä pakeneva mies oli Lee Harvey Oswald.
Domingo Benavides oli ajelemassa lava-autollaan Tenth street'illä kun hän näki Oswaldin näköisen miehen ampuvan Tippit'in. Hän oli myöhemmin Warrenin komission kuultavana ja häntä kuultiin CBS-televisioyhtiön ohjelmassa "The Warren Report". Hän kertoi miehen olleen Oswald ja kertoi nähneensä Osvaldin päälaella olleen kämmenen kokoisen kaljun kohdan.
Dallasin poliisi kävi useaan otteeseen huomauttamassa Domingoa että pitää suunsa supussa. Pian ohjelman ja kuulustelun jälkeen eli helmikuun puolivälissä 1964 sattui harvinainen onnettomuus, häntä ei ammuttu Dallasilaisessa Second Avenuelle sijaitsevassa kaljabaarissa vaan hänen samannäköistä veljeään Edwardia ammuttiin siellä päähän sillä seuraukselle että Eetusta lähti henki.Dallasin poliisi ei lähtenyt tutkimaan murhaa vaan siirsi tutkinnan ratkaisemattomien murhien lokeroon. Domingo ja hänen isäpuolensa olivat sitä mieltä että Eedward ammuttiin vahingossa ja murhaaja tavoitteli Domingoa. He laativat kyselyn Dallasin poliisille. 2 viikkoa kyselyn jälkeen Domingon isäpuolta Jacksonia ammuttiin ikkunan läpi kuitenkaan osumatta, Jackson pakeni takaovesta murhaajan seuratessa ja ampuessa vielä toisen laukauksen joka meni Jacksonin korvan vierestä ohi. Murhamies pakeni renkaat vinkuen paikalta koska poliisiauto oli tulossa paikalle.
Acquilla Clemons näki kaksi miestä joista toinen ampui Tippitin. Ampuja oli lyhyt ja tanakka, toinen solakka ja keskimittainen ja hänellä oli khakinväriset housut ja valkoinen t-paita.Ampumisen jälkeen miehet erkanivat ja kiiruhtivat eri suuntiin. Poliisi neuvoi Acguillaa olemaan kertomatta kenellekkään tätä tarinaa ta hänelle voisi sattua jotain. Acquilla Clemon'sia ei kutsuttu Warrenin komission kuultavaksi. - 34rtyui
Pentti Hirsjärvi kirjoitti:
Luettu on Garrisonin kirja useampaan kertaan. Parhaillaan on työn alla William Manchesterin yli 700 sivuinen tiiliskivi-Presidentin kuolema. Aika kuivaa textiä toisinaan, mutta on siellä uusiakin juttuja, no anyway. Niin, ei ollut ruutisavujälkiä Oswaldissa kuulemma. Semmostakin jostain luin, että Oswaldin revorverilla ei olisi ammuttu Tipitistä löytyneitä luoteja..tai jotain...en muista tarkalleen..sitten tuli seriffi ja pamautti samalla revolverillä muutaman kerran ja sen jälkeen kuulemma sopi aseesta ammutut luodit ns. todisteeksi väärien luotien tilalle. Totta vai tarua seuraavakin... Puhutaan, että Tipitin ampuivat automaattiaseilla pari pukumiestä, joku oli nähnyt..Olis liittynyt tähän Oswaldin lavastamiseen....
Niistä kirjavaraston hylsyistä on sanottu, että olivat lattialla kuin joku olisi ne varta vasten kauniisti asetellut siihen löydettäväksi...
Voihan Oswald esim. luullut olevansa avainasemassa tässä suuressa juonittelussa...ehkä Oswald osti jonkun pyynnöstä aseen omalla nimellään ja toi sovitusti kirjavarastoon..ampui kenties sovitusti sillä..tosin jos se oli vaan hämäämässä siellä, niin on vaarana, että Oswald olisi alkanut keulimaan liian aikaisin ja ryssinyt koko jutun ennen kuin autoletka oli ammattimiesten hollilla sopivasti...Ukko on ollut varmaan kysymysmerkkinä jonkin aikaa paukutelun jälkeen, että hetkinen nyt ei mene kuin Strömsöössä..Oswald häipyy sovitusti tonteilta ja huomaakin, että eipä olekkaan kavereita jeesimässä pakoon pääsyä kuten ehkä oli sovittu. Ei ihme jos toteaa että on syntipukki..
Tosta Garrisonin tutkimuksesta vielä. Tää Ilta-Sanomien Kennedy-liitteessä mainittu asia, että Garrison olis ollut vaan julkisuuden kipeä asianajaja tai jotain..niin panee kyllä miettimään..Garrison tais päästä liian lähelle kun häntä vastaan aloitettiin painostuskampanja, kuten uhkailuja, sabotointia, homoksi lavastamistak yms. Miksi kaikki tämä jos ukko kerran on harmiton asianajaja joka vaa hupsuna tutkii selvää asiaa..Jotenkin sopivasti ne Garrisonin todistajat vaan vaiennettiin...Oma mielipiteeni on, että Oswald oli hölmö syntipukki jota käytettiin vaan hyväksi kun nyt tiedetään mikä hepun tausta oli, uko vaan sattu sopimaan kuvioon. CIA ja kumppanit kun ovat touhunneet salamurhien parissa myöhemminkin, nii jotenkin vaan en usko virallisia selityksiä vaikkakin niissä onkin ihan hyviä pointteja.Taksinkuljettaja William W. Scoggins pysähtyi syömään eväitään Patton Street'ille lähelle 10th Streetin risteystä. Hän oli vähn aikaisemmin hakenut erään miehen Dallasin lentokentältä ja tuonut hänet tasan klo 13 vajaan mailin etäisyydellä olevaan osoitteeseen 321 North Ewing. Hän oli ehtinyt haukata muutama kerran leipäänsä ja maistellut cocista kun hänen editseen lipui poliisiauto joka pysähtyi muutaman kymmenen metrin päähän 10th Sreetille siellä kävelevän miehen luo.
Hän ei kiinnittänyt sen enempää huomiota tapahtumaan vaan jatkoi eväiden syöntiään kunnes hän kuuli laukauksia. Hän näki Tippitin lyyhistyvän autonsa viereen ja näki Oswaldin näköisen miehen seisovan poliisiauton edessä ase kädessä. Murhaaja lähti kävelemään rauhallisesti 10th Sreet'ä itään eli oli loittonemassa Scogginsin autosta jolloin Scoggins nousi autostaan, Mies kääntyi kuitenkin takaisin jolloin Scoggins kumartui autonsa suojaan piiloon. Murhaaja kääntyi Patton Streetille ja kulki hänen autonsa ohi kohti Jefferson Sreet'iä jossa hän kääntyi siellä olevan pensaikon läpi kulkevalle kävelypolulle. Scoggins nousi takaisin autoonsa ja tarttui radiopuhelimeensa kutsuen apua Hän aikoi käynnistää autonsa kun hän huomasi murhaajan palanneen takaisin ohittaen hänen autonsa ja kääntyi kulmauksesta takaisin 10th Sreetillä olevalle rikospaikalle. Sen jälkeen Scoggins ei miestä nähnyt. Paikalle tuli lähistöllä ollut ambulanssi ja väkea alkoi kerääntyä rikospaikalle. Scoggins kävi myöhemmin tunnistamassa rikospaikalle palanneen miehen Oswaldiksi. Hän näki Oswaldin autonsa ikkkunasta n. 5m:n etäisyydeltä.
Vähän aikaisemmin saa William Wayne Whaley niminen taksimies ikimuistoisen kyydin Lamar Streetin varrelta läheltä Greyhound bussiasemaa. Hiukan yli 12.30 Lee Harvey Oswald kysyy kohteliaasti: "May I have the cab?" Voinko saada kyydin? Whaley kuljettaa hänet Oak Cliffiin osoitteeseen 500 North Beckley n. mailin päähän Jefferson Davis Tippetin tulevasta murhapaikasta - 34rtyui
34rtyui kirjoitti:
Taksinkuljettaja William W. Scoggins pysähtyi syömään eväitään Patton Street'ille lähelle 10th Streetin risteystä. Hän oli vähn aikaisemmin hakenut erään miehen Dallasin lentokentältä ja tuonut hänet tasan klo 13 vajaan mailin etäisyydellä olevaan osoitteeseen 321 North Ewing. Hän oli ehtinyt haukata muutama kerran leipäänsä ja maistellut cocista kun hänen editseen lipui poliisiauto joka pysähtyi muutaman kymmenen metrin päähän 10th Sreetille siellä kävelevän miehen luo.
Hän ei kiinnittänyt sen enempää huomiota tapahtumaan vaan jatkoi eväiden syöntiään kunnes hän kuuli laukauksia. Hän näki Tippitin lyyhistyvän autonsa viereen ja näki Oswaldin näköisen miehen seisovan poliisiauton edessä ase kädessä. Murhaaja lähti kävelemään rauhallisesti 10th Sreet'ä itään eli oli loittonemassa Scogginsin autosta jolloin Scoggins nousi autostaan, Mies kääntyi kuitenkin takaisin jolloin Scoggins kumartui autonsa suojaan piiloon. Murhaaja kääntyi Patton Streetille ja kulki hänen autonsa ohi kohti Jefferson Sreet'iä jossa hän kääntyi siellä olevan pensaikon läpi kulkevalle kävelypolulle. Scoggins nousi takaisin autoonsa ja tarttui radiopuhelimeensa kutsuen apua Hän aikoi käynnistää autonsa kun hän huomasi murhaajan palanneen takaisin ohittaen hänen autonsa ja kääntyi kulmauksesta takaisin 10th Sreetillä olevalle rikospaikalle. Sen jälkeen Scoggins ei miestä nähnyt. Paikalle tuli lähistöllä ollut ambulanssi ja väkea alkoi kerääntyä rikospaikalle. Scoggins kävi myöhemmin tunnistamassa rikospaikalle palanneen miehen Oswaldiksi. Hän näki Oswaldin autonsa ikkkunasta n. 5m:n etäisyydeltä.
Vähän aikaisemmin saa William Wayne Whaley niminen taksimies ikimuistoisen kyydin Lamar Streetin varrelta läheltä Greyhound bussiasemaa. Hiukan yli 12.30 Lee Harvey Oswald kysyy kohteliaasti: "May I have the cab?" Voinko saada kyydin? Whaley kuljettaa hänet Oak Cliffiin osoitteeseen 500 North Beckley n. mailin päähän Jefferson Davis Tippetin tulevasta murhapaikastaJohn F Kennedyn tutkijoita on alusta pitäen hämmentänyt Lee H Oswaldin liikehdintä murhapäivänä samoin kuin hänen taustoistaan tulvineet tiedot. Arnold Rowland näkee Oswaldin 6. kerroksen ikkunassa samaan aikaan kuin hänen tiedetään syövän eväitään ja juovan kokistaan 2. kerroksen taukohuoneessa. Oswaldin nähdään juoksevan rautatiesillalle välittömästi viimeisen laukauksen kajahdettua ja viheltävän Nash-Rambler stationwagonin latino-kuljettajalle joka ottaa hänet kyytiin. S. M Holland katsoo työkavereittensa kanssa rautatiesillalta kuinka Oswald ampuu viimeisen päähän osuneen luodin ruohokukkulalta, Aseesta tuprahrahtaneet savut eivät ole vielä haihtuneet kun Oswaldin nähdään nousevan bussiin toisella puolen Dealey Plazaa. Taksikuski Whaley ottaa n. klo 12.30 Lamar Streetillä rauhalliseti kävelevän miehen kyytiin. On jo hiukan kiire sillä J D Tippit odottaa armeijakaveriaan Oswaldia Oak Cliffissä Tippit on ajanut Oswaldin asunnon ohi hitaasti töräyttäen parikertaa äänimerkkiä mutta Oswaldia ei vain kuulu. Oswaldilla on ollut hyvin kiireinen päivä vaikka hän ei vielä tiedä että hänen elämänsä päättyy ylihuomenna.
Itseasiassa FBI, Dallasin poliisi ja Secret Service keräsivät niin raskauttavan todistekuorman että se riittäisi hyvinkin viiden tavallisen Oswaldin pidättämiseen ja tuomitsemiseen.
FBI huomaa ongelman ja J Edgar Hoover kertoo siitä Lyndon B Johnsonille heti seuraavana päivänä puhelimitse. Hooverille on selvinnyt ettei Oswald käynyt Meksikossa Kuuban ja Neuvostoliiton lähetystöissä vaan CIAn kuvaama mies on aivan erinäköinen kuin Oswald vaikka esiintyykin hänen nimellään. Todiste on kuitenkin todiste ja sille saattaa olla käyttöä, Niimpä sekin saa Top Secret leiman ja se julistetaan seitsemäksikymmeneksi vuodeksi salaiseksi.
Muutamia hyviä linkkejä joista voi käydä lueskelemassa
http://www.spartacus.schoolnet.co.uk/JFKindex.htm
http://www.jfkassassination.net/russ/wit.htm
http://www.maryferrell.org/wiki/index.php/Main_Page
http://www.maryferrell.org/wiki/index.php/JFK_Assassination_Documents
- jesse_ventura
http://www.youtube.com/watch?v=V-LA0ypFXig
tuossa 05:59 on outo pallo näkee selvästi
ja 06:01 tommoinen nuoli esine liikkuu selvästi tulee edestä päin
lee harvey oswald on syytön - sateenvarjomies2
Suomi sai Carcanokivääreitä Italian kansan lahjoituksena talvisodassa. Hyvä ase kuten kaikki Italialaiset aseet. Kyllä sillä yhden Kennedyn tappaa Ja parikin.. Mutta se Oswaldin kuva oli outo. Muunneltu. Timo t.a on tutkinut tätä. Laukauksia ammuttiin muualtakin kuin Dallasin kirjavarastosta. 70-luvun tekniikalla remasteroidut ääninauhat paljastaa sen. Warenin komissio (70-luku) päätyi tulokseen että Oswald ei surmannut Kennedyä. Pohjautuen pääasiassa Timo T.A:n tutkimuksiin ja ääninauhoihin.
- harmaat aivosolut li
Mutta omituisin on tuo Marilyn Monroen ja Kennedyn suhde. Marilyn on kaukainen sukulaiseni ja ihan kummallisia juttuja kohdannut. Armeijaan kytköksissä oleva nainen sanoi mua miespuoliseksi Marilyniksi vaikka ei pitäisi tietää sukulaisuudestamme.. Eli Suomen armeijakin pitää Marilynistä tiedostoja. Miksi?
- lunedi1
Ei sitten tullut mieleen, että tuo saattaa olla vaan tuon naisen mielipide. Ei mitään muuta.
- sateenvarjomies2
Miksi Marilyn murhattiin jos hänellä ei ollut asian kansa mitään tekemistä. Marilynin virallinen kuolinsyy oli unilääkkeiden yliannostus. Mutta kuka ne unilääkkeet antoi ja ennenkaikkea miksi. Jotain Marilyn tiesi. Yleisesti on tiedossa Marilynin suhde John F Kennedyyn. Olen varma että Marilynin kuoleman ja John F kennedyn murhan täytyy liittyä toisiinsa.
- sateenvarjomies2
Marilyn kuoli reilu vuosi ennen Kennedyn murhaa. Jotain hän tiesi ja hänet piti vaientaa.
- haloo
oswald on syyllinen murhaan.
- no ei saletisti ole
Oswald tiesi murhasuunnitelmasta mutta ei voinut tehdä muuta kuin noudattaa ohjeita, Hän toi Manlicher Garganonsa torstai aamuna töihin tullessaan mukanaan mutta ei todennäköisesti ampunut sillä ensimmäistäkään laukausta.
On kuitenkin todennäköistä että Oswaldin aseella ammuttiin sillä pitihän sijaiskärsijäksi valitulla olla jonkinlaisia todisteita vastassaan. On jopa mahdollista että sillä osuttiin JFK;n hartioiden väliin tuolla nk Magic Bulletilla jota Connallykin pääsi maistamaan.
Gonally väitti aluksi että sama luoti joka lävisti Kennedyn kurkun ei vahingoittamut häntä. Kun FBI:n agentit kuitenkin olivat erimieltä ja koettivat saada Connallyn uskomaan että se oli sama luoti niin Connally kimpaantuneena väitti tietävänsä paremmin milloin luoti osuu ja miltä se tuntuu
Myöhemmin Connally taipui FBi:n näkemykseen ja valtakunnassa oli jälleen kaikki hyvin...ainakin melkein.
Kiusallista oli että niin monet silminnäkijät jotka olivat kaiuista vapaalla alueella todistivat ampumisen kuuluneen Grassy Knollin suunnalta puuaidan takaa. Vielä kiusallisempaa oli että monille filmeille tallentui harmaita laukauksien aiheuttamia hattaroita ja niitä näkyi vain Grassy Knollin suunnassa.
Kun havaintoja tekevä ihminen on sellaisessa osittain seinien ympäröimässä solassa kuin oli kirjavaraston edusta on todella vaikea sanoa mistä laukaus tulee sillä kaikuu saattaa olla kovempi ja peittää alleen alkuperäisen äänen. Näin ollen vain niiden ihmisten havainnot ovat oikeita jotka voivat tehdä havaintoja lähempänä laukausta kuin sen mahdollista kaikua.
- wrw4ertry5r6uy
Ei siinä mitään salaliittoteorioita tarveitse esittää: Oswald on syyllinen Kennedyn murhaan. Motiivi sillä ainakin oli tappaa presidentti: Innokkaana Kuuban tukijana Oswald näki että Kennedy olisi aloittanut sotatoimet Kuubaa vastaan, elettiinhän -60-lukua ja neuvostovastaista aikaa keskellä Kuuban ohjuskriisiä. Oswald kommunistina näki Kennedyn uhkana koko amerikkalaiselle tavalle ja päätti tappaa tämän. Oivallinen tilaisuus sattui juuri Dallasissa, mistä Oswald oli saanut työpaikan koulukirjavarastolta. Hän oli saanut armeijassa tarpeellisen koulutuksen, harrastanut ampumista ja hankki hyvän kiväärin: italialaisen Carbine kiikarkiväärin. Ensimmäinen luoto (kuuluisa kadonnut luoti) osui liikennepylvääseen joka tuli juuri tähtäimen eteen. Toinen luoti osui Kennedyä olkapäähän ja lävisti edessä istuvan Conellyn. Viimeinen luoti lävisti Kennedyn pään. Ne sekunnit laukausten välillä riittää kiväärin lataamiseen ja tähtäämiseen. Yksinkertaista. Ei tarvitse mitään salaliittoteorioita.
- Opiskelkaa lisää!
Jaahas. Että kokovaippaluodilla takaraivoon nyrkin kokoinen reikä? Ja takana ajaneen moottoripyöräpoliisin rintaan ja visiiriin kova isku aivojen ja pääkallon roippeista?
Ps. Todisteiden mukaan LHO oli CIA:n agentti ja FBI:n kalvi.
- Patsy sen teki.
Koittakaas foliopipot ensin päästä yksimielisyyteen soitä kuka niistä lukuisista ampujista se sitten oli joka kennedyn tappoi.
- Runkkaavalleapinalle
Ampujat olivat vain pikkutekijöitä. Aivan sama oliko se Phil tai Joe, joka liipasinta painoi. Joillekin ammattimiehille maksettiin taposta ja he tekivät vain työnsä.
- foliopipoinen
James Files kerkesi jo tunnustamaan. Oman kertomuksensa mukaan hän oli Grasy Knollin aidan takana ja ampui Kennedyn pään tohjoksi.
- SS muutti Usaan
Runkkaavalleapinalle kirjoitti:
Ampujat olivat vain pikkutekijöitä. Aivan sama oliko se Phil tai Joe, joka liipasinta painoi. Joillekin ammattimiehille maksettiin taposta ja he tekivät vain työnsä.
Salainen murhapalvelu salamurhasi Kennedyn
- Näytelmä...
Oswald on todellakin syytön murhaan, ei ampunut JFK:ta, mutta Oswald oli kylläkin palkattu rooliinsa näyttelemään epäiltyä, joten hän oli juonessa kyllä mukana, en tiedä ammuttiinko JFK todella vai eikö ammuttu, mutta Oswald veti oman roolinsa läpi, okei vähän kökösti näytteli epäiltyä, ei ollut ihan uskottava suoritus, vähän B-luokan tasoa, Ruby oli parempi näyttelijä, mutta hänkin vain veti oman roolinsa läpi, koko homma oli telkkarille tehty näytelmä.
Kuunnelkaapa varsinkin Oswaldin vuorosanoja, hänhän puhuu ihan täysin ulkoaopetellun oloisesti, ei hänen puheensa ja käyttäymisensä pidätettynä vastaa ollenkaan luontevaa esiintymistä, jos ajatellaan että henkilö on vasta pidätetty epäiltynä presidentin murhasta.
Ja Jack Ruby vielä myöhemmin jossain haastattelussa sanoo, että kukaan ei uskoisi jos hän kertoisi totuuden tapahtumista. No juuri se, että koko homma oli telkkarille käsikirjoitettu näytelmä, selittäisi tuon Rubyn (tai kuka hän nyt sitten olikaan) kommentin todella hyvin. - salaliitto1963
http://www.youtube.com/watch?v=EJHWvqR03xs
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=9229
selvä salaliitto se oli oswaldilla ei ollut mitään syytä häntä murhata
se oli kumma kun hänen erottamat henkilöt alkoivat tutkia hänen murhaan - Jeida
Oswald vaikuttaa sellaiselta idiootilta, että hän ei olisi ikinä pystynyt toteuttamaan hanketta. Hänestä oli sitä vastoin saatu helposti tehtyä syntipukki, mikä olikin sitten riittänyt useimmille... ja siiten vielä, kun Oswald saatiin vaiennettua, paljastumisesta ei ollut enää pelkoa.
- elmst
Helppo hommahan se oli, presidentin saapumispäivä Dallasiin julkaistiin lehdessä kuukausia etukäteen ja presidentin suunniteltu autoreitti "lipsahti" sanomalehtiartikkeliin n. kaksi viikkoa ennen Kennedyn saapumista Dallasiin. Oswald oli ennaltaan tuttu CIA.lle ja FBI.lle sekä Dallasin poliisille ja Oswald töissä talossa joka on reitin varrella ,missä vähän työntekijöitä rakennuksen kokoon nähden ja kahden ylimmän kerroksen tilat eivät olleet säännöllisessä käytössä eli siellä säilytettiin tavaraa jota ei tarvita usein. Ylimpien kerroksien huoneisiin talon henkilökunnan jäsenillä harvoin tarvetta mennä. Ihanteellisen rauhallinen paikka rakentaa "snaipperipesä" ja piilottaa ase etukateen ja mennä sinne ja poistua sieltä kenenkään näkemättä. Kysymys tietenkin kuuluu miksi turvallisuus suunnitelma ei kategoroinut Oswaldin työpaikkaa ja häntä turvallisuus riskiksi.
Matkan varrella oli Hill turvamiehen kertoman mukaan rakennuksia ja johon oli annettu ikkunoiden kiinnipito määräys sekä aukaisu kielto ja radio yhteyden omaava turvallisuus mies valvoi realiaikaisesti että ikkunat pysyivät kiinni ja oli valmis heti ilmoittamaan autoihin ja muille turvamiehille jos ikkuna aukeaa tai sen takana epäilyttävää liikettä. Oswaldin työpaikka ei kuulunut näiden rakennusten joukkoon vaikka oli ideaalinen snaipperille ja Oswaldilla loikkari tausta sekä muutenkin epäilyttävä / erikoinen tausta ja elämä.
- tyuj wryu werytu wer
Jackie Onassis believed that Lyndon B Johnson and a cabal of Texas tycoons were involved in the assassination of her husband John F Kennedy, ‘explosive’ recordings are set to reveal.
-Jackie Onassis uskoi, että Lyndon B Johnson ja ryhmä Texasin vaikutusvaltaisia henkilöitä oli hänen miehensä salamurhan takana - salaliitto1963
http://lampuri.fi/kennedy.htm mikkosen juttu
mikkonen oli tavanu kennedyn parhaan kaverin - 15+19
Tässä videolla näkyy ns. Oswaldin ampumapaikan ikkuna juuri kun Kennedyn auto kääntyy tielle jossa häntä ammutaan. Ikkuna näyttää olevan ainakin toiselta puolelta kiinni ja jos ei ampuja avaa toista ikkunaa tulittaessa pois päin liikkuvaa Presidenttiä niin hänen pitäisi olla pää ja hartiat ulkona pikkuikkunasta kun ampuu varsinkin viimeisen päähän osuneen luodin osuakseen auton oikealla laidalla istuvaan Presidenttiin. Mahtaako video olla aito ,koska kukaan tietääkseni ei ole nykytekniikkaa käyttäen koittanut selvittää onko muutama sekuntti ennen ensimmäistä luotia ikkunan takan joku. Oswaldilla valkoinen paita ja se ikkunan takana vaikka ulkomaailma heisatuisi ikkunaan ulkoa katsoessa aiheuttaa valkoisen paidan takia heikkolaatuisemman heijastuksen ja nyky tekniikalla varmaankin voi sitä heikkolaatuista heisastusta analysoida ja saada ainakin ikkunan takana mahdollisesti olevan henkilon ylä profiilin näkyviin.
- jatkuu 15+19
Tässä 15 19 nimimerkin viittaama video pätkä https://www.youtube.com/watch?v=PSOFJI_R76s Ikkuna näkyy kohdassa 13:14-13:18 kun Kennedyn auto kääntyy tielle jossa häntä ammutaan.
- diili plösö
jatkuu 15+19 kirjoitti:
Tässä 15 19 nimimerkin viittaama video pätkä https://www.youtube.com/watch?v=PSOFJI_R76s Ikkuna näkyy kohdassa 13:14-13:18 kun Kennedyn auto kääntyy tielle jossa häntä ammutaan.
mannlicher ="a piece of junk" ,maksoi 21 dollaria...mahtava kivääri tosiaan.
- nyt sen voi kertoa
Totuus on, ettei JFK enää halunnut olla presidentti. Niinpä hän lavasti näyttävästi kuolemansa ja vetäytyi julkisuudesta.
JFK eli uuden henkilöllisyyden saatuaan yksinäisyydessä Havaijilla, kalasteli ja kuoli 77-vuotiaana . - nyt sen voi kertoa
Siksi ruumiinavauskuvat "katosivat" ja ne, mitä löytyy netistä, ovat tökeröitä väärennöksiä.
- kakolaukaus
Ei kait site voi silleen osua niin mont kertoo niin kauhian kaukaa.
- ghjklö
Oswald oli sijaiskärsijä. On todennäköistä että hän oli jossakin vaiheessa CIA:n palkkalistoilla. Joka tapauksessa hän oli New Orleansissa ollessaan jokapäiväinen vierailija Guy Bannisterin toimistossa. Bannister oli FBI:n koordinoija jonka toimenkuvaan kuului löytää sopivia henkilöitä joiden arveltiin onnistuvan soluttautua vasemmistoliikkeisiin ja -yhdistyksiin informoijiksi. Sellaisia yhdistyksiä olivat esim. Pro-Castro ja Fair Play for Cuban liikkeet ja joiden lentolehtisiä ja värväysilmoituksia Oswald jakoi New Orleansin katujen kulmilla. Noissa prosyyreissa oli myös osoite johon voi ottaa yhteyttä jos asia kiinnostaa. Osoite oli lähes sama kuin Guy Banisterin toimiston osoite 544 Lafayette Street. Numero 544 sijaitsee Lafaytte Streetin ja Camp Streetin kulmauksessa joten toimiston löytää molemmilla osoitteilla
http://www.en.wikipedia.org/wiki/Guy_Banister
Guy bannisterin vaki-asiakkaita oli myös kommunisteja vihaava David Ferrie joka toimi useissa antikommunistisessa liikkeessä. Vuoden 1961 Banister ja Ferrie tekivät erinäisiä töitä New Orleansin mafia-perheen pomolle Carlos Marcellolle ja hänen lakimiehelleen G. Wray Gill'ille.
New Orleansin piirisyyttäjä Jim Garrison oli varma että hän voisi osoittaa Guy Banisterin, Davig Ferrien ja Clay Shaw'n kehitelleen/valmistelleen Lee Harvey Oswaldista sijaiskärsijän. Ei sovi myöskään unohtaa CIA:ssa jonkinasteista toimenkuvaa saanutta Ruth Paine'a joka järjesti Oswaldille 5 viikkoa ennen JFK:n salamurhaa työpaikan Teksasin koulukirjavarastosta.
Ruyh Paine'n antamat lausunnot Oswaldista vahvistivat käsitystä Oswaldin "soveliaisuudesta" murhaajaksi. - åå åå
Toivottavasti todelliset syylliset saadaan selville ennenkuin kaikki kuolevat.
- pahat juutskuttimet
juutskut murhasi Kennedyn
- Bill Greer shot JFK
William Greer ampui viimeisen laukauksen JFK:n päähän. Sitä ei pysty kukaan debunkkaamaan. Todistusaineisto on kiistaton.
Hämmästyttävää vain, että tuosta itsestäänselvyydestä pitää vieläkin "kiistellä".Ja autossa olleet 3 muuta matkustajaa JFK:n lisäksi eivät kuulleet eivätkä nähneet mitään kun kuski ampui?
- Luki-luki
kekek-kekek kirjoitti:
Ja autossa olleet 3 muuta matkustajaa JFK:n lisäksi eivät kuulleet eivätkä nähneet mitään kun kuski ampui?
Keskittäkää katseenne auton keskellä istuneeseen Texasin kuvernööriin ja hänen vaimoonsa Nellie Conallyyn, joiden korvan juuressa kuskin ase laukeaa, Nellie hätkähtää, tekee nopean pelästyneen vilkaisun kuskiin ja kyyristyy pyrkien kuskista poispäin, ja nostaa kädessään olleen kukkapuskan kasvojensa suojaksi.
Myös kuvernööri John Connally tekee nopean vilkaisun kuskin suuntaan ja suojautuu sitten lattialle.
Heidän kehonsa kieli ei jätä sijaa arvailuille, molemmat reagoivat edestä tulevaan uhkaan.
http://belchan.org/b/src/134573839178.gif Luki-luki kirjoitti:
Keskittäkää katseenne auton keskellä istuneeseen Texasin kuvernööriin ja hänen vaimoonsa Nellie Conallyyn, joiden korvan juuressa kuskin ase laukeaa, Nellie hätkähtää, tekee nopean pelästyneen vilkaisun kuskiin ja kyyristyy pyrkien kuskista poispäin, ja nostaa kädessään olleen kukkapuskan kasvojensa suojaksi.
Myös kuvernööri John Connally tekee nopean vilkaisun kuskin suuntaan ja suojautuu sitten lattialle.
Heidän kehonsa kieli ei jätä sijaa arvailuille, molemmat reagoivat edestä tulevaan uhkaan.
http://belchan.org/b/src/134573839178.gifPyh.
Luki-luki kirjoitti:
Keskittäkää katseenne auton keskellä istuneeseen Texasin kuvernööriin ja hänen vaimoonsa Nellie Conallyyn, joiden korvan juuressa kuskin ase laukeaa, Nellie hätkähtää, tekee nopean pelästyneen vilkaisun kuskiin ja kyyristyy pyrkien kuskista poispäin, ja nostaa kädessään olleen kukkapuskan kasvojensa suojaksi.
Myös kuvernööri John Connally tekee nopean vilkaisun kuskin suuntaan ja suojautuu sitten lattialle.
Heidän kehonsa kieli ei jätä sijaa arvailuille, molemmat reagoivat edestä tulevaan uhkaan.
http://belchan.org/b/src/134573839178.gifPariskunta Connallyn liikehdintä johtuu auton kiihdyttämisestä.
- Greeni tappo
Toi gif avasi kyllä silmiä
- Green ampui
Jep, aika selvä juttu
- wehbvdfh
2 ampujaa. Ossi ampui kirjavarastosta 3 ensimmäistä laukausta joista 2 osui, toinen Kennedyyn, toinen Connollyyn, yksi menee ohi. Toinen ampuja ampuu viimeisen Kennedyn päähän osuneen luodin takaa Daltex rakennuksen viidennestä kerroksesta.
- Hahhahhahahhah
Ihanko tosissasi luulet, että kirjavarastosta ammuttiin äänenvaimettomalla, helvetinmoisen äänen päästävällä karbiinilla? Jos olisi ammuttu, niin alapuolella oleva väki olisi juossut kuin pupujussit kauhuissaan pakoon. Carcanon äänenvoimakkuus ammuttaessa oli n. 130-140 desibeliä.
Mutta siellä alhaalla, parinkymmenen metrin päässä porukka vaan rauhallisina ihmettelee... Hahhahhahahhah kirjoitti:
Ihanko tosissasi luulet, että kirjavarastosta ammuttiin äänenvaimettomalla, helvetinmoisen äänen päästävällä karbiinilla? Jos olisi ammuttu, niin alapuolella oleva väki olisi juossut kuin pupujussit kauhuissaan pakoon. Carcanon äänenvoimakkuus ammuttaessa oli n. 130-140 desibeliä.
Mutta siellä alhaalla, parinkymmenen metrin päässä porukka vaan rauhallisina ihmettelee...Rakennetussa ympäristössä on melko vaikeaa paikallistaa, että mistä ammutaan, kun ammutaan, koska kaikuu. Siksi niitä laukausten määriäkin on vaikea sanoa.
- Greenampuu
Selvästi kuvernööripari huomaa Greenin ampuvan ja reagoivat edestä tulevaan uhkaan painumalla matalaksi.
Ja kukaan autossaolijoista ei sitten kerro kenellekään jälkeenpäin, että joo, autossa paukkui ja kuski ampui.
- Kertausonopintojenäiti
-Kuolemanpelko hiljentää.
-Todennäköisesti kuvernööripari vain luuli, että Green vastaa "salamurhaajan" tulitukseen.
-Mistäpä he sen tietäisivät, mistä Kennedyn päähän tullut luoti tuli, jos luoteja tulee joka suunnalta.
-Ja murhapariskunta Green-Kellerman oheisti jopa ruumiinavauslääkäriä luotien tulokulmista ja -suunnista.
-Joten murhaajat käytännössä käänsivät epäilykset pois itsestään. - Kyrvälletöitä
Connally oli osa salaliittoa. Kaverilla oli varmaan kilin fiilikset istuessaan autossa. JFK vaati, että Connallyn tuli istua autossa, siitä oli kova riita LBJ:n ja JFK:n kesken lentokentällä. Alunperin Connallyn paikalla piti istua LBJ:n pahin kilpakumppani, muistaakseni senaattori Yarborough. Koska vaihto tapahtui niin myöhään, tietoa ei saatu sala-ampujille ajoissa ja Connally joutui ottamaan osumaa.
- eiliikaafolioo
Green teoria on naurettavin väite tässä ketjussa. Jopa Warrenin komission raportti on järkevämpi.
Kertausonopintojenäiti kirjoitti:
-Kuolemanpelko hiljentää.
-Todennäköisesti kuvernööripari vain luuli, että Green vastaa "salamurhaajan" tulitukseen.
-Mistäpä he sen tietäisivät, mistä Kennedyn päähän tullut luoti tuli, jos luoteja tulee joka suunnalta.
-Ja murhapariskunta Green-Kellerman oheisti jopa ruumiinavauslääkäriä luotien tulokulmista ja -suunnista.
-Joten murhaajat käytännössä käänsivät epäilykset pois itsestään.Jos luoteja tuli joka suunnalta, miten varmistettiin että ne eivät osut Greeriin ja Kellermaniin?
Jos luoteja tuli joka suunnalta, miksei JFK:n auto ollut seulana?- Siitintäsisään
kekek-kekek kirjoitti:
Jos luoteja tuli joka suunnalta, miten varmistettiin että ne eivät osut Greeriin ja Kellermaniin?
Jos luoteja tuli joka suunnalta, miksei JFK:n auto ollut seulana?Ammuttiin sellaisista paikoista, että luodit eivät osuisi SS-miehiin.
- Kyrvälletöitä
Kyrvälletöitä kirjoitti:
Connally oli osa salaliittoa. Kaverilla oli varmaan kilin fiilikset istuessaan autossa. JFK vaati, että Connallyn tuli istua autossa, siitä oli kova riita LBJ:n ja JFK:n kesken lentokentällä. Alunperin Connallyn paikalla piti istua LBJ:n pahin kilpakumppani, muistaakseni senaattori Yarborough. Koska vaihto tapahtui niin myöhään, tietoa ei saatu sala-ampujille ajoissa ja Connally joutui ottamaan osumaa.
Puhut asiaa.
Siitintäsisään kirjoitti:
Ammuttiin sellaisista paikoista, että luodit eivät osuisi SS-miehiin.
Luoteja tuli joka suunnalta, mutta autossa ei sen vertaa enempää luotien aiheuttamia vaurioita, kuin yhden ampujan ja muutaman luodin edellyttämä teoria vaatii?
Luoteja tuli joka suunnalta, mutta niitä osui vain pari kpl kahteen autossa istuneista viidestä ihmisestä?
- Lasisilmäidiootill
Sokee Reettakin näkee Greenin ampuvan, ja conallyn pariskunta sukeltaa tulilinjalta
- Älänaurata
Nyt on liian vahva kerros folioo päässäsi..
- Tämäselvää
Älänaurata kirjoitti:
Nyt on liian vahva kerros folioo päässäsi..
Khasaarin esinahasta tehty kipa silmillä?
Oletko ihan varma? Muistapas, että tuon nimistä ei istunut ainakaan JFK:n limusiinissa...
- naurattaaa
Todella typeriä teorioita koko ketju täynnä.
- Nenäapinaoot
Sulla on läpinäkymättömät tähtilippulasit koukkunokkas päällä :D
- Valtionvarainmininteri
Selvästi Green ampuu Kennedyn.
Oletko ihan varma? Muistutettakoon, että tuon nimistä ei istunut ainakaan JFK:n limusiinissa...
- Oliolioli-oliolioli
kekek-kekek kirjoitti:
Oletko ihan varma? Muistutettakoon, että tuon nimistä ei istunut ainakaan JFK:n limusiinissa...
Kyllä oli, koska Vitenamin sotakin oli
Oliolioli-oliolioli kirjoitti:
Kyllä oli, koska Vitenamin sotakin oli
Pöh. Ei sellaista sotaa ollutkaan.
- 1542005
apukuski ampui, tämähän on jo kiistatta todistettu useastikin (löytyy tarkkoja valokuvia), mutta sitä ei ole tuotu julkisuuteen - miksi?
- ddfhtfdxfghhgffgv
http://m.youtube.com/watch?v=Y92AzWPtB_8 William Greer shot JFK with top secret CIA gun {william cooper} 4 - 5
Greer ampuu lonkalta ja operaation johtaja Kellerman piilottaa aseen - kekettappoikennedyn
KULJETTAJA AMPUU PÄÄHÄN.
http://www.realityreviewed.com/Headshot.gif
http://home.mchsi.com/~jim.branberg/img/ani-JFK_-_Zapruder_Film.gif
Kennedy oli viime hetkillään vihollistensa ympäröimä. Salaisen palvelun agenttien piti suojella Kennedyä, mutta itse asiassa he olivat osa salaliittoa ja suorittivat murhan.
Kennedyn kurkun läpi on ammuttu luoti, kuljettaja suorittaa nopean vilkaisun Kennedyyn, sitten kuljettaja kääntyy uudelleen Kennedyyn päin, hartialinja on melkein menosuuntaan, josta voi päätellä kuljettajan joutuneen irroittamaan vasemman kätensäkin ratista. Samalla sekunnilla kun kuljettaja kääntyy Kennedyyn päin, Kennedyn aivot lentävät taivaan tuuliin. Kennedyn pään vammat sopivat tähän luodin tulokulmaan. Kennedyllä oli pieni luodin sisäänmenoaukko oikeassa ohimossa ja
suuri luodin ulostuloaukko oikeassa takaraivossa. Hetkellä jolloin Kennedyyn osuu kaikki on samassa linjassa, Kennedyn pää on Jackien sylissä, vähän Jackieen päin kääntyneenä, eli kuljettajan vasen käsi luodin sisäänmenoaukko ja ulostuloaukko samassa linjassa.
Keskittäkää katseenne auton keskellä istuneeseen Texasin kuvernööriin ja hänen vaimoonsa Nellie Conallyyn, joiden korvan juuressa kuskin ase laukeaa, Nellie hätkähtää, tekee nopean pelästyneen vilkaisun kuskiin ja kyyristyy pyrkien kuskista poispäin, ja nostaa kädessään olleen kukkapuskan kasvojensa suojaksi.
http://educate-yourself.org/cn/drivergreershotjfk.shtml
Kannattaa myös huomioida http://en.wikipedia.org/wiki/Roy_Kellerman käytös, joka on melko välinpitämätöntä, hän ei esimerkiksi reagoi laukauksiin mitenkään, ihan kuin olisi ennakkoon tiennyt, että tässä kohdassa laukauksia tulee. Roy vilkaisee Kennedyä aivan kuin todetakseen, että homma tuli tehtyä, huomaa miten Roy kääntyy takaisin ja ikäänkuin nojaa tukevammin istuimeensa, ottaen mukavamman asennon. Eikös sen pitäisi edes vetää pistoolinsa esiin, ja vastata attentaattiin.
Vietnam oli Johnsonin huumeenturvasota
http://www.jfkmontreal.com/vietnam.htm
http://www.jfkmontreal.com/lbj's_passionate_attachment.htm#Arthur Goldberg, UN Point Man
http://aijaa.com/nAKOvy
http://aijaa.com/tRFagg
http://aijaa.com/T5YKE6
JFK’s execution WAS A CIA-groomed assassination!
is approximation of what it might have sounded like as CIA-AGENTS: Mack Wallace and other shooters execute JFK for Hoover and LBJ and their cronies Brown, Hunt, Murchison, Richardson, Connally.
CIA http://www.youtube.com/watch?v=169RDIntIuM killed JFK http://www.youtube.com/watch?v=iU83R7rpXQY and L.H. Oswald who was just “a low grade” initiative CIA-agent.
And DO NOT forget? JFK was against centralized banking…(signing legislation against it he’s first day) pretty sure the billionaire bankers, ss = (secret soc.) http://www.youtube.com/watch?v=bWImgbEDEgo (They’re a group of the world’s elite who meet once a year at a luxury hotel and decide how they will run the world. http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=-JEU6e-R6HQ) wanted him dead!
JFK oli salaseuroja vastaan, joten ... http://truerealfacts.wordpress.com/2012/10/29/shift-this-matter/
http://www.news.com.au/world-news/jfk-shot-by-secret-service-agent-george-hickey-claims-detective-colin-mclaren/story-fndir2ev-1226687373285
JFK shot by secret service agent George Hickey, claims detective Colin McLaren
Ensimmäisen laukauksen JFK:n selkään ampui "vahingossa" salaisen palvelun agentti George Hickey, joka oli JFK:n limuusiinin takana olevassa turvamiesten autossa.
Samasta turvamiesten autosta oli vähän ennen, niin ikään "vahingossa" kutsuttu JFK:n autoa jalan seuraavat turvamiehet pois.
Samat turvamiehet lienevät myös "vahingossa" unohtanut kirjavarastoon pulttilukkoisen kiväärin.
Samat turvamiehet "vahingossa" tuhosivat kokonaisen rullan filmiä, joka oli otettu JFK:n ruumiinavauksesta- DavidLifton
Vai että Hickey ampui selkään? Miksei sitten luoti mennyt läpi Kennedystä? Kaulan luoti tms. ammuttiin edestä ja selän osuma oli vain 2 tuumaa syvä...kenties selkään ei ammuttu lainkaan (no ei ainakaan kiväärillä), vaan jälki selkään tehtiin vasta jälkikäteen..
- Rikostutkijat
DavidLifton kirjoitti:
Vai että Hickey ampui selkään? Miksei sitten luoti mennyt läpi Kennedystä? Kaulan luoti tms. ammuttiin edestä ja selän osuma oli vain 2 tuumaa syvä...kenties selkään ei ammuttu lainkaan (no ei ainakaan kiväärillä), vaan jälki selkään tehtiin vasta jälkikäteen..
Menihän se luoti läpi Kennedystä, kurkun vamma on nimenomaan selkään osuneen luodin aiheuttama. Takaa ammuttu luoti tuli siis aataminomenan vierestä ulos, tämä selviää sinulle, kun katsot kuinka Kennedy pitää ensimmäisen osuman jälkeen kurkustaan kiinni.
Ja mikä on erityisen huomionarvoista, selän sisäänmenoaukko on aataminomenan ulostuloaukkoa selvästi alempana tai samalla korkeudella, mikä todistaa sen, että takaa tullutta luotia ei ammuttu korkealta, vaan luoti tuli vaakatasossa :D - DavidLifton
Rikostutkijat kirjoitti:
Menihän se luoti läpi Kennedystä, kurkun vamma on nimenomaan selkään osuneen luodin aiheuttama. Takaa ammuttu luoti tuli siis aataminomenan vierestä ulos, tämä selviää sinulle, kun katsot kuinka Kennedy pitää ensimmäisen osuman jälkeen kurkustaan kiinni.
Ja mikä on erityisen huomionarvoista, selän sisäänmenoaukko on aataminomenan ulostuloaukkoa selvästi alempana tai samalla korkeudella, mikä todistaa sen, että takaa tullutta luotia ei ammuttu korkealta, vaan luoti tuli vaakatasossa :DHååpå! Kurkussa oli alunperin 3-5 mm:n kokoinen reikä. Parklandin lääkäreiden mielestä se oli sisäänmenoaukko. Selässä ollut reikä oli n. 2 tuuman syvyinen, eikä ollut mennyt Kennedyn läpi.
Nuokin olisit tiennyt, jos olisit hieman opiskellut asiaa, toope. Vittu, kaiken maailman tomppeleita sitä onkin...
- keketvittuun
http://www.radioislam.org/jfk/astucia/
OPIUM LORDS
Israel, the Golden Triangle, and the Kennedy Assassination
Juutalaiset halusivat valloittaa Vietnamin Kultaisen Kolmion oopiumipellot, joten Kennedy piti raivata pois tieltä.- hehehe-heheheh
kekek-kekek kirjoitti:
Pöh. Kennedyn aikana Vitenamin sota vain paisui.
Oletko ihan varma? Muistutettakoon, että tuon nimistä sotaa ei ole käyty koko maailmassa...
hehehe-heheheh kirjoitti:
Oletko ihan varma? Muistutettakoon, että tuon nimistä sotaa ei ole käyty koko maailmassa...
Painovirhe. Tarkoitin tietysti Vietnamin sotaa.
- Huumeenturvajoukot
kekek-kekek kirjoitti:
Pöh. Kennedyn aikana Vitenamin sota vain paisui.
Ei paisunut, Lyndon Johnson paisutti ja pitkitti sotaa, ja sodan tarkoitushan oli nimenomaan valloittaa Kultaisen Kolmion oopiumipellot. Oopium oli syynä myös Usan hyökkäykseen Afganistaniin 2001.
http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/152004/Kaukaa haettu
-Vaikka useimmat unikkolajit ovat lähinnä koristekasveja, on mukana myös oopiumia tuottava lajike (Papaver somniferum). Se on pahan alku ja juuri, sillä tämän kasvin tuotannosta väitetään jopa 97 prosenttia tulevan Afganistanista.
Suomalaisia joukkoja lisätään parhaillaan alueelle. On kysymysten aika.
Milloin Suomen hallitus esittelee sen toimintaohjelman, jolla suomalaiset sotilaat eivät enää ole huumekasvien viljelyn takuumiehinä?
Milloin maamme hallitus tekee selväksi, ettei sen toimintastrategiasta päätetä Washingtonissa?
Koska hallituksemme lukee, mitä on kirjoitettu maamme allekirjoittamissa huumeiden vastaisissa sopimuksissa?-
- Remukoira
Sellaista sotaa ei ole ollut koskaan.
- Halla-ahon_äänestäjä
YLLÄ ON VIITATTU MARCELLOON, SIITÄ ON KYSE TÄMÄ VIITE YLLÄ ghjklö 6.1.2014 13:52 Oswald oli sijaiskärsijä
Olen tutkinut asian Dallasin kaduillakin. Oswaldin hautakivessä lukee yksi sana Oswald ja luin haudan tutkimusraportin kun ruumis oli kaivettu ylös kun monet väittivät ettei siellä mitään ole, kyllä on ja se on Oswald.
Kennedyä ei ole voitu ampua sillalta liian paljon esteitä grossy knoll on mielikuvitusta,
Oswald on tappaja mutta
kuka on takana järjestelemässä?
Kennedyn murhan suunnitteli tunisialainen USA:ssa asuva Marcello ja syynä on se että Kennedy ei kunnioittanut lupauksiaan mafialle vaaliavusta Nixonia vastaan eli palauttanut Kuuban ilotaloja ja pelihalleja ja ennen kaikkea Kennedy nimitti veljensä Robertin oikeusministeriksi
Robert oli perhekeskeinen hömppäukko joka alkoi metsästää mafiosoja oikeuden nimissä, vanhan kansan Hollywood-sheriffi joka nousee rosvojoukkoa vastaan
Kennedy teki pahan virheen käyttämällä samoja rakastajia kuin mafiosot ja häneltä kerättiin tietoja vakoilemalla, esimerkiksi laulutyttö Phyllis oli Kennedyn ja sisilialaisen perheen mafioso Giancanan tyttöystävä samaan aikaan, chicagolaisen Giancanan ura oli erikoinen sikäli että hän palveli myös Alfonso Caponea. Varmuuden vuoksi Giancana teloitettiin ettei vanhuudenhöperönä lavertelisi Kennedystä
Mafia sai siis selville että Kennedy ei alakaan lopettaa mafiosojen metsästystä vaan tukee veljeään Robertia
Se että New Orleasissa asunut (muttei USA:n kansalainen) tunisialainen Carlos Marcello sai kommunistisen Oswaldin ampumaan demokraattisen presidentin eikä esim. oikeistolaisempaa Nixonia johtuu siitä että Marcello oli Mungo-operaation pääneuvonantaja koska he tiesivät kaiken Kuubasta ja sen virkistysbisneksestä tanssitytöistä ja hotelleista ja tiesi kaiken miten Oswald liitetään Castroon
Marcello valitsi Oswaldin jolla on kaksi ominaisuutta: hän on erittäin hyvä ampuja (ampui tavaratalokiväärillä siis halvalla aseella Kennedyn ja tähtäsi parikin kertaa) ja hän oli heikkolahjainen, nämä voivat olla yhtä aikaa
Marcello sai Oswaldiin uskomaan, että Kennedy on vainoharhainen Castron (Oswaldin ihanne) vihamies ja päätekijä Playa Gironissa joten Kennedystä on päästävä ja Oswald uskoi tämän
Fideliltä kysyttiin kerran Oswaldin ampumisesta ja hän tunnisti että ei olisi ikinä pystynyt samaan kun pitää tähdätä liikkuvaan kohteeseen parikin kertaa niin nopeassa tahdissa
Mistä Oswald tiesi että Kennedy istuu oikealla autossa kun näki ukkelit vain takaapäin ja vauhti oli aika kova autoissa? Tämän selvittely vei minulta kaikkein eniten aikaa ja kyselyt siitä
mutta kyllä se selvisi. Ns. kaikki mafiosot tiesivät että Kennedyn selkä käsi oli niin kipeä oikealta puolelta että hän ei voinut istua vasemmalla vaan tuki aina ja kaikkialla itseään auton reunaan ettei olisi huutanut kivusta
Tarina: Giancana on niin tärkeä lenkki tässä että Kummisetä-filmissä esiintyy hänestä kohtaus
Fontane pyytää filmissä pomoa Vito Corelonea järkkäämään sopimuksensa poikki että pääsee oikeisiin hommiin. Tosielämässä Giancana pisti orkesterijohtajan koville päästämään irti Sinatran että tämä pääsee hommiin
VIELÄ MOKA: PAUL ANKA KÄVI ÄSKEN SUOMESSA. Hän tunsi Sinatran. Sinatralla on suhde mafiosoihin ja hän on kotoisin Sisiliasta, kuten kaikki alan miehet tietävät. YKSIKÄÄN HÖMPPÄTOIMITTAJA EI KYSYNYT PAUL ANKALTA: kerropa kuka järjesti sen. Kennedyn murhan,
ELI MAMUT TAPPOIVAT KENNEDYN. Pitäkää huolta sunnuntaina että äänestätte PERUSSUOMALAISIA TOUKOKUUSSA TULEE EU-KOMISSIOLTA TAAKANJAKO-OHJELMA JOSSA VÄKISIN JAETAAN MAMUJA MAIHIN joissa niitä ei paljon ole kuten Suomeen (ja Viroon Latviaan Liettuaan Puolaan joista ne tulevat seuraavana päivänä Suomeen)
TOIMITTAJAMME TIMO SOINI KERTOO SUORAAN PÄÄKALLONPAIKALTA, Uudenmaan Korson vaaliteltalta,
mikä on tilanne https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/rh9otylj
– Perussuomalaisten teltalla käy ylivoimaisesti suurin liike. Meininki on hyvä; haisee ihan vaalivoitolle ja tuoksahtaa myös, Soini sanoi Korson maalaismarkkinoilla. Soini kiertää parhaillaan Suomea ja hän pysähtyy kierroksellaan useilla paikkakunnilla. Kiertueohjelma löytyy täältä: https://www.perussuomalaiset.fi/tule-mukaan/tapahtumat/
Suomen kuvalehden toimittaja itähelsinkiläinen Leena Sharma taas kertoo, mitä on perussuomalaisuus. Sharma oli Arto Nybergin vieraana 9.3.2014 Ylen TV-ohjelmassa. Kesto 11:04 https://www.youtube.com/watch?v=qWXoJdYW7lU
Perussuomen vaalivideo https://www.youtube.com/watch?v=BKExMU8GXtI
TIMO SOININ VIESTI NYT (Uudenmaan vaalipiiri, numero 86) https://www.youtube.com/watch?v=-WRhcbsB3gA
Kolme kovaa teetä kansalaisille TYÖ TOIVO TURVA https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ - uyuyuyuyuy
Jos nyt päättäisin salamurhata presidentin, keksisin varmaan paremman idean kuin se, että etupenkin ihmiset ampuvat hänet keskellä yleisöä. Mutta aijaa, eihän salkkareilla ole mitään rajaa typeryyksissään
- hmmmmm
Melko varmasti Oswald oli jotenkin mukana salaliitossa. Saattoi olla yksi ampujista tai sitten ei. Joka tapauksessa on selvää että ampujia oli väh. kaksi.
- LeeOrweyHaswald
Ehkä on hiukan väärä termi puhua salaliitosta. Kyseessä saattoi olla vain löysä ryhmä samanmielisiä jotka tiesivät toistensa aikeista ja sovittivat omat tekemisensä päämäärän toteuttamiselle suosiollisiksi. Poliitikoissa CIA:ssa FBI:ssä, Mafiassa ja kaikissa muissakin organisaatioissa ja instansseissa oli ääriaineksia joille Kennedyn ajama politiikka oli vastenmielistä ja kansallisessa mielessä vähintään kansallistuntoa alentavaa ja joidenkin mielestä jopa kansallista turvallisuutta heikentävää. On myös muistettava millaisia veroja Kennedy ajoi läpi eikä lainmuutokset olleet mitenkään suosittuja taloudellsta ja poliittistä valtaa pitävien ökymiljonäärien mielissä. Mafian kuviot olivat sekaisin Havannan toiminnan siirryttyä USA:n alueelle jne.
- Eivierasta
Murhan takana juutalaismafia.
- Montayhteensattumaa
Greerin tehtävä oli varmistaa, että Kennedy kuolee.
Katso videota ja huomaa, kuinka Greer vilkaisee ensimmäisen laukauksen jälkeen Kennedyä, ja toteaa, ettei Kennedy kuollut heti.
Greer kääntyy takaisin eteenpäin ja kohta kääntyy uudelleen taaksepäin, nyt enemmän ja laukaisee aseen lonkalta.
Greer siis joutui viimeistelemään murhan. - totuus-
No tätähän minä olen aina yrittänyt selittää. Ei vaan millään mene perille, aina ne vain höpöttävät tuosta Oswaldista.
- warrenkomissio
Juutalainen LBJ antoi Warren komission tehtäväksi valkopestä Salaisen palvelun suorittama Kennedyn murha ja vierittää syy syntipukiksi valitun Oswaldin niskoille, Warren komission jäsenet oli juutalaisia.
- p-haisee
Outoa että Kennedyn salamurhan tutkinta annettiin Earl Warrenin johdettavaksi ottaen huomioon että juuri Kennedy antoi Warrenille kenkää tiedustelupomon paikalta.
- sfsfbsfbfb
http://en.wikipedia.org/wiki/David_W._Belin
David William Belin (June 20, 1928 – January 17, 1999) was an attorney for the Warren Commission and the Rockefeller Commission.
Belin served the Jewish community in many leadership positions. A successful businessman, Belin owned a number of Midwestern publications.
http://en.wikipedia.org/wiki/Arlen_Specter
Specter was born in Wichita, Kansas, the youngest child of Lillie (née Shanin) and Harry Specter, who grew up in the Bachkuryne village of Cherkasy Oblast, Ukraine. Specter was Jewish,[9] and wrote in his memoir, Passion for Truth, that his father's family was the only Jewish family in the village - Aseretusoitupois
Minunkin mielestä kuljettaja ampuu laukauksen joka osuu Kennedyä päähän.
- Kwgwrwgwrgbw
Asfgsfg fsfsf, sdfgwsgs gwrg.
- Ghostman2015
Fakta on se, että lee harvey Oswald oli osa syyllinen ammuntaan, mutta päähän hä ei ikinä osunut sen todistaa videot.
Videot todistaa sen, että kun luoti osuu päähän kallistuu pää myös luodin osuessaan samaan suuntaan mistä luoti tuli koska luodin nopeus osuessaan kallistaa päätä ja tämä on se seikka joka todistaa sen ettei lee harvey Oswald osunut päähän koska videolla pää kallistui luidin osuessa toiseen suuntaan kuin mistä lee harvey Oswald ampui joka todistaa sen, että ampujia oli useampi kuin yksi ja tuo henkilö joka ampui päähän on vapaalla jalalla edelleen tai vanhuuttaan kuollut.
video todistaa sen, että lee harvey Oswald ampui takaapäin ja John F Kennedy joka käänsi päänsä vasempaan suuntaan eli vaimonsa suuntaan luodin osuessa päähän kallistui pää vasemmalle taakseppäin joka todistaa sen, että edestäpäin tai edestä sivulta tuli päähän osuva luoti koska pään kallistus todistaa sen mistä päin luoti työnsi pään suuntaan joka ei ollut se josta lee harvey Oswald ampui luodin, mutta ei päähän.
Haluan sanoa kaikille, että katsokaa videot tarkkaa ennen kuin teette johtopäätöksiänne. - kbkgufugkhjgfyfjhjhch
Oswald ei ampunut laukaustakaan, eikä kirjavaraston ikkunasta ampunut kukaan, oikeat salamurhaajat olivat toimittaneet kiväärin ja hylsyt sinne lavastukseksi.
- Anonyymi
5.8 sekuntia on nuissa hommissa ikuisuus. T. Tappaja. Kuti oli kuitenki kirjaston aseen.
- Anonyymi
syylliset ilmi
Ketjusta on poistettu 61 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1442470Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?1961157Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131071Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389930Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi296888- 66858
- 53841
- 89837
- 46829
- 51743